Tesla

2563 kommenttia
13468986
  • "Hyväksymällä sovintoehdotuksen Musk ei myönnä eikä kiistä sijoittajien harhaanjohtamista, mutta se evää häneltä mahdollisuuden väittää myöhemmin, että hän ei ole tehnyt mitään väärää."

    Lähde: Moottori-lehti

      
  • Sen verran varma oli, että maksoi mieluummin kuin katsoi päätöksen.
    

    Tuohan se on sitten terävä havainto, vaikkakin ehkä vähän myöhäinen nyt, kun sopimus on jo tehty.

      
  • Jos jokin rahoittaja olisi ollut olemassa, niin sen osoittaminen SEC:ille olisi tuskin kestänyt päivää kauempaa. Nyt Musk vetkutteli ensin noin kuukauden, antoi kurssin heilua voimakkaasti ja lopulta maksoi sakot ja luopui pj:n paikasta, kun lasti oli jo pöksyissä.

    Yllättävän pienellä pääsi, mutta tämähän oli tosiaan vasta alkunäytös ja todelliset vahingonkorvausvaateet tulevat myöhemmin. Katsotaan nyt ensin miten Musk selviää pedojupakasta.

      
  • Ja sitten asiaa vähän muustakin, kuin Muskin persoonasta.

    https://tekniikanmaailma.fi/tesla-loi-luvut-poytaan-model-3n-tuotanto-saatiin-ronskiin-kasvuun-mutta-uusi-helvetti-kiusaa/

    M3:n tuotanto on pääsi ensimmäistä kertaa tavoitteisiin ja on jo akkusähköautojen sarjassa omassa luokassaan. Lähikuukaudet kulunevat tuotannon hiomiseen ja maltilliseen tehostamiseen. Seuraava suuri mullistus on halvan perusversion tuominen tuotantoon joskus myöhemmin. Jonka jälkeen aletaankin odottelemaan sitten jo MS:n uudistusta.

      
  • Seuraava mullistus on Teslan konkurssi, nyt kun suur valmistajat alkaa tuomaan merkiltään suosittuja malleja markkinoille.

      
  • "Seuraava mullistus on Teslan konkurssi, nyt kun suur valmistajat alkaa tuomaan merkiltään suosittuja malleja markkinoille."

    Jos tulee konkurssi Teslalle, niin tämä kyllä johtuu ihan firman sisäisistä syistä.

      
  • Ihmettelen hieman tuota tavoitteisiin pääsemistä, koska kesäkuun lopussa Tesla valmisti 5000 kolmosta viikossa ja elokuussa piti valmistaa jo 6000 autoa viikossa. Minun matikallani Tesla jäi tavoitteista, koska valmisti vain 53000 kolmosta kvartaalissa eli kolmessa kuukaudessa. No Muskihan se kusetti jälleen, mutta eipä siinä mitään uutta ole.

    Se 35 tonnin malli olisi ehkä ollutkin jonkunlainen mullistava auto, jos sellainen olisi joskus tullut - ja jos sitä kyettäisiin valmistamaan Muskin lupaamalla katteella. Kohuttua autoa ei näy eikä kuulu, vaikka on kulunut jo reilusti yli vuosi M3 tuotannon aloituksesta. No tässäkin asiassa Musk valehteli.

    Tässä kohdin herää monta kysymystä. Moniko tilaaja on peruuttanut varauksen, koska luvattua autoa ei tehdä? Pystyykö Tesla tekemään 35 tonnin mallia edes nollatuloksella. Jos auto tuottaa tappiota, niin aletaanko 35 tonnin mallia valmistamaan koskaan? Jos aletaan, tehdäänkö niitä suuria määriä vai ainoastaan muutamia muodon vuoksi. Jos halpamallia ei tehdä, niin kuinka nopeasti kysyntä loppuu? Miksi Teslalla on kova kiire valmistaa autoja, vaikka M3:sta seisoo pihat täynnä jo valmiina. Käsittämätöntä sohellusta koko touhu, tai vaihtoehtoisesti tahallista kusetusta jälleen. Aika näyttää.

      
  • Model3 on monessa mielessä samalla sekä kiehtova että ongelmallinen auto. Auton kokoonpanon laatu ei vaikuta olevan tasainen. Edelleen asiakkaat vastaanottavat eri tavoin puutteellisesti viimeisteltyjä autoja. Henkilöstön vaihtuvuus on suurta aivan ylintä johtoa myöten. Tuntuu että aina kun saadaan yksi asia korjattua, uusia ongelmia ilmenee. Nyt pullonkaulana on autojen toimittaminen asiakkaille. Toivottavasti auton laatu saadaan nostettua hyväksyttävälle tasolle ennen Euroopan toimituksia. Lähipäivinä saamme Q3 tuloksen. Onko se voitollinen, kuten luvattua, jää nähtäväksi.

      
  • Hehee. Musk valehtelee, jos ei päästä tavoitteisiin ja Musk valehtelee, kun tavoitteisiin pästään. Musk valehtelee myös silloin, kun perusmallin toimitusten alkaminen ovat vielä täysin aikataulun mukainen. Ei ole helppoa totuuden puhuminen.

    Nyt pullonkaulana on autojen toimittaminen asiakkaille. Toivottavasti auton laatu saadaan nostettua hyväksyttävälle tasolle ennen Euroopan toimituksia. Lähipäivinä saamme Q3 tuloksen. Onko se voitollinen, kuten luvattua, jää nähtäväksi.
    

    Onhan se selvää, että kun varsin tuoreen valmistajan tuotanto nousee noin kovaa tahtia, niin kasvukipuja syntyy aina. Valmiiden autojen toimittamisen logistiset ongelmat ovat mielestäni niin pieniä ongelmia, että eivätköhän liene luonteeltaan nopeasti ohimeneviä. Tesla on tuplannut tuotantosa vuodessa ja esimerkiksi vuonna 2012 valmisti 3100 autoa. Kasvu on rajua ja tuon lisäksi myös uusi teknologia haastaa.

      
  • Muskin omiin ennusteisiin ja tavoitteisiin ei päästy taaskaan, joten Musk valehteli. Aikaisemmin myös puhuimme 5000 autoa/viikko pysyvästä vauhdista, johon ei siis päästy likimainkaan, eikä tietenkään siis päästy myöskään 6000 autoa/viikko tavoitteeseen elokuussa. Perusmallin tuotanto ei ole aikataulussa, vaan sen tekeminen piti aloittaa aikoja sitten. Musk valehtelee jatkuvasti, koska noin pihalla kukaan ei voi olla omistamansa ja johtamansa yrityksen asioista.

      
  • Toivottavasti palstan Teslan konkurssin povaajista kenelläkään ei ole ollut kovin paljon rahaa kiinni näkemyksensä takana, sillä tämä viimeisin osari näyttää varsin valoisalta Teslan suhteen. Tulosta tuli nyt jo merkittävissä määrin ja asiat ovat kehittyneet oikeaan suuntaan monessakin suhteessa.

    https://www.cnbc.com/2018/10/24/tesla-earnings-q3-2018.html

      
  • Täällä mennään kuvin jaloin, koska en shorttaa. En myöskään osta yrityksiä, joilla ei ole P/E lukua. Tämä on välttämätön, mutta ei riittävä ehto.

    Muuten on sen sijaan tullut turskaa troolin täydeltä koko lokakuun, ja näyttää vielä jatkuvan.

    Ellei kestä kuumuutta, voi poistua keittiöstä.

      
  • Tesla 3:n myynti muualle kuin USA:han ja Kanadaan ei ole vielä edes alkanut.

    Koska ostajat jenkeissä ja Kanadassa saavat mittavan hankintatuen sähköauton ostosta, niin sen takia malli kolmosta myydään ensisijaisesti USA:han ja Kanadaan niin kauan kuin hankintatuen mahdollisuus on olemassa. Kohtapuoliin kai hankintatuen mahdollisuus on loppumassa.

      
  • En ole koko ketjua lukenut, mutta en ainakaan muista nähneeni ennusteita konkurssista. Onko joku sellaista povannut?

    Ei ole mitenkään tavatonta vääntää yhtä osaria positiiviseksi. Tuloksen oli oikeastaan pakko olla plusmerkkinen, sillä muuten Tesla ja Musk olisivat olleet pulassa. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut. Seuraavat osarit kertovat paremmin missä ihan oikeasti mennään. Jos kolme seuraavaa ovat reippaasti plusmerkkisiä, niin sitten olen jo iloisesti yllättynyt.

    Mielenkiintoista myös nähdä, milloin se 35 tonnin malli tulee valmistukseen. Jos tulee, niin pystyykö Tesla tekemään sitä ilman tappiota. Jos ei tule, niin mikä on myynnin todellinen määrä.

      
  • Miten käy Teslan, jos Musk toteuttaa aikeensa ja muuttaa Marsiin?

      
  • Siellä Marssissa ei taida olla vielä latauspistettä, tai mistäs sitä tietää????

      
  • Mutta lienee reilusti tilaa ajatella suuresti. Eikä tviitit ihan heti ehdi pörssikursseja sekoittamaan.

      
  • En ole koko ketjua lukenut, mutta en ainakaan muista nähneeni ennusteita konkurssista. Onko joku sellaista povannut?
    

    Muutamaa viestiä aikaisemmin tässäkin ketjussa ykis oraakkeli povaa konkurssia ja aikaisemmin noita ennustuksia on monikin tehnyt. Yhteen aikaan TM kirjoitteli konkurssiuutisiakin jatkuvalla syötöllä. Esimerkiksi Bob Lutzin ja st1:n Anttosen ennustukset saivat oman uutisen, joita jotkut peesasivat esimerkiksi tällaisilla ulostuloilla:

    ”Ehkä mielenkiintoisinta pohdiskelua saadaan miettimällä mitä Teslan asseteille tapahtuu konkurssin ja kurssin romahtamisen jälkeen. Ostajia varmasti riittää.”

    ”Voittoa tulee, kun ei huomioi kaikkia kustannuksia. Näin on pähkäillyt moni yrittäjä ennen konkurssia.”

      
  • Miten käy Teslan, jos Musk toteuttaa aikeensa ja muuttaa Marsiin?
    

    Eiköhän tuohon mennessä Teslan tilanne oli vakiintunut.

      
  • Hyvin lähellä konkurssia oltiin, koska vähän aikaa sitten rahaa oli Teslalla jäljellä vain kymmeneksi viikoksi. Onneksi tilanne on tuosta kohentunut.

    https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/tesla-oli-vain-muutaman-viikon-paassa-konkurssista-elon-musk-harkitsee-tosissaan-muuttoa-marsiin-vaikka-henkihan-siina-voi-menna-6750489

      
  • @▫️ kirjoitti:
    Hyvin lähellä konkurssia oltiin, koska vähän aikaa sitten rahaa oli Teslalla jäljellä vain kymmeneksi viikoksi. Onneksi tilanne on tuosta kohentunut.

    https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/tesla-oli-vain-muutaman-viikon-paassa-konkurssista-elon-musk-harkitsee-tosissaan-muuttoa-marsiin-vaikka-henkihan-siina-voi-menna-6750489

    Kel onni on, hän Jaguarin ostakoon.

      
  • 3400 työntekijää on vain 7% henkilöstöstä. Enpä ole ajatellut, että Tesla on noin suuri työllistäjä. Autoteollisuus on yleisesti ottaen pitkälle automatisoitu. Jos Teslankin valmistus on autotuotannon "normien" mukaan automatisoitu, niin toimintahan on tosi laajaa, kun noin paljon on työvoimaa automaation lisäksi. Olivatko vahingossa palkanneet enemmän kuin oli tarvis vai tehdäänkö Tesloja "mies ja jakoavain"-periaatteella?

      
  • muokattu 19.01.2019 14:25

    Käsittääkseni alunperin oli tarkoitus automatisoida lähes kaikki, mutta se ei onnistunut odotusten mukaisesti. Tämä tarina näyttää jatkuvan tismalleen siihen malliin kuin ennustin jo pari vuotta sitten.

      
  • muokattu 19.01.2019 16:56

    Väen vähennys lienee huono asia Model 3:n kannalta. Työntekijöitä on nyt 45.000 kpl.

      
  • Tässä syyt väen vähennykselle (3.000 henkeä). Voitot ovat liian pieniä ja autot ovat liian kalliita (Helsingin Sanomat).

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005970746.html

      
  • Juuri näin. Jos voiton tekeminen on nyt haastavaa, niin mitenkä sitten, kun kilpailijat ovat kunnolla markkinoilla? Käsittämätöntä, miten pahimmat hönöt ovat vain tuijottaneet, kuinka monta autoa Musk lupaa valmistaa (nekin lupaukset olivat valheita), miettimättä lainkaan sitä, kuka nämä autot ostaa ja mihin hintaan.

      
  • Teslan tuotantomäärät ovat kuitenkin voimakkaassa kasvussa ja määriä pyritään edelleen jatkuvasti kasvattamaan, koska kaikki menee välittömästi kaupaksi, mitä linjalta saadaan ulos. Tuotantomarginaalitkin tuntuu olevan kohdillaan.

    Se, ettei firma tee tulosta, on pitkälti seurausta voimakkaasta kasvusta. Klassikkoesimerkki on Amazon, joka tekee huikeaa bisnestä, mutta laittaa rahat kasvuun, eikä tee voittoa.

    Mielenkiintoista nähdä, miten tässä käy. Ainakin toistaiseksi sijoittajien perse on kestänyt ja kasvulle on löytynyt rahoitusta.

    https://insideevs.com/tesla-production-deliveries-graphed-q4-2018/

    https://electrek.co/2018/10/24/tesla-model-3-best-selling-revenue-gross-margin/

    https://static1.squarespace.com/static/50363cf324ac8e905e7df861/t/5408fa05e4b0d4cc06b03c6d/1409874438232/

      
  • Onkohan Ruuhkamies nyt ihan kärryillä viimeisistä uutisista?

      
  • En mitenkään aktiivisesti seuraa Teslaa, vaikka toki sähköautoilun kehitys yleisesti kiinnostaa. Mihin viittaat?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit