Osa pienistä sattumuksista selittyy sillä, että ajan noin 50000 kilometriä vuodessa, kun suomalaisilla henkilöautoilla ajetaan tilastojen mukaan keskimäärin noin 18000 kilometriä vuodessa. Kun ajaa enemmän, tapahtuukin enemmän.
Ei sillä nyt niin järisyttävää merkitystä pitäisä olla, ajaako 18000, 34000 vaiko 50000. Suuruusluokkaero on vain kaksinkertainen, ja onnettomuusherkkyyden luulisi kompensoituvan isommalla kokemuksella. Kertomustesi perusteella olet kuski, jonka tehdä virheet itse että niistä oppii - eikä aina sekään riitä.
Ajoin tänään noin 430 kilometriä pitkin Kainuun korpia. Huomasin, että risteysalueet ovat hioutuneet
aivan käsittämättömän liukkaiksi. Jos kaikissa autoissa olisi kitkarenkaat, kuinka liukkaita tiet silloin olisivatkaan.
Eivät välttämättä paljonkaan liukkaammat. Risteysalueet kiillottuvat erityisen hyvin kelillä, jolla renkaiden lämpö tai sutimiskitka riittää sulattamaan kosteuden. Siinä se sitten jäätyy uudelleen entistä liukkaammaksi. Nastojen raapimiset ei siinä paljon karhenna, kun se siliää kuitenkin.
Nämä <-- jutut ovat kuin Aku Ankasta ...
Ilmeisesti noinkin ajattelemattomia on olemassa ...
Välillä joutuu oikein miettimään, ettei vain ole joku aprillipäivä tai vastaava, kun hieman tuntuu uskomattomalta mitä kaikkea ihmiset puuhastelevat ...
"Auto oli ylinopeuden vuoksi lähtenyt heittelehtimään." Joopajoo...
Jos tuo ylinopeus-tutkintalinja pitää loppuun saakka, niin tämä "kuljettaja" ei ole niin suuren lisäkoulutuksen tarpeessa kuin jos hän olisi ajanut autokouluopein ja silti päätynyt puuhun.
Kumpi tapa arvoisalle raadille on vähemmän häpeällinen: 1) mopo lähtee käsistä sallitusti vai 2) mopo lähtee käsistä rikokseen syyllistymisen jälkeen?
Ei sillä nyt niin järisyttävää merkitystä pitäisä olla, ajaako 18000, 34000 vaiko 50000. Suuruusluokkaero on vain kaksinkertainen, ja onnettomuusherkkyyden luulisi kompensoituvan isommalla kokemuksella. Kertomustesi perusteella olet kuski, jonka tehdä virheet itse että niistä oppii - eikä aina sekään riitä.
En tiedä miten asiat oikeasti ovat, mutta ...
Aina, kun ollaan liikenteessä ei olla pelkästään itse tekemässä virheitä ja altistumassa sen vuoksi kolareille. Asiassa on toinenkin puoli. Altistutaan kolareille myös muiden tekemien virheiden vuoksi. Tämän vuoksi minusta ainakin tuntuisi siltä, että mitä enemmän kilometrejä tulee ajettua sitä enemmän aikaa siihen menee ja mitä enemmän aikaa on alttiina muidenkin töppäilyille kuin pelkästään omille töppäilyille, niin on yhä suurempi todennäköisyys edes joskus joutua mukaan kolareihin. Joten tässä ei ole pelkästään kyse siitä mitä itse osaa tai on osaamatta.
Nämä <-- jutut ovat kuin Aku Ankasta ...
Ilmeisesti noinkin ajattelemattomia on olemassa ...
Välillä joutuu oikein miettimään, ettei vain ole joku aprillipäivä tai vastaava, kun hieman tuntuu uskomattomalta mitä kaikkea ihmiset puuhastelevat ...
"Auto oli ylinopeuden vuoksi lähtenyt heittelehtimään." Joopajoo...
Jos tuo ylinopeus-tutkintalinja pitää loppuun saakka, niin tämä "kuljettaja" ei ole niin suuren lisäkoulutuksen tarpeessa kuin jos hän olisi ajanut autokouluopein ja silti päätynyt puuhun.
Kumpi tapa arvoisalle raadille on vähemmän häpeällinen: 1) mopo lähtee käsistä sallitusti vai 2) mopo lähtee käsistä rikokseen syyllistymisen jälkeen?
En tiedä, mutta taisi olla kyse siitä, että oli hieman näytöntarvetta tytöille - soidinriittejä siis. Sellainen teettää ihmiselle kummallisia temppuja.
En tiedä, mutta taisi olla kyse siitä, että oli hieman näytöntarvetta tytöille - soidinriittejä siis. Sellainen teettää ihmiselle kummallisia temppuja.
Jos tuo ylinopeus-tutkintalinja pitää loppuun saakka, niin tämä "kuljettaja" ei ole niin suuren lisäkoulutuksen tarpeessa kuin jos hän olisi ajanut autokouluopein ja silti päätynyt puuhun.
Kumpi tapa arvoisalle raadille on vähemmän häpeällinen: 1) mopo lähtee käsistä sallitusti vai 2) mopo lähtee käsistä rikokseen syyllistymisen jälkeen?
Lähinnä tässä nyppii se, kun sanotaan että auto lähti ylinopeuden vuoksi käsistä. Minä ja miljoonat muut ihmiset ovat kukin vuorollaan ajaneet tuhansia kertoja ylinopeutta liukkaalla kelillä, eikä auto ole koskaan lähtenyt käsistä. Eli ei se selvästikään ole ylinopeus mikä sen onnettomuuden aiheuttaa. Käsistä lähtö on aina häpeällistä, kaikissa olosuhteissa ja kaikilla nopeuksilla.
En tietenkään kiistä nopeuden vaikutusta hallinnan menetyksen mahdollisuuteen. Vaan sitä että jotain keksittyä lukemaa suuremmalla nopeudella se olis sen syytä että nopeus oli keksittyä lukemaa suurempi, ja että keksityn lukeman alle näin ei olisi voinut käydä. Mielestäni olisi totuudenmukaisempaa sanoa ihan vaan nopeutta olleen liikaa, kuin huomauttaa onnettomuuden johtuneen ylinopeudesta. Ylinopeuden maininta asiayhteydessä jotenkin väheksyy kuljettajan taitojen, olosuhteiden ja auton ominaisuuksien merkitystä onnettomuuden syntyyn.
Mistä on ilmestynyt ajatus syyllistämisestä tai pelottelemisesta?
Ihan suoraan sinun jutuistasi.
Kun keli on liukas, niin se vain on liukas ilman sen kummempia pohdiskeluita siitä
Tiedetään kuitenkin, että onnettomuuksiin joutuneissa kuljettajissa tapahtuu selkeä tilastollinen muutos liukkaalla kelillä. Tuolloin lisääntyy kokemattomien kuskien osuus selvästi, myös naisten onnettomuudet lisääntyvät selvästi ääriolosuhteissa suhteessa siihen mitä niitä tapahtuu heille ja muille tienkäyttäjäryhmille normaalikeleillä. Minusta tuo on tosiasia joka kannattaa ottaa huomioon sen sijaan että aletaan syyllistämään kuskeja. Tuskin perheenäidit tahallaan kolaria ajavat?
Mitä tulee kuskien puutteellisuuteen, niin uskon, että työnantajat seurailevat onnettomuustilastoja.
Tottakai. Mutta onnettomuus sinänsä on niin harvinainen tapahtuma, ettei siitä kovin kummoista tilastoa saa aikaisesi jollei ole todella suuri työnantaja kuljetusalalla. Suuri osa liikenteestä ei tapahdu kenenkään työntantajan alaisuudessa kuitenkaan.
Tuolla perusteella voisi kuvitella, että hulvittomimpien kuskien on hankalampaa löytää töitä.
Mistä kuskeista sinä nyt taas puhut, autokuskeista vai jostain erityisryhmästä?
Kuvittelen lisäksi, että jossainmäärin ainakin olisi kuskien itsensä kannalta edullista ajella suteellisen varmoin ottein, että aikataulut eivät pitkässä juoksussa kusisi.
Eiköhän ammattipiireissä näin vaan tehdäkin koko ajan, mutta silti onnettomuuksia silloin tällöin sattuu. Mistä sinä voit yksittäisen virheen ja vieläpä sen varsin epätodennäköisten vakavampien serurausten perusteella tietää miteen varmaotteinen kuski on tai ei ole? Et mistään.
Rengasvaatimuksena on pohjimiltaan niiden laillisuus.
Eli käytännössä sinusta on ok ajaa renkailla joilla ei enää tee mitään niissä oloissa joissa renkaiden kunnolla alkaa olla merkitystä.
Harkinnasta voi sanoa, että, jos vie vaikka pullia leipomosta kauppaan ja tavoitteena olisi olla kaupalla vaikka klo 08:00. Jos myöhästyy tunnin kelin vuoksi,
Voi tosielämässä olla niinkin, että ajaa niin varovasti että myöhästyisi vauhdillaan tunnin ja silti ajaa kolarin. Ei nämä jutut todellisuudessa ole mitään joko-tai hommia. Vahinko ei tule kello kaulassa vai miten sitä sanotaan.
Vastaan 1) olen mieluummin epäpätevä kuin 2) epäpätevä kriminaali.
Et siis ole koskaan ajanut edes 1km/h ylinopeutta? En usko. Kaikki autokuskit ajavat joskus ylinopeutta. Olet siis itsekin kriminaali. Murhamies on murhamies, murhasi sitten 1 tai kymmenen.
Vastaan 1) olen mieluummin epäpätevä kuin 2) epäpätevä kriminaali.
Et siis ole koskaan ajanut edes 1km/h ylinopeutta? En usko. Kaikki autokuskit ajavat joskus ylinopeutta. Olet siis itsekin kriminaali. Murhamies on murhamies, murhasi sitten 1 tai kymmenen.
LP:n kanssa on muutamia kertoja tullut jutusteltua muustakin kuin säästä, mutta huomaa, että kyselyssä ei ollut kohtaa 0) olen kriminaali. 0:n pisteen vihje: jos mopo ei karkaa käsistä, niin kaikki on ok.
Kumpi tapa arvoisalle raadille on vähemmän häpeällinen: 1) mopo lähtee käsistä sallitusti vai 2) mopo lähtee käsistä rikokseen syyllistymisen jälkeen?
Ei voi vastata, ei riitä speksit.
Onko 1) antanut yllättää itsensä hädin tuskin laillisin renkain ja vielä huonommin valoin vaikeissa olosuhteissa itselleen oudolla vaikealla ajoneuvolla aivot narikassa rajoitusnopeutta mutkaisella mökkitiellä ajaen vaikka oli jo kilometrien matkalla huomannut mökkijärven pilkkikilpailun vuoksi paikalla olevan erittäin runsaasti jalankulkijoita niiden kahden allejääneen lisäksikin?
Onko 2) mitään muuta moitittavaa kuin tikkari + 4 km/h yllättävän liukkaassa moottoritien kaarteessa jossa ei saa olla ketään allejääviä ilman peltikuorta?
Minä en ymmärrä miten alle rajoituksen ajaminen oikeuttaa hölmöilyyn?
Sen vuoksi en myöskään ymmärrä mikä on se sallittu tapa jolla mopo saa lähteä käsistä liikenteessä?
Rengasvaatimuksena on pohjimiltaan niiden laillisuus.
Eli käytännössä sinusta on ok ajaa renkailla joilla ei enää tee mitään niissä oloissa joissa renkaiden kunnolla alkaa olla merkitystä.
Silloin kun ollaan lain sallitulla puolella, ei siinä pitäisi olla mitään moitittavaa.
Jos ajaa huonoin renkain, on vain ymmärrettävä mitä se merkitsee ja kuljettajan vastuulla ne renkaatkin ovat ja jos jotain sattuu, eivät ne suinkaan ole lieventävä asianhaara.
Itse heitin 6 - 8 milliset nastarenkaat pois tälle syksylle, koska minä en ollut valmis ajamaan enää yhtään talvea niiden vaatimalla tavalla.
En tiedä, mutta taisi olla kyse siitä, että oli hieman näytöntarvetta tytöille - soidinriittejä siis. Sellainen teettää ihmiselle kummallisia temppuja.
Tässäpä lisää ''riittejä''
Hieno assosiaatio .. auto täynnä nättejä tyttöjä tai poliisin puukottaminen .. aika näppärästi yhdistelty ..
Käsistä lähtö on aina häpeällistä, kaikissa olosuhteissa ja kaikilla nopeuksilla.
Kuinkas usein käyt radoilla ajamassa. Kyllä käsistälähtö on aika tavallista ihan kovempienkin kuskien piireissä kuin vain pelkästään maanteillä. Aika jyrkkää mielipidettä edustat. Maanteillä seuraukset voivat vain olla paljon ikävämpiä.
Käsistä lähtö on aina häpeällistä, kaikissa olosuhteissa ja kaikilla nopeuksilla.
Kuinkas usein käyt radoilla ajamassa. Kyllä käsistälähtö on aika tavallista ihan kovempienkin kuskien piireissä kuin vain pelkästään maanteillä. Aika jyrkkää mielipidettä edustat. Maanteillä seuraukset voivat vain olla paljon ikävämpiä.
Yleisillä teillä hallinnan menetys on häpeällistä aina ja kaikkialla. Yksikin hallinnanmenetys panee kuljettajan taidot kyseenalaiseksi. Toki on mahdollista kokemuksen myötä parantaa taitojaan, mutta mielestäni on silti kunnia-asia voida sanoa, ettei ole koskaan menettänyt autonsa hallintaa. Rata-ajoa en harrasta, mutta sitä ei oikein voi verrata, koska siellä on tarkoitus ajaa täysillä. Kai se hallinnanmenetys sielläkin nolottaa, mutta ellei koskaan menetä hallintaa, ei luultavasti yritä riittävästi.
Toki on mahdollista kokemuksen myötä parantaa taitojaan, mutta mielestäni on silti kunnia-asia voida sanoa, ettei ole koskaan menettänyt autonsa hallintaa.
Mikä lasketaan hallinnan menetykseksi? Se tietysti, että auto kiertyy männyn ympärille. Varmaan sekin, että auto pyörähtää ilman omaisuusvahinkoja. Entä onko hallinnan menetys sellainen tilanne, jossa auto lähtee tahattomasti luistoon, mutta kuski saa sen joko tuurilla tai taidolla takaisin hallintaan? Tai onko hallinta menetetty tilanteessa, jossa autoa ei saisi pysähtymään esim. edessä ajavan jarruttaessa äkillisesti? Siis tilanteessa, joka ei toteudu, mutta toteutuessaan johtaisi 100% varmuudella kolariin. Hallintahan on silloin tuurin varassa, ei kuskin.
Noilla kriteereillä ei Suomesta löydy yhtään kuskia, joka ei olisi menettänyt autonsa hallintaa. Kuten ei sellaistakaan, joka ei hallintaa tulisi joskus menettämään.
Minusta on turhaa ottaa kunniaa menneiden aikojen tapahtumista. Liikenteessä vain sillä on merkitystä, mitä tästä hetkestä eteenpäin tapahtuu. Jokainenhan on joskus aloittanut nollasta ja kehittynyt enemmän tai vähemmän.
Mikä lasketaan hallinnan menetykseksi? Se tietysti, että auto kiertyy männyn ympärille. Varmaan sekin, että auto pyörähtää ilman omaisuusvahinkoja. Entä onko hallinnan menetys sellainen tilanne, jossa auto lähtee tahattomasti luistoon, mutta kuski saa sen joko tuurilla tai taidolla takaisin hallintaan? Tai onko hallinta menetetty tilanteessa, jossa autoa ei saisi pysähtymään esim. edessä ajavan jarruttaessa äkillisesti? Siis tilanteessa, joka ei toteudu, mutta toteutuessaan johtaisi 100% varmuudella kolariin. Hallintahan on silloin tuurin varassa, ei kuskin.
Kieltämättä raja on hieman hämärä. Talvella ajetaan väkisinkin vähemmän tai enemmän luistossa, eikä voida vetää tarkkaa rajaa milloin luisto on hallittu tai hallitsematon. Hallitsemattomankin luiston saattaa joku taidolla tai tuurilla vielä pelastaa. Mut eiköhän siitä olla yhtä mieltä, että jos pyörähtää, päätyy liikenteenjakajaan taikka ojaan tms.. hallinta on varmasti menetetty.
Mitä tulee sitten noihin kolareihin, kuten peräänajoihin tai muihin. Auton hallintaa ei siinä välttämättä ole menetetty vaikka törmätäänkin. Ei vain ollut mahdollista väistää. Kolarin luulis nolostuttavan ja tahraavan kuljettajan mainetta siinä missä hallinnan menetyksenkin. Ainakin jos se oli omaa syytä, tai jos sen olisi kohtuullisuuden rajoissa omalla toiminnalla pystynyt välttämään.
On olemassa monenlaista hallinnan menettämistä. Sellaista, joka johtaa erittäin suureen vaaraan. Ja sellaista, joka johtaa lumitöihin. On mahdollista ajaa niin, että ottaa tietoisesti lumitöiden riskin, mutta ei ota tietoisesti kuoleman riskiä. Paikoissa, joissa hallinnan menettäminen on hengenvaarallista, ajetaan hitaammin. Ja paikoissa, joissa vaarassa on lähinnä itsetunto, voidaan ajella vähän rennommin.
Yksi kriteeri on nopeus - oman auton ja muiden. Hitaamman nopeuden paikoissa on varaa vähän löysäillä, mutta kovemman nopeuden paikoissa on oltava enemmän skarppina. Se, että on ajellut hitailla nopeuksilla penkkoihin ja joutunut lumitöihin, ei välttämättä osoita, että kuljettaja on vaarallinen kuski, joka seuraavalla kerralla voi menettää autonsa hallinnan, kun rekka tulee vastaan. Tilanne on aivan erilainen.
En halua mitenkään kehuskella, mutta väitän silti olevani huomattavasti kokeneempi auton penkasta ja ojasta ja ties mistä irrottaja kuin kuljettajat keskimäärin. Ensimmäisinä autoiluvuosinani penkkoihin pöllähtämisiä tapahtui jopa monta kertaa yhden illan aikana. Autot olivat epämääräisiä romuja, joista ei tarvinnut kovin kauheasti välittää. Kyydissä istui riuskoja kavereita, jotka auttoivat auton taas tielle.
Vuosien kuluessa ojaan ajamiset ja lumeen (kesällä mutavelliin, hiekkakuoppiin ja ties minne) juuttumiset vähenivät, mutta silti ei ole juuri talvea ollut, jolloin ei olisi joutunut lapiohommiin. En osaa sanoa, olenko irrottanut auton kiipelistä satoja kertoja vai kymmeniä kertoja, mutta monta kertaa joka tapauksessa. Joskus on pitänyt tehdä paljon töitä. Kerran ajoin myöhään illalla syvälle ojaan eräässä mutkassa niin, että auto meni paksuun penkkaan peräänsä myöten. Tilanne näytti toivottomalta. Mukana ei ollut edes lumilapiota. Jostakin oli kuitenkin aloitettava, joten rupesin potkimaan ja kaivamaan käsilläni lunta pois auton vierestä ja auton alta. Lainasin lopulta ilman lupaa (hätä ei lue lakia) lähellä olevan kaupan pihasta pitkävartisen harjan, jolla sain paremmin kaivettua lunta syvältä auton alta. Kun kaikki valmistelut oli tehty, nousin autoon, starttasin ja peruutin tielle. Olin lähes yhtä märkä kuin olisi uinut maattuani hangessa ja potkittuani ja kaivettuani lunta auton vierestä ja pohjan alta.
Takavetoisen auton irrottaminen huomattavasti vaikeampaa kuin etuvetoisen. Takavetoisethan eivät liukkaalla tahdo aina kulkea edes tasaisella maalla. On tullut Oldsmobilen ja Opelin ja muidenkin takavetoisten kanssa riehuttua liukkaalla mitättömän helpoissa paikoissa, vaikka kokemusta onkin enemmän etuvetoisista. Takavetoiseen auttaa oikeastaan vain hiekka, mutta jos auton nokka on penkassa ja takarenkaat ilmassa, keinot ovat vähissä.
Jos minulta kysyttäisiin neuvoa penkkaan menneen etuvetoisen, mutta soveltuvin osin myös takavetoisen, auton tielle saamiseksi, antaisin seuraavat ohjeet.
1. Ei pidä yrittää peruuttaa pois ennen kuin on käynyt katsomassa tilannetta ellei ole kyse aivan helposta paikasta, josta auto varmasti lähtee peruuttamalla tai eteenpäin ajamalla. Renkaiden jauhattaminen tyhjää tekee jatkosta huomattavasti hankalamman, koska renkaiden alla oleva pinta muuttuu liukkaaksi.
2. Auto on todennäköisesti pohjansa varassa lumipatjan päällä, joten pohjan alta on kaivettava lumi pois niin, että auto on tukevasti pyörillään ja renkaiden ajourat tien suuntaan ovat hyvät. Kaikki valmistelut kannattaa tehdä huolella ennen kuin yrittää ajaa autoa pois. Työntöapu on tietenkin myös paikallaan.
3) Viistosti ojaan mennyt auto kannattaa yrittää kääntää perää nostamalla ja vetämällä niin, että auto on poikittain tiellä. Tällöin pienempi osa autoa on ojassa. Kannattaa yrittää saada vetävä etupyörä kääntymään kovan alustan päälle. Rattia voi kääntää siten, että suunta on kohti tietä, kun autoa peruutetaan. Raskaan auton käänteleminen on tietysti hankalaa.
4) Joissakin tilanteissa ison vaihteen käyttäminen liikkeelle lähdössä vähentää "sutimisen" vaaraa.
5) Hiekka tai jokin muu liukueste renkaiden alla on hyväksi.
Vaikeita tilanteita varten voisi tietysti vielä olla lisää neuvoja erilaisista köysisysteemeistä ja muista apuvälineistä. Jos mukana on pitkä köysi, siitä saa kepin avulla eräänlaisen taljan, jolla on yllättävän hyvä vetovoima. Eräs mies kiskoi kerran autonsa jäällä olevasta sohjokuopasta tekemällä reiän jäähän ja pystyttämällä siihen puutapin, jota hän käytti tukipisteenä naruvinssilleen.
En tiedä, pystyisikö auton vetäviä pyöriä käyttämään "taljan" voimavarana. Autossa olisi jonkinlainen apuväline, jolla köyden saisi kiinni renkaisiin siten, että renkaan pyöriessä köysi kiristyisi ja vetäisi auton pois ojasta. Kiinnityspisteen löytäminen on tosin monesti hankalaa, koska tien yli ei ainakaan voi vedellä mitään köysiä.
Yleisillä teillä hallinnan menetys on häpeällistä aina ja kaikkialla.
Sangen ikävää kyllä, mutta mitä häpeällistä siinä on?
Omien mielikuvien osoittautuminen omia todellisia taitoja suuremmiksi. Se merkitsee karkeaa virhearviota. Radalla vähemmän karkeaa, koska on hyväksyttävää mennä lähempänä omia rajojaan.
Niiden ylittäminen osoittaa kuitenkin arvostelukyvyttömyyttä silloin kun kyseessä ei ole harvinainen tilastotappio esim. ennustamattoman teknisen vaurion muodossa.
Käsistä lähtö on aina häpeällistä, kaikissa olosuhteissa ja kaikilla nopeuksilla.
Kuinkas usein käyt radoilla ajamassa. Kyllä käsistälähtö on aika tavallista ihan kovempienkin kuskien piireissä kuin vain pelkästään maanteillä. Aika jyrkkää mielipidettä edustat. Maanteillä seuraukset voivat vain olla paljon ikävämpiä.
Ajan radalla vain muutaman kerran kesässä ottamassa maantieajosta kaiken jännityksen pois. Viime kesä taisi olla yhdeksäs tjsp?
Minua selvästi kovemmatkin kuskit ovat silloin tällöin menettäneet hallinnan eikä yksikään heistä ole tullut varikolle onnettomien olosuhteiden uhrina syyttämään tiemestaria. Päinvastoin, melkein aina on ollut jo ainakin puolivalmis analyysi siitä, millä tavalla on MOKATTU.
Kuulemani tilanneanalyysit ovat olleet erittäin jyrkkää itsekritiikkiä.
Oman hallinnan menetykseni jälkeen oli mielipide aivan yhtä jyrkkä. Sen verran jyrkkä, että vaimo sairaalasta noutaessaan kehotti välttämään hätäisiä johtopäätöksiä ja ohjeisti ensin parantamaan murtumat kuntoon ja mietitään yhdessä moottoripyöräilyn lopettamista sen jälkeen.
En osaa ymmärtää tilannetta, jossa hallinnan menettänyt näkee itsensä kenenkään muun uhriksi kuin oman pöljyytensä.
Hallinnan menetyksestä ei ala syyttely, vaan analyysi ja oppiminen. Ellei pysty näkemään omaa virhettään, ei pysty myöskään oppimaan.
Toki on mahdollista kokemuksen myötä parantaa taitojaan, mutta mielestäni on silti kunnia-asia voida sanoa, ettei ole koskaan menettänyt autonsa hallintaa.
Mikä lasketaan hallinnan menetykseksi?
...
onko hallinnan menetys sellainen tilanne, jossa auto lähtee tahattomasti luistoon, mutta kuski saa sen joko tuurilla tai taidolla takaisin hallintaan?
Itse en miellä hallinnan menetystä jonain absoluuttisena luistokulmana tai yhtenä tilanteena, vaan sen perusteella onko homma hallinnassa vai ei.
Jos kuljettaja pystyy ohjaamaan kaikilla neljällä pyörällä haluamaansa suuntaan ja myös muuttamaan suunnitelmaansa kesken tilanteen, niin sehän riittää? Vaikka luisto menisi kuinka kauniisti, niin mitään selityksiä naulaisista lankunpätkistä ja heijastimettomista jalankulkijoista on turha tarjota. Ne sopii kiertää kun kerran auto on hyvin hallinnassa.
Hallitsematon tilanne on mielestäni omien taitojen ylittäminen ja tuo raja meillä kaikilla on eri kohdassa. Hallitsematon tilanne voi ainakin meille taviksille olla vielä eri päivinä eri asia. Luisto jonka osaisi pitää lapasissaan saattaa mennä överiksi kun ei ole hereillä.
driven tavoite kuulostaa minustakin mahdottomalta. Hyvä tavoite, mutta ei ihan helposti saavutettavissa. Mutta jospa nollataan historia nyt ja pyritään ajamaan edes tämä talvi hallinnan rajoissa tästä eteenpäin?
Omalta osalta meni jo läheltä, kun päästin (etuvetoisen) autoni hukkaamaan takapyörien pidon suoralla tiellä yllättäen. Annoin yllättää itseni niin nolosti, että luisto meni maantieajoon sopimattoman leveäksi, enkä edes saanut sitä kiinni ilman vastaheilahdusta toiselle puolelle. Olin siis myöhässä kun en pässi ajoissa tajunnut mitä on tekeillä. Eikä sen tilanteen edes olisi pitänyt olla mikään yllätys, mutta olipa silti vain. On henkisesti raskasta joutua myöntämään oma tavallisuuttensa, pah!
Mut eiköhän siitä olla yhtä mieltä, että jos pyörähtää, päätyy liikenteenjakajaan taikka ojaan tms.. hallinta on varmasti menetetty.
Ei välttämättä. Jos toisen tullessa yllättäen eteen ja itse suurempia vahinkoja välttääkseen tarkoituksella ohjaa hallitusti vaikka ojaan, ei kyseessä ole hallinnan menetys. Jos tiellä ei ole tilaa pysähtyä tai väistää ennen törmäystä, kannattaa ohjata pois tieltä paikkaan, jossa on mahdollisimman vähän kovia esteitä. Se ei ole hallinnan menetystä, vaan hallittu väistö.
SO2001:
On olemassa monenlaista hallinnan menettämistä.
Itse menetin (tilapäisesti) autoni hallinnan, kun poikani sai ajokortin.
Omalta osalta meni jo läheltä, kun päästin (etuvetoisen) autoni hukkaamaan takapyörien pidon suoralla tiellä yllättäen. Annoin yllättää itseni niin nolosti, että luisto meni maantieajoon sopimattoman leveäksi, enkä edes saanut sitä kiinni ilman vastaheilahdusta toiselle puolelle. Olin siis myöhässä kun en pässi ajoissa tajunnut mitä on tekeillä. Eikä sen tilanteen edes olisi pitänyt olla mikään yllätys, mutta olipa silti vain. On henkisesti raskasta joutua myöntämään oma tavallisuuttensa, pah!
Tämä on mielenkiintoinen kysymys siinä mielessä, että olisi ehkä hyödyllistä tietää, miten suuri merkitys on autolla ja renkailla tämän tyyppisten tilanteiden ilmenemisessä. Olen taipuvainen uskomaan, että jotkut autot lähtevät herkemmin luistelemaan kuin toiset. Rengasmerkeilläkin arvelen olevan eroa.
Peugeot 205 (diesel), jolla ajettiin noin 550000 kilometriä, teki pari kertaa yllättäen edellä kerrotun tempun eli auton takapyörät lähtivät suoralla tiellä ilman mitään ennakkovaroitusta yllättäen rajuun ja nopeaan heilahduksenomaiseen sivuluisuun. Tiessä oli ilmeisesti ura, joka sai aikaan takarenkaan nopean sivuttaisliikkeen, mikä laajeni heilahdukseksi. Oli tavallinen jonoliikenne, ja nopeutta oli maltilliset 80 kilometriä tunnissa. Tilanteet tapahtuivat nelostiellä Jyväskylän etelä- ja pohjoispuolella, joten tietäkään ei voi syyttää. Tilanteista selvittiin, mutta varsinkin toisella kerralla luisun oikaiseminen ei ollut aivan tyylipuhdas suoritus. Tilanne oli kerta kaikkiaan niin yllättävä ja auton sivuttaisliike raju.
Sen jälkeen, kun Peugeotiin vaihdettiin Nokian renkaat alkuperäisten Michelinien tilalle, tuollaisia yllätyksiä ei enää ilmennyt.
Peugeot oli kuitenkin lumen peittämällä jäisellä pinnalla erittäin epävarman tuntuinen ajettava. Oli tunne, että auton perä pyrkii koko ajan lähtemään sivulle luisuun, ja ajaessa on pakko tehdä jatkuvaa korjausliikettä. En koskaan uskaltanut kokeilla, mitä tapahtuu, jos ratin lukitsee liikkumattomaksi ja jatkaa ajamista. Tunne ainakin oli sellainen, että jos näin tekisi, auto olisi viidessä sekunnissa poikittain tiellä ja sen jälkeen mahdollisesti katollaan ojassa. Normaalilla kovapintaisella jäisellä tai lumisella tiellä Peugeot toimi täysin ilman ongelmia ja vaikutti kaikin puolin hyvältä talviautolta.
Nissan Micra, jolla on ajettu yli 560000 kilometriä, ja jossa on aina ollut Nokian renkaat, ei ole koskaan tehnyt mitään yllättäviä temppuja. Sen perä ei ole lähtenyt suoralla tiellä luistelemaan ainakaan niin pahasti, että tapahtumaa olisi jäänyt muistelemaan. Muutenkin auto on ollut käytökseltään johdonmukainen. Tämän auton ongelma on kapea raideväli ja pienet renkaat, jotka tuottavat ongelmia paksussa lumessa ja sohjossa.
Peugeot 405, jolla olen ajanut vasta muutamia kymmeniä tuhansia kilometrejä, vaikuttaa liukkaammalta autolta kuin Micra, mutta toisaalta siinä on melko kuluneet vanhan tyypin Nokian talvirenkaat, joten tämäkin voi olla syy. Peugeotia on joutunut joskus suorallakin vähän paimentamaan, kun perä on uran tai muun syyn takia vipannut sivulle, mutta tilanteet ovat olleet kuitenkin hallittuja ja pelkällä kaasun painamisella korjattavia - eli mitättömiä pieniä lipsumisia. Micralla tällaisia ei kuitenkaan juuri tapahdu edes huonoilla renkailla, joten tässäkin asiassa näyttäisi autoissa olevan eroa.
Kaikkien aikojen pahimmat sivuluisut ja vastaheilahdukset olen saanut aikaan Saab 99 -autolla, jolla olin palaamassa isoäitini kanssa ulkomailta kesärenkailla. Suomessa ei ollut kesää vaan maaliskuinen lumituisku ja sen mukaiset tiet. Aloin vaihtaa Lahdessa erään huoltoaseman pihassa autoon talvirenkaita, jotka olivat peräluukussa. Oli myöhä yö, ja paikalliset raggarit tulivat vinoilemaan renkaiden vaihdolleni. Tilanne vaikutti sen verran pelottavalta, että lähdin jatkamaan matkaa pahimmalla mahdollisella rengasvarustuksella eli takana kesärenkailla ja edessä talvirenkailla. Ajattelin, että eiköhän näin pärjää.
Vaikka auto antoi muutamia merkkejä perän luistoherkkyydestä, kiihdytin hiljalleen nopeuden sataan kilometriin tunnissa ja ylikin (tapauksesta on niin kauan, että ei kannata enää moittia). Ja tässä vauhdissa auton takapää lähti suoralla tiellä terävään sivuluisuun. Sydän läpättäen sain auton hallintaan muutaman luisun ja vastaluisun jälkeen. Painoin koko ajan kaasua saadakseni etupyörille vetoa, joten vauhti ehti jo kiihtyä jonnekin 120 km/h lukemaan (oli muutakin tekemistä kuin nopeusmittarin katselu, joten lukema on karkea arvio) ennen kuin sain tilanteen hallintaan. Kun auto oli vakautettu, hidastin nopeuden kuuteen kymppiin ja vaihdoin seuraavan huoltoaseman pihassa myös taakse talvirenkaat. Tämä tapaus on ollut ehkä kaikkien aikojen kriittisin tilanne, jossa olen ollut vähällä ajaa auton oikein kunnolla ja kovassa vauhdissa pois tieltä. Ehkä kattokerhon jäsenyyskin olisi ollut tarjolla - tai ruumiskerhon. Onneksi ei sentään tullut autoja vastaan. Ajokokemusta minulla oli tuohon aikaan noin 200000 kilometriä.
Ajoin kahdella Saab 99:llä yhteensä yli 400000 kilometriä, ja mieleeni on jäänyt, että auto oli aika hyvä talviliikenteessä. Autossa on isot renkaat, joten pienet lumikasat eivät haitanneet. Saab ei ollut kuitenkaan idioottivarma auto, joten senkin perä saattoi joskus (muulloinkin kuin kesärenkailla ajettaessa) lähteä luistamaan.
Yleisillä teillä hallinnan menetys on häpeällistä aina ja kaikkialla.
Sangen ikävää kyllä, mutta mitä häpeällistä siinä on?
Hölmöilyä on syytä hävetä. Häpeä on terveellinen tunne, joka saa ihmisen miettimään käytöstään ja toimimaan harkitummin. On toki myös ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin maailman omistajat, mitään häpeämättä, vaikka miten hölmöilisivät. Roskasakkia.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys siinä mielessä, että olisi ehkä hyödyllistä tietää, miten suuri merkitys on autolla ja renkailla tämän tyyppisten tilanteiden ilmenemisessä.
Volvo V70 I, Uudet tälle syksylle juuri huolella sisäänajetut Nokian 7 nastarenkaat.
Sen verran selityksen varaa tuossa "suoralla tiellä" tapahtuneessa melkein hallinnan menetyksessä oli, että ohituksen jälkeen varoin ihan liikaa nopeusrajoituksen ylittämistä, joten nostin kaasun ollessani tulossa takaisin omalle kaistalle ja siitä se sitten lähti.
Eli loppujen lopuksi tämäkin aiheeton vaaratilanne johtui pelkästään liian alhaisesta nopeusrajoituksesta :-)
740:lle olisi kriittinen paikka ollut ohituksen alussa kiihdytys jäisen tien keskipolanteen ylitse, etuvetoisella se oli nosto omalle kaistalle paluun yhteydessä.
Eli hölmöllä kaasun käytöllä saa aikaa pakollisia kuvioita silloin kun vetopyöriä on vain yhdellä akselilla.
Eli loppujen lopuksi tämäkin aiheeton vaaratilanne johtui pelkästään liian alhaisesta nopeusrajoituksesta :-)
No nyt minäkin ymmärrän miksi hävettää .. :-)
Männätalvena sattui itsellekin, että ajattelin ohittaa ja sitten painoin hieman kaasua ja pyörät vain lipsuivat, mutta muutapa ei sitten tapahtunutkaan ja ajattelin, että ehkäpä ei ole tarkoituskaan, että lähtisin ohitse. Hävettää vieläkin.
Tulisi vaan kunnon talvi ja jostain läheltä löytyisi jääräta. NAM.
SO2001:
Ei sillä nyt niin järisyttävää merkitystä pitäisä olla, ajaako 18000, 34000 vaiko 50000. Suuruusluokkaero on vain kaksinkertainen, ja onnettomuusherkkyyden luulisi kompensoituvan isommalla kokemuksella. Kertomustesi perusteella olet kuski, jonka tehdä virheet itse että niistä oppii - eikä aina sekään riitä.
Eivät välttämättä paljonkaan liukkaammat. Risteysalueet kiillottuvat erityisen hyvin kelillä, jolla renkaiden lämpö tai sutimiskitka riittää sulattamaan kosteuden. Siinä se sitten jäätyy uudelleen entistä liukkaammaksi. Nastojen raapimiset ei siinä paljon karhenna, kun se siliää kuitenkin.
drive:
Jos tuo ylinopeus-tutkintalinja pitää loppuun saakka, niin tämä "kuljettaja" ei ole niin suuren lisäkoulutuksen tarpeessa kuin jos hän olisi ajanut autokouluopein ja silti päätynyt puuhun.
Kumpi tapa arvoisalle raadille on vähemmän häpeällinen: 1) mopo lähtee käsistä sallitusti vai 2) mopo lähtee käsistä rikokseen syyllistymisen jälkeen?
drive:
En tiedä miten asiat oikeasti ovat, mutta ...
Aina, kun ollaan liikenteessä ei olla pelkästään itse tekemässä virheitä ja altistumassa sen vuoksi kolareille. Asiassa on toinenkin puoli. Altistutaan kolareille myös muiden tekemien virheiden vuoksi. Tämän vuoksi minusta ainakin tuntuisi siltä, että mitä enemmän kilometrejä tulee ajettua sitä enemmän aikaa siihen menee ja mitä enemmän aikaa on alttiina muidenkin töppäilyille kuin pelkästään omille töppäilyille, niin on yhä suurempi todennäköisyys edes joskus joutua mukaan kolareihin. Joten tässä ei ole pelkästään kyse siitä mitä itse osaa tai on osaamatta.
mikahe:
En tiedä, mutta taisi olla kyse siitä, että oli hieman näytöntarvetta tytöille - soidinriittejä siis. Sellainen teettää ihmiselle kummallisia temppuja.
Rätkätin:
Tässäpä lisää ''riittejä'':
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Takaa-ajettu+16-vuotias+puukotti+poliisia+Siilinj%C3%A4rvell%C3%A4/1135261805286/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset
mikahe:
Lähinnä tässä nyppii se, kun sanotaan että auto lähti ylinopeuden vuoksi käsistä. Minä ja miljoonat muut ihmiset ovat kukin vuorollaan ajaneet tuhansia kertoja ylinopeutta liukkaalla kelillä, eikä auto ole koskaan lähtenyt käsistä. Eli ei se selvästikään ole ylinopeus mikä sen onnettomuuden aiheuttaa. Käsistä lähtö on aina häpeällistä, kaikissa olosuhteissa ja kaikilla nopeuksilla.
En tietenkään kiistä nopeuden vaikutusta hallinnan menetyksen mahdollisuuteen. Vaan sitä että jotain keksittyä lukemaa suuremmalla nopeudella se olis sen syytä että nopeus oli keksittyä lukemaa suurempi, ja että keksityn lukeman alle näin ei olisi voinut käydä. Mielestäni olisi totuudenmukaisempaa sanoa ihan vaan nopeutta olleen liikaa, kuin huomauttaa onnettomuuden johtuneen ylinopeudesta. Ylinopeuden maininta asiayhteydessä jotenkin väheksyy kuljettajan taitojen, olosuhteiden ja auton ominaisuuksien merkitystä onnettomuuden syntyyn.
Vastaan 1) olen mieluummin epäpätevä kuin 2) epäpätevä kriminaali.
["Rätkätin"]
Mistä on ilmestynyt ajatus syyllistämisestä tai pelottelemisesta?
Ihan suoraan sinun jutuistasi.
Kun keli on liukas, niin se vain on liukas ilman sen kummempia pohdiskeluita siitä
Tiedetään kuitenkin, että onnettomuuksiin joutuneissa kuljettajissa tapahtuu selkeä tilastollinen muutos liukkaalla kelillä. Tuolloin lisääntyy kokemattomien kuskien osuus selvästi, myös naisten onnettomuudet lisääntyvät selvästi ääriolosuhteissa suhteessa siihen mitä niitä tapahtuu heille ja muille tienkäyttäjäryhmille normaalikeleillä. Minusta tuo on tosiasia joka kannattaa ottaa huomioon sen sijaan että aletaan syyllistämään kuskeja. Tuskin perheenäidit tahallaan kolaria ajavat?
Mitä tulee kuskien puutteellisuuteen, niin uskon, että työnantajat seurailevat onnettomuustilastoja.
Tottakai. Mutta onnettomuus sinänsä on niin harvinainen tapahtuma, ettei siitä kovin kummoista tilastoa saa aikaisesi jollei ole todella suuri työnantaja kuljetusalalla. Suuri osa liikenteestä ei tapahdu kenenkään työntantajan alaisuudessa kuitenkaan.
Tuolla perusteella voisi kuvitella, että hulvittomimpien kuskien on hankalampaa löytää töitä.
Mistä kuskeista sinä nyt taas puhut, autokuskeista vai jostain erityisryhmästä?
Kuvittelen lisäksi, että jossainmäärin ainakin olisi kuskien itsensä kannalta edullista ajella suteellisen varmoin ottein, että aikataulut eivät pitkässä juoksussa kusisi.
Eiköhän ammattipiireissä näin vaan tehdäkin koko ajan, mutta silti onnettomuuksia silloin tällöin sattuu. Mistä sinä voit yksittäisen virheen ja vieläpä sen varsin epätodennäköisten vakavampien serurausten perusteella tietää miteen varmaotteinen kuski on tai ei ole? Et mistään.
["Rätkätin"]
Rengasvaatimuksena on pohjimiltaan niiden laillisuus.
Eli käytännössä sinusta on ok ajaa renkailla joilla ei enää tee mitään niissä oloissa joissa renkaiden kunnolla alkaa olla merkitystä.
Harkinnasta voi sanoa, että, jos vie vaikka pullia leipomosta kauppaan ja tavoitteena olisi olla kaupalla vaikka klo 08:00. Jos myöhästyy tunnin kelin vuoksi,
Voi tosielämässä olla niinkin, että ajaa niin varovasti että myöhästyisi vauhdillaan tunnin ja silti ajaa kolarin. Ei nämä jutut todellisuudessa ole mitään joko-tai hommia. Vahinko ei tule kello kaulassa vai miten sitä sanotaan.
mikahe:
Et siis ole koskaan ajanut edes 1km/h ylinopeutta? En usko. Kaikki autokuskit ajavat joskus ylinopeutta. Olet siis itsekin kriminaali. Murhamies on murhamies, murhasi sitten 1 tai kymmenen.
drive:
LP:n kanssa on muutamia kertoja tullut jutusteltua muustakin kuin säästä, mutta huomaa, että kyselyssä ei ollut kohtaa 0) olen kriminaali. 0:n pisteen vihje: jos mopo ei karkaa käsistä, niin kaikki on ok.
mikahe:
Ei voi vastata, ei riitä speksit.
Onko 1) antanut yllättää itsensä hädin tuskin laillisin renkain ja vielä huonommin valoin vaikeissa olosuhteissa itselleen oudolla vaikealla ajoneuvolla aivot narikassa rajoitusnopeutta mutkaisella mökkitiellä ajaen vaikka oli jo kilometrien matkalla huomannut mökkijärven pilkkikilpailun vuoksi paikalla olevan erittäin runsaasti jalankulkijoita niiden kahden allejääneen lisäksikin?
Onko 2) mitään muuta moitittavaa kuin tikkari + 4 km/h yllättävän liukkaassa moottoritien kaarteessa jossa ei saa olla ketään allejääviä ilman peltikuorta?
Minä en ymmärrä miten alle rajoituksen ajaminen oikeuttaa hölmöilyyn?
Sen vuoksi en myöskään ymmärrä mikä on se sallittu tapa jolla mopo saa lähteä käsistä liikenteessä?
AkiK:
Silloin kun ollaan lain sallitulla puolella, ei siinä pitäisi olla mitään moitittavaa.
Jos ajaa huonoin renkain, on vain ymmärrettävä mitä se merkitsee ja kuljettajan vastuulla ne renkaatkin ovat ja jos jotain sattuu, eivät ne suinkaan ole lieventävä asianhaara.
Itse heitin 6 - 8 milliset nastarenkaat pois tälle syksylle, koska minä en ollut valmis ajamaan enää yhtään talvea niiden vaatimalla tavalla.
petos:
Hieno assosiaatio .. auto täynnä nättejä tyttöjä tai poliisin puukottaminen .. aika näppärästi yhdistelty ..
drive:
Kuinkas usein käyt radoilla ajamassa. Kyllä käsistälähtö on aika tavallista ihan kovempienkin kuskien piireissä kuin vain pelkästään maanteillä. Aika jyrkkää mielipidettä edustat. Maanteillä seuraukset voivat vain olla paljon ikävämpiä.
AkiK:
Tuo kyllä hyvin kertoo ymmärryksesi siitä mistä puhutaan.
Rätkätin:
Yleisillä teillä hallinnan menetys on häpeällistä aina ja kaikkialla. Yksikin hallinnanmenetys panee kuljettajan taidot kyseenalaiseksi. Toki on mahdollista kokemuksen myötä parantaa taitojaan, mutta mielestäni on silti kunnia-asia voida sanoa, ettei ole koskaan menettänyt autonsa hallintaa. Rata-ajoa en harrasta, mutta sitä ei oikein voi verrata, koska siellä on tarkoitus ajaa täysillä. Kai se hallinnanmenetys sielläkin nolottaa, mutta ellei koskaan menetä hallintaa, ei luultavasti yritä riittävästi.
drive:
Sangen ikävää kyllä, mutta mitä häpeällistä siinä on?
drive:
Mikä lasketaan hallinnan menetykseksi? Se tietysti, että auto kiertyy männyn ympärille. Varmaan sekin, että auto pyörähtää ilman omaisuusvahinkoja. Entä onko hallinnan menetys sellainen tilanne, jossa auto lähtee tahattomasti luistoon, mutta kuski saa sen joko tuurilla tai taidolla takaisin hallintaan? Tai onko hallinta menetetty tilanteessa, jossa autoa ei saisi pysähtymään esim. edessä ajavan jarruttaessa äkillisesti? Siis tilanteessa, joka ei toteudu, mutta toteutuessaan johtaisi 100% varmuudella kolariin. Hallintahan on silloin tuurin varassa, ei kuskin.
Noilla kriteereillä ei Suomesta löydy yhtään kuskia, joka ei olisi menettänyt autonsa hallintaa. Kuten ei sellaistakaan, joka ei hallintaa tulisi joskus menettämään.
Minusta on turhaa ottaa kunniaa menneiden aikojen tapahtumista. Liikenteessä vain sillä on merkitystä, mitä tästä hetkestä eteenpäin tapahtuu. Jokainenhan on joskus aloittanut nollasta ja kehittynyt enemmän tai vähemmän.
Herbert:
Kieltämättä raja on hieman hämärä. Talvella ajetaan väkisinkin vähemmän tai enemmän luistossa, eikä voida vetää tarkkaa rajaa milloin luisto on hallittu tai hallitsematon. Hallitsemattomankin luiston saattaa joku taidolla tai tuurilla vielä pelastaa. Mut eiköhän siitä olla yhtä mieltä, että jos pyörähtää, päätyy liikenteenjakajaan taikka ojaan tms.. hallinta on varmasti menetetty.
Mitä tulee sitten noihin kolareihin, kuten peräänajoihin tai muihin. Auton hallintaa ei siinä välttämättä ole menetetty vaikka törmätäänkin. Ei vain ollut mahdollista väistää. Kolarin luulis nolostuttavan ja tahraavan kuljettajan mainetta siinä missä hallinnan menetyksenkin. Ainakin jos se oli omaa syytä, tai jos sen olisi kohtuullisuuden rajoissa omalla toiminnalla pystynyt välttämään.
On olemassa monenlaista hallinnan menettämistä. Sellaista, joka johtaa erittäin suureen vaaraan. Ja sellaista, joka johtaa lumitöihin. On mahdollista ajaa niin, että ottaa tietoisesti lumitöiden riskin, mutta ei ota tietoisesti kuoleman riskiä. Paikoissa, joissa hallinnan menettäminen on hengenvaarallista, ajetaan hitaammin. Ja paikoissa, joissa vaarassa on lähinnä itsetunto, voidaan ajella vähän rennommin.
Yksi kriteeri on nopeus - oman auton ja muiden. Hitaamman nopeuden paikoissa on varaa vähän löysäillä, mutta kovemman nopeuden paikoissa on oltava enemmän skarppina. Se, että on ajellut hitailla nopeuksilla penkkoihin ja joutunut lumitöihin, ei välttämättä osoita, että kuljettaja on vaarallinen kuski, joka seuraavalla kerralla voi menettää autonsa hallinnan, kun rekka tulee vastaan. Tilanne on aivan erilainen.
En halua mitenkään kehuskella, mutta väitän silti olevani huomattavasti kokeneempi auton penkasta ja ojasta ja ties mistä irrottaja kuin kuljettajat keskimäärin. Ensimmäisinä autoiluvuosinani penkkoihin pöllähtämisiä tapahtui jopa monta kertaa yhden illan aikana. Autot olivat epämääräisiä romuja, joista ei tarvinnut kovin kauheasti välittää. Kyydissä istui riuskoja kavereita, jotka auttoivat auton taas tielle.
Vuosien kuluessa ojaan ajamiset ja lumeen (kesällä mutavelliin, hiekkakuoppiin ja ties minne) juuttumiset vähenivät, mutta silti ei ole juuri talvea ollut, jolloin ei olisi joutunut lapiohommiin. En osaa sanoa, olenko irrottanut auton kiipelistä satoja kertoja vai kymmeniä kertoja, mutta monta kertaa joka tapauksessa. Joskus on pitänyt tehdä paljon töitä. Kerran ajoin myöhään illalla syvälle ojaan eräässä mutkassa niin, että auto meni paksuun penkkaan peräänsä myöten. Tilanne näytti toivottomalta. Mukana ei ollut edes lumilapiota. Jostakin oli kuitenkin aloitettava, joten rupesin potkimaan ja kaivamaan käsilläni lunta pois auton vierestä ja auton alta. Lainasin lopulta ilman lupaa (hätä ei lue lakia) lähellä olevan kaupan pihasta pitkävartisen harjan, jolla sain paremmin kaivettua lunta syvältä auton alta. Kun kaikki valmistelut oli tehty, nousin autoon, starttasin ja peruutin tielle. Olin lähes yhtä märkä kuin olisi uinut maattuani hangessa ja potkittuani ja kaivettuani lunta auton vierestä ja pohjan alta.
Takavetoisen auton irrottaminen huomattavasti vaikeampaa kuin etuvetoisen. Takavetoisethan eivät liukkaalla tahdo aina kulkea edes tasaisella maalla. On tullut Oldsmobilen ja Opelin ja muidenkin takavetoisten kanssa riehuttua liukkaalla mitättömän helpoissa paikoissa, vaikka kokemusta onkin enemmän etuvetoisista. Takavetoiseen auttaa oikeastaan vain hiekka, mutta jos auton nokka on penkassa ja takarenkaat ilmassa, keinot ovat vähissä.
Jos minulta kysyttäisiin neuvoa penkkaan menneen etuvetoisen, mutta soveltuvin osin myös takavetoisen, auton tielle saamiseksi, antaisin seuraavat ohjeet.
1. Ei pidä yrittää peruuttaa pois ennen kuin on käynyt katsomassa tilannetta ellei ole kyse aivan helposta paikasta, josta auto varmasti lähtee peruuttamalla tai eteenpäin ajamalla. Renkaiden jauhattaminen tyhjää tekee jatkosta huomattavasti hankalamman, koska renkaiden alla oleva pinta muuttuu liukkaaksi.
2. Auto on todennäköisesti pohjansa varassa lumipatjan päällä, joten pohjan alta on kaivettava lumi pois niin, että auto on tukevasti pyörillään ja renkaiden ajourat tien suuntaan ovat hyvät. Kaikki valmistelut kannattaa tehdä huolella ennen kuin yrittää ajaa autoa pois. Työntöapu on tietenkin myös paikallaan.
3) Viistosti ojaan mennyt auto kannattaa yrittää kääntää perää nostamalla ja vetämällä niin, että auto on poikittain tiellä. Tällöin pienempi osa autoa on ojassa. Kannattaa yrittää saada vetävä etupyörä kääntymään kovan alustan päälle. Rattia voi kääntää siten, että suunta on kohti tietä, kun autoa peruutetaan. Raskaan auton käänteleminen on tietysti hankalaa.
4) Joissakin tilanteissa ison vaihteen käyttäminen liikkeelle lähdössä vähentää "sutimisen" vaaraa.
5) Hiekka tai jokin muu liukueste renkaiden alla on hyväksi.
Vaikeita tilanteita varten voisi tietysti vielä olla lisää neuvoja erilaisista köysisysteemeistä ja muista apuvälineistä. Jos mukana on pitkä köysi, siitä saa kepin avulla eräänlaisen taljan, jolla on yllättävän hyvä vetovoima. Eräs mies kiskoi kerran autonsa jäällä olevasta sohjokuopasta tekemällä reiän jäähän ja pystyttämällä siihen puutapin, jota hän käytti tukipisteenä naruvinssilleen.
En tiedä, pystyisikö auton vetäviä pyöriä käyttämään "taljan" voimavarana. Autossa olisi jonkinlainen apuväline, jolla köyden saisi kiinni renkaisiin siten, että renkaan pyöriessä köysi kiristyisi ja vetäisi auton pois ojasta. Kiinnityspisteen löytäminen on tosin monesti hankalaa, koska tien yli ei ainakaan voi vedellä mitään köysiä.
Rätkätin:
Omien mielikuvien osoittautuminen omia todellisia taitoja suuremmiksi. Se merkitsee karkeaa virhearviota. Radalla vähemmän karkeaa, koska on hyväksyttävää mennä lähempänä omia rajojaan.
Niiden ylittäminen osoittaa kuitenkin arvostelukyvyttömyyttä silloin kun kyseessä ei ole harvinainen tilastotappio esim. ennustamattoman teknisen vaurion muodossa.
Rätkätin:
Ajan radalla vain muutaman kerran kesässä ottamassa maantieajosta kaiken jännityksen pois. Viime kesä taisi olla yhdeksäs tjsp?
Minua selvästi kovemmatkin kuskit ovat silloin tällöin menettäneet hallinnan eikä yksikään heistä ole tullut varikolle onnettomien olosuhteiden uhrina syyttämään tiemestaria. Päinvastoin, melkein aina on ollut jo ainakin puolivalmis analyysi siitä, millä tavalla on MOKATTU.
Kuulemani tilanneanalyysit ovat olleet erittäin jyrkkää itsekritiikkiä.
Oman hallinnan menetykseni jälkeen oli mielipide aivan yhtä jyrkkä. Sen verran jyrkkä, että vaimo sairaalasta noutaessaan kehotti välttämään hätäisiä johtopäätöksiä ja ohjeisti ensin parantamaan murtumat kuntoon ja mietitään yhdessä moottoripyöräilyn lopettamista sen jälkeen.
En osaa ymmärtää tilannetta, jossa hallinnan menettänyt näkee itsensä kenenkään muun uhriksi kuin oman pöljyytensä.
Hallinnan menetyksestä ei ala syyttely, vaan analyysi ja oppiminen. Ellei pysty näkemään omaa virhettään, ei pysty myöskään oppimaan.
SO2001:
Tässä on myös oma perusteeni kieltäytyä valitsemasta hallinnan menetykseen kumpaakaan aiemmin tarjotuista vaihtoehdoista 1 tai 2.
Riskin todellista suuruutta ei näe nopeusmittarista.
Herbert:
Itse en miellä hallinnan menetystä jonain absoluuttisena luistokulmana tai yhtenä tilanteena, vaan sen perusteella onko homma hallinnassa vai ei.
Jos kuljettaja pystyy ohjaamaan kaikilla neljällä pyörällä haluamaansa suuntaan ja myös muuttamaan suunnitelmaansa kesken tilanteen, niin sehän riittää? Vaikka luisto menisi kuinka kauniisti, niin mitään selityksiä naulaisista lankunpätkistä ja heijastimettomista jalankulkijoista on turha tarjota. Ne sopii kiertää kun kerran auto on hyvin hallinnassa.
Hallitsematon tilanne on mielestäni omien taitojen ylittäminen ja tuo raja meillä kaikilla on eri kohdassa. Hallitsematon tilanne voi ainakin meille taviksille olla vielä eri päivinä eri asia. Luisto jonka osaisi pitää lapasissaan saattaa mennä överiksi kun ei ole hereillä.
driven tavoite kuulostaa minustakin mahdottomalta. Hyvä tavoite, mutta ei ihan helposti saavutettavissa. Mutta jospa nollataan historia nyt ja pyritään ajamaan edes tämä talvi hallinnan rajoissa tästä eteenpäin?
Omalta osalta meni jo läheltä, kun päästin (etuvetoisen) autoni hukkaamaan takapyörien pidon suoralla tiellä yllättäen. Annoin yllättää itseni niin nolosti, että luisto meni maantieajoon sopimattoman leveäksi, enkä edes saanut sitä kiinni ilman vastaheilahdusta toiselle puolelle. Olin siis myöhässä kun en pässi ajoissa tajunnut mitä on tekeillä. Eikä sen tilanteen edes olisi pitänyt olla mikään yllätys, mutta olipa silti vain. On henkisesti raskasta joutua myöntämään oma tavallisuuttensa, pah!
drive:
Ei välttämättä. Jos toisen tullessa yllättäen eteen ja itse suurempia vahinkoja välttääkseen tarkoituksella ohjaa hallitusti vaikka ojaan, ei kyseessä ole hallinnan menetys. Jos tiellä ei ole tilaa pysähtyä tai väistää ennen törmäystä, kannattaa ohjata pois tieltä paikkaan, jossa on mahdollisimman vähän kovia esteitä. Se ei ole hallinnan menetystä, vaan hallittu väistö.
SO2001:
Itse menetin (tilapäisesti) autoni hallinnan, kun poikani sai ajokortin.
740 GLE:
Tämä on mielenkiintoinen kysymys siinä mielessä, että olisi ehkä hyödyllistä tietää, miten suuri merkitys on autolla ja renkailla tämän tyyppisten tilanteiden ilmenemisessä. Olen taipuvainen uskomaan, että jotkut autot lähtevät herkemmin luistelemaan kuin toiset. Rengasmerkeilläkin arvelen olevan eroa.
Peugeot 205 (diesel), jolla ajettiin noin 550000 kilometriä, teki pari kertaa yllättäen edellä kerrotun tempun eli auton takapyörät lähtivät suoralla tiellä ilman mitään ennakkovaroitusta yllättäen rajuun ja nopeaan heilahduksenomaiseen sivuluisuun. Tiessä oli ilmeisesti ura, joka sai aikaan takarenkaan nopean sivuttaisliikkeen, mikä laajeni heilahdukseksi. Oli tavallinen jonoliikenne, ja nopeutta oli maltilliset 80 kilometriä tunnissa. Tilanteet tapahtuivat nelostiellä Jyväskylän etelä- ja pohjoispuolella, joten tietäkään ei voi syyttää. Tilanteista selvittiin, mutta varsinkin toisella kerralla luisun oikaiseminen ei ollut aivan tyylipuhdas suoritus. Tilanne oli kerta kaikkiaan niin yllättävä ja auton sivuttaisliike raju.
Sen jälkeen, kun Peugeotiin vaihdettiin Nokian renkaat alkuperäisten Michelinien tilalle, tuollaisia yllätyksiä ei enää ilmennyt.
Peugeot oli kuitenkin lumen peittämällä jäisellä pinnalla erittäin epävarman tuntuinen ajettava. Oli tunne, että auton perä pyrkii koko ajan lähtemään sivulle luisuun, ja ajaessa on pakko tehdä jatkuvaa korjausliikettä. En koskaan uskaltanut kokeilla, mitä tapahtuu, jos ratin lukitsee liikkumattomaksi ja jatkaa ajamista. Tunne ainakin oli sellainen, että jos näin tekisi, auto olisi viidessä sekunnissa poikittain tiellä ja sen jälkeen mahdollisesti katollaan ojassa. Normaalilla kovapintaisella jäisellä tai lumisella tiellä Peugeot toimi täysin ilman ongelmia ja vaikutti kaikin puolin hyvältä talviautolta.
Nissan Micra, jolla on ajettu yli 560000 kilometriä, ja jossa on aina ollut Nokian renkaat, ei ole koskaan tehnyt mitään yllättäviä temppuja. Sen perä ei ole lähtenyt suoralla tiellä luistelemaan ainakaan niin pahasti, että tapahtumaa olisi jäänyt muistelemaan. Muutenkin auto on ollut käytökseltään johdonmukainen. Tämän auton ongelma on kapea raideväli ja pienet renkaat, jotka tuottavat ongelmia paksussa lumessa ja sohjossa.
Peugeot 405, jolla olen ajanut vasta muutamia kymmeniä tuhansia kilometrejä, vaikuttaa liukkaammalta autolta kuin Micra, mutta toisaalta siinä on melko kuluneet vanhan tyypin Nokian talvirenkaat, joten tämäkin voi olla syy. Peugeotia on joutunut joskus suorallakin vähän paimentamaan, kun perä on uran tai muun syyn takia vipannut sivulle, mutta tilanteet ovat olleet kuitenkin hallittuja ja pelkällä kaasun painamisella korjattavia - eli mitättömiä pieniä lipsumisia. Micralla tällaisia ei kuitenkaan juuri tapahdu edes huonoilla renkailla, joten tässäkin asiassa näyttäisi autoissa olevan eroa.
Kaikkien aikojen pahimmat sivuluisut ja vastaheilahdukset olen saanut aikaan Saab 99 -autolla, jolla olin palaamassa isoäitini kanssa ulkomailta kesärenkailla. Suomessa ei ollut kesää vaan maaliskuinen lumituisku ja sen mukaiset tiet. Aloin vaihtaa Lahdessa erään huoltoaseman pihassa autoon talvirenkaita, jotka olivat peräluukussa. Oli myöhä yö, ja paikalliset raggarit tulivat vinoilemaan renkaiden vaihdolleni. Tilanne vaikutti sen verran pelottavalta, että lähdin jatkamaan matkaa pahimmalla mahdollisella rengasvarustuksella eli takana kesärenkailla ja edessä talvirenkailla. Ajattelin, että eiköhän näin pärjää.
Vaikka auto antoi muutamia merkkejä perän luistoherkkyydestä, kiihdytin hiljalleen nopeuden sataan kilometriin tunnissa ja ylikin (tapauksesta on niin kauan, että ei kannata enää moittia). Ja tässä vauhdissa auton takapää lähti suoralla tiellä terävään sivuluisuun. Sydän läpättäen sain auton hallintaan muutaman luisun ja vastaluisun jälkeen. Painoin koko ajan kaasua saadakseni etupyörille vetoa, joten vauhti ehti jo kiihtyä jonnekin 120 km/h lukemaan (oli muutakin tekemistä kuin nopeusmittarin katselu, joten lukema on karkea arvio) ennen kuin sain tilanteen hallintaan. Kun auto oli vakautettu, hidastin nopeuden kuuteen kymppiin ja vaihdoin seuraavan huoltoaseman pihassa myös taakse talvirenkaat. Tämä tapaus on ollut ehkä kaikkien aikojen kriittisin tilanne, jossa olen ollut vähällä ajaa auton oikein kunnolla ja kovassa vauhdissa pois tieltä. Ehkä kattokerhon jäsenyyskin olisi ollut tarjolla - tai ruumiskerhon. Onneksi ei sentään tullut autoja vastaan. Ajokokemusta minulla oli tuohon aikaan noin 200000 kilometriä.
Ajoin kahdella Saab 99:llä yhteensä yli 400000 kilometriä, ja mieleeni on jäänyt, että auto oli aika hyvä talviliikenteessä. Autossa on isot renkaat, joten pienet lumikasat eivät haitanneet. Saab ei ollut kuitenkaan idioottivarma auto, joten senkin perä saattoi joskus (muulloinkin kuin kesärenkailla ajettaessa) lähteä luistamaan.
Rätkätin:
Hölmöilyä on syytä hävetä. Häpeä on terveellinen tunne, joka saa ihmisen miettimään käytöstään ja toimimaan harkitummin. On toki myös ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin maailman omistajat, mitään häpeämättä, vaikka miten hölmöilisivät. Roskasakkia.
SO2001:
Volvo V70 I, Uudet tälle syksylle juuri huolella sisäänajetut Nokian 7 nastarenkaat.
Sen verran selityksen varaa tuossa "suoralla tiellä" tapahtuneessa melkein hallinnan menetyksessä oli, että ohituksen jälkeen varoin ihan liikaa nopeusrajoituksen ylittämistä, joten nostin kaasun ollessani tulossa takaisin omalle kaistalle ja siitä se sitten lähti.
Eli loppujen lopuksi tämäkin aiheeton vaaratilanne johtui pelkästään liian alhaisesta nopeusrajoituksesta :-)
740:lle olisi kriittinen paikka ollut ohituksen alussa kiihdytys jäisen tien keskipolanteen ylitse, etuvetoisella se oli nosto omalle kaistalle paluun yhteydessä.
Eli hölmöllä kaasun käytöllä saa aikaa pakollisia kuvioita silloin kun vetopyöriä on vain yhdellä akselilla.
740 GLE:
No nyt minäkin ymmärrän miksi hävettää .. :-)
Männätalvena sattui itsellekin, että ajattelin ohittaa ja sitten painoin hieman kaasua ja pyörät vain lipsuivat, mutta muutapa ei sitten tapahtunutkaan ja ajattelin, että ehkäpä ei ole tarkoituskaan, että lähtisin ohitse. Hävettää vieläkin.
Tulisi vaan kunnon talvi ja jostain läheltä löytyisi jääräta. NAM.