Hitaasti ajavat...turvallisuusriski ?

826 kommenttia
18911131428
  • Poni:

    Vastuuntuntoinen ikäihminen tietää, milloin ajamista on syytä rajoittaa. Seuraava kysymys, onko niitä? Siis vastuuntuntoisia.


    Tunnen muutaman työikänsä ammattilaisen kilometrejä ruuvanneita ihmisiä, jotka ovat tunnistaneet joutuvansa tekemään ikänsä vuoksi omaan ajamiseensa säätöjä, joilla pystyvät joko poistamaan tai ainakin pienentämään tunnistamaansa riskiä.



    Tuntemissani päinvastaisissa tapauksissa ajamisen riskit ovat nähneet kaikki muut, paitsi mestarikuljettaja itse, joka on pudottanut itsekritiikkiään vielä enemmän kuin ajamisensa tasoa.

      
  • 01480:

    ritsa:
    Poni:
    Koska me ei kuitenkaan tällä palstalla voida määritellä kuka ajaa ja miten, niin vaihtoehdot ovat vähissä.

    Ei ole, säännöllisellä ajokokeen uusimisella selviää ketkä kykenevät liikkumaan yhä hektisemmäksi muuttuvassa liikenteessä turvallisesti ja joustavasti mukana.

    Minkähänlainen ajokoe varmaan satoja kilometrejä ja testejä.
    Mikä olisi se ikäraja.


    Eiköhän parin tunnin sessio maantiellä ja kaupungissa kerro oleellisen kuljettajan kyvyistä joka uusitaan aluksi 10 vuoden välein, kun ikää tulee 50 niin joka viides vuosi, 60v ja joka kolmas vuosi, 70v joka toinen jne. Eikös sinun pitänyt lopettaa täällä luumuilu?

      
  • 01480:


    Anteeksi en tiennyt että tämä älyttömyys olikin Opelixsin keksintö. Parituntia ha ha.


    Varttikin varmasti riittää, jos suinkin kykenet ja itsehillintää sekä aivojarruja riittää voit tehdä myös minulle palveluksen olla kommentoimatta kirjoituksiani.



    ps. minulla inssiajo kesti puolituntia ja sillä sai siihen aikaan luvan ajaa kulkuvälinettä 3,5 tonniin asti.



      
  • 01480:

    Turvallisesti ja joustavasti sitä ei pulessatunnissa testata. Missä se testi tehdään korpisuomessa loppuu testaajat.




    Puolessa tunnissa lisättynä lääkärin arviolla näkee riittävän hyvin, että onko kuljettajalla tarvittavat edellytykset autolla ajamiseen.



    Ritsan ehdottama sykli kuulostaa ihan järkevältä. Puolen tunnin testissä kustannuksetkin pysyvät kohtuullisena. Testi tehdään siellä missä ajotutkinnot tälläkin hetkellä suoritetaan.

      
  • Poni:


    Ikäihmisillekin täytyy sallia liikkuminen. Senkin "haittavaikutuksia" voi harkinnalla vähentää.




    Ikäihmisten ei tarvitse olla missään erityisasemassa muihin nähden, vaikka tällä hetkellä he ja jonkin verran nuoremmatkin sitä ovat, kun verrataan nyt ajokorttia hankkiviin.



    Samat minimivaatimukset pitäisi kaikkien kuljettajin pystyä täyttämään ikään katsomatta ellei sitten oteta edellämainitsemaani varoituskolmiota käyttöön.

      
  • 01480:

    Ensimmäiset kaksi vuotta kahdeksankympin lätkä ja jokaisesta sakosta vuosi lisää.
    Eläkeläisille kompensoitava auton kustannuksia kun lääkärit ja valtionvirastot siirtyy aina vaan kauemmaksi, jopa lopetetaan monesta kunnasta.




    Minä itse eikä muista väliä.

      
  • Opelixi:


    Nämä mainitsemasi epävarmat kuljettajat ovat kyllä pääsääntöisesti niitä iäkkäämpiä. Ei siellä maantiellä liikuttaessa kovin paljoa tarvitse "vaihteita vaihdella" tai "vilkuttaa".




    No mikä nyt sitten on "epävarma" kuljettaja?



    Ainakin omalta kannaltani katsottuna se on sellainen, joka tekee jotain ennalta arvaamatonta, yllättävää tai täysin kaistapäistä. Tällä määrittelyllä ne ennalta arvaamattomat kuskit ainakin minun mielestäni ovat useimmiten ihan muita kuin papparaisia. Papparaisten hitaan ajon ennakointi ei ole minusta kovin vaikeaa, jo kaukaa näkee miten siinä ajellaan.



    Ja vanhemmalla kevyemmällä autolla hitaammin ajavien tuhovoimakin on aika vähäinen verrattuna uudella painavalla autolla ylinopeutta ja jatkuvaa liian suurta tilannenopeutta kaahottaviin.

      
  • Opelixi:



    Samat minimivaatimukset pitäisi kaikkien kuljettajin pystyä täyttämään ikään katsomatta ellei sitten oteta edellämainitsemaani varoituskolmiota käyttöön.




    Kyllä minustakin. Liikennessääntöjen noudattamisesta voidaan aloittaa ne minimivaatimukset, ja siinä kohtaa reputtaa aika moni muu kuin pelkästään papparaiset jotka sentään osaavat useinkin noudattaa esim. nopeusrajoitusta, liikennevaloja ja turvaväliä jotka tuntuvat monille muille olevan mahdottomuus.

      
  • Opelixi:

    Niin, eihän mopoautot, traktorit ym. aiheuta riskiä, vaan ne jotka niitä ohittelee?




    Voitko kertoa minkälaisen riskin esimerkiksi traktorit, mopot tai pyöräilijät aiheuttavat sinulle, jos ne etenevät normaalisti maantiellä oman nopeutensa mukaisesti ja noudattavat muutenkin sääntöjä (esim. traktorit vilkkujen ja valojen suhteen)?



    Minä en ole vielä kertaakaan havainnut asiallisesti liikkuneiden tallaisten aiheuttaneen minulle jotain erityistä riskiä. Riski on syntynyt ihan muista liikennöitsijöistä.

      
  • Ikäihmisille on jo tullut tuo vaatimus lääkärintodistuksen esittämisestä poliisivirnaomaisille 45 ja 60 ikävuoden täyttyessä. Ammattiajoluvan haltijan, sekä raskaan kaluston kortin haltijan täytyy esittää se lääkärintodistus viiden vuoden välein alkaen 45 ikävuodesta.



    Ja tässä ote direktiivistä.

    "Poliisi voi myös määrätä kuljettajan toimittamaan uuden lääkärintodistuksen, jos on syytä epäillä, ettei kuljettaja enää täytä ajokorttiluvan saamisen edellytyksenä olevia terveysvaatimuksia tai ettei hän terveydentilansa vuoksi enää kykene kuljettamaan turvallisesti sellaista ajoneuvoa, jonka ajo-oikeus hänellä on."



    Eikö tämä riitä?

    Halutaanko lisätä byrokratiaa ja liikkumisen kustannuksia entisestään? Ihan vain sen takia, että saadaan ikäihmisten liikkumista rajoitettua? Kuinka usein ne ovat teidän tiellänne? Joka päivä?



    Mielestäni liikenteessä on pahempiakin ongelmia, kuin yksittäiset ikäihmiset. Ja kuten olen sanonut, valveutunut yksilö tietää itsekin, milloin alkaa olla aika rajoittaa liikkumista. Ja ne valveutumattomat, ne ajavat riippumatta siitä, mitä laki sanoo. Vrt. toistuvat rattijuopumukset.

      
  • Poni:


    Eikö tämä riitä?
    Halutaanko lisätä byrokratiaa ja liikkumisen kustannuksia entisestään?




    Minulle ainakin riittää. Ylipäätänsä olen sitä mieltä, että lääkärit ovat ihan vääriä (ja aivan liian kalliitakin) toimijoita näissä asioissa. Nämä asiat voidaan hoitaa aivan yksinkertaisesti, eikä toimenpiteissä tarvitse eritellä ikäluokkia tai muita. Ajokokeet ovat ymmärtääkseni sitä varten, että niissä määritellään ihmisen kyky ajaa autoa. Sinne pitäisi voida määrätä iästä riippumatta jos aihetta on. Ei tekisi pahaa monelle "vahingossa" muutaman sakon ottaneellekaan.

      
  • Opelixi:

    Nämä mainitsemasi epävarmat kuljettajat ovat kyllä pääsääntöisesti niitä iäkkäämpiä. Nyt pitäisi miettiä, että onko sellainen iäkäs enää turvallinen liikkuja, joka ei kykene kuljettamaan autoa, kuin keskellä tietä ja selvästi alle rajoituksen hyvissäkään olosuhteissa? Jos ei näe tai ymmärrä, että takana on kilometrin jono, niin saattaisiko jäädä jotain muutakin huomaamatta? Tilastojenkin valossa he ovat kasvava riskiryhmä.




    Iän mukana on siis riski, että alkaa ajaa rajoituksen mukaisesti ja ehkä vähän alle? Pitäisiköhän tässä nyt vähän pitää jarrua tuon käsitteen riski kanssa? Menee puurot ja vellit sekaisin kun sotketaan mukaan, tai jätetään väliin, kunkin kirjoittajan painotustarpeen, tai tuulen mukaan sairaudet ja dementiat sun muut vielä päälle.



    Kun liikenteessä puhutaan kotipoliiseista, niin mikä olisi vastaava termi viisastelijoiden harrastamasta lääkäröinnistä? Kotilääkäri ja omalääkäri on jo käytössä...



    Opelixi:

    Muitakin toki on, mutta tämän keskustelun aiheena olevat "hidastelijat" ovat näitä.




    Opelixi kirjoitti itsekin, ettei hän ole nostanut ikäkuskeja mitenkään tikun nokkaan, ihmetteli että mistä minä sellaista keksin. Taasko vaihdat tuulensuuntaa?



    Ne ketkä eivät osaa väistää, tai antaa tilaa tai osoittavat hänen makuunsa muuta joustamattomuutta, olisikin parempi ja yleistävämpi sitten. Ei muuten tasan koske enää vain iäkkäitä ja väitän että painopisteet olisivat muualla. Iän mukana tuleva sairauskohtausriski ei ole sama asia, mutta saat kummasti yhtäläisyysmerkin kuulosta väliin.



    Mutta mihin nyt pitäisi tässä keskustelussa oikein keskittyä? Kaikkiin vai "lempiryhmään"?



    Tokihan kaikki toivovat liikenteen sujumista, mutta jos kohteliaisuutta vaaditaan muiltakin kuin itseltä, niin tapakulttuuria (= riskiryhmä on silloin tapakulttuurittomat) pitäisi opettaa ennemminkin, vai mitä? Ei niinkään yrittää keksiä oletetulle "veturille" ominaisuuksia. Siihen ei edes lekurilla ole liikenteessä edellytyksiä, saati poliisilla. Vain poliisilla on oikeudet pysäyttää epäilyttävät, jos katsovat parhaaksi.



    Viikonlopun muutaman sadan kilsan kokemuksen perusteella ikäkuljettajat eivät aiheuttaneet jonoutumista, vaan esim. peräkärrykuskit. Eikä varmaan monen täällä mutisevan mittapuun mukaan oltu kohteliaita ja väistetty tms.



    Ja varmaan muutenkin jonoja aiheuttavat useammin raskas liikenne ja Ponin mainitsemiin muihin "riskiryhmiin" kuuluvat, jopa karavaanarit. Enpä näe samanlaista kohteliaisuusvaadetta näiden suuntaan kuitenkaan! Saati että hoitoon uhataan laittaa, tai vain olla korttia ottamassa pois edes. Pikkuisen siis haiskahtaa tasapuolisuuden puute?



    Jos ajoneuvokohtainen rajoitus on 80 km/h ja tien 100 km/h ja jos kerran tiet Suomessa on pelkkää keltaista viivaa, niin voi tykönänsä miettiä mikä aiheuttaa ja mitä. Vai muka ikä? Ja kyllä, puhutaan taas esiintymistaajuuksista kunkin potentiaalin kohdalla, niin kuskina kuin "kärsimään" joutuvana.



    Miten saatte yleisellä tasolla koulutettua kohteliaisuutta, tai viestittyä sen merkitystä, tai tarpeellisuutta? Muistuu mieleen sellainen "Turha kiire pois" -kampanja jostakin kaukaa sitten. Saattaisi olla parempi kampanja kuin yrittää poimia ymmärtämättömänä ja jokatapauksessa asiantuntemattomuuttaan kanssakulkijoilta ajokortteja pois!

      
  • AkiK ja Kumppanikin esittikin edellä hyviä näkökulmia hitaasti ajaviin, kun muuten niin kovin yksipuolisesti asioita käsitellään.



    Jossain edellä valiteltiin, kun suomalaiset eivät osaa katsoa peileihin, vaan vetävät perässään pitkiä jonoja antamatta nopampien mennä. Onhan tuollaisiakin tapauksia teillämme, mutta mikä mahtaakaan olla niiden osuus verrattuna sääntöjä nopeampiin kuskeihin, jotka omavaltaisesti käytöksellään pyrkivät luomaan jonoja, ohitustarvetta ja sekavuutta liikenteeseen? Ja miksi tietyt porukat pitävät ongelmana vain hitasti ajavia, muttei nopeampia? Sitä on syytä itse kunkin miettiä.

      
  • Herbert:

    Onhan tuollaisiakin tapauksia teillämme, mutta mikä mahtaakaan olla niiden osuus verrattuna sääntöjä nopeampiin kuskeihin, jotka omavaltaisesti käytöksellään pyrkivät luomaan jonoja, ohitustarvetta ja sekavuutta liikenteeseen?




    Missä on todistettu, että edellä mainitut kuskit pyrkivät luomaan jonoja. Entä sekavuutta?



    Jos sääntöjä nopeammilla tarkoitetaan ylinopeutta ajavia, he tietenkin luovat ohitustarvetta itse itselleen.




    Ja miksi tietyt porukat pitävät ongelmana vain hitasti ajavia, muttei nopeampia? Sitä on syytä itse kunkin miettiä.




    En pidä hitaasti ajavia erityisenä ongelmana. Hitaasti ajava ehkä hidastaa muiden ajoa hieman, mutta pääseehän tuollaisesta ohi. Nopeasti ajavakin voi hidastaa muiden ajoa. Rekkajonossa ajavien autojen matkanteko hidastuu ja ohitus viivästyy, kun aivan ensiksi on päästettävä takaa saapuva herra ja ylhäisyys audimies koko jonosta ohi.

      
  • Herbert:


    Jossain edellä valiteltiin, kun suomalaiset eivät osaa katsoa peileihin, vaan vetävät perässään pitkiä jonoja antamatta nopampien mennä. Onhan tuollaisiakin tapauksia teillämme, mutta mikä mahtaakaan olla niiden osuus




    Kyllä minuakin ärsyttävät erilaiset "mitensattuu-ajelijat". Tuota suhteusta on kuitenkin hyvä tehdä. Kumpi on esimerkiksi yleisempi liikenteessä - vaihtelevalla nopeudella kännykkään puhumisen tai puhelimen muun räpläämisen takia liikennettä haittaava nuorempi kuski vai ikänsä takia liikenteessä hitaammin ajava kuljettaja?



    Minusta tuo ensin mainittu (varmaan itseään hyvinkin sujuvasti liikkuvanana pitävä ) porukka on aika yleinen. Joukossa on myös runsaasti ammattikuskeja, jotka varmaan muuten manaavat noita papparaisia.



    Ja yleisen turvallisuuden kannalta on kyllä hyvä että papparaiset ajavat melko vähän ja usein hitaasti. Sehän se olisi pahinta, jos ne puutteellisella havainnoinnilla vielä ajaisivat ylinopeuksia, kun niitä käyttämällä eivät asiallisesti ja turvallisesti pysty ajamaan edes nuoremmatkaan.

      
  • SO2001:


    Missä on todistettu, että edellä mainitut kuskit pyrkivät luomaan jonoja. Entä sekavuutta?




    Ainakin se on moneen kertaan todistettu, että ne eivät välitä mitään siitä mitä ne muulle liikenteelle aiheuttavat. Ainoa mikä kiinnostaa, on se oma kaahottaminen.



    Tässä saattaakin olla iso ero, jos verrokkiryhmäksi otetaan ikäihmiset. Luulen (pelkkä olettamus), että ikäihmiset ajattelevat selvästi enemmän muiden liikkumista kuin tuo mainittu porukka.

      
  • Poni ja toki muutkin, on osoitettu, että ikäihmiset aiheutavat todella paljon enemmän onnettomuuksia, kuin muut ikäryhmät. Jokainen voi myös itse havaita liikenteessä ikäihmisiä, jotka eivät todellakaan sinne kuulu. Viimeksi muutama päivä sitten eräs mummo ajoi vastaantulevaa kaistaa, tajuamatta itse asiaa. Toki me kaikki virheitä teemme, mutta kyllä ne pahimmat koheltajat ovat lähes poikkeuksetta iäkkäämpiä ihmisiä. On naurettavaa, että tällaista itsestäänselvää asiaa täällä joku edes kiistää.



    Miksi me muutamat tästä puhumme? Siksi, että asialle ei olla tehty juuri mitään, vaikka ikäihmisten määrä on kasvamassa tulevina vuosina erittäin voimakkaasti. Tätä ryhmää on ehdottomasti alettava testaamaan tiheämmin, eikä vain lääkärissä, vaan nimenomaan ajokokeella. Ei lääkäri voi todeta ikäihmisestä kuin fyysisen kunnon, tai ehkä erittäin pahan dementian. Harvalla se fyysinen kunto kuitenkaan ajamista rajoittaa. On täysin normaalia, että ikääntyvän ihmisen toiminnat hidastuvat ja havaintokyky heikkenee, toisilla nopeammin ja toisilla hitaammin. Liikenteessä ei voi olla ajamassa ihmisiä, joiden raktio- ja havaintokyky on heikentynyt merkittävästi. Toki minä ehdotan, että ajokoe tulisi meille kaikille pakolliseksi tietyin väliajoin, esim 10-vuoden välein, mutta ikäihmisille useammin.



    On mielenkiintoista, miten aina jos joku puhuu liikenteen ongelmista, niin toiset alkavat kyselemään, että eikö kaahaajat ole ongelma! Tottakai he ovat ongelma. Mutta siitä ongelmasta on jo puhuttu paljon ja ongelmalle on myös tehty paljon. Minun mielestäni jopa liikaa, jos suhteutetaan asiaa liikenteen muihin ongelmiin, joille ei olla tehty juuri mitään, kuten ajokyvyttömät (ik&#228:wink:kuskit.

      
  • Ajattelija2011:


    On mielenkiintoista, miten aina jos joku puhuu liikenteen ongelmista, niin toiset alkavat kyselemään, että eikö kaahaajat ole ongelma! Tottakai he ovat ongelma. Mutta siitä ongelmasta on jo puhuttu paljon ja ongelmalle on myös tehty paljon. Minun mielestäni jopa liikaa, jos suhteutetaan asiaa liikenteen muihin ongelmiin, joille ei olla tehty juuri mitään, kuten ajokyvyttömät (ik&#228:wink:kuskit.




    Tänä päivänä oli kokonainen kvintetti äänessa, kun kaanonina hokivat ongelmien olevan vain ylinopeutta ajavissa ja nuorissa. Asiasta näyttää olevan turha yrittää edes keskustella, kun puhdas faktakaan ei kelpaa.

      
  • Tässä päivän parhaat uusintana:



    01480:

    Ensimmäiset kaksi vuotta kahdeksankympin lätkä ja jokaisesta sakosta vuosi lisää.
    Eläkeläisille kompensoitava auton kustannuksia kun lääkärit ja valtionvirastot siirtyy aina vaan kauemmaksi, jopa lopetetaan monesta kunnasta.




    Akik:


    Ja vanhemmalla kevyemmällä autolla hitaammin ajavien tuhovoimakin on aika vähäinen verrattuna uudella painavalla autolla ylinopeutta ja jatkuvaa liian suurta tilannenopeutta kaahottaviin.


      
  • "Heikentynyt ajokyky



    Mies, 86, ajoi aamulla Volkswagen Jetalla valtatietä. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 47, ajama kuorma-auto, johon oli liitetty erikoiskuljetuspuoliperävaunu sekä puoliperävaunu. Molempien ajoneuvojen nopeus oli 70-80 km/h. Ennen kohtaamista Volkswagenin ajolinja suuntautui loivasti vasemmalle. Kuorma-auto väläytti valojaan, jarrutti ja väisti oikealle lumipenkan päälle. Volkswagen kuitenkin törmäsi yhdistelmän vetoautoon. Volkswagenin kuljettaja kuoli.



    Tapahtumahetkellä oli pimeää. Asfalttipäällysteisen tien pinta oli lumipintainen ja aurattu. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.



    Tlk:

    Onnettomuuden taustalla vaikutti Volkswagenin kuljettajan alentunut toimintakyky ja heikentynyt ajokyky. Hän oli joutunut vastaavan tyyppiseen onnettomuuteen aikaisemmin ja määrätty ajokieltoon. Ajo-oikeus oli kuitenkin palautettu kuljettajatutkinnon suorittamisen jälkeen. Yhdistelmän kuljettaja ei voinut estää törmäystä.



    Suositukset:

    Lääkärien toimien tehostaminen ajokyvyn arvioinnissa ja ilmoitusvelvollisuuden noudattamisessa.
    Liikennelääkärijärjestelmä. Kuljettajille tiedotusta ajokykyyn vaikuttavien oireiden tunnistamiseksi. Vapaaehtoisen ajo-oikeudesta luopumisen tekeminen houkuttelevaksi. Kuljettaja ajonaikaisen terveydentilan seurantalaitteen kehittäminen. Erilaiset ikä- ja ongelmaryhmät huomioivan kuljettajatutkinnon kehittäminen. Kuljettajatutkinnon vastaanottajien vastuun ja koulutuksen korostaminen. Rajoitettu ajo-oikeus. Ajoneuvojen välinen informaatiojärjestelmä. Vastakkaisten ajosuuntien erottaminen rakenteellisesti. Törmäystutka. Kaistavahti. Tievalaistus."

      
  • "Havaintovirhe



    Mies, 73, ajoi illalla henkilöautolla kohti valtateiden risteystä. Henkilöauton nopeus oli nopeusrajoituksen mukainen. Risteävästä suunnasta lähestyi miehen, 37, ajama rekka. Autot törmäsivät risteyksessä ja henkilöauton kuljettaja kuoli.



    Tapahtumahetkellä satoi räntää. Tien pinta oli sohjoinen. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.



    Tlk:

    Onnettomuuden taustalla vaikuttivat keliolosuhteet. Korkeat lumipenkat todennäköisesti haittasivat näkyvyyttä risteyksessä. Tutkinta on kesken."

      
  • "Havaintovirhe



    Mies, 73, ajoi illalla henkilöautolla kohti valtateiden risteystä. Henkilöauton nopeus oli nopeusrajoituksen mukainen. Risteävästä suunnasta lähestyi miehen, 37, ajama rekka. Autot törmäsivät risteyksessä ja henkilöauton kuljettaja kuoli.



    Tapahtumahetkellä satoi räntää. Tien pinta oli sohjoinen. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.



    Tlk:

    Onnettomuuden taustalla vaikuttivat keliolosuhteet. Korkeat lumipenkat todennäköisesti haittasivat näkyvyyttä risteyksessä. Tutkinta on kesken."

      
  • "Hitaamman perään



    Mies, 67, ajoi iltapäivällä kantatietä traktorin ja perävaunun yhdistelmällä. Traktorin perässä ajoi mies, 85, henkilöautolla, jossa oli etuistuimella 85-vuotias matkustaja. Henkilöauto törmäsi yhdistelmän perään. Henkilöauton matkustaja kuoli ja kuljettaja loukkaantui.



    Tapahtumahetkellä satoi lunta. Tien pinta oli jäinen. Jään päällä oli tasaisesti irtolunta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.



    Tlk:

    Henkilöauton kuljettajan havainnot traktoriyhdistelmästä ja tilanteesta olivat puutteelliset. Tutkinta on kesken."

      
  • "Kääntyi eteen



    Mies, 62, ajoi päivällä valtatietä henkilöautolla, jossa oli edessä 58-vuotias matkustaja sekä takana vasemmalla 9-vuotias matkustaja ja takana oikealla 36-vuotias matkustaja. Auton nopeus oli 80-100 km/h. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen ajama kuorma-auto, jonka nopeus oli rajoituksen mukainen. Henkilöauto kääntyi vasemmalle kuorma-auton eteen. Henkilöautossa oikealla edessä ja takana matkustaneet henkilöt kuolivat. Takana vasemmalla matkustanut henkilö loukkaantui.



    Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Tien pinta oli liukas. Jään päällä oli irtolunta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.



    Tlk:

    Henkilöauton kuljettaja ei havainnut vastaantulijaa. Kuljettaja ajoi ylinopeutta. Tutkinta on kesken."

      
  • Pöllyävä lumi



    Mies, 73, ajoi aamulla Toyota Corollalla valtatietä tyhjän puutavararekan perässä. Rekan nopeus oli 53 km/h. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 46, ajama Volvo V70 -henkilöauto, jossa oli matkustajana mies, 55. Volvon nopeus oli noin 80 km/h. Ollessaan rekan kohdalla Volvon kuljettaja huomasi Toyotan siirtyvän kaistalleen. Volvon kuljettaja jarrutti ja yritti väistää, mutta ei pystynyt enää välttämään törmäystä. Toyotan törmäysnopeus oli 60-70 km/h. Toyotan kuljettaja kuoli. Volvon kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat.



    Tapahtumahetkellä oli hämärää. Tieosuus oli valaistu. Lumisade oli sakeaa. Lämpötila oli -8,5. Kestopäällysteisen tien pinta oli lumi- ja jääpolanteinen. Tiellä oli pöllyävää irtolunta. Tie oli laatuvaatimusten edellyttämässä kunnossa. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.



    Tlk:

    Tutkijalautakunta ei saanut varmuutta siitä, ryhtyikö Toyotan kuljettaja ohitukseen vai ajautuiko Toyotan kuljettaja lumisateessa vastaantulevien kaistalle. Volvon kuljettaja ei pöllyävän irtolumen takia voinut havaita Toyotan lähestymistä. Volvon turvakori suojasi Volvossa olleita ja turvalaitteet estivät vakavien vammojen syntymisen. Toyota oli vanha ja sen kori luhistui törmäyksessä.



    Suositukset:

    Matkan siirtäminen vaikeiden keli- ja sääolosuhteiden takia. Autoihin laite, joka varoittaa törmäämisestä. Autokannan uusiutumisen edistäminen. Vastakkaisten ajosuuntien erottaminen rakenteellisesti. Sää- ja keliolosuhteet huomioon ottava nopeusrajoitusjärjestelmä."

      
  • "Törmäys vastaantulijoiden kaistalla



    Nainen, 76, ajoi aamupäivällä henkilöautolla yhdystietä alle 60 km/h -nopeudella. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 20, ajama henkilöauto yli 80 km/h -nopeudella. Suoralla naiskuljettajan auto ajautui vastaantulevien kaistalle ja autot törmäsivät. Turvavyötä käyttänyt naiskuljettaja kuoli. Turvavyötön mieskuljettaja loukkaantui.



    Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Tien pinta oli jäinen ja jääpolanteinen. Ajourat olivat paljaat. Nopeusrajoitus oli 60 km/h. Tutkinta on kesken.



      
  • "Tutun ympäristön riskit



    Mies, 81, ajoi aamulla Toyota Yariksella pääkatua kyydissään etuistuimella nainen, 77. Kuljettaja lähestyi stop-merkillä väistämisvelvolliseksi osoitetusta suunnasta yhdystien ja pääkadun nelihaararisteystä. Kuljettaja pysähtyi ja lähti sitten hitaasti liikkeelle tarkoituksenaan jatkaa suoraan risteyksen yli. Samanaikaisesti risteävästä suunnasta lähestyi miehen, 29, ajama Volvo S60 -henkilöauto 30-40 km/h -nopeudella. Havaitessaan Toyotan ajavan eteensä kuljettaja jarrutti ja väisti, mutta törmäsi Toyotan vasempaan sivuun. Toyotan kuljettaja menehtyi myöhemmin sairaalassa.



    Tapahtumahetkellä oli päivänvalo. Lämpötila oli -2. Asfalttipäällysteisen tien pinta oli jäinen. Nopeusrajoitus oli 50 km/h.



    Tlk:

    Toyotan kuljettaja teki havaintovirheen. Hän ei varmistanut muuta liikennettä lähtiessään liikkeelle. Jäinen ja liukas tie hidasti liikkeelle lähtöä. Kuljettajan ajokyky oli terveydentilasta ja iästä johtuen heikentynyt. Lumivalli rajoitti molempien kuljettajien näkemää toisen tulosuuntaan. Lisäksi liikenneympäristö oli molemmille kuljettajille tuttu, mikä heikensi tarkkaavaisuutta. Toyotan kuljettaja kuoli luonnollisen kuoleman, johon myötävaikuttivat törmäyksessä syntyneet vähäiset vammat. Turvalaitteet suojasivat Volvon kuljettajaa loukkaantumiselta.



    Suositukset:

    Korotettu pysäyttämistasanne. Kiertoliittymä. Hidasteet. Liikennevalot. Eritasoliittymä. Yllättäviin tilanteisiin sekä toisen osapuolen sääntöjen vastaiseen toimintaan varautuminen liikenteessä. Liikennelääkärijärjestelmä. Toimintakyvyn painottaminen ikääntyneiden terveystarkastuksissa. Ikääntyneille kuljettajille lisäkoulutusvelvoite. Vaihtoehtoisten kuljetusmuotojen kehittäminen. Automaattivaihteet. Liukkauden torjunta ennen aamuliikennettä. Ajovakauden hallintajärjestelmä ja luistonesto. Valistusta tutun liikenneympäristön riskeistä.

      
  • "Viime tammikuussa onnettomuuksien riskitekijäksi nousivat useimmiten joko kuljettajan heikentynyt ajokyky tai havaintovirhe."



    http://plaza.fi/moottori/kuolemankolarit/2011/1/

      
  • Opelixi hei, eikös täällä keskusteltukaan hitaaaaaasti ajavista kuskeista????



    Se, että ajaa hitaammin kuin sinä, ei tarkoita, että olisi jotenkin onnettomuusalttiimpi. Edelleenkään!

      
  • Kumppani:

    Opelixi hei, eikös täällä keskusteltukaan hitaaaaaasti ajavista kuskeista????




    Kovasti teidän muodostama Viisikko yrittää kääntää keskustelua ylinopeudella ajaviin ja/tai nuoriin kieltäen kaikki muut ongelmat.



    Yksi vatipää vaatii 80-lätkää takaisin ja toinen puhuu ikälopun Corollan vaatimattomasta tuhovoimasta...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit