Pörssisähkö

207 kommenttia
12467
  • Muutaman satasen, tai edes tonnin, vuotuisen säästön takia en viitsi ryhtyä pörssisähkön hintaa kyttäilemään ja kulutusta säätämään. Mukavuudesta ja helppoudesta maksan mielelläni.
    Viime vuonna ostin kolmeen käyttöpaikkaan sähköä 55 MWh ja kaukolämpöä 102 MWh.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @pertti51 kirjoitti:
    En voi enkä haluaisikaan rajoittaa ja ajastaa lattialämmitystä pesuhuoneessa, jossa riskinä olisi vesiputkiston jäätyminen

    Muuten logiikkasi kuulostaa järkevältä eikä laatoittujen alueiden lattialämmityksiä voi pois päältä päiväksi asumismukavuuden vuoksi. Mutta sehän ei estäisi ohjaamasta niitä väistämään aamulla ja illalla pari kalleinta tuntia, vai mitä?

    (älysin itsekin tuon vasta sähkömiehen häivyttyä asennettuaan lisää varaavien lämmitysten ohjauskelloja).

    Joo, kiitos huomiosta.
    Tälläista tuli:
    Ph ja sauna ovat kahdelta seinältä talon ulkoseiniä, kaksi tiiliseinää,
    jonkinlainen eriste kai välissä; -60-luvun tiilitalo, ei järin lämmin
    talvella. Lattialämmityskaapeli 500 w, pitää pieniin pakkasiin asti
    tilan lämmön reilussa kymmenessä asteessa (plussaa). Riittävä, sillä eipä
    siellä päivän mittaan pitkiä aikoja oleskella.
    Kovilla pakkasilla joudun laittamaan lisäksi 500 watin sähköpatterin päälle, kun
    lämpötila putoaa lähelle nollaa, että tilasta lähtevät pinta-asennetut vesijohdot
    eivät joutuisi vaaraan, ja jonkinlaisen mukavuudenkin takia, tietty.
    Riittävä järjestelmä, en viitsi alkaa kalliiseen lämpöremonttiin; sillä hinnalla maksaisi
    ison kasan sähkölaskuja.

    Eli noin 24 kwattia kuluu vuorokaudessa kovilla pakkasilla, eikä niitä nyt vuositasolla
    hirvittävästi ole. Ajastimilla yms. muklailemalla voisin ehkä säästää puolet tuosta, ja
    ehkä joutuisin toppatakkiin turvautumaan.
    8. centin kWh hinnalla säästäisin vuorokaudessa euron, ja kuluttaisin hermostoa ja turhaantuisin.
    Kuinka monta kymmentä hirmupakkasta vuoden mittaan tupsahtaa?
    En muutamien kymppien takia ala tuollaiseen rumpaan, en todellakaan. Siksi tuo kiinteä sopimus
    on aina varmaa, vaikka joinakin vuosina saattaisin pörssisähköllä säästää paljonkin.
    Mutta niin kauan kun se on epävakaata, valitsen toisin.

  • Maksullinen juttu, oliko siinä jotain järkevää?

  • @Late1969 kirjoitti:
    Oliko kassillinen ohjauskelloja halvempi ratkaisu kuin keskitetty ohjaus vai ohjaatko niitä eri tahtiin?

    Eri tahtiin ja myös eri logiikalla kesällä ja talvella, joten en laiskuuttani edes yrittänyt automatisoida koko operaatiota vaan tähtään kelloilla keskimäärin järkevään ajoitukseen.

    Ylikapasiteetille mitoitettujen aurinkopanelien vuoksi kesäinen optimointi ei ole yhtä helppoa kuin talvinen mahdollisimman halvalla ostaminen.

    Pesuhuoneen lattialämmityksen ohjaaminen on tuskin tie onneen eikä sen poissaolo saa jäädyttää putkia vuorokauteen.

    Olet oikeassa, mutta silti juuri tämän osuuden tekemättä jättämistä tarkoitin. Kaikki kosteat tilat on vasta remontoitu ja hyvässä kunnossa, mutta lattian viilentyessä jo ennen putkien jäätymistä tulee kriittisempi hälytys Rouvan varpaista.

    Laatoitettuja lattioita ei voi jättää kylmilleen asumismukavuuden heikkenemisen vuoksi, joten jätin ne kellottamatta. Älysin vasta jälkeen päin, että kyllä niillekin olisi voinut asentaa kellot joilla saisi kalleimmat aamun tunnit estetyksi.

    Logiikkana ei siis olisikaan varaava lämmitys vaan jatkuvan lämmityksen kalleimpien tuntien lyhytaikainen esto. Parin tunnin tauko ei vielä jäädytä mitään eikä kylmennä lattiaa sietämättömäksi, mutta se väistäisi kalleimmat tunnit. Kesällä tuon voisi ajastaa niin että termostaattiohjattu lämmitys käynnistyisi heti kun aurinkopanelit kokevat valaistumisen.

  • @Late1969 kirjoitti:

    Maksullinen juttu, oliko siinä jotain järkevää?

    Noo, Pentillä on kennot katolla. Vuonna 2023 kennojen (8000kWp) lisäksi tarvittiin 7700 kWh ostosähköä 170m2 sähköllä lämpiävän okt ja polestarin vuoksi. Koko vuoden energialasku ilman siirtoa 180€.
    Pentti on ohjelmoinut sähköt Orange Pi avulla.

  • @Jorma L2 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    Jaha, säätöjärjestelmä oli halpa. Liki ilmaista sähköä liki ilman investointeja.

  • @Late1969 kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:

    Joo, 8kWp järjestelmä maksaa tänä päivänä varmaan rapeat 5000€ (hinnat tulleet viimeaikoina rajusti alas). Tuossa yllä taisi olla muutaman dekadin virhe. 8000kWp järjestelmä maksaa rutosti enemmän ja vaatii pinta-alaakin 50000m2

  • Vai tarkoitettiinko että paneelit tuottivat vuodessa 8000kWh (?). Väittäisin, että tuostakin n. 50% menee verkkoon, joten aika pieneltä määrältä kuulostaa, että 170m2 suorasähkölämmitteisen talon vuosikulutus jäisi 13.7MWh vuodessa ladattavan auton kanssa. Tämä siis arvailua, koska maksulliseen juttuun ei pääsyä.

  • @[ZeiMZei] kirjoitti:
    Vai tarkoitettiinko että paneelit tuottivat vuodessa 8000kWh (?). Väittäisin, että tuostakin n. 50% menee verkkoon, joten aika pieneltä määrältä kuulostaa, että 170m2 suorasähkölämmitteisen talon vuosikulutus jäisi 13.7MWh vuodessa ladattavan auton kanssa. Tämä siis arvailua, koska maksulliseen juttuun ei pääsyä.

    "Ristmeri tilasi kotinsa katolle aurinkopaneelit juuri ennen kuin niiden hinnat alkoivat kivuta nopeasti keväällä 2022. Ristmerien katolla on noin kahdeksan kilowattipiikin aurinkosähköjärjestelmä, joka on nyt kokonaan lumen peitossa."

      1
  • Oli vähän kiire niin mokasin tuon paneelin tehon 8000 kWp vs 8000 Wp.
    Itsellä ajankohtaista paneelien asennus ennen kirkkaiden kevätpäivien tuloa. Ostin syksyllä 4 x 450 W paneelit jotka juuri mahtuvat pyöräkatoksen katolle. 1800 Wp. Kuljun kartanon alennuksesta 159€/kpl syksyllä. Nykyään saisi 410W noin satasella mutta mikroinvertteriin kytkettynä huonot, liian pieni jännite max teholla.
    Mikroinvertteri HMS-1800 390€. Teline katolle kestopuusta, lähes tasakatto. Runkopuuta 150€:lla. Paneelien kiskot ja kiinnikkeet, 230€.
    Vähän sähkötarvikkeita, 50€.
    Rakentelu, asennus itse. Sähköpätevyys on. Hintaa tulee ilman työkustannuksia ja katteita
    1456€. Jos tästä skaalaa niin 1456€/1800W= 0,80€/W

  • @Jorma L2 kirjoitti:
    Oli vähän kiire niin mokasin tuon paneelin tehon 8000 kWp vs 8000 Wp.

    Vaikka itselle saisikin tehdä muutoksia sähköasennuksiin, pitää sähkölaitokselta varmistaa heidän vaatimuksensa uuden sähkölaitteiston osan kytkemiseen verkkoon. Käyttöönottotarkastuksiin tarvitsee vähän ruuvaria hienompaakin työkalua, asennustesteriä. Ja varoituskyltit ja turvakytkin listalle.

    Eikä pelkkä varmistus riitä vaan sähkölaitokselle tulee yleensä ilmoittaa käyttöpaikkatunnuksen ohella invertterin merkki/malli, liitettävän järjestelmän nimellisteho, erotuskytkimen sijainti ja suojaustyypin parametriasettelut (jos energialaitos sallii useamman asettelun) ja jos järjestelmään on liitetty akusto, niin yleensä myös akuston kapasiteetti/teho.

  • muokattu 06.02.2024 09:51

    Tuossahan on 50€ sähkötarvikkeisiin. Ei tämä ole sepposuomalaisen kauppalappu. Tarvittava kaapeli keskukseen on alle 5m. Liittymän oikosulkuvirta on mitattu 285A, sitä kysytään sähkölaitoksen ilmoituksessa. Standardit täyttävä mikroinvertteri tarvitaan (SFS-EN 50549-1:2019).
    Minulla on A (sj) oikeudet, ei mitään omatarve pistorasiankytkentälupia

  • muokattu 06.02.2024 10:30

    @[ZeiMZei] kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    Vaikka itselle saisikin tehdä muutoksia sähköasennuksiin, pitää sähkölaitokselta varmistaa heidän vaatimuksensa uuden sähkölaitteiston osan kytkemiseen verkkoon. Käyttöönottotarkastuksiin tarvitsee vähän ruuvaria hienompaakin työkalua, asennustesteriä. Ja varoituskyltit ja turvakytkin listalle.

    Eikä pelkkä varmistus riitä vaan sähkölaitokselle tulee yleensä ilmoittaa käyttöpaikkatunnuksen ohella invertterin merkki/malli, liitettävän järjestelmän nimellisteho, erotuskytkimen sijainti ja suojaustyypin parametriasettelut (jos energialaitos sallii useamman asettelun) ja jos järjestelmään on liitetty akusto, niin yleensä myös akuston kapasiteetti/teho.

    Ilmoitukseen tarvitaan tietoja. Alle 50kA aurinkoinvertteriltä vaaditaan yleensä laitteeseen integroitua suojausta jota käyttäjä ei voi parametroida tai muokata jotta täyttää jatkossakin standardin vaatimukset. Tärkein lienee poiskytkentä jos verkko häviää.

    Ps: asensin mökille vastaavan vuosi sitten. 1800W nimellisteho tuotti satunnaisesti lähelle 2000 W kun aurinko oli oikeassa kulmassa ja heijasti vielä järven yli hangesta.

  • @Jorma L2 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:
    Oli vähän kiire niin mokasin tuon paneelin tehon 8000 kWp vs 8000 Wp.
    Itsellä ajankohtaista paneelien asennus ennen kirkkaiden kevätpäivien tuloa. Ostin syksyllä 4 x 450 W paneelit jotka juuri mahtuvat pyöräkatoksen katolle. 1800 Wp. Kuljun kartanon alennuksesta 159€/kpl syksyllä. Nykyään saisi 410W noin satasella mutta mikroinvertteriin kytkettynä huonot, liian pieni jännite max teholla.
    Mikroinvertteri HMS-1800 390€. Teline katolle kestopuusta, lähes tasakatto. Runkopuuta 150€:lla. Paneelien kiskot ja kiinnikkeet, 230€.
    Vähän sähkötarvikkeita, 50€.
    Rakentelu, asennus itse. Sähköpätevyys on. Hintaa tulee ilman työkustannuksia ja katteita
    1456€. Jos tästä skaalaa niin 1456€/1800W= 0,80€/W

    Vaikka itselle saisikin tehdä muutoksia sähköasennuksiin, pitää sähkölaitokselta varmistaa heidän vaatimuksensa uuden sähkölaitteiston osan kytkemiseen verkkoon. Käyttöönottotarkastuksiin tarvitsee vähän ruuvaria hienompaakin työkalua, asennustesteriä. Ja varoituskyltit ja turvakytkin listalle.

    Tuossahan on 50€ sähkötarvikkeisiin. Ei tämä ole sepposuomalaisen kauppalappu. Tarvittava kaapeli keskukseen on alle 5m. Liittymän oikosulkuvirta on mitattu 285A, sitä kysytään sähkölaitoksen ilmoituksessa. Standardit täyttävä mikroinvertteri tarvitaan (SFS-EN 50549-1:2019).
    Minulla on A (sj) oikeudet, ei mitään omatarve pistorasiankytkentälupia

    Sähköpätevyys ja urakointioikeudet ovat eri asia. Henkilö ei voi sinällään urakoida toisille, mutta itselleen saa jotain tehdä. Kun on sähköpätevyys, voi hankkia urakointioikeuksia.

    Poiskytkentä varmaan se tärkein on. Tuossa omassa Soliksen hybridi-invertterissä taisi olla jotain 40-50 eri suojausvaihtoehtoa (käytännössä esiasennettuja eri maiden standardeille), mutta lisäksi on mahdollisuus myös parametrisoida oma, jos oikeaa standardia tai standardin vaatimia parametrejä ei vaihtoehdoista löydy.
    Itsellä tuli vähän alimitoitettua Invertteri, ja tuo 6kW nimellistehoinen invertteri leikkaa huipputuotossa jossain 7.1kW tasolla (paneelikenttä 9.8kWp). Toki tuollaista yli 7kW ylittävää tuottoa ei kovin monena päivänä ollut viimevuonna ja mutenkin asennuskulma ja suunta ei ole ihan optimaalinen. Pitää jossain välissä hommata järeämpi invertteri tuohon ja rakentaa mökille hieman pienempi kenttä.

  • muokattu 06.02.2024 12:07

    @Late1969 kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:
    Oli vähän kiire niin mokasin tuon paneelin tehon 8000 kWp vs 8000 Wp.
    Itsellä ajankohtaista paneelien asennus ennen kirkkaiden kevätpäivien tuloa. Ostin syksyllä 4 x 450 W paneelit jotka juuri mahtuvat pyöräkatoksen katolle. 1800 Wp. Kuljun kartanon alennuksesta 159€/kpl syksyllä. Nykyään saisi 410W noin satasella mutta mikroinvertteriin kytkettynä huonot, liian pieni jännite max teholla.
    Mikroinvertteri HMS-1800 390€. Teline katolle kestopuusta, lähes tasakatto. Runkopuuta 150€:lla. Paneelien kiskot ja kiinnikkeet, 230€.
    Vähän sähkötarvikkeita, 50€.
    Rakentelu, asennus itse. Sähköpätevyys on. Hintaa tulee ilman työkustannuksia ja katteita
    1456€. Jos tästä skaalaa niin 1456€/1800W= 0,80€/W

    Vaikka itselle saisikin tehdä muutoksia sähköasennuksiin, pitää sähkölaitokselta varmistaa heidän vaatimuksensa uuden sähkölaitteiston osan kytkemiseen verkkoon. Käyttöönottotarkastuksiin tarvitsee vähän ruuvaria hienompaakin työkalua, asennustesteriä. Ja varoituskyltit ja turvakytkin listalle.

    Tuossahan on 50€ sähkötarvikkeisiin. Ei tämä ole sepposuomalaisen kauppalappu. Tarvittava kaapeli keskukseen on alle 5m. Liittymän oikosulkuvirta on mitattu 285A, sitä kysytään sähkölaitoksen ilmoituksessa. Standardit täyttävä mikroinvertteri tarvitaan (SFS-EN 50549-1:2019).
    Minulla on A (sj) oikeudet, ei mitään omatarve pistorasiankytkentälupia

    Sähköpätevyys ja urakointioikeudet ovat eri asia. Henkilö ei voi sinällään urakoida toisille, mutta itselleen saa jotain tehdä. Kun on sähköpätevyys, voi hankkia urakointioikeuksia.

    Vähän erikoinen paikka vääntää tästä, mutta jaetaan nyt käsityksiä. Minulla on työpaikka palkansaajana yrityksessä jossa emme tee asennuksia mutta toimitamme isohkoja sähköteknisiä järjestelmiä, kokoluokka miljoonia euroja.
    Privaatisti minulla on omalla nimellä toimintaoikeudet Tukesin rekisterissä. Y-tunnusta ei ole, joten laskuja en lähettele enkä siis urakoi. Mittalaitteet löytyy, joten omasta mielestäni voisin asentaa vaikka sukulaisille tai naapurille mm. paneelit katolle, suorittaa tarvittavat mittaukset ja tehdä ilmoitukset paikalliselle sähkönsiirtoyhtiölle. (Lue: vähäisiä, kertaluonteisia töitä). En ole kokeillut, mutta oletan, että onnistuu. Y-tunnus sinällään ei ole vaikea hankkia, jonkun verran paperitöitä ja verottaja varmaan tarvii jotain vuosittain.

    En epäile, ettet osaisi, mutta mistä olet noin saanut tietää. Käsittääkseni tarvitaan sähkötöiden johtaja ja siihen taas toimiva yritys. Omat asennukset ja tietyt lähihenkilöt ovat poikkeus. Itse tein joskus kokeen läpi, koulutusta ja työkokemusta oli riittävästi S1:een, mutten viitsinyt ottaa papereita ulos, kun en aio toimia sähkötöiden johtajana ja urakoitsijana. Olisihan S1:stä apua konsulttihommissa, vaikkei olekaan pakollisia. Samanlaisella uralla ollaan ja koskaan en ole tarvinnut pätevyyksiä, ammattihenkilöys riittää. Ja joka työpaikassa saa valittaa, kun sähkötöiden johtaja on vain muodollinen posti eikä hänelle ole varattu yhtään työtuntia lakisääteiseen työhön.

    Mutta toisilla ei ole kaikilla ainakaan pätevyyksiä, heidän pitää siis maksaa invertterin asennuksesta vähän enemmän. Noin, pysyttiin aiheessa.

  • Kadehdittavan edullista aurinkosähköä, kun voi asentaa itse.

    Täällä on vajaassa kahdessa vuodessa vasta vähän yli 20% järjestelmän hinnasta tienattuna, tosin korkoa korolle mukaan laskettuna ja sisältäen poikkeuksellisen hyvän tuoton vuodelta 2022.

  • @Jorma L2 kirjoitti:

    Privaatisti minulla on omalla nimellä toimintaoikeudet Tukesin rekisterissä. Y-tunnusta ei ole, joten laskuja en lähettele enkä siis urakoi. Mittalaitteet löytyy, joten omasta mielestäni voisin asentaa vaikka sukulaisille tai naapurille mm. paneelit katolle, suorittaa tarvittavat mittaukset ja tehdä ilmoitukset paikalliselle sähkönsiirtoyhtiölle. (Lue: vähäisiä, kertaluonteisia töitä). En ole kokeillut, mutta oletan, että onnistuu. Y-tunnus sinällään ei ole vaikea hankkia, jonkun verran paperitöitä ja verottaja varmaan tarvii jotain vuosittain.

    Vakuutukset kannattaa hoitaa kuntoon, vaikka tekisi sukulaisille talkoopohjalta.

  • Hesarissa on arvuuteltu manipuloiko joku sähkön hintaa ylöspäin tammikuussa. Maaliskuussa hallitus ja HVK manipuloivat varmasti sähkön hintaa alaspäin pitämällä Meri-Porin kaupallisessa ajossa. Kummallista, että sitä ei paheksuta. Ainakin kiinteähintaisen sopimuksen tarkoituksella tehneet häviävät teoriassa koko kuukauden ja pörssisähkön käyttäjät voittavat vastaavasti.

  • @Late1969 kirjoitti:
    Ainakin kiinteähintaisen sopimuksen tarkoituksella tehneet häviävät teoriassa koko kuukauden ja pörssisähkön käyttäjät voittavat vastaavasti.

    En ymmärrä miten kiinteähintaiset tässä häviävät. Kyllä, maksavat (kenties) enemmän kuin pörssisähköttäjät, mutta he olisivat silti maksaneet saman hinnan vaikka pörssisähkö olisi ollut korkeallakin.

    Aika vasemmistolainen ajattelumalli 😉

      2
  • @M880 kirjoitti:

    Taas äärioikeisto huutelee. Jos on ottanut kymmenen sentin kiinteähintaisen sen takia, että olettaa sähkön maksavan 20, mutta se maksaakin 5, voi siinä oikeistolainenkin kuitata laskennallisen tappion. Voi mennä oikeaakin rahaa.

    Mutta pääongelmahan tuossa on, että Suomen oikeistohallitus on lähtenyt hintasäännöstelyn tielle vapaata markkinataloutta vastaan. Ministerihän voimalaitoksen käyttömuutoksesta ilmoitti. Laitoshan olisi pitänyt pitää starttivalmiudessa, jos sähkötehoa olisi jäänyt markkinoilla uupumaan korkeista hinnoista huolimatta. Nyt sähköä voi käyttää vapaammin, kun hinta romahtaa ja lähestytään oikeaa tehopulaa.

  • @Late1969 kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:
    Ainakin kiinteähintaisen sopimuksen tarkoituksella tehneet häviävät teoriassa koko kuukauden ja pörssisähkön käyttäjät voittavat vastaavasti.

    En ymmärrä miten kiinteähintaiset tässä häviävät. Kyllä, maksavat (kenties) enemmän kuin pörssisähköttäjät, mutta he olisivat silti maksaneet saman hinnan vaikka pörssisähkö olisi ollut korkeallakin.

    Aika vasemmistolainen ajattelumalli 😉

    Taas äärioikeisto huutelee.

    Luulin että me oltiin lopetettu tämä vakavien termien kanssa pelleily, mutta ei näköjään.

    Se oli vain vastaus vasemmistolaisuuden nostamiseen, ihan yhtä tarpeellista sekin oli.

    Ensinnäkin siinä oli silmäniskuhymiö, josta nyt pitäisi ymmärtää että se oli leikkimielinen viittaus edelliseen keskusteluun.

    Toiseksi, vasemmisto ja äärioikeisto eivät minusta ole mitenkään vertailukelpoisia termejä.

    Näppiksestäni ei irtoa hymiöitä, luulin, että vastaiskun huomaa muutenkin samanarvoiseksi, ei jäänyt hymiö huomaamatta. Sanat olivat tässä yhteydessä aivan samanarvoisia, ei sanoja ja merkkejä voi noin vain varata vain äärikäyttöön. Pitää laskea sataan ennen kuin vastaa: 1, 2, ..., 87, 89,...

  • muokattu 29.02.2024 09:23

    @M880 kirjoitti:

    Toiseksi, vasemmisto ja äärioikeisto eivät minusta ole mitenkään vertailukelpoisia termejä

    Joo, varmaan pitäisi olla vihervasemmisto ja äärioikeisto? Hymiö

  • @Late1969 kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:
    Ainakin kiinteähintaisen sopimuksen tarkoituksella tehneet häviävät teoriassa koko kuukauden ja pörssisähkön käyttäjät voittavat vastaavasti.

    En ymmärrä miten kiinteähintaiset tässä häviävät. Kyllä, maksavat (kenties) enemmän kuin pörssisähköttäjät, mutta he olisivat silti maksaneet saman hinnan vaikka pörssisähkö olisi ollut korkeallakin.

    Aika vasemmistolainen ajattelumalli 😉

    Taas äärioikeisto huutelee.

    Luulin että me oltiin lopetettu tämä vakavien termien kanssa pelleily, mutta ei näköjään.

    Se oli vain vastaus vasemmistolaisuuden nostamiseen, ihan yhtä tarpeellista sekin oli.

    Ensinnäkin siinä oli silmäniskuhymiö, josta nyt pitäisi ymmärtää että se oli leikkimielinen viittaus edelliseen keskusteluun.

    Toiseksi, vasemmisto ja äärioikeisto eivät minusta ole mitenkään vertailukelpoisia termejä.

    Näppiksestäni ei irtoa hymiöitä, luulin, että vastaiskun huomaa muutenkin samanarvoiseksi, ei jäänyt hymiö huomaamatta. Sanat olivat tässä yhteydessä aivan samanarvoisia, ei sanoja ja merkkejä voi noin vain varata vain äärikäyttöön. Pitää laskea sataan ennen kuin vastaa: 1, 2, ..., 87, 89,...

    Laskin ainakin sataan.

    Minä en ole niin radikaali että samastaisin vasemmiston äärioikeistoon. Minulle vasemmisto, oikeisto, porvari jne. ovat lähtökohtaisesti neutraaleja ilmaisuja.

    Äärioikeistolle on (suhteellisen) vakiintunut määritelmä, joka esimerkiksi wikipedian mukaan "pluralismin ja liberaalin demokratian vastainen sekä väkivaltaan suopeasti suhtautuva laitaoikeiston osa". Tällainen kielenkäyttö Kokoomuksesta, HybridRulesista, minusta tai edes Persuista (tietyin varauksin) on kohtuutonta. Termi äärioikeisto on nimenomaan varattu tiettyyn käyttöön, eikä se ole Kokoomus tai minä.

    Voi nyt olla että otan tämän tarpeettoman vakavasti tässä kontekstissa, mutta laajemmin tuo termeillä pelleily ei ole leikin asia. Kuten jo aluksi sanoin, se pelaa ainoastaan niiden oikeiden ääriainesten pussiin.

    Vaikka kuinka tekisi mieli itse kunkin heitellä leima-, pilkka- ja muita kirveitä, niin kannattaa silti vähän miettiä mitä ja miten puhuu.

    Ja for the record, olen mussuttanut ihan samalla lailla kun täällä koitettiin vesittää termi "maalittaminen", sekä kritisoinut typerää kielenkäyttöä "vihervassareista".

      3
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit