Olen löytänyt uuden harrastuksen, siis ajattelun lopettamisen.
Sähkölaskuni (omakotitalo) kahdelta kuukaudelta 1,20€, Carunalta 143€.
Myönnän toki sähköjohtomme olevan Egyptin faaraoiden kullattuja, juuri niitä mistä kaikki unelmoivat ja tietenk…
Yleisen tiedon mukaan 0,2 litraa 1000 km on vielä normaalia, 2 litraa 1000 km tuntuu hurjalta. 10 tkm reissu vaatisi mukaan 20 litran öljykanisterin…huh.
Miten tuolla öljynpoltolla voi läpäistä edes päästömittaukset, ellei ole diesel.
Olen uteli…
Ilmiselvästi vika on ollut jo ostohetkellä, vaatisi jotain poikkeavaa jos vika olisi kehittynyt vain 2000 km ajon jälkeen.
Ei ollut mainintaa oliko kyseessä myyjäliikkeen korjaamo, heille on kuitenkin annettava ensisijaisesti mahdollisuus tutkia ja…
Kyllähän tämä Herbertin sanoin kalustopornoa taitaa pitkälle olla. Ei kalustoa lumitöihin tai istuttamisiin tarvitakaan, mutta kun on lähes 1000 neliötä heikkenevää kuoppaista nurmikkoa ja joitakin vanhoja kaadettavia puita, ei silloin enää pelkät k…
Kerro enemmän poliisia pakoon ajamisesta, millaista vauhtia junallasi pääsi?
Yli satavuotiaat poliisit tuskin olisivat saaneet juoksemalla kiinni, ehkä jotain 20 kmh.
Eikä ollut todellista poliisin pakoilua, en uskaltanut sillä juuri lakia…
@HybridRules kirjoitti:
@Lukija17660 kirjoitti:
Liittyykö puutarhan hoito aiheena jotenkin tekniikkaan? Nöyränä totean vain, että ainakin omalta kohdaltani kyllä.
En tohdi vaimolleni sanoa, että minulla on kyllä laite jok…
Olen jotenkin vihainen, ehkä kun nyt ajetaan ihan miten vaan ja etenkin kuinka törkeän läheltä leikkiviä lapsia.
Niin-n, tiedän miten nuo tapahtumat säännöissä ratkaistaan ja miten sen tuomio aidosti on.
Suurtakaan nopeutta ei huomioida ja vast…
Mielestäni kaikki muut paitsi autoilijat pitäisi…ei voi sanoa, me sentään osaamme ajaa ja maksoimme teidän kävelytiennekin (vai oliko tuo kiinteistövero).
Pysykää te typerät mitään omistamattomat jahnukaiset jaloistamme kotonanne, me autoilijat s…
En jaksa enää seurata pörssisähkönyhä rajumpia hintakäyriä ja valitsin 2 vuoden kiinteän sopimuksen, Hehku 8,09 snt/kwh.
Vattenfallista varoittivat ettei kyseisellä firmalla ole omaa tuotantoa lainkaan, eli pahimmillaan voisin joutua takaisin pörss…
Eiköhän laatu ole yksinkertaistettuna vain järjelmällisyyttä?
Tuohon ISO900 alku aikoinaan perustui ja tuon tarkoitus on vain helpottaa työtäsi, sekä vähentää stressiäsi. Kokonaisuuden tehokkuus kasvaa tekemättä mitään enempää. Koskien tekijää, s…
@Josef kirjoitti:
Mopon osien hinnat on ihan älyttömät.
Naapurin tytöllä oli Peugeot Kisbee moposkootteri vm. 2020 tai jotain.
Maksoi uutena 1800€ tai jotain.
Syksyn ekana pakkasaamuna skootteri kyljelleen kävelyvauhdista.
Kolmeen siv…
@PJH66 kirjoitti:
Aina on pärjätty nin kun nytkin. Tätä pörssisähkö kaiketi tarkoittaa : https://www.nordpoolgroup.com/en/maps/#/nordic
Näyttää siltä, että megawatit muuttuvat kilowateiksi meille kuluttajille tullessaan, hinnan pysyessä …
Suorasähkölämmitystalossamme kului eilen sähköä noin neljän euron edestä. Jääkaappi oli päällä ja tv muutaman tunnin, muuten kaikki sammutettuna.
Aamun ja päivän lämmitti taloa puukiuas ja illan ja yön takka. Varalla olisi ollut vielä kaksi aggre…
Jos olette autoharrastajia, joka hieman itse taidan olla.
Kuinka kaunis on viime vuosi tuhannen (taksi) mersu, volvo, iso citikka tai camry.
Tämä voisi olla tai on salaviesti GLE:lle. Pidä se autosi kunnossa, osaat ilmeiseti kyllä ja maalari ma…
Höh. Haukutte autoja jotka eivät näytä ladalta, oletteko satavuotiaita peräkamarin juntteja?
Itse oidän myös laatikko maastureista, joista kauneus löytyy yksityiskohdista ja asianmukaisuudesta.
Tietenkin kauneus on jokaisen omissa silmissä, mutt…
Jorma L2 totesi ”Miten sähköauto tai pyykinpesukone kytketään sovellukseen?” Sähköautot ovat netissä ja tuo tapahtuu kunkin automerkin sovelluksen kautta. Ainakin yksi sähköyhtiö veloittaa tuosta 5,90 €/kk.
Mutta miten toimivat muut koneet, mite…
No niin, nyt saatiin jonkinlainen hinta nastojen käytöstä väylävirastolta. Itse en tuota summaa ole vuosien varrella hakemallakaan löytänyt ja lisäisin tuohon summaan vielä jo GeeTeeJ:n mainitsemat vaikutukset.
Olemme melkoisen tuhlaavaa kansaa. …
Kustannustehokkain? Suzuki Jimny maksoi (muistaakseni) vuonna 2003 15 000€ ja nyt tuon vuotisista pyydetään yhä lähes 10000€.
Se oli ja on aito rungollinen maasturi alennusvaihteineen ja pitänyt arvonsa ennätyksellisesti.
@Jukka349 kirjoitti:
@HybridRules kirjoitti:
@tracktest kirjoitti:
Sähköautoilun haasteista pitää voida keskustella ilman syyllistämistä, joten avauksesi on ihan hyvä. Elämässä on haasteita monella taholla, sitä …
Vety on muuten hieno juttu, mutta jos sen valmistus jo pelkästään tuulivoimalla osoittautuu hyvin kannattavaksi, emme saakaan sähköä ehkä milloinkaan muutamilla senteillä kwh.
Helen polttaa jatkossa puuta jättikattilassaan, mainiten jotain noin vuosikymmenen ajan jaksosta, jolloin pääkaupunkiseudun metsät ja puistot heidän hankinta etäisyyden (70 km) säteellä ovatkin sopivasti loppuun kaluttu.
Helen ottanee tuon (tuhon…
@Lukija99381 kirjoitti:
@Vital kirjoitti:
Meidän erityisesti täällä pohjolassa on hyvä olla edelläkävijöitä aurinkovoiman jalostuksessa vedyksi, tarvitsemme varastoitavaa energiaa. Olemmekin jo hyvässä alussa.
Jos sähk…
Älkää ostako sähköautoa vielä. Jos kuitenkin ajat paljon osta se heti, saat (kenties järkyttävän) hyvän ja edullisen kulkineen. Sillä pääsee sutjakkaasti sinne sun tänne, ihan vaan niillä paristoilla.
2015 I3:n arvo laskee näköjään 251€\kk. Jänn…
En ole edes ajatellut käyttää TM-sovellusta, onko siitä jotain lisää hyötyä?
Omat Ipadini ovat näköjään automaattisesti päivittäneet viimeisimpään versioon, enkä huomaa mitään muutosta.
Hyvin tarkkoja näyttävät Applella olevan tietoturvassa, e…
Ne on ympärivuotiseen käyttöön markkinoituja aina kompromissi -renkaita, eivät toimi millään kelillä kunnolla. Suomessa ei M+S kohta enää riitä, sen saa leimata minne vain, vaikka puhtaisiin kesärenkaisiin. 3PMSF-merkkiä aiotaan kait valvoakin, ihan…