Model Y näytön räplääminen ajon aikana - Myytti murrettu!

135 kommenttia
«1345
muokattu 20.02.2022 00:12

Tänään tuli mieleen testata, miltä tuntuu Model Y:n tuulilasin pyyhkijöiden käyttö ja erityisesti siltä kannalta viekö niiden käyttäminen huomiota liikenteen seuraamisesta tai onko pyyhkijöiden käyttäminen hankalaa siksi, että sormella olisi hankala osua liikkuvassa autossa kosketusnäytön painikkeisiin.

Ensin totean, että pyyhkijät huitovat niin kauan kuin vilkkuviiksen päässä olevaa nappia pitää painettuna. Lisäksi muistetaan, että jos em. nappia painaa voimakkaammin, pesunestesuuttimet antavat pesunestettä pyyhkijöiden varsien mukana liikkuvista suuttimesta.

Yllättävät roiskeet siis saa heti pyyhkäistyä pois.

Pyyhkijöiden asettaminen päälle on jossain määrin asetus-tyyppinen ohjaus eikä näyttöä tarvitse usein tökkiä ajon aikana.

Ja mikä vielä parempaa, näyttöä ei tarvitse tökkiä ollenkaan. Riittää, kun painaa ratissa olevaa oikeanpuoleista pylpyrää ja sanoo esim. "waipers on". Näytti ottavan nopeamman tihkuasennon päälle. Sanoin "waipers fääster" ja nosti nopeutta yhden pykälän eli hitaampi jatkuva pyyhintä. Sanoin uudestaan "waipers fääster", nosti nopeuden seuraavaan pykälään eli max nopeuteen. Sanoin "waipers off" ja pyyhkijät sammuivat.

Olin parkissa, kun kokeilin eikä auttanut kuin kokeilla myös "trunk open"-> takaluukku aukesi. Loogisesti sitten "trunk clous" ja luukku meni kiinni.

Voi mahoton. No sitten mietin, että on se kumma, kun lämpötilasetuksiakaan ei voi tehdä kalliiden autojen tapaan kiertonamiskuukkelista. Solkkasin sitten, että "temprizö twentituu" ja eikös ilmastointilaitteen lämpötila-asetuksiin ilmaantunut 22. Kokeilin helpommin taipuvaa "hiit 19". No, arvaatte, mitä kävi. Sitten sanoin "aim kould", lämpö nousi 19->20 vai olikohan 20.5 en ole varma.

Myytti siis murtui oikein rytinällä. Kosketusnäyttöä ei tarvitse räplätä ajaessa. Ajaessa tarvittavat toiminnot löytyvät joko äänikomennoilla tai ratin yhteydessä olevista vipstaakeista.

Suomeksi ei komentoja voi antaa, mutta toisella kotimaisella kyllä. Siinä taas nähdään, että ruotsia kannattaa opiskella ja että svenska talande bättre folk hyötyy tässäkin asiassa🙂. Suomea puhutaan niin pienellä kielialueella, että kai täytyy sopeutua siihen, ettei suomen kieli tule tesloihin ja moniin muihinkaan autoihin kuin vasta viiveellä. Teslan näyttö on suomenkieliseksi asetettavissa, mutta navigaattorin opastus ja äänikomennot eivät vielä, mutta kehityshän tunnetusti kehittyy.

Sitä en ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että äänikomentojen ei tarvitse olla mitään tiettyjä sanoja. Auto näytti ymmärtävän aika monta eri sanontaa ja välillä ilmoitti, ettei sanottua komentoa ymmärrä tai että komento ei vielä ole käytettävissä.

Jos Tekniikan Maailman testaajat puhuvat kosketusnäytön tökkimispakosta, niin väärää tietoa levittävät. m.o.t.

  4
  • Hyvä raportti ja näinhän se menee.

  • Miten master mahtaa tietää kuka puhuu, arvaako onko kuski vai matkustaja? Lämpötilat kai säädetään erikseen oikealle ja vasemmalle.

  • Ei ole suomenkieltä Android Autossakaan. Kun pyytää navigoimaan jonnekin Suomessa, saattaa Google Maps tarjota jotakin paikkaa Ruotsissa.

  • @▫️ kirjoitti:
    Ei ole suomenkieltä Android Autossakaan. Kun pyytää navigoimaan jonnekin Suomessa, saattaa Google Maps tarjota jotakin paikkaa Ruotsissa.

    Sama juttu Teslassa. Navigointi ja puheluiden ottaminen puheohjauksella ei oikein onnistu, koska nimet pitäisi osata lausua oikein. Ruotsinkielikään ei oikein toimi, vaikka nimet osaa paremmin lausua. Kokeilin kerran äksällä ajellessa.

    Mutta "go home", "go to work" ja esim. "take me to supercharger" toimii. Viimeksi mainitulla ohjauksella avautuu lista superchargereista ja siitä voi sitten valita tökkäämällä.

  • @Jorma L2 kirjoitti:
    Miten master mahtaa tietää kuka puhuu, arvaako onko kuski vai matkustaja? Lämpötilat kai säädetään erikseen oikealle ja vasemmalle.

    Puhekäskyä ennen pitää painaa ratin pylpyrää mikrofonin aktivoimiseksi. Varmaan sekoittaa auton mieltä, jos useampi pölisee samaan aikaan tai sitten kuskin ääni kuuluu paremmin mikrofoniin.

    Kaksialueinen ilmastointi edessä on aktiivinen vain, jos repsikan paikalla istuu joku. Pitää joskus kokeilla, miten tuo toimii. Voisi olettaa, että äänikomento vaikuttaa vain kuskin puolelle, jos repsikan paikalla istuu joku. Tosin sykronoinnin voi erikseen asettaa päälle, jolloin kumpikin puoli säätyy samaan lämpötilaan, mutta oletuksena repsikalle on oma säätö silloin, kun repsikka on mukana. Säädinkään ei näy keskinäytöllä repsikan puolella, jos istuin on tyhjä. Ehkä ääniikomennolla voi antaa myös left tai right, mutta en tiedä. Jos joskus muistan kokeilla, niin palataan asiaan. Ellei joku toinen osaa kommentoida asiaa jo sitä ennen?

  • @HybridRules kirjoitti:

    @▫️ kirjoitti:
    Ei ole suomenkieltä Android Autossakaan. Kun pyytää navigoimaan jonnekin Suomessa, saattaa Google Maps tarjota jotakin paikkaa Ruotsissa.

    Sama juttu Teslassa. Navigointi ja puheluiden ottaminen puheohjauksella ei oikein onnistu, koska nimet pitäisi osata lausua oikein. Ruotsinkielikään ei oikein toimi, vaikka nimet osaa paremmin lausua. Kokeilin kerran äksällä ajellessa.

    Mutta "go home", "go to work" ja esim. "take me to supercharger" toimii. Viimeksi mainitulla ohjauksella avautuu lista superchargereista ja siitä voi sitten valita tökkäämällä.

    P.S. Kotiin tai töihin tietysti osaa ilman naviakin, mutta onhan tarkka saapumisaika kiva tietää ja myös akun varausaste perillä, että kannattaako käydä hörppäämässä muutama ampeeri matkalla vai ei.

  • @HybridRules kirjoitti:
    P.S. Kotiin tai töihin tietysti osaa ilman naviakin, mutta onhan tarkka saapumisaika kiva tietää ja myös akun varausaste perillä, että kannattaako käydä hörppäämässä muutama ampeeri matkalla vai ei.

    En tiedä miten RTTI Teslassa toimii, mutta Bemarissa se ei ilmoita vaihtoehtoisia reittejä jos naviin ei ole syötetty mitään kohdetta ja tie on poikki matkan varrelta. Onnettomuus tms. kohdat se kyllä merkkaa kartalle, mutta ei neuvo kiertämään niitä vaikka olisikin tarvetta. Näin talvella noita näkee aika usein aamu- ja iltapäivä"ruuhkissa".

  • @[ZeiMZei] kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään hajua RTTI:stä. Mutta miten navi voisi ehdottaa vaihtoehtoisia reittejä, jos naviin ei ole asetettu mitään reittiä?

    Teslan kartassa näkyy teiden reunoissa punaiset viivat, jotka minun ymmärtääkseni tarkoittavat jotain häiriötä niillä kohdilla, mutta minusta vaikuttaa, että ne näyttävät enemmän tai vähemmän "omiaan". En ole huomannut mitään poikkeavaa, kun olen ao. reittiä ajanut. Yksityiskohtien näytön saa pois päältä halutessaan.

    Olisi pitänyt mainita, että käytän navia kotiin tai töihin, kun olen tulossa takaisin joltain pitkältä reissulta. Silloin kiinnostaa ennustettu saapumisaika ja akun varausasteen arvio perillä. Olen pyrkinyt jättämään lataamisen seuraavalle päivälle töihin, mutta kotiin tullessa olisi hyvä olla yli 20% varausta varsinkin kylmällä ilmalla. Akun jäähdyttyä yön yli range on aika lailla pienempi kuin oli illalla pitkän matkan jälkeen jäljellä kotiin tullessa. Esilämmitys ei käynnisty kellon mukaan, jos akun varaus on alle 20%.

      1
  • Puhekomentojen käyttämisen edellytys on, ettei ao. toiminto ole mekaanisen kytkimen takana. Esim. Start Wipers -komento menee perille Model X:ssäkin, mutta koska pyyhkijöiden käyttö on vilkkuviiksessä mekaaninen kiertokytkin, niin puhekomento saa vastauksissa vain ilmoituksen, että toiminto ei ole vielä käytettävissä.

    Lämpötila-asetus on Model X:ssä ratissa peukalopyörällä ja sehän ei lukitu tiettyyn asentoon, joten lämpötilaa voi säätää puhekomennolla myös äksässä.

  • @HybridRules kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään hajua RTTI:stä. Mutta miten navi voisi ehdottaa vaihtoehtoisia reittejä, jos naviin ei ole asetettu mitään reittiä?

    Teslan kartassa näkyy teiden reunoissa punaiset viivat, jotka minun ymmärtääkseni tarkoittavat jotain häiriötä niillä kohdilla, mutta minusta vaikuttaa, että ne näyttävät enemmän tai vähemmän "omiaan". En ole huomannut mitään poikkeavaa, kun olen ao. reittiä ajanut. Yksityiskohtien näytön saa pois päältä halutessaan.

    Siis kyllä ne RTTIn ilmoittamat onnettomuuspaikat, liikennetiedot ja ruuhkatiedot (esim. ne vihreä/keltainen/punainen reunaviiva teiden varsilla) näkyvät kartalla vaikkei navissa olisi mitään määränpäätä asetettuna. Karttainfonäytössä voisi olla siis jonkinlainen "yleisopastus", esim. kun RTTI ilmoittaa, että "onnettomuus tie x - tie poikki", niin samalla voisi jatkua, että "kiertotie tien y kautta", siis samaan tapaan kun tiedotteet tulevat tuon 112 appsin kautta kännykässä. En ole oivaltanut logiikkaa tuohon vielä että kuinka kaukaa noi RTTI infomessaget tulevat (siis tarkoitan esim. säde on 10km tjsp.).

      1
  • Näitä kommentteja silloin tällöin lukiessa tulee väkisin mieleen se, että miten ennen on pärjätty niin hyvin ilman näitä autoon toteutettuja hienouksia. Ajelen edelleen paikasta toiseen ilman auton suoltamaa ohjeistusta eikä ole ongelmia löytää perille. Ennen kiertotiet oli samoilla paikoilla kuin nyt, täytyy vain käyttää päätään samoin kuin ennen. Naviin tuijottavat ajavat vaikka raput alas jos navi näin ohjeistaa. Mitä enemmän käytää omaa päätään sitä vähemmän kaipaa kaiken maailman neuvoja.

      1
  • Hyvin pärjää ilmankin, mutta kyllä ainakin allekirjoittanutta kiinnostaa että miten nämä uudet teknologia toimii - ei niinkään tuleeko niitä itse käytettyä. Näinkin pienessä kaupungissa kun Oulu tuo RTTI ilmoittelee "ruuhka-aikoihin" vaihtoehtoisisa reittejä liikennemäärien mukaan (jos siis navigaattorissa on kohde asetettuna). Tällä tarkoitan että tulee ilmoitus että "tien x kautta matkasi kohteeseen nopeutuu 4min, jos haluat valita tämän uuden reitin paina ok tjsp."

      2
  • @[ZeiMZei] kirjoitti:
    Hyvin pärjää ilmankin, mutta kyllä ainakin allekirjoittanutta kiinnostaa että miten nämä uudet teknologia toimii - ei niinkään tuleeko niitä itse käytettyä. Näinkin pienessä kaupungissa kun Oulu tuo RTTI ilmoittelee "ruuhka-aikoihin" vaihtoehtoisisa reittejä liikennemäärien mukaan (jos siis navigaattorissa on kohde asetettuna). Tällä tarkoitan että tulee ilmoitus että "tien x kautta matkasi kohteeseen nopeutuu 4min, jos haluat valita tämän uuden reitin paina ok tjsp."

    Juu ymmärrän, ei ollut tarkoitus vesittää hyviä ominaisuuksia.

  • @[ZeiMZei] kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään hajua RTTI:stä. Mutta miten navi voisi ehdottaa vaihtoehtoisia reittejä, jos naviin ei ole asetettu mitään reittiä?

    Teslan kartassa näkyy teiden reunoissa punaiset viivat, jotka minun ymmärtääkseni tarkoittavat jotain häiriötä niillä kohdilla, mutta minusta vaikuttaa, että ne näyttävät enemmän tai vähemmän "omiaan". En ole huomannut mitään poikkeavaa, kun olen ao. reittiä ajanut. Yksityiskohtien näytön saa pois päältä halutessaan.

    Siis kyllä ne RTTIn ilmoittamat onnettomuuspaikat, liikennetiedot ja ruuhkatiedot (esim. ne vihreä/keltainen/punainen reunaviiva teiden varsilla) näkyvät kartalla vaikkei navissa olisi mitään määränpäätä asetettuna. Karttainfonäytössä voisi olla siis jonkinlainen "yleisopastus", esim. kun RTTI ilmoittaa, että "onnettomuus tie x - tie poikki", niin samalla voisi jatkua, että "kiertotie tien y kautta", siis samaan tapaan kun tiedotteet tulevat tuon 112 appsin kautta kännykässä. En ole oivaltanut logiikkaa tuohon vielä että kuinka kaukaa noi RTTI infomessaget tulevat (siis tarkoitan esim. säde on 10km tjsp.).

    Juu, tulee ne Teslan kartallakin näkyviin, vaikka reittiä ei olekaan. Minusta vain on vaikuttanut, että ne reunaviivat esim. risteysalueilla näkyvät, vaikka ei kummempaa liikennemäärää olisikaan. Mutta en ole kyllä tarkemmin niitä seurannut. > @tracktest kirjoitti:

    Näitä kommentteja silloin tällöin lukiessa tulee väkisin mieleen se, että miten ennen on pärjätty niin hyvin ilman näitä autoon toteutettuja hienouksia. Ajelen edelleen paikasta toiseen ilman auton suoltamaa ohjeistusta eikä ole ongelmia löytää perille. Ennen kiertotiet oli samoilla paikoilla kuin nyt, täytyy vain käyttää päätään samoin kuin ennen. Naviin tuijottavat ajavat vaikka raput alas jos navi näin ohjeistaa. Mitä enemmän käytää omaa päätään sitä vähemmän kaipaa kaiken maailman neuvoja.

    En minäkään Suomessa navia juuri koskaan käyttänyt suunnistamisen takia, mutta nyt kun haluaa seurata akun varaustasoa, niin tulee usein otettua reitti kohteeseen vaikka sitä ei perille löytämisen takia tarvitsekaan. Maantie- ja motarimatkoilla automaattiohjaus myös vaatii reutin asettamisen, jotta auto tietää ryhmittyä ja kääntyä oikeissa liittymissä.

  • muokattu 25.02.2022 13:41

    @HybridRules kirjoitti:
    Ensin totean, että pyyhkijät huitovat niin kauan kuin vilkkuviiksen päässä olevaa nappia pitää painettuna. Lisäksi muistetaan, että jos em. nappia painaa voimakkaammin, pesunestesuuttimet antavat pesunestettä pyyhkijöiden varsien mukana liikkuvista suuttimesta.

    Eli siis Mersun ylivoimaisen käyttökelvottomaksi väitetyn mutta todellisuudessa intuitiivisesti varsin toimivan monitoimiviiksen periaate, vai onko peräti sama viiksi?

    Yllättävät roiskeet siis saa heti pyyhkäistyä pois.

    Eikä tulisi mielen viereenkään yrittääkään muuten kuin kertapyyhkäisy(i)llä.

    Ja mikä vielä parempaa, näyttöä ei tarvitse tökkiä ollenkaan. Riittää, kun painaa ratissa olevaa oikeanpuoleista pylpyrää ja sanoo esim. "waipers on". Näytti ottavan nopeamman tihkuasennon päälle. Sanoin "waipers fääster" ja nosti nopeutta yhden pykälän eli hitaampi jatkuva pyyhintä. Sanoin uudestaan "waipers fääster", nosti nopeuden seuraavaan pykälään eli max nopeuteen. Sanoin "waipers off" ja pyyhkijät sammuivat.

    Olin parkissa, kun kokeilin eikä auttanut kuin kokeilla myös "trunk open"-> takaluukku aukesi. Loogisesti sitten "trunk clous" ja luukku meni kiinni.

    Voi mahoton. No sitten mietin, että on se kumma, kun lämpötilasetuksiakaan ei voi tehdä kalliiden autojen tapaan kiertonamiskuukkelista. Solkkasin sitten, että "temprizö twentituu" ja eikös ilmastointilaitteen lämpötila-asetuksiin ilmaantunut 22. Kokeilin helpommin taipuvaa "hiit 19". No, arvaatte, mitä kävi. Sitten sanoin "aim kould", lämpö nousi 19->20 vai olikohan 20.5 en ole varma.

    Minua kiinnostaisi kokeilla moottoritien sisäänmenorampilla virallisen Neste Rally T-paidan slogania

    "Moor Gääs, nou breiks!" :smiley:

    Suomea puhutaan niin pienellä kielialueella, että kai täytyy sopeutua siihen, ettei suomen kieli tule tesloihin ja moniin muihinkaan autoihin kuin vasta viiveellä.

    Myös kielten rakenteissa on eroja. Ruotsikaan ei ole maailmankieli, mutta englanninkielisestä tekstistä tulee järjellistä ruotsia vain sanat vaihtamalla. Suomen kieli vaatii ihan eri rakenteen.

    Sitä en ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että äänikomentojen ei tarvitse olla mitään tiettyjä sanoja. Auto näytti ymmärtävän aika monta eri sanontaa ja välillä ilmoitti, ettei sanottua komentoa ymmärrä tai että komento ei vielä ole käytettävissä.

    Tämä tekoälypohjainen puheohjaus on se avainasia, koska voice tägien opiskelu on ikävää eikä harvoin käytetty tägi tule välttämättä heti mieleen, joten joutuu menemään joko voice menun kautta monella askeleella tai näpläämään kontrolleja sormin. Jossain vaiheessa harkitsin tosin oman autoni vaihtamista Pohojammaan murtheelle ohjelmoimalla kaikki voice tägit uusiksi, mutta toistaiseksi on jäänyt tekemättä. Olisihan se tuttavaporukalla liikkuessa jonkinlainen hupinumero.

    Teköäly ymmärtää mitä tehdä, jos kuljettajalla on kylmä, jolloin kuskin ei tarvitse muistella mikä tägi vaihtaa lämpötilaa.

      1
  • @▫️ kirjoitti:
    Ei ole suomenkieltä Android Autossakaan. Kun pyytää navigoimaan jonnekin Suomessa, saattaa Google Maps tarjota jotakin paikkaa Ruotsissa.

    Suomenkielinen puheohjaus ei ainakaan virallisesti liene tuettu Androidissa?

    Näissä englanninkielisissä puheohjauksissa on juuri nimien suuruinen ongelma vaikka puhuisi ja kirjoittaisi englantia toisena kotikielenään. Mainitsemasi paikannimen lisäksi myös radioasemista vaikkapa Nova, Nostalgia ja Rock toimivat ihan hyvin, mutta Yle Suomi on ihan toivoton. On muuten ainoa radioasema RDS aikana, jonka kotipaikallani käyttämän radiotaajuuden muistan ulkoa, koska tilaan sen radiosta muodossa 97.3 megahertsiä.

      1
  • @HybridRules kirjoitti:
    P.S. Kotiin tai töihin tietysti osaa ilman naviakin, mutta onhan tarkka saapumisaika kiva tietää ja myös akun varausaste perillä, että kannattaako käydä hörppäämässä muutama ampeeri matkalla vai ei.

    Autolla yleensä osaa. Moottoripyörällä olen joskus joutunut ottamaan kartan tai puhelimen navigaattorin esiin.

    Minä käytän navia työmatkalla huonossa kelissä saadakseni varoituksen ajoissa ja vaihtaakseni reittiä jos Pohjantiellä on Raatteen tien näköinen tilanne. Saatan tosin tehdä tuon myös ihan manuaalisesti vain vilkaisemalla TMC infon navin näytöltä parkkipaikalta lähtiessäni.

      2
  • @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Ensin totean, että pyyhkijät huitovat niin kauan kuin vilkkuviiksen päässä olevaa nappia pitää painettuna. Lisäksi muistetaan, että jos em. nappia painaa voimakkaammin, pesunestesuuttimet antavat pesunestettä pyyhkijöiden varsien mukana liikkuvista suuttimesta.

    Eli siis Mersun ylivoimaisen käyttökelvottomaksi väitetyn mutta todellisuudessa intuitiivisesti varsin toimivan monitoimiviiksen periaate, vai onko peräti sama viiksi?

    Yllättävät roiskeet siis saa heti pyyhkäistyä pois.

    Eikä tulisi mielen viereenkään yrittääkään muuten kuin kertapyyhkäisy(i)llä.

    Ja mikä vielä parempaa, näyttöä ei tarvitse tökkiä ollenkaan. Riittää, kun painaa ratissa olevaa oikeanpuoleista pylpyrää ja sanoo esim. "waipers on". Näytti ottavan nopeamman tihkuasennon päälle. Sanoin "waipers fääster" ja nosti nopeutta yhden pykälän eli hitaampi jatkuva pyyhintä. Sanoin uudestaan "waipers fääster", nosti nopeuden seuraavaan pykälään eli max nopeuteen. Sanoin "waipers off" ja pyyhkijät sammuivat.

    Olin parkissa, kun kokeilin eikä auttanut kuin kokeilla myös "trunk open"-> takaluukku aukesi. Loogisesti sitten "trunk clous" ja luukku meni kiinni.

    Voi mahoton. No sitten mietin, että on se kumma, kun lämpötilasetuksiakaan ei voi tehdä kalliiden autojen tapaan kiertonamiskuukkelista. Solkkasin sitten, että "temprizö twentituu" ja eikös ilmastointilaitteen lämpötila-asetuksiin ilmaantunut 22. Kokeilin helpommin taipuvaa "hiit 19". No, arvaatte, mitä kävi. Sitten sanoin "aim kould", lämpö nousi 19->20 vai olikohan 20.5 en ole varma.

    Minua kiinnostaisi kokeilla moottoritien sisäänmenorampilla virallisen Neste Rally T-paidan slogania

    "Moor Gääs, nou breiks!" :smiley:

    Suomea puhutaan niin pienellä kielialueella, että kai täytyy sopeutua siihen, ettei suomen kieli tule tesloihin ja moniin muihinkaan autoihin kuin vasta viiveellä.

    Myös kielten rakenteissa on eroja. Ruotsikaan ei ole maailmankieli, mutta englanninkielisestä tekstistä tulee järjellistä ruotsia vain sanat vaihtamalla. Suomen kieli vaatii ihan eri rakenteen.

    Sitä en ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että äänikomentojen ei tarvitse olla mitään tiettyjä sanoja. Auto näytti ymmärtävän aika monta eri sanontaa ja välillä ilmoitti, ettei sanottua komentoa ymmärrä tai että komento ei vielä ole käytettävissä.

    Tämä tekoälypohjainen puheohjaus on se avainasia, koska voice tägien opiskelu on ikävää eikä harvoin käytetty tägi tule välttämättä heti mieleen, joten joutuu menemään joko voice menun kautta monella askeleella tai näpläämään kontrolleja sormin. Jossain vaiheessa harkitsin tosin oman autoni vaihtamista Pohojammaan murtheelle ohjelmoimalla kaikki voice tägit uusiksi, mutta toistaiseksi on jäänyt tekemättä. Olisihan se tuttavaporukalla liikkuessa jonkinlainen hupinumero.

    Teköäly ymmärtää mitä tehdä, jos kuljettajalla on kylmä, jolloin kuskin ei tarvitse muistella mikä tägi vaihtaa lämpötilaa.

    Kun testailin äänikomentoja, niin tuli miekeen, että autossa voisi olla hienon puheentunnistuksen kanssa rinnan mahdollisuus kuljettajan tallentaa autoon paikallisesti omat komentonsa (ei varmaankaan naviin, mutta muuten). Käytännössä komentoja ei tarvittaisi montaa ja jokainen saisi haluamansa eikä pienien kielialueiden tarvitsisi odotella hienoa puheentunnistusta. Siis auton hallinnan toiminnoille olisi kiva saada tallentaa omat customoidut komennot ja muuten puheentunnistus voisi olla valmistajan haluama toteutus.

  • "Suomenkielinen puheohjaus ei ainakaan virallisesti liene tuettu Androidissa?"

    Ei ole ainakaan korealaisessa autossa tuettu. Siis virallisesti. Sitä en tiedä pystyisikö joku ATK-nörtti sen autoon ohjelmoimaan. Kun jotakin paikkaa hakee Google Mapsista, niin naisääni sanoo "Förlåt, jag förstår Dig inte".

    Kun autoihin tulee se varsinainen Android, niin voisi kuvitella tilanteen korjaantuvan. Nykyinen on siis nimeltään Android Auto muistaakseni.

  • muokattu 26.02.2022 19:55

    Ilmastoinnin synkkauksen voi laittaa päälle ja pois äänikomennolla, samoin kuin säätää apukuskin persegrillin ja ilmastoinnin asetuksia.

  • Mach E:n pystysuuntaiset kosketusliu'ut lämmön säätöön ehdin kirota alimpaan helvettiin heti ensi kertaa niitä kokeillessani, mutta onneksi tutustuin pian auton äänikomentoihin. "Aseta lämpötilaksi kaksikymmentä astetta" menee perille selvällä suomen kielellä, mutta "kaksikymmentä pilkku viisi" tuotti kokeillessani lämpöasetuksen 25 astetta. Olen päättänyt pärjätä kokonaislukulämpötiloilla.

      1
  • @GeeTeeJ kirjoitti:
    Mach E:n pystysuuntaiset kosketusliu'ut lämmön säätöön ehdin kirota alimpaan helvettiin heti ensi kertaa niitä kokeillessani, mutta onneksi tutustuin pian auton äänikomentoihin. "Aseta lämpötilaksi kaksikymmentä astetta" menee perille selvällä suomen kielellä, mutta "kaksikymmentä pilkku viisi" tuotti kokeillessani lämpöasetuksen 25 astetta. Olen päättänyt pärjätä kokonaislukulämpötiloilla.

    Se on hienoa, että toimii suomeksi. Onko mitään muitakaan toimintoja, joita tarvitsee käyttää ajaessa kosketusnäytöltä?

  • @HybridRules kirjoitti:

    Se on hienoa, että toimii suomeksi. Onko mitään muitakaan toimintoja, joita tarvitsee käyttää ajaessa kosketusnäytöltä?

    Automaattisesti säätyvä istuinlämmitys on ollut päällä melkein koko talven, samoin ohjauspyörän lämmitys, joten niitä ei ole juuri tarvinnut näplätä. Tuulilasin lämmityksen olen silloin tällöin näytöltä kytkenyt. En ole edes kokeillut ymmärtäisikö auto puhetta noiden osalta.

    Navi tottelee tietysti puhetta, mutta viihdepuoli vaatii Android Auton hiplaamista.

    Mitä viihdettä löydät Android Auton kautta?

  • @Ruuhkamies kirjoitti:
    Ilmastoinnin synkkauksen voi laittaa päälle ja pois äänikomennolla, samoin kuin säätää apukuskin persegrillin ja ilmastoinnin asetuksia.

    Mitä tarkoittaa ilmastoinnin synkkaus?

  • @HybridRules kirjoitti:

    Mitä viihdettä löydät Android Auton kautta?

    Nettiradiot ja Tidal. Pakko vinkata Radio Paradise ja Radio Paradise Rock Mix, erittäin monipuolista ja vaihtelevaa musiikkitarjontaa ilman mainoksia.

  • muokattu 02.03.2022 09:56

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Mitä tarkoittaa ilmastoinnin synkkaus?

    Luulisin että samaa kuin perinteisissä polttomoottoriautoissakin joissa monialueilmastointi, eli jos kuskille on säädetty lämpötila 21.5 ja apukuskile 20.0 ja takapenkeille jotain muuta niin synkillä asetetaan nuo kaikki arvot identtisiksi (normaalisti kuskin "penkille" asetetun arvon mukaan)

    Kyllä. Ainakin joissakin saksalaisissa ja japanilaisissa autoissa ilmastoinnissa käytetään tuota "sync" -merkintää yhdenmukaistamaan lämpötila-arvot. Joissakin autoissa taas logiikka on päinvastainen, eli lämpötilojen eriyttäminen ilmaistaan merkkivalolla; esim. kaksialueilmastoinnissa merkinnällä "dual" (tai jotakin muuta).

  • @koreileva kirjoitti:

    @[ZeiMZei] kirjoitti:

    Olisihan se pitänyt tietää, että kyseessä onkin ilmastoinnin dualisoinnin vastakohta. Olenpas minä nyt tietämätön.

  • @GeeTeeJ kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Mitä viihdettä löydät Android Auton kautta?

    Nettiradiot ja Tidal. Pakko vinkata Radio Paradise ja Radio Paradise Rock Mix, erittäin monipuolista ja vaihtelevaa musiikkitarjontaa ilman mainoksia.

    No nyt toimii Teslassakin (ainakin minun äksässä) nettiradio. Viimeisimmässä softapäivityksessä (2022.12.1) oli nettiselaimen käyttökokemusta parannettu ja nyt Radio Paradisea voi kuunnella ajaessakin. Samaten selainversio A Better Route Plannerista vaikuttaisi toimivan ok. Täytyy kokeilla seuraavalla pidemmällä matkalla. Auton oman nettiyhteyden lisäksi auton saa nettiin myös käyttämällä puhelinta mobiilitukiasemana, joten nettiyhteys on vähintään yhtä hyvä kuin puhelimella.

    Minulla on siis Tidal, Spotify,Caraoke, TuneIn, BlueTooth ja Radio sekä internetselaimen kautta nettiradiot.

    Mitä minulta jää puuttumaan, kun minulla ei ole AndroidAutoa (muuta kuin se androidauto itsessään)?

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit