Minusta asiaan ei ole muuta ratkaisua kuin että opettelet seuraamaan muuta liikennettä ja silloin kun et ole tietoinen tapahtumista takanasi, pidän huolen siitä, ettet tee muiden näkökulmasta yllättäviä liikkeitä ja hyväksyt sen, että muitakin saattaa olla, joiden etenemisen hidastaminen lähes samaan vaihtiin sinun kanssasi ei sinun natsat riitä.
740 GLE:n esimerkki Tojotalla hoipertelusta oli hyvä. Auto- ja pyöräliikenteeseen ei jostain syystä suhtauduta ollenkan samalla tavalla, vaikka lakiuudistuksen yhtenä tavoitteena on ajoneuvoistaa pyöräilyä. TM:n sivustolle on tullut myös tuore kolumni pyöräväylien epäloogisuudesta. Sekin on vahva indikaattori samasta asiasta. On erikoista, että pyöräliikenteen edellytysten puolien pitämistä yritetään kampittaa siksi, että jalankulkija ei viitsi seurata liikennettä.
@Herbert kirjoitti:
Minusta asiaan ei ole muuta ratkaisua kuin että opettelet seuraamaan muuta liikennettä ja silloin kun et ole tietoinen tapahtumista takanasi, pidän huolen siitä, ettet tee muiden näkökulmasta yllättäviä liikkeitä ja hyväksyt sen, että muitakin saattaa olla, joiden etenemisen hidastaminen lähes samaan vaihtiin sinun kanssasi ei sinun natsat riitä.
740 GLE:n esimerkki Tojotalla hoipertelusta oli hyvä. Auto- ja pyöräliikenteeseen ei jostain syystä suhtauduta ollenkan samalla tavalla, vaikka lakiuudistuksen yhtenä tavoitteena on ajoneuvoistaa pyöräilyä. TM:n sivustolle on tullut myös tuore kolumni pyöräväylien epäloogisuudesta. Sekin on vahva indikaattori samasta asiasta. On erikoista, että pyöräliikenteen edellytysten puolien pitämistä yritetään kampittaa siksi, että jalankulkija ei viitsi seurata liikennettä.
Kun todelliset argumentit loppuu, voi tietysti itse maalata kuvan, jota voi sitten vastustaa. Ymmärrän, että ns. Pyöräilijät ovat eri asia kuin pyörällä liikkuvat tavalliset kansalaiset. Ehtä Pyöräilijä on vähän kuin autoliikenteen seassa menisi reilusti suurempaa nopeutta kulkeva urheiluauto harjoittelemassa.
@HybridRules kirjoitti:
Mies-oletus -juttu ei tainnut tulla ymmärretyksi. Äskettäin kuuntelin radiosta jotain haastattelua, jossa haastateltava selitti, että sukupuolia on paljon useampia kuin mies ja nainen. Hänen mielestään on suorastaan väärin, että mies- tai nais-oletettua kohdellaan sen mukaan, miltä hänen sukupuolensa näyttää perinteisten normikäsitysten mukaan. En ymmärrä, mitä muita sukupuolia ihmisellä voi olla, mutta virallisesti näkyy jo joissain kyselyissä olevan mahdollista ilmoittaa sukupuolekseen "muu". Satuinpa sitten kirjoittamaan ikäänkuin huumorilla tai nykyjan mukaisesti, että pyöräilijä oli mies-oletettu.
Ei tullut mielen viereenkään moinen, mikä varmaan paljastaa ikäni? Minun perinteessäni on tyttöjä ja poikia joista kasvaa miehiä ja naisia. Moitin vasta Alkon leikkimielistä ikätestiä "oletko kolmekymppinen". Koko testi ihan lasten juttuja, jostain -90 luvulta lähtien, joten oman arvosanani mukaan en selvästikään ole kolmekymppinen ja Alkossa asioidessa kannattaa siis pitää henkilötodistus mukana
Autopilotin ohjaama pyöräilijä lähestyessään koiraa takaapäin ei ehkä toteuta uutta tieliikennelain kohtaa ennakoimisvelvollisuudesta. Ei koiran eikä minunkaan suhteen.
En minäkään tuota lähtisi kiistämään, jos asia menee oikeuteen törmäyksen jälkeen. Mutta sinun ja minun kannalta pointti ei ole näissä pyöräkoheltajissa, joita riittää vaikka me tekisimme mitä tahansa. Lisään omasta kokemuksesta pitkiä matkoja varsin vakaasti keulittavista pyräilijöistä. Hyvin hallitun näköisesti se näyttää menevän enkä usko ongelmia aiheutuvan niin kauan kun ei tapahdu mitään yllättävää. Mutta jarrutusmatka on kädet irti tangosta ajelevan tavoin jotain muuta kuin liikenteessä kuljettajana toimivalla JOS jotain yllättävää sattuu.
Meidän haasteemme on, miten selvitä näiden koheltajien seassa ehjänä?
En ole tosiaan pyrkinyt kouluttamaan koiraa äkseeräämään. Suurin puute koulutuksessa on luokse tulemisen heikko noudattaminen ja siksi kuskaankin sitä aina hihnassa. Se tottelee luokse-kutsua selektiivisesti.
Ihan hyvä koira se varmaan silti on ja kiltti lapsille eikä syö vieraitakaan, vai mitä?
Mutta ellei se osaa käyttäytyä palveluskoiran tavoin hillitysti tapahtuipa ympärillä mitä tahansa, silloin koirasi terveys on sinun vastuullasi, eikö niin? Kun koira ei itse osaa varmistaa ettei jää kenenkään alle, silloin koiraparasta ei huolehdi liikenteessä kukaan ellet sinä sitä tee. Vaikka ottaisit puhtaasti itsekkään motiivin (enkä väitä, että olisit niin tehnyt, mutta minä tekisin, jos koira olisi omani) piittaamatta koiraasi törmättyään kuperkeikkaa heittävästä pyöräilijästä kunhan pidät huolta koirasi hyvinvoinnista.
Yhteispeli kevlillä toimii hyvin, kunhan on havainto toisesta liikkujasta.
Juuri tätä havaintomekanismia olen avauksellani tavoittelemassa. Jos sinä tai joku muu asian toisesta näkökulmasta kertova osaa sen minulle neuvoa, otan kiitollisena vastaan ja kokeilen saman tien yleispätevyyttä?
Auta minua kertomalla miten haluat minun toimivan vaikka sinut koirasi kanssa tavoittaessani kulkiessamme samaan suuntaan yhteisellä kelvillä, jota ei ole jaettu jalankulku- ja pyöräilykaistaan?
Oletko varmasti huomannut, että minä olen alun alkaenkin tuonut esiin vain ongelman siitä, että takaa päin lähestyvä pyöräiljä yms. äänettömät etenijät helposti yllättävät jalkailijan ja koirailijan.
Voiko koirankin oikeasti yllättää? Puhun koiraa varsin alkeellisella tasolla, mutta kuten jo aiemmin kerroin, mielestäni en onnistu polkupyörällä yllättämään koiraa, taluttajan sitäkin useammin? Jatkuvasti polkien ilman vaparattaan pärinääkin jo pelkkä rengasmelu havahduttaa koiran sitä lähestyessäni.
Eilinen tapaus, toki muutenkin hitaasti ajettavalla ruutukaava-asuntoalueen kevyen liikenteen väylällä meni jo huvittavaksi. Ja tässä mentiin niin hitaasti, etten itse edes kuullut omaa rengasääntäni, joka nousee minulle kuuluviin ehkä jostain 25 - 30 km/h jälkeen. Olen tavoittamassa koiran ja taluttajan, josta aivan selvästi näki takaa päin, ettei hän ole henkilö vaan nuori nainen:
Koira: korvat pyörähtävät Schäferin pään päällä ja pää kääntyy onnistuneen kolmiomittauksen suuntaan
Minä: "kummalta puolelta saisi ohittaa"
Koira: katsoo ihmeissään taluttajaa, joka ei reagoi millään tavoin?
Minä: "niin että saanko mennä oikealta vai vasemmalta?" (pari kävelee ihan keskellä)
Koira: jatkaa taluttajan ja minun ihmettelyä vuorotellen, mutta käyttäytyy kuten on opetettu eikä sano mitään
Minä: (huomattuani luurit päässä, hieman kovemmalla äänellä) "voisinko mennä ohitse?"
Koira: jatkaa tehtäväänsä valvoa tilannetta minun lisäkseni toisena paikalla olevana
Sitten koiransa talutettava tekee virheen. Hän oikaisee asfaltin mutkassa sen verran, että uskallan mennä pienellä nopeuserolla ohitse.
Minä: (ohittaessani kättä heilauttaen) "Kiitos"
Tyttö: Hätkähtää ja hypähtää säikähtäen kohti koiraansa.
Tämä oli poikkeuksellisen päättäväisesti omaan maailmaansa asettunut, mutta yleensä nimenomaan koira on kaksikosta se, joka huomaa minut hyvinkin ajoissa. Jos joku yllätetään, se on minun käsittääkseni juuri se taluttaja? En usko että kyseessä oli näkövammainen opaskoirineen, koska koira oli pannassa eikä valjaissa eikä minun tuntemani näkövammainen ainakaan suostu vaimentamaan kuuloaan ulos mennessään vaikka koira kulkeekin mukana silminä.
Treeniloki oli päällä kuten aina, mutta en aja kilometrien säteelle tuosta paikasta millään aikatavoitteella, koska siellä ei pysty ajamaan edes minulle nopeaa vauhtia. Olin matkalla maisematielle valokuvaamaan yhtä viimeisistä kesäilloista tänä vuonna. En siis myöhästynyt mistään. En mielestäni myöskään aiheuttanut vaaratilannetta, koska nopeusero oli maleksijan ja reippaasti kävelevän luokkaa.
Mutta kuten useampikin tässä threadissa on jo kertonut, tuolla ulkona suihkii melkoisella vauhdilla myös sellaisia pyöräilijöitä, joiden toiminnasta näkee selvästi, että kuljettajan rooli on mukana vain pienellä prioriteetilla, jos lainkaan. Sen lisäksi minullekin sattuu arviointivirheitä.
Ja näiden riskien vuoksi olisi hyvä olla yhteinen kieli, jolla liikenteessä nukkuvan saa herätetyksi. Kertokaa mikä se on, noudatan kyllä?
Ei siinä asiassa tarvitse vetää esiin huippukoulutettuja tai edestakaisin säntäileviä koiria. Itse aloitit tämän ketjun ihan samasta kysymyksestä, mikä minuakin on vaivannut kävellessäni kelvillä. Vaikka ei olisi koiraakaan tuntuisi epämukavalta, kun joku hurahtaa ennalta arvaamatta ohi. Mutta ei kai siihen ole ratkaisua olemassa, koska rahaa ei riitä tekemään jalankulkijoille omia reittejä.
Omalta kohdaltani ratkaisu on jo olemassa. Kävelen siellä missä liikennesäännöt määräävät, joten minulle ei ole millään nopeudella etenevistä pyöräilijöistä, rullahiihtäjistä ja -luistelijoista mitään harmia. Minä kävelen laidassa, he ohittavat minut vasemmalta. Pidän ohitusta suurella nopeuserolla luottamuksen osoituksena minun ennustettavlle ja kommunikoivalle liikkumiselleni.
Erikoistoimenpiteitä tarvitaan niiden rullaajien, rullalautailijoiden, potkulautailijoiden, kävelijöiden varalta sekä muiden, jotka eivät itse valitsemistaan syistä halua kulkea kelvin laidassa, vaan monopolisoivat koko väylän itselleen. Haen keinoa näiden herättämiseksi edes hetkeksi kulkeakseni itsekin samaa väylää turvallisesti.
Vai onko se vaan niin, että kun joku on päättänyt kulkea keskellä väylää, ei tien omistajaa saa häiritä ja muiden vastuulla on odotella tien omistajan poistumista sitten kun se hänelle sopii?
@Herbert kirjoitti:
Ajorata on silti monille houkuttelevampi. Jalankulkijoiden lisäksi syynä on usein pyörätien luokaton kunto ja surkeat liikennejärjestelyt. Esimerkiksi pihoista kuusi- tai orapihjala-aidan välistä työnnetään auton nokka pyörätielle ja vasta sitten aletaan katsella sivuille. Kääntyvät tai kolmion takaa sivutieltä tulijat eivät huomioi pyöräilijöitä, mutta ajoradalla pyöräilijä huomtaan paremmin. Turvallisuus saattaa olla siis jopa parempi ajoradalla ajettaessa.
Turvallisuus ajoradalla ajaessa saattaa ollakin parempi, jos verrataan ajoradalla sääntöjen mukaan ja ennakoiden ajavaa puutarhakaupunginosassa koheltajaan. Mutta jos se puutarhakadulla ajava noudattaa samaa ennakointia kuin ajoradalla ajava, en näe eroa ainakaan ajoradalla kiitävän eduksi?
Mutta jos pyörää ajaa kuljettaja, silloin pensasaitojen seassa liikkuminen muuttuu kovin kömpelöksi. Jokaiseen risteykseen ja talon liittymään pitää varautua tarvittaessa pysähtymään ja vastatuuleen ajaessa nostaa kädet alaotteella ylemmäs että saa riittävästi sormia jarrukahvalle. Liikennetilanne syö kaksipyöräiseltä sen ketteryyden, joka sillä vapaassa tilassa olisi.
Tässä on jo aiemmin mainitsema syy vastahakoisuuteeni ajaa työmatkoja pyörällä. Kyseinen reitti on ikävä ajaa pyörällä, koska meno tahmaantuu jatkuviin näkö- ja muihin esteisiin, joita en pysty olemaan varomatta edes polkupyörää ajaessani.
@HybridRules kirjoitti:
Ehtä Pyöräilijä on vähän kuin autoliikenteen seassa menisi reilusti suurempaa nopeutta kulkeva urheiluauto harjoittelemassa.
Jätän muiden arvioitavaksi sen, kun on ehta ja kuka ei, mutta oma karrikoitu esimerkkini oli kysyä ajoradalla kelvin sijasta pyöräilevälle mitä hän ajattelisi, jos minäkin päättäisin harjoitella nopeaa ajoa samalla tieosuudella moottoripyörälläni.
Toivottavasti tämän esimerkkini tietoinen ja äärimmäinen ylilyönti oli riittävän selkeä kertomaan, etten oikeasti pidä nopeusharjoittelua moottoripyörällä liikenteessä toivottavana ajatuksena? Kerroin sen vihjaistakseni polkupyöräilijälle, että mikäli polkupyöräilijä näkee itsensä niin suurena riskinä, ettei sen nojalla pysty ajamaan kevyen liikenteen väylää, silloin olisi syytä miettiä löytyisikö mahdollisesti parempiakin suorituspaikkoja nopeille vedoille?
Keskustelun nojalla teen päätelmän, että oikea pyöräilijä ajaa rupulikumeilla maastossa. Siellä ei ole vielä ikinäkoskaanmilloinkaan tullut minkäänlaista erimielisyyttä eikä vähäisintäkään hankaluutta sopeutua muihin liikkujiin kulkutavasta riippumatta. Ainoat keskustelua herättäneet tilanteet ovat olleet suon keskellä puolen kilometrin pitkospuilla tavoitettujen jalankulkijoiden kanssa: "Ei tarvi väistää, kävelkää ihan rauhassa. Kasetissa on pieniä numeroita."
Maastoajon ajolinjoissani ja -nopeuksissani on sanomisen varaa turvallisuuden suhteen. Laskettelun lisäksi maastopyöräily on tietoinen kompensaationi siitä, että ajan liikenteessä kuten ajan. Moottoriradan lisäksi rinteessä ja single trackilla on vauhtikallon vapaa alue, jossa kaulapanta on edes hetken irti. Toivottavasti osaan valita suorituspaikat joissa ei tule haavereita.
@Herbert kirjoitti:
Minusta asiaan ei ole muuta ratkaisua kuin että opettelet seuraamaan muuta liikennettä ja silloin kun et ole tietoinen tapahtumista takanasi, pidän huolen siitä, ettet tee muiden näkökulmasta yllättäviä liikkeitä ja hyväksyt sen, että muitakin saattaa olla, joiden etenemisen hidastaminen lähes samaan vaihtiin sinun kanssasi ei sinun natsat riitä.
740 GLE:n esimerkki Tojotalla hoipertelusta oli hyvä. Auto- ja pyöräliikenteeseen ei jostain syystä suhtauduta ollenkan samalla tavalla, vaikka lakiuudistuksen yhtenä tavoitteena on ajoneuvoistaa pyöräilyä. TM:n sivustolle on tullut myös tuore kolumni pyöräväylien epäloogisuudesta. Sekin on vahva indikaattori samasta asiasta. On erikoista, että pyöräliikenteen edellytysten puolien pitämistä yritetään kampittaa siksi, että jalankulkija ei viitsi seurata liikennettä.
Kun todelliset argumentit loppuu, voi tietysti itse maalata kuvan, jota voi sitten vastustaa. Ymmärrän, että ns. Pyöräilijät ovat eri asia kuin pyörällä liikkuvat tavalliset kansalaiset. Ehtä Pyöräilijä on vähän kuin autoliikenteen seassa menisi reilusti suurempaa nopeutta kulkeva urheiluauto harjoittelemassa.
Viittaatko kuvan maalaamisessa Tojota-esimerkkiin vai mihin? Ja tarkoitatko itse maalatun kuvan vastustamisella, että esimerkki ei vastaa todellisuutta? Vai mitä kommentillasi haluat sanoa?
@Herbert kirjoitti:
Ajorata on silti monille houkuttelevampi. Jalankulkijoiden lisäksi syynä on usein pyörätien luokaton kunto ja surkeat liikennejärjestelyt. Esimerkiksi pihoista kuusi- tai orapihjala-aidan välistä työnnetään auton nokka pyörätielle ja vasta sitten aletaan katsella sivuille. Kääntyvät tai kolmion takaa sivutieltä tulijat eivät huomioi pyöräilijöitä, mutta ajoradalla pyöräilijä huomtaan paremmin. Turvallisuus saattaa olla siis jopa parempi ajoradalla ajettaessa.
Turvallisuus ajoradalla ajaessa saattaa ollakin parempi, jos verrataan ajoradalla sääntöjen mukaan ja ennakoiden ajavaa puutarhakaupunginosassa koheltajaan. Mutta jos se puutarhakadulla ajava noudattaa samaa ennakointia kuin ajoradalla ajava, en näe eroa ainakaan ajoradalla kiitävän eduksi?
Liikennejärjestelyillä voidaan vaikuttaa siihen, miten turvallista liikenne on. Siksi liikennesuunnittelussa on lukematon määrä asioita, joiden mukaan tiet ja kadut pitäisi suunnitella. Psykologia-kirjasta aukeaa hyvin perusteet tähän.
Vaikka suoraan ajavan pitäisikin varoa väistämisvelvollisia, jotka tulevat katveesta eteen, katveet silti lisäävät riskiä. Ajoradalla näkemäalueiden järjestäminen on itsestäänselvyys. Ja jos talon pihasta pitää tulla ajoradalle katveesta, kukaan
a. ei tule ajoradalle ja vasta sitten ala katsella sivulle, tuleeko sieltä autoja
b. ajoradalla ajaessaan ei hidasta kävelyvauhtiin ja varaudu pysähtymään, jos talon pihasta joku sillä kertaa sattuisi tulemaan.
Pyörätie on aivan eri asia tässä suhteessa. Talojen pihaliittymät yms. paikat saa rakentaa ilman näkemää ja pihoista myös tullaan pyörätielle / jalkakäytävälle suht surutta. Silloinkin, kun näkyvyyttä riittää.
Mutta jos pyörää ajaa kuljettaja, silloin pensasaitojen seassa liikkuminen muuttuu kovin kömpelöksi. Jokaiseen risteykseen ja talon liittymään pitää varautua tarvittaessa pysähtymään ja vastatuuleen ajaessa nostaa kädet alaotteella ylemmäs että saa riittävästi sormia jarrukahvalle. Liikennetilanne syö kaksipyöräiseltä sen ketteryyden, joka sillä vapaassa tilassa olisi.
Kyllä. Tuon tason huomioimiseen ei kenenkään kapasiteetti jatkuvasti riitä. Eikä liikennettä koeta enää mielekkäänä jatkuvan kävelyvauhtiin hidastelun takia, joten siirrytään 2 m vasemmalle ajoradan puolelle, josssa olosuhteet ovat ihan toista luokkaa. Ei ajoradallakaan jotain kävelykatua tms. poikkeustapauksia lukuunottamatta yhdenkään autoilijan pinna kestäisi ajella tällä sujuvuusasteella varsinkaan, jos vieressä olisi sujuva ja väljempi väylä, mutta johon ei saa mennä.
Ei kestä minunkaan pinnani, ei pyörällä eikä autolla. Voisin ajaa autolla työpaikalle polkupyöräilureittiäni noudatellen, mutta ei tulisi mielen viereenkään tehdä niin. Kahden eri valtatien kautta kulkeva muutaman kilometrin pidempi, hieman nopeampi ja paljon ennustettavampi reitti on vaan niin paljon houkuttelevampi.
Joka ainoa arkiaamu ja ilta tukkoinen reitti on vaihtoehto ainoastaan niille päiville kun radiosta tai TMC datasta löytyy valtatien pysäyttävä uutinen. Tilanteesta riippuen saatan vetäistä siihen tilanteeseen jopa tuplamatkan täysin päinvastaiseen suuntaan lähtien, mutta erittäin ennustettavaa ja hiljaista kylätietä.
Polkupyörän eduksi on toki myönnettävä, että autoliikenteestä ruuhkautuvat pätkät pystyy pyörällä ohittamaan kohtuullisen nopeasti. Mutta pyörällä pian sen jälkeen päätyykin ei pihakaduksi merkitylle, mutta pihakadun ehdoilla toimivalle väylälle kilometrien matkalle.
Ohitukseni jälkeen koiraa pyörällä lenkkeilyttävä huusi perääni pyynnön soittaa kelloa. Oli selvästi säikähtänyt ohittaessani. Matalapaineinen gravelrengas vierii hieman kostealla asfaltilla hitaalla nopeudella yhtä aavemaisen hiljaisesti kuin maasturinrengas neulaspolulla. Pysähdyin juttelemaan ystävällisesti. Jouduin myöntämään, että katsoin taas kerran koiraa enkä ottanut huomioon taluttajaa (joka näyttää olevan näistä kahdesta se epävarmempi silloin kun minun tulkintani pettää). Olisi ollut minun puoleltani kohteliasta varoittaa.
Perustelin, että vaaratilannetta ei mielestäni aiheutunut, koska normaaliin tapaan koira oli täysin kartalla tilanteessa. Tein valintani hiljaisesta ohituksesta, koska huomasin koiran huomanneen minut jo aiemmin ja näköjään täysin väärin oletin myös taluttajan tehneen samoin. Näköjään luppakorvaisenkin koiran kuulo riittää huomaamaan lähestyvän sileärenkaisen polkupyörän jo hitaassakin nopeudessa. Minua vilkaistuaan koira ilmeisesti totesi minut vaarattomaksi, koska käänsi saman tien päänsä eteenpäin jatkaen päättäväistä ja tempoilematonsa hölkkäänsä pyörällä liikkuneen taluttajansa rinnalla. Näin että tilaa on hyvin ja koiran olemus ilmaisi sen olevan etenemässä päättävisesti omaa "ajolinjaansa" hölkäten. Vielä muutama metri ennen ohitusta koira tarkisti minut varalta uudelleen, aivan kuin varmistaakseen, että menen varmasti ohi enkä ole törmäyskurssilla ettei koiran tarvitse reagoida minuun. Vaikka mummopyörällä koiraa taluttavaa nopeampi olinkin, nopeuteni oli myös loppuverrailun vuoksi omalta kannaltani alhainen, joten jarrutusmatka hydrauisilla levyjarruilla sormet valmiiksi kahvoilla yläotteella olisi ollut erittäin lyhyt. Mutta ilmiselvästikin taluttajan reaktiosta huomasin olleni hänen mielestään silti "nopea".
Erosimme yhteisymmärryksessä minä luvaten vastedes ilmoittautua ohittaessani aivan rutiininomaisesti myös silloin kun näen ohitettavan koiran ja taluttajan kulkevan määrätietoisesti ja hallitusti omaa reittiään. Kuultuaan miltä koiransa käytös tilanteessa näytti takaa päin katsottuna hän jäi itsekin pohtimaan, että koira ei reagoinut minuun vaan hän itse vain säikähti. Hän hyväksyi kertomani perustelun, että koira ei yllättynyt lainkaan koska tiesi jo valmiiksi mitä tulee tapahtumaan, joten hän lupasi jatkossa seurata koiraansa tarkemmin.
Oman osuuteni toteutan ilmoittautumalla jatkossa rutiininomaisesti myös selvältä näyttävässä tilanteessa ohittaessani. Riskin välttäminen on tietenkin kuljettajana velvollisuuteni, mutta muiden säikyttelystä voin luopua aivan vapaaehtoispohjallakin.
740 GLE: " Näköjään luppakorvaisenkin koiran kuulo riittää huomaamaan lähestyvän sileärenkaisen polkupyörän jo hitaassakin nopeudessa.:
Koiran kuulo on huomattavasti parempi kuin ihmisellä, sillä koira kuulee jopa nelinkertaisesti ihmistä paremmin. Luppakorvainenkin koira kuulee huomattavasti paremmin kuin ihminen.
Kuulostaa uskottavalta. Koirattomana en vain ollut aiemmin havainnut tätä näin selvästi, koska en ollut pohtinut kevyen liikenteen väylällä ohittamista tästä näkökulmasta ennen kuin minusta tuli "nopea".
Pystykorvan kuulohavainnointia seuraavan katseen kääntämisen havaitun kohteen suuntaan olen passiivisenakin koiraihmisenä huomannut jo aiemmin, koska pystykorvaisen koiran korvien näkee selvästi pyörivän pään päällä keilaamassa uusia kohteita.
Omalta osaltani olen löytänyt ratkaisun ongelmaani ja ilmoittaudun jatkossa aina enkä tee enää häiveohituksia. Sen jälkeen vastapuoli vastaa omista liikuistaan ja minä yritän välttää osumia.
740 GLE: "Mutta ilmiselvästikin taluttajan reaktiosta huomasin olleni hänen mielestään silti "nopea"."
Tuossahan on yksi johtopäätösten tekoon liittyvä vitsi. Kun huomaa jotain vasta viime hetkellä, ei jää aikaa arvioida tilannetta. Silloin luonnollisesti vaikuttaa siltä, että toinen oli nopea. Valitettavasti tällaisen johtopäätöksen tekijä tuskin miettii sitä, ettei ollut hereillä ja siksi havainnon tekoon jäi aikaa ehkä alle sekunti ja että tuossa ajassa havainnon luotettavuus kärsii. Lisäksi liikennepsykologiasta tiedämme, että reaktioon vaikuttaa vaikeusaste. Speden spelien testissä voi reagoida nopeasti, kun osaa odottaa yhden neljästä valosta syttyvän. Liikenteessä tilanne on huomattavasti monimuotoisempi, eikä oikea tapa reagoida ei ole lätkäistä kädellä valonappulaa.
Sama pelkän napinpainallusreaktion ja valintatilanteen ero näkyy erittäin selvästi kun kuljettaja laitetaan harjoittelemaan liukkaan kelin väistöä jo harjoitellulla keilaradalla nopeutta nostaen ja sitten kouluttaja tekeekin salaa keilarataan jonkin muutoksen.
Kuljettajan jo osaaman helpon tehtävän toistossa käy helposti aika ja tila vähiin, kun rutiinitoiston sijaan joutuu ensin tekemään valinnan ja sitten toteuttamaan sen. Havainto + valinta vie siis selvästi enemmän aikaa kuin suoraan havaintoa seuraava autopilottireaktio.
Ohitukseni jälkeen koiraa pyörällä lenkkeilyttävä huusi perääni pyynnön soittaa kelloa. Oli selvästi säikähtänyt ohittaessani. Matalapaineinen gravelrengas vierii hieman kostealla asfaltilla hitaalla nopeudella yhtä aavemaisen hiljaisesti kuin maasturinrengas neulaspolulla. Pysähdyin juttelemaan ystävällisesti. Jouduin myöntämään, että katsoin taas kerran koiraa enkä ottanut huomioon taluttajaa (joka näyttää olevan näistä kahdesta se epävarmempi silloin kun minun tulkintani pettää). Olisi ollut minun puoleltani kohteliasta varoittaa.
Perustelin, että vaaratilannetta ei mielestäni aiheutunut, koska normaaliin tapaan koira oli täysin kartalla tilanteessa. Tein valintani hiljaisesta ohituksesta, koska huomasin koiran huomanneen minut jo aiemmin ja näköjään täysin väärin oletin myös taluttajan tehneen samoin. Näköjään luppakorvaisenkin koiran kuulo riittää huomaamaan lähestyvän sileärenkaisen polkupyörän jo hitaassakin nopeudessa. Minua vilkaistuaan koira ilmeisesti totesi minut vaarattomaksi, koska käänsi saman tien päänsä eteenpäin jatkaen päättäväistä ja tempoilematonsa hölkkäänsä pyörällä liikkuneen taluttajansa rinnalla. Näin että tilaa on hyvin ja koiran olemus ilmaisi sen olevan etenemässä päättävisesti omaa "ajolinjaansa" hölkäten. Vielä muutama metri ennen ohitusta koira tarkisti minut varalta uudelleen, aivan kuin varmistaakseen, että menen varmasti ohi enkä ole törmäyskurssilla ettei koiran tarvitse reagoida minuun. Vaikka mummopyörällä koiraa taluttavaa nopeampi olinkin, nopeuteni oli myös loppuverrailun vuoksi omalta kannaltani alhainen, joten jarrutusmatka hydrauisilla levyjarruilla sormet valmiiksi kahvoilla yläotteella olisi ollut erittäin lyhyt. Mutta ilmiselvästikin taluttajan reaktiosta huomasin olleni hänen mielestään silti "nopea".
Erosimme yhteisymmärryksessä minä luvaten vastedes ilmoittautua ohittaessani aivan rutiininomaisesti myös silloin kun näen ohitettavan koiran ja taluttajan kulkevan määrätietoisesti ja hallitusti omaa reittiään. Kuultuaan miltä koiransa käytös tilanteessa näytti takaa päin katsottuna hän jäi itsekin pohtimaan, että koira ei reagoinut minuun vaan hän itse vain säikähti. Hän hyväksyi kertomani perustelun, että koira ei yllättynyt lainkaan koska tiesi jo valmiiksi mitä tulee tapahtumaan, joten hän lupasi jatkossa seurata koiraansa tarkemmin.
Oman osuuteni toteutan ilmoittautumalla jatkossa rutiininomaisesti myös selvältä näyttävässä tilanteessa ohittaessani. Riskin välttäminen on tietenkin kuljettajana velvollisuuteni, mutta muiden säikyttelystä voin luopua aivan vapaaehtoispohjallakin.
Minulla on yhden, äskettäin maallisen matkansa päähän tulleen koiramme kanssa, käynyt tilanteita, joissa koira seurasi katseellaan (pään asennosta päätellen) vastaan tulevaa pyöräilijää ihan harmittoman oloisesti, mutta sitten yhtäkkiä lähietäisyydellä yritti sännätä kohti tätä. Toisten kohtaamiset sujuvat parhaiten, kun taluttaja pystyy valmistautumaan niihin eikä tilanne tule yllättäen. Minä kuulisin mieluusti kellon rimpautuksen takanta, kun pyörä tai muu äänetön lähestyy. Harmi, ettei "täältä tullaan"-merkkirutiinia ole olemassa.
Pyörällä ulkoiluttamista en itse uskalla edes yrittää. Juokseva koira ei varmaankaan pysty rajuun sivunykäisyyn, mutta ei pyörää taida olla vaikea poikkeuttaa suunnasta. Tietysti asiaan vaikuttaa paljon pyörähenkilön ja koiran massasuhde.
@HybridRules kirjoitti:
koira seurasi katseellaan (pään asennosta päätellen) vastaan tulevaa pyöräilijää ihan harmittoman oloisesti, mutta sitten yhtäkkiä lähietäisyydellä yritti sännätä kohti tätä.
Kiitos tästä varoituksesta. Nyt huomasin selkeän eron yllä kuvaamani hyvin käyttäytyvän koiran ja aiemmin tänä kesänä remmi tiukalla kimppuuni pyrkineen räkyttäjän käytöksessä.
Mitä itse ajattelet talutin kireällä jokaisen ohikulkijan kimppuun hampaat edellä ryntäävästä koirasta? Entä sen omistajasta?
Sanot koiran kouluttamista työlääksi, mutta kumpi on oikeasti rasittavampaa, käyttää jonkin verran aikaa nuoren koiran kouluttamiseen vai elää vuosikymmen arvaamattomasti riehuvan villieläimen kanssa, jota joutuu paimentamaan tiukassa lieassa jokaisen vastaantulijan ja jokaisen ohikulkijan varalta?
Toisten kohtaamiset sujuvat parhaiten, kun taluttaja pystyy valmistautumaan niihin eikä tilanne tule yllättäen. Minä kuulisin mieluusti kellon rimpautuksen takanta, kun pyörä tai muu äänetön lähestyy. Harmi, ettei "täältä tullaan"-merkkirutiinia ole olemassa.
Minulla on nyt taajaman ruuhkan ulkopuolella. Ei minulla ole mitään syytä säikytellä ketään, joten varoitan ohittaessani "ohi vasemmalta" tyyliin.
Koiran hankkija on silti yksin täysin 100% vastuussa lemmikistään, jonka käytös luo myös hänen oman julkikuvansa.
@HybridRules kirjoitti:
koira seurasi katseellaan (pään asennosta päätellen) vastaan tulevaa pyöräilijää ihan harmittoman oloisesti, mutta sitten yhtäkkiä lähietäisyydellä yritti sännätä kohti tätä.
Kiitos tästä varoituksesta. Nyt huomasin selkeän eron yllä kuvaamani hyvin käyttäytyvän koiran ja aiemmin tänä kesänä remmi tiukalla kimppuuni pyrkineen räkyttäjän käytöksessä.
Mitä itse ajattelet talutin kireällä jokaisen ohikulkijan kimppuun hampaat edellä ryntäävästä koirasta? Entä sen omistajasta?
Sanot koiran kouluttamista työlääksi, mutta kumpi on oikeasti rasittavampaa, käyttää jonkin verran aikaa nuoren koiran kouluttamiseen vai elää vuosikymmen arvaamattomasti riehuvan villieläimen kanssa, jota joutuu paimentamaan tiukassa lieassa jokaisen vastaantulijan ja jokaisen ohikulkijan varalta?
Toisten kohtaamiset sujuvat parhaiten, kun taluttaja pystyy valmistautumaan niihin eikä tilanne tule yllättäen. Minä kuulisin mieluusti kellon rimpautuksen takanta, kun pyörä tai muu äänetön lähestyy. Harmi, ettei "täältä tullaan"-merkkirutiinia ole olemassa.
Minulla on nyt taajaman ruuhkan ulkopuolella. Ei minulla ole mitään syytä säikytellä ketään, joten varoitan ohittaessani "ohi vasemmalta" tyyliin.
Koiran hankkija on silti yksin täysin 100% vastuussa lemmikistään, jonka käytös luo myös hänen oman julkikuvansa.
Koiraan ja sen käyttäytymiseen ei parane suhtautua on/off tai mustavalko-asenteella. Eläimet voivat käyttäytyä arvaamattomasti. On viimeisen päälle koulutettuja palveluskoiria, jotka eivät reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin juuri ollenkaan, mutta ne ovat oma lukunsa. Ne on jalostettu siihen suuntaan ja yksilöt vielä valikoitu siten, että halutut ominaisuudet korostuvat. En ole asiantuntija, mutta luulen, ettei kaikista koirista saa sellaisia vaikka kuinka kouluttaisi.
Meillä oli koira, joka ärhenteli lähes kaikille vastaantulevilla koirille. Mutta ei juuri koskaan ihmisille, mutta joskus kuitenkin. Oli saattanut mennä monta viikkoa tai kuukauttakin ilman yhtään tilannetta maantien laidassa vastaan tulevan pyöräilijän kanssa. Ja sitten yhtäkkiä syöksähdys jotain vastaantulevaa pyöräkköä kohti. Ilman, että pyöräilijä olisi tehnyt mitään poikkeavaa mitä minä olisin huomannut. Kun olin varautunut, että niin voi käydä, niin ei siitä mitään häslinkiä syntynyt.
Kerran kävi niin, että maantien toisella puolella käveli vastaan koira ja taluttaja. Meidän koira nousi takajaloilleen ja haukkui ja kiskoi. Ja yhtäkkiä ryntäsi tien toiselle puolelle koiran kimppuun. Minä jäin hölmistyneenä katsomaan hihnaa, jonka toisessa päässä ei enää ollut ketään. Talutushihnassa oli jotain messinkiseosta oleva lenkki. Hihnassa kiinni olevassa runkokappaleessa on reikä, josta tulee läpi lukko-osan akseli, jonka päässä on "mulkura", joka ei mahdu runko-osan reiästä. Hihna oli jo aika vanha ja reikä levinnyt ja "mulkura" kulunut ja mulkura oli mennyt läpi reiästä. Koira ryntäsi tien yli katsomatta kertaakaan oikealle tai vasemmalle puhumattakaan, että olisi etsinyt lähintä suojatietä. Onneksi autoja ei sattunut tulemaan. Koira itsekin hämmentyi yllättävästä vapautumisestaan eikä oikein tiennyt mitä nyt sitten pitäisi tehdä, kun pääsikin vastaan tulevan luo. Siinä koirat pyörivät nenä toisen hännän alla ja kävin hakemassa karkulaisen pois. Lähtötilanteessa olisi voinut olettaa isommankin tappelun alkavan, mutta ei syntynyt minkäänlaista tappelua.
Sellainen ohje taitaa olla, että koiraa ei saa katsoa silmiin, jos ei ole koiran kanssa entuudestaan tuttu. Koira voi ottaa sen haasteena ja rynnätä vastaamaan haasteeseen.
Eikä pidä inhimillistää koiraa eli tulkita sen eleiden tarkoittaavan samaa kuin ihmisen eleitä on tottunut tulkitsemaan. Koira, kuten eläin yleensäkin, voi käyttäytyä arvaamattomasti eli eri tavalla kuin ihminen mielessään olettaa.
Omistajiaan terrorisoivat koirat ovat joko kokonaan urbaania legendaa tai ainakin todella harvinaisia tapauksia. Viimeisen päälle koulutetut koirat ovat myös harvinaisia tavallisten perhekoirien keskuudessa. Suurin osa koirista on jostain tuolta väliltä ja mitä pienempi koira sitä useammin ne ovat "vastaantulevia räksyttäviä", mutta toisaalta hihnassa helposti hallittavia ja kotioloissa todennäköisesti oikeita "kullannuppuja". Varmaankin ne "hallinnasssa" kulkevat koirat, joiden ärsykkeisiin reagoinnissa on korkea kynnys, ovat yleensä varsinaisten koiraharrastajien koiria, joiden kanssa omistajat puuhaavat harjoitusradoilla ja koiranäyttelyissä.
@HybridRules kirjoitti:
mitä pienempi koira sitä useammin ne ovat "vastaantulevia räksyttäviä", mutta toisaalta hihnassa helposti hallittavia ja kotioloissa todennäköisesti oikeita "kullannuppuja".
Sehän on tietenkin jokaisen oma asia miten asuvat kotieläintensä kanssa. Mutta vapaan miehen oikeus ojennella käsiään loppuu siinä, missä toisen nenä alkaa. Muodostan kuvani ihmisestä sen perusteella miten hän JA hänen lemmikkinsä käyttäytyy kodin ulkopuolella tavatessamme.
Varmaankin ne "hallinnasssa" kulkevat koirat, joiden ärsykkeisiin reagoinnissa on korkea kynnys, ovat yleensä varsinaisten koiraharrastajien koiria, joiden kanssa omistajat puuhaavat harjoitusradoilla ja koiranäyttelyissä.
Fiksua ja huomaavaista väkeä, jotka pitävät harrastuksensa ominaan ja joiden lemmikeistä ei ole häiriötä eikä riskiä muille.
@HybridRules kirjoitti:
mitä pienempi koira sitä useammin ne ovat "vastaantulevia räksyttäviä", mutta toisaalta hihnassa helposti hallittavia ja kotioloissa todennäköisesti oikeita "kullannuppuja".
Sehän on tietenkin jokaisen oma asia miten asuvat kotieläintensä kanssa.
"Mutta vapaan miehen oikeus ojennella käsiään loppuu siinä, missä toisen nenä alkaa."
Metkasti sanottu. Onko vapaan naisen kanssa sama juttu?
Muodostan kuvani ihmisestä sen perusteella miten hän JA hänen lemmikkinsä käyttäytyy kodin ulkopuolella tavatessamme.
Varmaankin ne "hallinnasssa" kulkevat koirat, joiden ärsykkeisiin reagoinnissa on korkea kynnys, ovat yleensä varsinaisten koiraharrastajien koiria, joiden kanssa omistajat puuhaavat harjoitusradoilla ja koiranäyttelyissä.
Fiksua ja huomaavaista väkeä, jotka pitävät harrastuksensa ominaan ja joiden lemmikeistä ei ole häiriötä eikä riskiä muille.
Fiksua ja huomaavaista väkeä tietysti arvostan minäkin, jopa pyöräilijöiden keskuudessa on sellaisia.
Olen samaa mieltä, että räksyttävät ja hihnassa tempoilevat koirat ovat ärsyttäviä vastaantulijoita. Mutta kuten sanottu, nekin ovat vähemmistössä samoin kuin tiptop koulutetut koirat. Pyöräilijöissä ja muissa yleisillä paikoilla liikkuvissa on myös sekalaista seurakuntaa. Toivon mukaan kaikilla on toleranssia riittävästi toisia kohtaan.
Toleranssi on kuitenkin eri asia kuin se, mikä on hyväksyttävää ja mitä sillä perusteella on lupa muilta edellyttää. Esim. voiko määritellä muiden etenemisvauhdin sen perusteella, ettei itse viitsi hoitaa osuuttaan yhteispelissä.
@Herbert kirjoitti:
Toleranssi on kuitenkin eri asia kuin se, mikä on hyväksyttävää ja mitä sillä perusteella on lupa muilta edellyttää. Esim. voiko määritellä muiden etenemisvauhdin sen perusteella, ettei itse viitsi hoitaa osuuttaan yhteispelissä.
Juokseminen ja käveleminen ovat ihmisellekin luonnon mukaiset tavat liikkua. Oikeastaan kaikki muut liikkumistavat pitäisi määritellä liikenteeksi, jolle osoitetaan omat liikenneväylänsä, joilla noudatetaan liikennesääntöjä. Äskettäin radiossa haastateltiin miestä, joka avovaimonsa kanssa kävellessään jalkakäytävällä joutui nurkan takaa kovaa vauhtia edenneen sähköpotkulautailijan törmäyksen kohteeksi. Avovaimolta murtui ranne.
Vuosia sitten hommasin ns. retkipyörän, jossa on oikein sellainen käppyrä ohjaustanko, että voi kumarassa tuulta halkoa. Kuntoilua varten sen hommasin. Vaan huomasin, että pyörällä liikkuminen on oikeastaan huono kuntoilumuoto, koska pyörällä liikkuminen on ikään kuin liian helppoa eli kevyttä liikuntaa ja pitää tehdä melkoisen pitkiä lenkkejä. Juoksemalla ja vauhdikkaasti kävelemällä palaa energiaa paljon lyhyemmällä matkalla ja lyhyemmässä ajassa. Työmatkan hyötyliikuntana pyöräily olisi hyvä, mutta siinä on muita haasteita sitten.
Erilaisilla välineillä (rullaluistimia ja -suksia lukuun ottamatta) liikkuvat pitäisi voida ohjata liikkumaan eri väyliä kuin jalkaisin menijät. Mutta puuttuu niitä väyliä, kun eihän noita poloisia paranisi autojen sekaankaan pakottaa, vaikka osa pyöräilijöistä sinne kyllä haluaa ja sääntöjen mukaan jopa saakin mennä.
Mikä mahtaa Herbertin mielestä olla sovelias nopeusero kevyenliikenteenväylällä liikkuvien välillä, siis samaan suuntaan etenevien kesken? Paljonko enimmillään saa pyörällä olla olla vauhtia pykälien mukaan?
@HybridRules kirjoitti:
Juokseminen ja käveleminen ovat ihmisellekin luonnon mukaiset tavat liikkua. Oikeastaan kaikki muut liikkumistavat pitäisi määritellä liikenteeksi, jolle osoitetaan omat liikenneväylänsä, joilla noudatetaan liikennesääntöjä.
Liikennettä on suunnilleen kaikki, mikä on tieliikennelain alaista toimintaa. Myös kävely tiellä ja jalkakäytävällä. Muuten käsite liikenneturvallisuus pitää määritellä uusiksi.
Vuosia sitten hommasin ns. retkipyörän, jossa on oikein sellainen käppyrä ohjaustanko, että voi kumarassa tuulta halkoa. Kuntoilua varten sen hommasin. Vaan huomasin, että pyörällä liikkuminen on oikeastaan huono kuntoilumuoto, koska pyörällä liikkuminen on ikään kuin liian helppoa eli kevyttä liikuntaa ja pitää tehdä melkoisen pitkiä lenkkejä.
Tuskin tunnin pyörälenkki huonompi on kuin tunnin kävelylenkki. Toki pyöräilyssä yläkroppa ei saa samalla tavalla liikuntaa kuin kävellessä. Se, että pyörällä tehdään 20 km pidempi lenkki kuin kävellen, ei varmaan haittaa. Kulutetun energiamäärän ratkaisee nopeus eli vedä sitten tempovauhdilla, jos kalorit kuluu liian hitaasti.
Työmatkan hyötyliikuntana pyöräily olisi hyvä, mutta siinä on muita haasteita sitten.
Niitäkin varmasti voi selättää, kun vaihtoehtona on 50-100 k€ pääoman syöminen.
Tarkennatko noita haasteita hieman? Sikäli alkoi kiinnostaa, kun sanoit kävelyssä kuluvan enemmän energiaa per aika kuin pyöräilyssä. Minulla ei ole tunnin kävelyn jälkeen vaatteet märät, mutta pyöräilyn jälkeen on.
Erilaisilla välineillä (rullaluistimia ja -suksia lukuun ottamatta) liikkuvat pitäisi voida ohjata liikkumaan eri väyliä kuin jalkaisin menijät.
Minullakin pitäisi olla suurempi palkka, mutta kun ei ole.
Mikä mahtaa Herbertin mielestä olla sovelias nopeusero kevyenliikenteenväylällä liikkuvien välillä, siis samaan suuntaan etenevien kesken? Paljonko enimmillään saa pyörällä olla olla vauhtia pykälien mukaan?
Nopeusrajoitushan on yleensä sama kuin ajoradalla eli n. 40...80 km/h. Tuo ei käytännössä määrittele pyöräilijän suurinta sallittua nopeutta, vaikka usein kuuleekin väitteitä siitä, miten pyöräilijät ajelevat 50-60 km/h. Minulla on nopeusennätys n. 65 km/h erässä suuressa alamäessä eräällä valtatiellä. Siis ajoradalla. Pyöräteiltä tuskin löytyy montaa paikkaa, jossa 50 saisin rikki edes yrittämällä.
Jos tarkastellaan tavallista yhdistettyä väylää, jonka leveys on n. 3,5 m ja molemmat osapuolet hoitavan osuutensa LIIKENTEESTÄ eli jalankulkija kävelee ennustettavasti väylän reunassa n. 5 km/h, ihan normaali ajonopeus eli 20-25 on sopiva ohitusnopeus. Mutta me molemmat tiedämme, ettei tuo läheskään sina ole mahdollista. Käytännössä siis nopeusero on muutama km/h...20-25.
@HybridRules kirjoitti:
Juokseminen ja käveleminen ovat ihmisellekin luonnon mukaiset tavat liikkua.
Uinti unohtui, mutta ei silti tehdä uimareille omia liikenneväyliä.
Vuosia sitten hommasin ns. retkipyörän, jossa on oikein sellainen käppyrä ohjaustanko, että voi kumarassa tuulta halkoa. Kuntoilua varten sen hommasin. Vaan huomasin, että pyörällä liikkuminen on oikeastaan huono kuntoilumuoto, koska pyörällä liikkuminen on ikään kuin liian helppoa eli kevyttä liikuntaa ja pitää tehdä melkoisen pitkiä lenkkejä.
Lajien paremmuuden vertailun sijasta tärkeintä onkin löytää jokin sellainen liikuntamuoto, joka sopii omalle päälle ja omalle vartalolle. Olennaista on säännöllisyys ja jatkuvuus, jotka on helpointa toteuttaa lajissa, joka sopii itselle.
Hyvissä kuntoilulajeissa on mahdollisuus säätää rasitus halutulle tasolle ja tämä pätee myös erityisesti pyöräilyyn.
Juoksemalla ja vauhdikkaasti kävelemällä palaa energiaa paljon lyhyemmällä matkalla ja lyhyemmässä ajassa. Työmatkan hyötyliikuntana pyöräily olisi hyvä, mutta siinä on muita haasteita sitten.
Energiankulutuksen nojalla voisi suositella perhosuintia, joka takaa melko moniin lajeihin verrattuna ylivoimaisen energiankulutuksen kilometriä kohden. Jos voi ottaa työmatkansa liikuntana, se on etu, joka säästää aikaa työpäivän aikana, mutta työmatka ei ole pelkkää liikkumista vaan sillä on päämäärä, joten kaikille ei työmatkaliikunta välttämättä sovi.
Jos liikunnan tavoite on kuluttaa energiaa, silloin pyöräilylle tulee kaksi etua moneen muuhun lajiin verrattuna. Pyöräilyä voi nimittäin tehdä enemmän ja pidempään kuin useimpia muita lajeja. Pyörällä voi ajaa niin paljon kuin löytää vapaata harrastusaikaa. Kaikkia lajeja ei käytännössä pysty harrastamaan samalla tavalla, koska etenkään iäkkäämmällä kroppa ei vaan kestä koska palautumisajat menevät mahdottomuuksiin. Toinen pyöräilyn etu on tarkka säädettävyys kojetaulussa näkyvän livedatan turvin. Juoksija vilkaisee välillä ranteeseensa, pyöräilijä näkee tilanteensa koko ajan. Uimari tarvitsee paljon enemmän rutiinia säätääkseen treeninsä haluamaansa rasitustasoon ja silti lopputulos on enemmän tai vähemmän epätarkka.
Erilaisilla välineillä (rullaluistimia ja -suksia lukuun ottamatta) liikkuvat pitäisi voida ohjata liikkumaan eri väyliä kuin jalkaisin menijät. Mutta puuttuu niitä väyliä, kun eihän noita poloisia paranisi autojen sekaankaan pakottaa, vaikka osa pyöräilijöistä sinne kyllä haluaa ja sääntöjen mukaan jopa saakin mennä.
Ehdottaisin silti aloittamaan moottoriajoneuvojen ja niitä kevyemmän liikenteen erottamisella, jossa on säästettävissä useita kuolemantapauksia joka kuukausi. Kevyen liikenteen väylällä kulkijoiden kesken sattuvat tällit ovat auton alle jääneisiin verrattuna selvästi pienempi ongelma.
Rullasuksia olen kokeillut vuosikymmeniä sitten ja sen kokemuksen perusteella toivon että nykyiset ovat parempia? Rullaluistimet sopivat kontrollifriikille paljon paremmin, mutta ei rullaamisesta tulisi yhtään mitään ajoradan reunassa.
Mikä mahtaa Herbertin mielestä olla sovelias nopeusero kevyenliikenteenväylällä liikkuvien välillä, siis samaan suuntaan etenevien kesken? Paljonko enimmillään saa pyörällä olla olla vauhtia pykälien mukaan?
Käsittääkseni nopeusrajoitus on sama kuin viereisellä ajoradalla?
Se on sitten eri asia, kannattaako edes kaikille lain sallimille riskeille altistua. Tästä seuraa, että kuntoaan parantamaan eikä huonontamaan pyrkivä pyöräilijä joutuu jo alle rajoitusnopeudenkin hidastamaan muiden kulkijoiden vuoksi. Tämä on luonnollinen asia, ja se kuuluu polkupyörän KULJETTAJAN rooliin. Pyöräilijänä minua ihmetyttää se, että jotkut polkupyörän KULJETTAJAT pyrkivät ajamaan suurinta mahdollista nopeutta joka paikassa kuin tennaripoika mopolla, jonka kaasussa on vain yksi asento?
Jalankulkijan näkökulma voi olla vaikka sellainen, että vaikka sakon riski ajatuksissaan koko kevyen liikenteen väylän leveydeltä kulkien onkin pieni, mitä haittaa siitä olisi itselle jos antaisi nopeammille tilaa mennä ohitse heitä hidastamatta?
Nämä eivät mielestäni ole millään tavoin toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja, vaan samalla henkilöllä eri rooleissa liikkuessaan on lupa tehdä vaikka molemmat silloin kun ne omaan rooliin sopivat.
@HybridRules kirjoitti:
Työmatkan hyötyliikuntana pyöräily olisi hyvä, mutta siinä on muita haasteita sitten.
Tarkennatko noita haasteita hieman?
En osallistu lajien arvojärjestykseen asettamiseen, vaan pidätän oikeuteni valita itselleni sopivat ja odotan muiden haluavan tämän saman vapauden.
Työmatkapyöräilyn haasteina ovat ainakin
ikävä työmatkan reitti, jolla ei muuten haluaisi ajaa pyörälenkkiä
pyörän säilyttäminen työpaikalla
työkalujen kuskaaminen
päivän aikana tarpeelliset liikut
Näiden vuoksi minulla on työmatkapyöräily lähes olematonta, vaikka muuten pyörällä ajankin. Poikani ratkaisi kakkoskohdan rakentamalla työmatkapyörän, jolla kehtaa ajaa ja jota uskaltaa säilyttää työpaikan parkkipaikalla. Halpa hiilarirunko ja haarukka Kiinasta, osasarjat ympäri maailmaa ja gravelrenkaat alle. Arkisen näköisen nimettömän itse kootun pyörän uskaltaa jättää työpaikan parkkipaikalle, josta auton hintainen tunnetun merkkivalmistajan maantiepyörä katoaisi varmasti. Sitä maantiepyörää ei oteta tallista ulos kuin ajamista varten.
@Herbert kirjoitti:
Nopeusrajoitushan on yleensä sama kuin ajoradalla eli n. 40...80 km/h. Tuo ei käytännössä määrittele pyöräilijän suurinta sallittua nopeutta, vaikka usein kuuleekin väitteitä siitä, miten pyöräilijät ajelevat 50-60 km/h. Minulla on nopeusennätys n. 65 km/h erässä suuressa alamäessä eräällä valtatiellä. Siis ajoradalla. Pyöräteiltä tuskin löytyy montaa paikkaa, jossa 50 saisin rikki edes yrittämällä.
Kiitän tästä haasteesta. Mökillä liikkuessa käy vaara- ja tunturimaisemassa maasturinkin nopeusmittari yli 50, mutta enpä ole koskaan kokeillut pohjia kevyen liikenteen väylällä. En aja noin lujaa MTB-reitillä, jossa liikkuu muitakin, mutta asfaltilla tai hyväpintaisella sorateisiirtymällä tuo on aika luontevaa, vaikka minun maksimikadenssillani maasturini välitykset riittävät vain noin 35 km/h nopeuteen.
Minusta tämän kevyen liikenteen väylän huippunopeuskokeilun ensimmäinen askel on valita hyväksyttävä suorituspaikka, jossa on tasaisella tiellä on riittävästi tilaa nostaa vauhtia pehmeästi ja maksimiteho vedon huippunopeuskohtaan säästäen. Oletan, että kestävän tunnin maksimivedon keskinopeuden pystyisi hetkellisesti ylittämään noin 15 - 20 km/h?
Kunhan jo matkalla olevat italialaiset vanteet ja nykyistä kapeammat renkaat saadaan pyörään kiinni, käyn ilman muuta kokeilemassa oman nopeusennätykseni kevyen liikenteen väylällä. Paikka tulee olemaan kahden taajaman välinen 10 km kiitorata, jonka varrella ei ole mitään asutusta ja Garmin näyttää koko matkalle vain noin +/- 1 % kallistuksia, joten ennätysvetoon on hyvät olosuhteet. Paikalla on myös osalla matkasta Strava segmentti, mutta katsotaan nyt tuleeko tästä mitään julkaistavaa?
Odotan mielenkiinnolla onko Fulcrumin vapaarattaan ääni yhtä kova kuin alkuperäisen Campagnolon? Sehän saattaisi ratkaista tuon ohituksesta tiedottamisongelman ihan renkaiden keventämisen sivutuotteena.
@HybridRules kirjoitti:
Juokseminen ja käveleminen ovat ihmisellekin luonnon mukaiset tavat liikkua. Oikeastaan kaikki muut liikkumistavat pitäisi määritellä liikenteeksi, jolle osoitetaan omat liikenneväylänsä, joilla noudatetaan liikennesääntöjä.
Liikennettä on suunnilleen kaikki, mikä on tieliikennelain alaista toimintaa. Myös kävely tiellä ja jalkakäytävällä. Muuten käsite liikenneturvallisuus pitää määritellä uusiksi.
Vuosia sitten hommasin ns. retkipyörän, jossa on oikein sellainen käppyrä ohjaustanko, että voi kumarassa tuulta halkoa. Kuntoilua varten sen hommasin. Vaan huomasin, että pyörällä liikkuminen on oikeastaan huono kuntoilumuoto, koska pyörällä liikkuminen on ikään kuin liian helppoa eli kevyttä liikuntaa ja pitää tehdä melkoisen pitkiä lenkkejä.
Tuskin tunnin pyörälenkki huonompi on kuin tunnin kävelylenkki. Toki pyöräilyssä yläkroppa ei saa samalla tavalla liikuntaa kuin kävellessä. Se, että pyörällä tehdään 20 km pidempi lenkki kuin kävellen, ei varmaan haittaa. Kulutetun energiamäärän ratkaisee nopeus eli vedä sitten tempovauhdilla, jos kalorit kuluu liian hitaasti.
Työmatkan hyötyliikuntana pyöräily olisi hyvä, mutta siinä on muita haasteita sitten.
Niitäkin varmasti voi selättää, kun vaihtoehtona on 50-100 k€ pääoman syöminen.
Tarkennatko noita haasteita hieman? Sikäli alkoi kiinnostaa, kun sanoit kävelyssä kuluvan enemmän energiaa per aika kuin pyöräilyssä. Minulla ei ole tunnin kävelyn jälkeen vaatteet märät, mutta pyöräilyn jälkeen on.
Erilaisilla välineillä (rullaluistimia ja -suksia lukuun ottamatta) liikkuvat pitäisi voida ohjata liikkumaan eri väyliä kuin jalkaisin menijät.
Minullakin pitäisi olla suurempi palkka, mutta kun ei ole.
Mikä mahtaa Herbertin mielestä olla sovelias nopeusero kevyenliikenteenväylällä liikkuvien välillä, siis samaan suuntaan etenevien kesken? Paljonko enimmillään saa pyörällä olla olla vauhtia pykälien mukaan?
Nopeusrajoitushan on yleensä sama kuin ajoradalla eli n. 40...80 km/h. Tuo ei käytännössä määrittele pyöräilijän suurinta sallittua nopeutta, vaikka usein kuuleekin väitteitä siitä, miten pyöräilijät ajelevat 50-60 km/h. Minulla on nopeusennätys n. 65 km/h erässä suuressa alamäessä eräällä valtatiellä. Siis ajoradalla. Pyöräteiltä tuskin löytyy montaa paikkaa, jossa 50 saisin rikki edes yrittämällä.
Jos tarkastellaan tavallista yhdistettyä väylää, jonka leveys on n. 3,5 m ja molemmat osapuolet hoitavan osuutensa LIIKENTEESTÄ eli jalankulkija kävelee ennustettavasti väylän reunassa n. 5 km/h, ihan normaali ajonopeus eli 20-25 on sopiva ohitusnopeus. Mutta me molemmat tiedämme, ettei tuo läheskään sina ole mahdollista. Käytännössä siis nopeusero on muutama km/h...20-25.
Haasteita työmatka pyörällä:
matkaan menee pidempi aika
työpäivä on ikävä aloittaa hikisenä -> pitäisi käydä suihkussa ensin, mikä vie aikaa eikä ajatuksena muutenkaan houkuttele mennä töissä ensimmäiseksi suihkuun. Ainut syy, miksi kannattaisi mennä pyörällä on, että saisi liikuntaa ja kunto kohoaisi/ei ainakaan heikkenisi, joten hiki pitäisi ottaa matkalla
työpäivän aikana joutuu usein käymään siellä sun täällä ja polkupyörällä se ei oikein onnistu
@HybridRules kirjoitti:
Juokseminen ja käveleminen ovat ihmisellekin luonnon mukaiset tavat liikkua.
Uinti unohtui, mutta ei silti tehdä uimareille omia liikenneväyliä.
Vuosia sitten hommasin ns. retkipyörän, jossa on oikein sellainen käppyrä ohjaustanko, että voi kumarassa tuulta halkoa. Kuntoilua varten sen hommasin. Vaan huomasin, että pyörällä liikkuminen on oikeastaan huono kuntoilumuoto, koska pyörällä liikkuminen on ikään kuin liian helppoa eli kevyttä liikuntaa ja pitää tehdä melkoisen pitkiä lenkkejä.
Lajien paremmuuden vertailun sijasta tärkeintä onkin löytää jokin sellainen liikuntamuoto, joka sopii omalle päälle ja omalle vartalolle. Olennaista on säännöllisyys ja jatkuvuus, jotka on helpointa toteuttaa lajissa, joka sopii itselle.
Hyvissä kuntoilulajeissa on mahdollisuus säätää rasitus halutulle tasolle ja tämä pätee myös erityisesti pyöräilyyn.
Juoksemalla ja vauhdikkaasti kävelemällä palaa energiaa paljon lyhyemmällä matkalla ja lyhyemmässä ajassa. Työmatkan hyötyliikuntana pyöräily olisi hyvä, mutta siinä on muita haasteita sitten.
Energiankulutuksen nojalla voisi suositella perhosuintia, joka takaa melko moniin lajeihin verrattuna ylivoimaisen energiankulutuksen kilometriä kohden. Jos voi ottaa työmatkansa liikuntana, se on etu, joka säästää aikaa työpäivän aikana, mutta työmatka ei ole pelkkää liikkumista vaan sillä on päämäärä, joten kaikille ei työmatkaliikunta välttämättä sovi.
Jos liikunnan tavoite on kuluttaa energiaa, silloin pyöräilylle tulee kaksi etua moneen muuhun lajiin verrattuna. Pyöräilyä voi nimittäin tehdä enemmän ja pidempään kuin useimpia muita lajeja. Pyörällä voi ajaa niin paljon kuin löytää vapaata harrastusaikaa. Kaikkia lajeja ei käytännössä pysty harrastamaan samalla tavalla, koska etenkään iäkkäämmällä kroppa ei vaan kestä koska palautumisajat menevät mahdottomuuksiin. Toinen pyöräilyn etu on tarkka säädettävyys kojetaulussa näkyvän livedatan turvin. Juoksija vilkaisee välillä ranteeseensa, pyöräilijä näkee tilanteensa koko ajan. Uimari tarvitsee paljon enemmän rutiinia säätääkseen treeninsä haluamaansa rasitustasoon ja silti lopputulos on enemmän tai vähemmän epätarkka.
Erilaisilla välineillä (rullaluistimia ja -suksia lukuun ottamatta) liikkuvat pitäisi voida ohjata liikkumaan eri väyliä kuin jalkaisin menijät. Mutta puuttuu niitä väyliä, kun eihän noita poloisia paranisi autojen sekaankaan pakottaa, vaikka osa pyöräilijöistä sinne kyllä haluaa ja sääntöjen mukaan jopa saakin mennä.
Ehdottaisin silti aloittamaan moottoriajoneuvojen ja niitä kevyemmän liikenteen erottamisella, jossa on säästettävissä useita kuolemantapauksia joka kuukausi. Kevyen liikenteen väylällä kulkijoiden kesken sattuvat tällit ovat auton alle jääneisiin verrattuna selvästi pienempi ongelma.
Rullasuksia olen kokeillut vuosikymmeniä sitten ja sen kokemuksen perusteella toivon että nykyiset ovat parempia? Rullaluistimet sopivat kontrollifriikille paljon paremmin, mutta ei rullaamisesta tulisi yhtään mitään ajoradan reunassa.
Mikä mahtaa Herbertin mielestä olla sovelias nopeusero kevyenliikenteenväylällä liikkuvien välillä, siis samaan suuntaan etenevien kesken? Paljonko enimmillään saa pyörällä olla olla vauhtia pykälien mukaan?
Käsittääkseni nopeusrajoitus on sama kuin viereisellä ajoradalla?
Se on sitten eri asia, kannattaako edes kaikille lain sallimille riskeille altistua. Tästä seuraa, että kuntoaan parantamaan eikä huonontamaan pyrkivä pyöräilijä joutuu jo alle rajoitusnopeudenkin hidastamaan muiden kulkijoiden vuoksi. Tämä on luonnollinen asia, ja se kuuluu polkupyörän KULJETTAJAN rooliin. Pyöräilijänä minua ihmetyttää se, että jotkut polkupyörän KULJETTAJAT pyrkivät ajamaan suurinta mahdollista nopeutta joka paikassa kuin tennaripoika mopolla, jonka kaasussa on vain yksi asento?
Jalankulkijan näkökulma voi olla vaikka sellainen, että vaikka sakon riski ajatuksissaan koko kevyen liikenteen väylän leveydeltä kulkien onkin pieni, mitä haittaa siitä olisi itselle jos antaisi nopeammille tilaa mennä ohitse heitä hidastamatta?
Nämä eivät mielestäni ole millään tavoin toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja, vaan samalla henkilöllä eri rooleissa liikkuessaan on lupa tehdä vaikka molemmat silloin kun ne omaan rooliin sopivat.
Yhteiskunnan järjestämissä kulkuväylissä on valuvika, että kulkuneuvoilla liikkuvat saavat kulkea jalkaisin liikkuvien kanssa samoilla väylillä. Johtuu varmaan rahan puutteesta ja että tilaakaan ei vanhoissa kaupunkirakenteissa tahdo löytyä parhaalle ratkaisulle, jossa olisi kevyelle liikenteelle omat väylänsä ja jalkaisin liikkuville omat.
Kuitenkin hankala yhdistelmä on vain erilaisista katveista kuten nurkan takaa tai ihan vain takaa lähestyvät nopeat ja äänettömät liikkujat.
Onko todella niin, että kevyen liikenteen väylällä on sama nopeusrajoitus kuin viereisellä tiellä, esim. 80 tai 100km/h? Kävelin joku aika sitten moottoritien rinnalla olevaa kevyen liikenteen väylää. Saisiko Herbert siinä paahtaa menemään 120km/h, jos vähän sähköapua hommaisi ja enkan lähes tuplaisi oikein isossa mäessä?
@HybridRules kirjoitti:
Onko todella niin, että kevyen liikenteen väylällä on sama nopeusrajoitus kuin viereisellä tiellä, esim. 80 tai 100km/h? Kävelin joku aika sitten moottoritien rinnalla olevaa kevyen liikenteen väylää. Saisiko Herbert siinä paahtaa menemään 120km/h, jos vähän sähköapua hommaisi ja enkan lähes tuplaisi oikein isossa mäessä?
Moottoritien rinnalla oleva väylä tuskin on osa moottoritietä. Tällöin kevyen liikenteen väylä on erillinen tie, jossa on taajamassa 50 ja muuten 80 rajoitus.
työpäivä on ikävä aloittaa hikisenä -> pitäisi käydä suihkussa ensin, mikä vie aikaa eikä ajatuksena muutenkaan houkuttele mennä töissä ensimmäiseksi suihkuun. Ainut syy, miksi kannattaisi mennä pyörällä on, että saisi liikuntaa ja kunto kohoaisi/ei ainakaan heikkenisi, joten hiki pitäisi ottaa matkalla
työpäivän aikana joutuu usein käymään siellä sun täällä ja polkupyörällä se ei oikein onnistu
sadesää -> ei kiva
lunta ja pakkasta -> vaarallista eikä kiva
Nuo on monille ihan todellisia ongelmia. Toisaalta jos löytyy motivaatiota taklata haasteita, katsotaaan tarkemmin.
Paljonko pidempi aika ja miten sen käyttää? Helposti pyöräiltävä matka eli n. 10-20 km kestää keskinopeudella 20 km/h noin 0,5-1 tuntia/suunta. Autolla tuo kestää tietysti reitistä riippuen noin puolet. Pelkkää kelloa tuijottamalla homma ei siis kannata, mutta mahtuu, ellei sitten 5 pv viikossa, niin ainakin 1-4 pv viikossa useimpien arkeen.
Suihkussa käyntiä työmatkapyöräily käytännössä edellyttää. Mutta kun ei ole kokeillut, ei tiedä, että tuosta (pyöräilystä) saa aivan erinomaisen startin työpäivään.
Auton tarve työssä on monille ongelma, jolle lienee aika vähän tehtävissä. Itsekin tarvin, mutta en aina, joten tällaisille päiville voi pyöräilyä sovittaa. Tosin tällä hetkellä nuo päivät on itsellä vähissä, koska teen ne usein etänä.
Sadesäällä voi valita auton. Suomessa on paljon sateettomia päiviä.
Lumi ja alle 5-10 asteen pakkanen ei ole minkäänlainen ongelma. Nastarenkailla ajo sujuu lähes kuten kesällä ja pakkasen suurin ongelma on löytää riittävän hyvät hanskat, joilla ajaminen käyräsarvisellakin onnistuu. Mutta ratkaisut on olemassa.
Yhteenvetona siis voi todeta, että kun ei puhuta siitä, että luopuisi autoilusta, työmatkapyöräilyn ongelmia voi selättää, jos näin haluaa. Mutta jos haluaa perustella itselleen, miksi ei halua pyörällä töihin kulkea, se on näillä perusteilla varsin helppoa. Toki tässäkin pitää muistaa sama ehdollisuus kuin yleensäkin eli kaikille työmatkapyöräily ei siltikään ole käytännössä mahdollista.
Kiinnostavaa olisi kääntää asetelma päälaelleen ja tarkastella autoilun haittoja. Jostain syystä ne ei ole samalla tavalla ongelmia pidettäviä kuin pyöräilyyn liittyvät asiat. Ne vaan kuuluu asiaan. Esimerkiksi kerrostaloyksiön suuruiset pääomakulut, auton käytöstä aiheutuvat kulut, päästöt, melu ja ruuhkat.
työpäivä on ikävä aloittaa hikisenä -> pitäisi käydä suihkussa ensin, mikä vie aikaa eikä ajatuksena muutenkaan houkuttele mennä töissä ensimmäiseksi suihkuun. Ainut syy, miksi kannattaisi mennä pyörällä on, että saisi liikuntaa ja kunto kohoaisi/ei ainakaan heikkenisi, joten hiki pitäisi ottaa matkalla
työpäivän aikana joutuu usein käymään siellä sun täällä ja polkupyörällä se ei oikein onnistu
sadesää -> ei kiva
lunta ja pakkasta -> vaarallista eikä kiva
Nuo on monille ihan todellisia ongelmia. Toisaalta jos löytyy motivaatiota taklata haasteita, katsotaaan tarkemmin.
Paljonko pidempi aika ja miten sen käyttää? Helposti pyöräiltävä matka eli n. 10-20 km kestää keskinopeudella 20 km/h noin 0,5-1 tuntia/suunta. Autolla tuo kestää tietysti reitistä riippuen noin puolet. Pelkkää kelloa tuijottamalla homma ei siis kannata, mutta mahtuu, ellei sitten 5 pv viikossa, niin ainakin 1-4 pv viikossa useimpien arkeen.
Suihkussa käyntiä työmatkapyöräily käytännössä edellyttää. Mutta kun ei ole kokeillut, ei tiedä, että tuosta (pyöräilystä) saa aivan erinomaisen startin työpäivään.
Auton tarve työssä on monille ongelma, jolle lienee aika vähän tehtävissä. Itsekin tarvin, mutta en aina, joten tällaisille päiville voi pyöräilyä sovittaa. Tosin tällä hetkellä nuo päivät on itsellä vähissä, koska teen ne usein etänä.
Sadesäällä voi valita auton. Suomessa on paljon sateettomia päiviä.
Lumi ja alle 5-10 asteen pakkanen ei ole minkäänlainen ongelma. Nastarenkailla ajo sujuu lähes kuten kesällä ja pakkasen suurin ongelma on löytää riittävän hyvät hanskat, joilla ajaminen käyräsarvisellakin onnistuu. Mutta ratkaisut on olemassa.
Yhteenvetona siis voi todeta, että kun ei puhuta siitä, että luopuisi autoilusta, työmatkapyöräilyn ongelmia voi selättää, jos näin haluaa. Mutta jos haluaa perustella itselleen, miksi ei halua pyörällä töihin kulkea, se on näillä perusteilla varsin helppoa. Toki tässäkin pitää muistaa sama ehdollisuus kuin yleensäkin eli kaikille työmatkapyöräily ei siltikään ole käytännössä mahdollista.
Kiinnostavaa olisi kääntää asetelma päälaelleen ja tarkastella autoilun haittoja. Jostain syystä ne ei ole samalla tavalla ongelmia pidettäviä kuin pyöräilyyn liittyvät asiat. Ne vaan kuuluu asiaan. Esimerkiksi kerrostaloyksiön suuruiset pääomakulut, auton käytöstä aiheutuvat kulut, päästöt, melu ja ruuhkat.
Autolla liikkuminen on niin ylivoimaisen mukavaa, että verottajakin on todennut ihmisten maksavan itsensä kipeiksi, jotta saavat kulkea yksityisautolla. Vaikka panos on iso, on tuotos silti riittävän suuri ja peukku nousee autoilun puolesta.
Se on tietenkin paradoksaalista, että ihminen pyrkii tekemään liikkumisestaan mahdollisimman vähän voimia vaativaa, helppoa ja mukavaa ja sitten köröttelee kuntosalille puhkumaan.
@HybridRules kirjoitti:
Onko todella niin, että kevyen liikenteen väylällä on sama nopeusrajoitus kuin viereisellä tiellä, esim. 80 tai 100km/h? Kävelin joku aika sitten moottoritien rinnalla olevaa kevyen liikenteen väylää. Saisiko Herbert siinä paahtaa menemään 120km/h, jos vähän sähköapua hommaisi ja enkan lähes tuplaisi oikein isossa mäessä?
Moottoritien rinnalla oleva väylä tuskin on osa moottoritietä. Tällöin kevyen liikenteen väylä on erillinen tie, jossa on taajamassa 50 ja muuten 80 rajoitus.
Milloin on kyse erillisestä tiestä ja milloin ei? Koiralenkillä kävelen osan matkaa maantien rinnalla kulkevalla kevyenliikenteen väylällä, jota erottaa maantiestä n. 5m välialue, jossa on iso oja. Kevyenliikenteen väylällä ei ole nopeusrajoitusmerkkiä, mutta maantiellä on 80km/h rajoitus. Saako sillä kevlillä siis ajaa laillisesti 80km/h kulkuneuvolla, jolla saa ajaa kevlillä? Onko polkupyörälle olemassa ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus?
Minusta asiaan ei ole muuta ratkaisua kuin että opettelet seuraamaan muuta liikennettä ja silloin kun et ole tietoinen tapahtumista takanasi, pidän huolen siitä, ettet tee muiden näkökulmasta yllättäviä liikkeitä ja hyväksyt sen, että muitakin saattaa olla, joiden etenemisen hidastaminen lähes samaan vaihtiin sinun kanssasi ei sinun natsat riitä.
740 GLE:n esimerkki Tojotalla hoipertelusta oli hyvä. Auto- ja pyöräliikenteeseen ei jostain syystä suhtauduta ollenkan samalla tavalla, vaikka lakiuudistuksen yhtenä tavoitteena on ajoneuvoistaa pyöräilyä. TM:n sivustolle on tullut myös tuore kolumni pyöräväylien epäloogisuudesta. Sekin on vahva indikaattori samasta asiasta. On erikoista, että pyöräliikenteen edellytysten puolien pitämistä yritetään kampittaa siksi, että jalankulkija ei viitsi seurata liikennettä.
Kun todelliset argumentit loppuu, voi tietysti itse maalata kuvan, jota voi sitten vastustaa. Ymmärrän, että ns. Pyöräilijät ovat eri asia kuin pyörällä liikkuvat tavalliset kansalaiset. Ehtä Pyöräilijä on vähän kuin autoliikenteen seassa menisi reilusti suurempaa nopeutta kulkeva urheiluauto harjoittelemassa.
Ei tullut mielen viereenkään moinen, mikä varmaan paljastaa ikäni? Minun perinteessäni on tyttöjä ja poikia joista kasvaa miehiä ja naisia. Moitin vasta Alkon leikkimielistä ikätestiä "oletko kolmekymppinen". Koko testi ihan lasten juttuja, jostain -90 luvulta lähtien, joten oman arvosanani mukaan en selvästikään ole kolmekymppinen ja Alkossa asioidessa kannattaa siis pitää henkilötodistus mukana
En minäkään tuota lähtisi kiistämään, jos asia menee oikeuteen törmäyksen jälkeen. Mutta sinun ja minun kannalta pointti ei ole näissä pyöräkoheltajissa, joita riittää vaikka me tekisimme mitä tahansa. Lisään omasta kokemuksesta pitkiä matkoja varsin vakaasti keulittavista pyräilijöistä. Hyvin hallitun näköisesti se näyttää menevän enkä usko ongelmia aiheutuvan niin kauan kun ei tapahdu mitään yllättävää. Mutta jarrutusmatka on kädet irti tangosta ajelevan tavoin jotain muuta kuin liikenteessä kuljettajana toimivalla JOS jotain yllättävää sattuu.
Meidän haasteemme on, miten selvitä näiden koheltajien seassa ehjänä?
Ihan hyvä koira se varmaan silti on ja kiltti lapsille eikä syö vieraitakaan, vai mitä?
Mutta ellei se osaa käyttäytyä palveluskoiran tavoin hillitysti tapahtuipa ympärillä mitä tahansa, silloin koirasi terveys on sinun vastuullasi, eikö niin? Kun koira ei itse osaa varmistaa ettei jää kenenkään alle, silloin koiraparasta ei huolehdi liikenteessä kukaan ellet sinä sitä tee. Vaikka ottaisit puhtaasti itsekkään motiivin (enkä väitä, että olisit niin tehnyt, mutta minä tekisin, jos koira olisi omani) piittaamatta koiraasi törmättyään kuperkeikkaa heittävästä pyöräilijästä kunhan pidät huolta koirasi hyvinvoinnista.
Juuri tätä havaintomekanismia olen avauksellani tavoittelemassa. Jos sinä tai joku muu asian toisesta näkökulmasta kertova osaa sen minulle neuvoa, otan kiitollisena vastaan ja kokeilen saman tien yleispätevyyttä?
Auta minua kertomalla miten haluat minun toimivan vaikka sinut koirasi kanssa tavoittaessani kulkiessamme samaan suuntaan yhteisellä kelvillä, jota ei ole jaettu jalankulku- ja pyöräilykaistaan?
Voiko koirankin oikeasti yllättää? Puhun koiraa varsin alkeellisella tasolla, mutta kuten jo aiemmin kerroin, mielestäni en onnistu polkupyörällä yllättämään koiraa, taluttajan sitäkin useammin? Jatkuvasti polkien ilman vaparattaan pärinääkin jo pelkkä rengasmelu havahduttaa koiran sitä lähestyessäni.
Eilinen tapaus, toki muutenkin hitaasti ajettavalla ruutukaava-asuntoalueen kevyen liikenteen väylällä meni jo huvittavaksi. Ja tässä mentiin niin hitaasti, etten itse edes kuullut omaa rengasääntäni, joka nousee minulle kuuluviin ehkä jostain 25 - 30 km/h jälkeen. Olen tavoittamassa koiran ja taluttajan, josta aivan selvästi näki takaa päin, ettei hän ole henkilö vaan nuori nainen:
Tämä oli poikkeuksellisen päättäväisesti omaan maailmaansa asettunut, mutta yleensä nimenomaan koira on kaksikosta se, joka huomaa minut hyvinkin ajoissa. Jos joku yllätetään, se on minun käsittääkseni juuri se taluttaja? En usko että kyseessä oli näkövammainen opaskoirineen, koska koira oli pannassa eikä valjaissa eikä minun tuntemani näkövammainen ainakaan suostu vaimentamaan kuuloaan ulos mennessään vaikka koira kulkeekin mukana silminä.
Treeniloki oli päällä kuten aina, mutta en aja kilometrien säteelle tuosta paikasta millään aikatavoitteella, koska siellä ei pysty ajamaan edes minulle nopeaa vauhtia. Olin matkalla maisematielle valokuvaamaan yhtä viimeisistä kesäilloista tänä vuonna. En siis myöhästynyt mistään. En mielestäni myöskään aiheuttanut vaaratilannetta, koska nopeusero oli maleksijan ja reippaasti kävelevän luokkaa.
Mutta kuten useampikin tässä threadissa on jo kertonut, tuolla ulkona suihkii melkoisella vauhdilla myös sellaisia pyöräilijöitä, joiden toiminnasta näkee selvästi, että kuljettajan rooli on mukana vain pienellä prioriteetilla, jos lainkaan. Sen lisäksi minullekin sattuu arviointivirheitä.
Ja näiden riskien vuoksi olisi hyvä olla yhteinen kieli, jolla liikenteessä nukkuvan saa herätetyksi. Kertokaa mikä se on, noudatan kyllä?
Omalta kohdaltani ratkaisu on jo olemassa. Kävelen siellä missä liikennesäännöt määräävät, joten minulle ei ole millään nopeudella etenevistä pyöräilijöistä, rullahiihtäjistä ja -luistelijoista mitään harmia. Minä kävelen laidassa, he ohittavat minut vasemmalta. Pidän ohitusta suurella nopeuserolla luottamuksen osoituksena minun ennustettavlle ja kommunikoivalle liikkumiselleni.
Erikoistoimenpiteitä tarvitaan niiden rullaajien, rullalautailijoiden, potkulautailijoiden, kävelijöiden varalta sekä muiden, jotka eivät itse valitsemistaan syistä halua kulkea kelvin laidassa, vaan monopolisoivat koko väylän itselleen. Haen keinoa näiden herättämiseksi edes hetkeksi kulkeakseni itsekin samaa väylää turvallisesti.
Vai onko se vaan niin, että kun joku on päättänyt kulkea keskellä väylää, ei tien omistajaa saa häiritä ja muiden vastuulla on odotella tien omistajan poistumista sitten kun se hänelle sopii?
Turvallisuus ajoradalla ajaessa saattaa ollakin parempi, jos verrataan ajoradalla sääntöjen mukaan ja ennakoiden ajavaa puutarhakaupunginosassa koheltajaan. Mutta jos se puutarhakadulla ajava noudattaa samaa ennakointia kuin ajoradalla ajava, en näe eroa ainakaan ajoradalla kiitävän eduksi?
Mutta jos pyörää ajaa kuljettaja, silloin pensasaitojen seassa liikkuminen muuttuu kovin kömpelöksi. Jokaiseen risteykseen ja talon liittymään pitää varautua tarvittaessa pysähtymään ja vastatuuleen ajaessa nostaa kädet alaotteella ylemmäs että saa riittävästi sormia jarrukahvalle. Liikennetilanne syö kaksipyöräiseltä sen ketteryyden, joka sillä vapaassa tilassa olisi.
Tässä on jo aiemmin mainitsema syy vastahakoisuuteeni ajaa työmatkoja pyörällä. Kyseinen reitti on ikävä ajaa pyörällä, koska meno tahmaantuu jatkuviin näkö- ja muihin esteisiin, joita en pysty olemaan varomatta edes polkupyörää ajaessani.
Jätän muiden arvioitavaksi sen, kun on ehta ja kuka ei, mutta oma karrikoitu esimerkkini oli kysyä ajoradalla kelvin sijasta pyöräilevälle mitä hän ajattelisi, jos minäkin päättäisin harjoitella nopeaa ajoa samalla tieosuudella moottoripyörälläni.
Toivottavasti tämän esimerkkini tietoinen ja äärimmäinen ylilyönti oli riittävän selkeä kertomaan, etten oikeasti pidä nopeusharjoittelua moottoripyörällä liikenteessä toivottavana ajatuksena? Kerroin sen vihjaistakseni polkupyöräilijälle, että mikäli polkupyöräilijä näkee itsensä niin suurena riskinä, ettei sen nojalla pysty ajamaan kevyen liikenteen väylää, silloin olisi syytä miettiä löytyisikö mahdollisesti parempiakin suorituspaikkoja nopeille vedoille?
Keskustelun nojalla teen päätelmän, että oikea pyöräilijä ajaa rupulikumeilla maastossa. Siellä ei ole vielä ikinäkoskaanmilloinkaan tullut minkäänlaista erimielisyyttä eikä vähäisintäkään hankaluutta sopeutua muihin liikkujiin kulkutavasta riippumatta. Ainoat keskustelua herättäneet tilanteet ovat olleet suon keskellä puolen kilometrin pitkospuilla tavoitettujen jalankulkijoiden kanssa: "Ei tarvi väistää, kävelkää ihan rauhassa. Kasetissa on pieniä numeroita."
Maastoajon ajolinjoissani ja -nopeuksissani on sanomisen varaa turvallisuuden suhteen. Laskettelun lisäksi maastopyöräily on tietoinen kompensaationi siitä, että ajan liikenteessä kuten ajan. Moottoriradan lisäksi rinteessä ja single trackilla on vauhtikallon vapaa alue, jossa kaulapanta on edes hetken irti. Toivottavasti osaan valita suorituspaikat joissa ei tule haavereita.
Viittaatko kuvan maalaamisessa Tojota-esimerkkiin vai mihin? Ja tarkoitatko itse maalatun kuvan vastustamisella, että esimerkki ei vastaa todellisuutta? Vai mitä kommentillasi haluat sanoa?
Liikennejärjestelyillä voidaan vaikuttaa siihen, miten turvallista liikenne on. Siksi liikennesuunnittelussa on lukematon määrä asioita, joiden mukaan tiet ja kadut pitäisi suunnitella. Psykologia-kirjasta aukeaa hyvin perusteet tähän.
Vaikka suoraan ajavan pitäisikin varoa väistämisvelvollisia, jotka tulevat katveesta eteen, katveet silti lisäävät riskiä. Ajoradalla näkemäalueiden järjestäminen on itsestäänselvyys. Ja jos talon pihasta pitää tulla ajoradalle katveesta, kukaan
a. ei tule ajoradalle ja vasta sitten ala katsella sivulle, tuleeko sieltä autoja
b. ajoradalla ajaessaan ei hidasta kävelyvauhtiin ja varaudu pysähtymään, jos talon pihasta joku sillä kertaa sattuisi tulemaan.
Pyörätie on aivan eri asia tässä suhteessa. Talojen pihaliittymät yms. paikat saa rakentaa ilman näkemää ja pihoista myös tullaan pyörätielle / jalkakäytävälle suht surutta. Silloinkin, kun näkyvyyttä riittää.
Kyllä. Tuon tason huomioimiseen ei kenenkään kapasiteetti jatkuvasti riitä. Eikä liikennettä koeta enää mielekkäänä jatkuvan kävelyvauhtiin hidastelun takia, joten siirrytään 2 m vasemmalle ajoradan puolelle, josssa olosuhteet ovat ihan toista luokkaa. Ei ajoradallakaan jotain kävelykatua tms. poikkeustapauksia lukuunottamatta yhdenkään autoilijan pinna kestäisi ajella tällä sujuvuusasteella varsinkaan, jos vieressä olisi sujuva ja väljempi väylä, mutta johon ei saa mennä.
Ei kestä minunkaan pinnani, ei pyörällä eikä autolla. Voisin ajaa autolla työpaikalle polkupyöräilureittiäni noudatellen, mutta ei tulisi mielen viereenkään tehdä niin. Kahden eri valtatien kautta kulkeva muutaman kilometrin pidempi, hieman nopeampi ja paljon ennustettavampi reitti on vaan niin paljon houkuttelevampi.
Joka ainoa arkiaamu ja ilta tukkoinen reitti on vaihtoehto ainoastaan niille päiville kun radiosta tai TMC datasta löytyy valtatien pysäyttävä uutinen. Tilanteesta riippuen saatan vetäistä siihen tilanteeseen jopa tuplamatkan täysin päinvastaiseen suuntaan lähtien, mutta erittäin ennustettavaa ja hiljaista kylätietä.
Polkupyörän eduksi on toki myönnettävä, että autoliikenteestä ruuhkautuvat pätkät pystyy pyörällä ohittamaan kohtuullisen nopeasti. Mutta pyörällä pian sen jälkeen päätyykin ei pihakaduksi merkitylle, mutta pihakadun ehdoilla toimivalle väylälle kilometrien matkalle.
Sattui arviointivirhe eilen
Ohitukseni jälkeen koiraa pyörällä lenkkeilyttävä huusi perääni pyynnön soittaa kelloa. Oli selvästi säikähtänyt ohittaessani. Matalapaineinen gravelrengas vierii hieman kostealla asfaltilla hitaalla nopeudella yhtä aavemaisen hiljaisesti kuin maasturinrengas neulaspolulla. Pysähdyin juttelemaan ystävällisesti. Jouduin myöntämään, että katsoin taas kerran koiraa enkä ottanut huomioon taluttajaa (joka näyttää olevan näistä kahdesta se epävarmempi silloin kun minun tulkintani pettää). Olisi ollut minun puoleltani kohteliasta varoittaa.
Perustelin, että vaaratilannetta ei mielestäni aiheutunut, koska normaaliin tapaan koira oli täysin kartalla tilanteessa. Tein valintani hiljaisesta ohituksesta, koska huomasin koiran huomanneen minut jo aiemmin ja näköjään täysin väärin oletin myös taluttajan tehneen samoin. Näköjään luppakorvaisenkin koiran kuulo riittää huomaamaan lähestyvän sileärenkaisen polkupyörän jo hitaassakin nopeudessa. Minua vilkaistuaan koira ilmeisesti totesi minut vaarattomaksi, koska käänsi saman tien päänsä eteenpäin jatkaen päättäväistä ja tempoilematonsa hölkkäänsä pyörällä liikkuneen taluttajansa rinnalla. Näin että tilaa on hyvin ja koiran olemus ilmaisi sen olevan etenemässä päättävisesti omaa "ajolinjaansa" hölkäten. Vielä muutama metri ennen ohitusta koira tarkisti minut varalta uudelleen, aivan kuin varmistaakseen, että menen varmasti ohi enkä ole törmäyskurssilla ettei koiran tarvitse reagoida minuun. Vaikka mummopyörällä koiraa taluttavaa nopeampi olinkin, nopeuteni oli myös loppuverrailun vuoksi omalta kannaltani alhainen, joten jarrutusmatka hydrauisilla levyjarruilla sormet valmiiksi kahvoilla yläotteella olisi ollut erittäin lyhyt. Mutta ilmiselvästikin taluttajan reaktiosta huomasin olleni hänen mielestään silti "nopea".
Erosimme yhteisymmärryksessä minä luvaten vastedes ilmoittautua ohittaessani aivan rutiininomaisesti myös silloin kun näen ohitettavan koiran ja taluttajan kulkevan määrätietoisesti ja hallitusti omaa reittiään. Kuultuaan miltä koiransa käytös tilanteessa näytti takaa päin katsottuna hän jäi itsekin pohtimaan, että koira ei reagoinut minuun vaan hän itse vain säikähti. Hän hyväksyi kertomani perustelun, että koira ei yllättynyt lainkaan koska tiesi jo valmiiksi mitä tulee tapahtumaan, joten hän lupasi jatkossa seurata koiraansa tarkemmin.
Oman osuuteni toteutan ilmoittautumalla jatkossa rutiininomaisesti myös selvältä näyttävässä tilanteessa ohittaessani. Riskin välttäminen on tietenkin kuljettajana velvollisuuteni, mutta muiden säikyttelystä voin luopua aivan vapaaehtoispohjallakin.
740 GLE: " Näköjään luppakorvaisenkin koiran kuulo riittää huomaamaan lähestyvän sileärenkaisen polkupyörän jo hitaassakin nopeudessa.:
Koiran kuulo on huomattavasti parempi kuin ihmisellä, sillä koira kuulee jopa nelinkertaisesti ihmistä paremmin. Luppakorvainenkin koira kuulee huomattavasti paremmin kuin ihminen.
Kuulostaa uskottavalta. Koirattomana en vain ollut aiemmin havainnut tätä näin selvästi, koska en ollut pohtinut kevyen liikenteen väylällä ohittamista tästä näkökulmasta ennen kuin minusta tuli "nopea".
Pystykorvan kuulohavainnointia seuraavan katseen kääntämisen havaitun kohteen suuntaan olen passiivisenakin koiraihmisenä huomannut jo aiemmin, koska pystykorvaisen koiran korvien näkee selvästi pyörivän pään päällä keilaamassa uusia kohteita.
Omalta osaltani olen löytänyt ratkaisun ongelmaani ja ilmoittaudun jatkossa aina enkä tee enää häiveohituksia. Sen jälkeen vastapuoli vastaa omista liikuistaan ja minä yritän välttää osumia.
740 GLE: "Mutta ilmiselvästikin taluttajan reaktiosta huomasin olleni hänen mielestään silti "nopea"."
Tuossahan on yksi johtopäätösten tekoon liittyvä vitsi. Kun huomaa jotain vasta viime hetkellä, ei jää aikaa arvioida tilannetta. Silloin luonnollisesti vaikuttaa siltä, että toinen oli nopea. Valitettavasti tällaisen johtopäätöksen tekijä tuskin miettii sitä, ettei ollut hereillä ja siksi havainnon tekoon jäi aikaa ehkä alle sekunti ja että tuossa ajassa havainnon luotettavuus kärsii. Lisäksi liikennepsykologiasta tiedämme, että reaktioon vaikuttaa vaikeusaste. Speden spelien testissä voi reagoida nopeasti, kun osaa odottaa yhden neljästä valosta syttyvän. Liikenteessä tilanne on huomattavasti monimuotoisempi, eikä oikea tapa reagoida ei ole lätkäistä kädellä valonappulaa.
Sama pelkän napinpainallusreaktion ja valintatilanteen ero näkyy erittäin selvästi kun kuljettaja laitetaan harjoittelemaan liukkaan kelin väistöä jo harjoitellulla keilaradalla nopeutta nostaen ja sitten kouluttaja tekeekin salaa keilarataan jonkin muutoksen.
Kuljettajan jo osaaman helpon tehtävän toistossa käy helposti aika ja tila vähiin, kun rutiinitoiston sijaan joutuu ensin tekemään valinnan ja sitten toteuttamaan sen. Havainto + valinta vie siis selvästi enemmän aikaa kuin suoraan havaintoa seuraava autopilottireaktio.
Minulla on yhden, äskettäin maallisen matkansa päähän tulleen koiramme kanssa, käynyt tilanteita, joissa koira seurasi katseellaan (pään asennosta päätellen) vastaan tulevaa pyöräilijää ihan harmittoman oloisesti, mutta sitten yhtäkkiä lähietäisyydellä yritti sännätä kohti tätä. Toisten kohtaamiset sujuvat parhaiten, kun taluttaja pystyy valmistautumaan niihin eikä tilanne tule yllättäen. Minä kuulisin mieluusti kellon rimpautuksen takanta, kun pyörä tai muu äänetön lähestyy. Harmi, ettei "täältä tullaan"-merkkirutiinia ole olemassa.
Pyörällä ulkoiluttamista en itse uskalla edes yrittää. Juokseva koira ei varmaankaan pysty rajuun sivunykäisyyn, mutta ei pyörää taida olla vaikea poikkeuttaa suunnasta. Tietysti asiaan vaikuttaa paljon pyörähenkilön ja koiran massasuhde.
Kiitos tästä varoituksesta. Nyt huomasin selkeän eron yllä kuvaamani hyvin käyttäytyvän koiran ja aiemmin tänä kesänä remmi tiukalla kimppuuni pyrkineen räkyttäjän käytöksessä.
Mitä itse ajattelet talutin kireällä jokaisen ohikulkijan kimppuun hampaat edellä ryntäävästä koirasta? Entä sen omistajasta?
Sanot koiran kouluttamista työlääksi, mutta kumpi on oikeasti rasittavampaa, käyttää jonkin verran aikaa nuoren koiran kouluttamiseen vai elää vuosikymmen arvaamattomasti riehuvan villieläimen kanssa, jota joutuu paimentamaan tiukassa lieassa jokaisen vastaantulijan ja jokaisen ohikulkijan varalta?
Minulla on nyt taajaman ruuhkan ulkopuolella. Ei minulla ole mitään syytä säikytellä ketään, joten varoitan ohittaessani "ohi vasemmalta" tyyliin.
Koiran hankkija on silti yksin täysin 100% vastuussa lemmikistään, jonka käytös luo myös hänen oman julkikuvansa.
Koiraan ja sen käyttäytymiseen ei parane suhtautua on/off tai mustavalko-asenteella. Eläimet voivat käyttäytyä arvaamattomasti. On viimeisen päälle koulutettuja palveluskoiria, jotka eivät reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin juuri ollenkaan, mutta ne ovat oma lukunsa. Ne on jalostettu siihen suuntaan ja yksilöt vielä valikoitu siten, että halutut ominaisuudet korostuvat. En ole asiantuntija, mutta luulen, ettei kaikista koirista saa sellaisia vaikka kuinka kouluttaisi.
Meillä oli koira, joka ärhenteli lähes kaikille vastaantulevilla koirille. Mutta ei juuri koskaan ihmisille, mutta joskus kuitenkin. Oli saattanut mennä monta viikkoa tai kuukauttakin ilman yhtään tilannetta maantien laidassa vastaan tulevan pyöräilijän kanssa. Ja sitten yhtäkkiä syöksähdys jotain vastaantulevaa pyöräkköä kohti. Ilman, että pyöräilijä olisi tehnyt mitään poikkeavaa mitä minä olisin huomannut. Kun olin varautunut, että niin voi käydä, niin ei siitä mitään häslinkiä syntynyt.
Kerran kävi niin, että maantien toisella puolella käveli vastaan koira ja taluttaja. Meidän koira nousi takajaloilleen ja haukkui ja kiskoi. Ja yhtäkkiä ryntäsi tien toiselle puolelle koiran kimppuun. Minä jäin hölmistyneenä katsomaan hihnaa, jonka toisessa päässä ei enää ollut ketään. Talutushihnassa oli jotain messinkiseosta oleva lenkki. Hihnassa kiinni olevassa runkokappaleessa on reikä, josta tulee läpi lukko-osan akseli, jonka päässä on "mulkura", joka ei mahdu runko-osan reiästä. Hihna oli jo aika vanha ja reikä levinnyt ja "mulkura" kulunut ja mulkura oli mennyt läpi reiästä. Koira ryntäsi tien yli katsomatta kertaakaan oikealle tai vasemmalle puhumattakaan, että olisi etsinyt lähintä suojatietä. Onneksi autoja ei sattunut tulemaan. Koira itsekin hämmentyi yllättävästä vapautumisestaan eikä oikein tiennyt mitä nyt sitten pitäisi tehdä, kun pääsikin vastaan tulevan luo. Siinä koirat pyörivät nenä toisen hännän alla ja kävin hakemassa karkulaisen pois. Lähtötilanteessa olisi voinut olettaa isommankin tappelun alkavan, mutta ei syntynyt minkäänlaista tappelua.
Sellainen ohje taitaa olla, että koiraa ei saa katsoa silmiin, jos ei ole koiran kanssa entuudestaan tuttu. Koira voi ottaa sen haasteena ja rynnätä vastaamaan haasteeseen.
Eikä pidä inhimillistää koiraa eli tulkita sen eleiden tarkoittaavan samaa kuin ihmisen eleitä on tottunut tulkitsemaan. Koira, kuten eläin yleensäkin, voi käyttäytyä arvaamattomasti eli eri tavalla kuin ihminen mielessään olettaa.
Omistajiaan terrorisoivat koirat ovat joko kokonaan urbaania legendaa tai ainakin todella harvinaisia tapauksia. Viimeisen päälle koulutetut koirat ovat myös harvinaisia tavallisten perhekoirien keskuudessa. Suurin osa koirista on jostain tuolta väliltä ja mitä pienempi koira sitä useammin ne ovat "vastaantulevia räksyttäviä", mutta toisaalta hihnassa helposti hallittavia ja kotioloissa todennäköisesti oikeita "kullannuppuja". Varmaankin ne "hallinnasssa" kulkevat koirat, joiden ärsykkeisiin reagoinnissa on korkea kynnys, ovat yleensä varsinaisten koiraharrastajien koiria, joiden kanssa omistajat puuhaavat harjoitusradoilla ja koiranäyttelyissä.
Sehän on tietenkin jokaisen oma asia miten asuvat kotieläintensä kanssa. Mutta vapaan miehen oikeus ojennella käsiään loppuu siinä, missä toisen nenä alkaa. Muodostan kuvani ihmisestä sen perusteella miten hän JA hänen lemmikkinsä käyttäytyy kodin ulkopuolella tavatessamme.
Fiksua ja huomaavaista väkeä, jotka pitävät harrastuksensa ominaan ja joiden lemmikeistä ei ole häiriötä eikä riskiä muille.
"Mutta vapaan miehen oikeus ojennella käsiään loppuu siinä, missä toisen nenä alkaa."
Metkasti sanottu. Onko vapaan naisen kanssa sama juttu?
Muodostan kuvani ihmisestä sen perusteella miten hän JA hänen lemmikkinsä käyttäytyy kodin ulkopuolella tavatessamme.
Fiksua ja huomaavaista väkeä tietysti arvostan minäkin, jopa pyöräilijöiden keskuudessa on sellaisia.
Olen samaa mieltä, että räksyttävät ja hihnassa tempoilevat koirat ovat ärsyttäviä vastaantulijoita. Mutta kuten sanottu, nekin ovat vähemmistössä samoin kuin tiptop koulutetut koirat. Pyöräilijöissä ja muissa yleisillä paikoilla liikkuvissa on myös sekalaista seurakuntaa. Toivon mukaan kaikilla on toleranssia riittävästi toisia kohtaan.
Toleranssi on kuitenkin eri asia kuin se, mikä on hyväksyttävää ja mitä sillä perusteella on lupa muilta edellyttää. Esim. voiko määritellä muiden etenemisvauhdin sen perusteella, ettei itse viitsi hoitaa osuuttaan yhteispelissä.
Juokseminen ja käveleminen ovat ihmisellekin luonnon mukaiset tavat liikkua. Oikeastaan kaikki muut liikkumistavat pitäisi määritellä liikenteeksi, jolle osoitetaan omat liikenneväylänsä, joilla noudatetaan liikennesääntöjä. Äskettäin radiossa haastateltiin miestä, joka avovaimonsa kanssa kävellessään jalkakäytävällä joutui nurkan takaa kovaa vauhtia edenneen sähköpotkulautailijan törmäyksen kohteeksi. Avovaimolta murtui ranne.
Vuosia sitten hommasin ns. retkipyörän, jossa on oikein sellainen käppyrä ohjaustanko, että voi kumarassa tuulta halkoa. Kuntoilua varten sen hommasin. Vaan huomasin, että pyörällä liikkuminen on oikeastaan huono kuntoilumuoto, koska pyörällä liikkuminen on ikään kuin liian helppoa eli kevyttä liikuntaa ja pitää tehdä melkoisen pitkiä lenkkejä. Juoksemalla ja vauhdikkaasti kävelemällä palaa energiaa paljon lyhyemmällä matkalla ja lyhyemmässä ajassa. Työmatkan hyötyliikuntana pyöräily olisi hyvä, mutta siinä on muita haasteita sitten.
Erilaisilla välineillä (rullaluistimia ja -suksia lukuun ottamatta) liikkuvat pitäisi voida ohjata liikkumaan eri väyliä kuin jalkaisin menijät. Mutta puuttuu niitä väyliä, kun eihän noita poloisia paranisi autojen sekaankaan pakottaa, vaikka osa pyöräilijöistä sinne kyllä haluaa ja sääntöjen mukaan jopa saakin mennä.
Mikä mahtaa Herbertin mielestä olla sovelias nopeusero kevyenliikenteenväylällä liikkuvien välillä, siis samaan suuntaan etenevien kesken? Paljonko enimmillään saa pyörällä olla olla vauhtia pykälien mukaan?
Liikennettä on suunnilleen kaikki, mikä on tieliikennelain alaista toimintaa. Myös kävely tiellä ja jalkakäytävällä. Muuten käsite liikenneturvallisuus pitää määritellä uusiksi.
Tuskin tunnin pyörälenkki huonompi on kuin tunnin kävelylenkki. Toki pyöräilyssä yläkroppa ei saa samalla tavalla liikuntaa kuin kävellessä. Se, että pyörällä tehdään 20 km pidempi lenkki kuin kävellen, ei varmaan haittaa. Kulutetun energiamäärän ratkaisee nopeus eli vedä sitten tempovauhdilla, jos kalorit kuluu liian hitaasti.
Niitäkin varmasti voi selättää, kun vaihtoehtona on 50-100 k€ pääoman syöminen.
Tarkennatko noita haasteita hieman? Sikäli alkoi kiinnostaa, kun sanoit kävelyssä kuluvan enemmän energiaa per aika kuin pyöräilyssä. Minulla ei ole tunnin kävelyn jälkeen vaatteet märät, mutta pyöräilyn jälkeen on.
Minullakin pitäisi olla suurempi palkka, mutta kun ei ole.
Nopeusrajoitushan on yleensä sama kuin ajoradalla eli n. 40...80 km/h. Tuo ei käytännössä määrittele pyöräilijän suurinta sallittua nopeutta, vaikka usein kuuleekin väitteitä siitä, miten pyöräilijät ajelevat 50-60 km/h. Minulla on nopeusennätys n. 65 km/h erässä suuressa alamäessä eräällä valtatiellä. Siis ajoradalla. Pyöräteiltä tuskin löytyy montaa paikkaa, jossa 50 saisin rikki edes yrittämällä.
Jos tarkastellaan tavallista yhdistettyä väylää, jonka leveys on n. 3,5 m ja molemmat osapuolet hoitavan osuutensa LIIKENTEESTÄ eli jalankulkija kävelee ennustettavasti väylän reunassa n. 5 km/h, ihan normaali ajonopeus eli 20-25 on sopiva ohitusnopeus. Mutta me molemmat tiedämme, ettei tuo läheskään sina ole mahdollista. Käytännössä siis nopeusero on muutama km/h...20-25.
Uinti unohtui, mutta ei silti tehdä uimareille omia liikenneväyliä.
Lajien paremmuuden vertailun sijasta tärkeintä onkin löytää jokin sellainen liikuntamuoto, joka sopii omalle päälle ja omalle vartalolle. Olennaista on säännöllisyys ja jatkuvuus, jotka on helpointa toteuttaa lajissa, joka sopii itselle.
Hyvissä kuntoilulajeissa on mahdollisuus säätää rasitus halutulle tasolle ja tämä pätee myös erityisesti pyöräilyyn.
Energiankulutuksen nojalla voisi suositella perhosuintia, joka takaa melko moniin lajeihin verrattuna ylivoimaisen energiankulutuksen kilometriä kohden. Jos voi ottaa työmatkansa liikuntana, se on etu, joka säästää aikaa työpäivän aikana, mutta työmatka ei ole pelkkää liikkumista vaan sillä on päämäärä, joten kaikille ei työmatkaliikunta välttämättä sovi.
Jos liikunnan tavoite on kuluttaa energiaa, silloin pyöräilylle tulee kaksi etua moneen muuhun lajiin verrattuna. Pyöräilyä voi nimittäin tehdä enemmän ja pidempään kuin useimpia muita lajeja. Pyörällä voi ajaa niin paljon kuin löytää vapaata harrastusaikaa. Kaikkia lajeja ei käytännössä pysty harrastamaan samalla tavalla, koska etenkään iäkkäämmällä kroppa ei vaan kestä koska palautumisajat menevät mahdottomuuksiin. Toinen pyöräilyn etu on tarkka säädettävyys kojetaulussa näkyvän livedatan turvin. Juoksija vilkaisee välillä ranteeseensa, pyöräilijä näkee tilanteensa koko ajan. Uimari tarvitsee paljon enemmän rutiinia säätääkseen treeninsä haluamaansa rasitustasoon ja silti lopputulos on enemmän tai vähemmän epätarkka.
Ehdottaisin silti aloittamaan moottoriajoneuvojen ja niitä kevyemmän liikenteen erottamisella, jossa on säästettävissä useita kuolemantapauksia joka kuukausi. Kevyen liikenteen väylällä kulkijoiden kesken sattuvat tällit ovat auton alle jääneisiin verrattuna selvästi pienempi ongelma.
Rullasuksia olen kokeillut vuosikymmeniä sitten ja sen kokemuksen perusteella toivon että nykyiset ovat parempia? Rullaluistimet sopivat kontrollifriikille paljon paremmin, mutta ei rullaamisesta tulisi yhtään mitään ajoradan reunassa.
Käsittääkseni nopeusrajoitus on sama kuin viereisellä ajoradalla?
Se on sitten eri asia, kannattaako edes kaikille lain sallimille riskeille altistua. Tästä seuraa, että kuntoaan parantamaan eikä huonontamaan pyrkivä pyöräilijä joutuu jo alle rajoitusnopeudenkin hidastamaan muiden kulkijoiden vuoksi. Tämä on luonnollinen asia, ja se kuuluu polkupyörän KULJETTAJAN rooliin. Pyöräilijänä minua ihmetyttää se, että jotkut polkupyörän KULJETTAJAT pyrkivät ajamaan suurinta mahdollista nopeutta joka paikassa kuin tennaripoika mopolla, jonka kaasussa on vain yksi asento?
Jalankulkijan näkökulma voi olla vaikka sellainen, että vaikka sakon riski ajatuksissaan koko kevyen liikenteen väylän leveydeltä kulkien onkin pieni, mitä haittaa siitä olisi itselle jos antaisi nopeammille tilaa mennä ohitse heitä hidastamatta?
Nämä eivät mielestäni ole millään tavoin toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja, vaan samalla henkilöllä eri rooleissa liikkuessaan on lupa tehdä vaikka molemmat silloin kun ne omaan rooliin sopivat.
En osallistu lajien arvojärjestykseen asettamiseen, vaan pidätän oikeuteni valita itselleni sopivat ja odotan muiden haluavan tämän saman vapauden.
Työmatkapyöräilyn haasteina ovat ainakin
Näiden vuoksi minulla on työmatkapyöräily lähes olematonta, vaikka muuten pyörällä ajankin. Poikani ratkaisi kakkoskohdan rakentamalla työmatkapyörän, jolla kehtaa ajaa ja jota uskaltaa säilyttää työpaikan parkkipaikalla. Halpa hiilarirunko ja haarukka Kiinasta, osasarjat ympäri maailmaa ja gravelrenkaat alle. Arkisen näköisen nimettömän itse kootun pyörän uskaltaa jättää työpaikan parkkipaikalle, josta auton hintainen tunnetun merkkivalmistajan maantiepyörä katoaisi varmasti. Sitä maantiepyörää ei oteta tallista ulos kuin ajamista varten.
Kiitän tästä haasteesta. Mökillä liikkuessa käy vaara- ja tunturimaisemassa maasturinkin nopeusmittari yli 50, mutta enpä ole koskaan kokeillut pohjia kevyen liikenteen väylällä. En aja noin lujaa MTB-reitillä, jossa liikkuu muitakin, mutta asfaltilla tai hyväpintaisella sorateisiirtymällä tuo on aika luontevaa, vaikka minun maksimikadenssillani maasturini välitykset riittävät vain noin 35 km/h nopeuteen.
Minusta tämän kevyen liikenteen väylän huippunopeuskokeilun ensimmäinen askel on valita hyväksyttävä suorituspaikka, jossa on tasaisella tiellä on riittävästi tilaa nostaa vauhtia pehmeästi ja maksimiteho vedon huippunopeuskohtaan säästäen. Oletan, että kestävän tunnin maksimivedon keskinopeuden pystyisi hetkellisesti ylittämään noin 15 - 20 km/h?
Kunhan jo matkalla olevat italialaiset vanteet ja nykyistä kapeammat renkaat saadaan pyörään kiinni, käyn ilman muuta kokeilemassa oman nopeusennätykseni kevyen liikenteen väylällä. Paikka tulee olemaan kahden taajaman välinen 10 km kiitorata, jonka varrella ei ole mitään asutusta ja Garmin näyttää koko matkalle vain noin +/- 1 % kallistuksia, joten ennätysvetoon on hyvät olosuhteet. Paikalla on myös osalla matkasta Strava segmentti, mutta katsotaan nyt tuleeko tästä mitään julkaistavaa?
Odotan mielenkiinnolla onko Fulcrumin vapaarattaan ääni yhtä kova kuin alkuperäisen Campagnolon? Sehän saattaisi ratkaista tuon ohituksesta tiedottamisongelman ihan renkaiden keventämisen sivutuotteena.
Haasteita työmatka pyörällä:
Yhteiskunnan järjestämissä kulkuväylissä on valuvika, että kulkuneuvoilla liikkuvat saavat kulkea jalkaisin liikkuvien kanssa samoilla väylillä. Johtuu varmaan rahan puutteesta ja että tilaakaan ei vanhoissa kaupunkirakenteissa tahdo löytyä parhaalle ratkaisulle, jossa olisi kevyelle liikenteelle omat väylänsä ja jalkaisin liikkuville omat.
Kuitenkin hankala yhdistelmä on vain erilaisista katveista kuten nurkan takaa tai ihan vain takaa lähestyvät nopeat ja äänettömät liikkujat.
Onko todella niin, että kevyen liikenteen väylällä on sama nopeusrajoitus kuin viereisellä tiellä, esim. 80 tai 100km/h? Kävelin joku aika sitten moottoritien rinnalla olevaa kevyen liikenteen väylää. Saisiko Herbert siinä paahtaa menemään 120km/h, jos vähän sähköapua hommaisi ja enkan lähes tuplaisi oikein isossa mäessä?
Moottoritien rinnalla oleva väylä tuskin on osa moottoritietä. Tällöin kevyen liikenteen väylä on erillinen tie, jossa on taajamassa 50 ja muuten 80 rajoitus.
Nuo on monille ihan todellisia ongelmia. Toisaalta jos löytyy motivaatiota taklata haasteita, katsotaaan tarkemmin.
Paljonko pidempi aika ja miten sen käyttää? Helposti pyöräiltävä matka eli n. 10-20 km kestää keskinopeudella 20 km/h noin 0,5-1 tuntia/suunta. Autolla tuo kestää tietysti reitistä riippuen noin puolet. Pelkkää kelloa tuijottamalla homma ei siis kannata, mutta mahtuu, ellei sitten 5 pv viikossa, niin ainakin 1-4 pv viikossa useimpien arkeen.
Suihkussa käyntiä työmatkapyöräily käytännössä edellyttää. Mutta kun ei ole kokeillut, ei tiedä, että tuosta (pyöräilystä) saa aivan erinomaisen startin työpäivään.
Auton tarve työssä on monille ongelma, jolle lienee aika vähän tehtävissä. Itsekin tarvin, mutta en aina, joten tällaisille päiville voi pyöräilyä sovittaa. Tosin tällä hetkellä nuo päivät on itsellä vähissä, koska teen ne usein etänä.
Sadesäällä voi valita auton. Suomessa on paljon sateettomia päiviä.
Lumi ja alle 5-10 asteen pakkanen ei ole minkäänlainen ongelma. Nastarenkailla ajo sujuu lähes kuten kesällä ja pakkasen suurin ongelma on löytää riittävän hyvät hanskat, joilla ajaminen käyräsarvisellakin onnistuu. Mutta ratkaisut on olemassa.
Yhteenvetona siis voi todeta, että kun ei puhuta siitä, että luopuisi autoilusta, työmatkapyöräilyn ongelmia voi selättää, jos näin haluaa. Mutta jos haluaa perustella itselleen, miksi ei halua pyörällä töihin kulkea, se on näillä perusteilla varsin helppoa. Toki tässäkin pitää muistaa sama ehdollisuus kuin yleensäkin eli kaikille työmatkapyöräily ei siltikään ole käytännössä mahdollista.
Kiinnostavaa olisi kääntää asetelma päälaelleen ja tarkastella autoilun haittoja. Jostain syystä ne ei ole samalla tavalla ongelmia pidettäviä kuin pyöräilyyn liittyvät asiat. Ne vaan kuuluu asiaan. Esimerkiksi kerrostaloyksiön suuruiset pääomakulut, auton käytöstä aiheutuvat kulut, päästöt, melu ja ruuhkat.
Autolla liikkuminen on niin ylivoimaisen mukavaa, että verottajakin on todennut ihmisten maksavan itsensä kipeiksi, jotta saavat kulkea yksityisautolla. Vaikka panos on iso, on tuotos silti riittävän suuri ja peukku nousee autoilun puolesta.
Se on tietenkin paradoksaalista, että ihminen pyrkii tekemään liikkumisestaan mahdollisimman vähän voimia vaativaa, helppoa ja mukavaa ja sitten köröttelee kuntosalille puhkumaan.
Milloin on kyse erillisestä tiestä ja milloin ei? Koiralenkillä kävelen osan matkaa maantien rinnalla kulkevalla kevyenliikenteen väylällä, jota erottaa maantiestä n. 5m välialue, jossa on iso oja. Kevyenliikenteen väylällä ei ole nopeusrajoitusmerkkiä, mutta maantiellä on 80km/h rajoitus. Saako sillä kevlillä siis ajaa laillisesti 80km/h kulkuneuvolla, jolla saa ajaa kevlillä? Onko polkupyörälle olemassa ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus?