«12»
TM kolumnin otsikon lisäksi myös sisältö antoi sen verran ajatuksia, että avaan aiheesta keskustelun. Saa nähdä jäikö muilla mitään hampaankoloon tästä:
Minua ihmetyttää PUOLIN JA TOISIN, miksi Joonaksen tavoin pitää lähteä dissaamaan omasta valinnasta poikkeavan valinnan tehnyttä?
Eikö valinnan vapauteen liitykään mahdollisuus valita joko sähköpyörä tai luomupyörä joutumatta syytettyjen penkille toisin valinneiden suunnasta?
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Jos sähköpyörä painaa 25 kg, niin kai moottoriapu on silloin perusteltu.
Eri asia jos pyörä ja moottori painavat 10 kg.
On hienoa, jos teknologia motivoi liikkumaan, mutta itse näen sähköpyörän moneen käyttöön aika huonosti soveltuvana laitteena. Jos on vähänkään kuntoa, niin sähköpyörä vain hidastaa etenemistä. Hitaasti pääsee lihasvoiminkin keveästi, mutta nopeasti sähköavusteisella on tosi raskas ajaa. Akutkin tyhjenevät kesken pidemmän lenkin. Terassipyöräksi sähköavuteinen on sitten melko hintava ja siksi itseäni vähän mietyttäisi jättää sellaista parkkiin kadun varsille. Vaihtoehtona on vuokraskuutti, jolla pääsee samaa vauhtia ja jonka voi jättää parkkiin minne vain.
Sähköpöyrän näytön paikka on mielestäni silloin, kun pyörätiellä on tuntuvasti lunta. Sähkön avustamana vauhti ei hyydy raskaissa olosuhteissa. Joku vähintään 30 km/h nopeuteen avustava voisi olla ihan ok kommuutteri raskaisiin olosuhteisiin.
Ehkä tämä suhtautumiseni on pitkälti psykologiaa. Pyöräilyssä erityisesti pidän siitä, että voi lähteä hastamaan itseään suorituksilla, joiden onnistumisesta ei etukäteen ole varmuutta. Vettä ja evästä vain tarpeeksi mukaan.
Olen ajellut kavereiden kanssa joilla on sähkötäpäreitä,itellä luomu jäykkäperä. Ihan hyvin olen pärjännyt monen tunnin lenkeillä,teknisissä ja märissä paikoissasähköstä ei ol juuri hyötyöä vaan päinvastoin mutta toki nousut niillä menee helpommin ja alamäet mutt asiinä taas on apuna täpärin lovempi keulakulma ja pidempi runko,ei sähkö. En todellakaan dissaa sähköä,jokainen saa ajaa millä haluaa mutta ite en koe ainkaan vielä sähköpyörää tarpeelliseksi, n 6 t hinta on 1 tekijä. Ajattelen asiaa siis pelksästään maastopyöräilyn kannalta kun en muuta harrasta,tai no töihn kyllä poljen kelvejä pitkin mutta 25 asti kulkevalla sähköpyörällä en siinä tekis mitään kun yleensä poljen kovempaa joten rajoitinta vastaan olis tyhmä polkea.
Pidin itseäni maastopyöräharrastajana, mutta koronakesänä ajomäärä kasvoi niin suureksi, että pahasti ärtynyt SRAM-ranne pakotti keksimään jotain muuta. Menin koeajamaan maantiepyörän ja siitä se sitten lähti...
MInulle polkupyörä on harrasteväline eikä kulkuväline, joten otan mielelläni vastaan ajamisen fyysisen haasteen. Luomupyörän valintani perusteena on "koska mä voin".
En silti lukitse tätä vastaustani loppuiäkseni, koska saattaa vielä tulla aika, jolloin sähkömaasturi lakkaa näyttämästä liian kalliilta? Tasamaalla sähkäri on turhauttavan hidas, mutta vuoristoon vuokraan sellaisen mielelläni jo nyt.
Enpä juuri ole kuullut sähköpyöräilijöiden mollaavan tavallisilla pyörällä ajelijoita - toisin päin kyllä.
Itse otan keskusteluun kantaa sanomalla, että olen hankintaani kovin tyytyväinen, on tullut ajeltua noin 1300km neljän kuukauden aikana. Se on enemmän kuin edellisen kolmenkymmenen vuoden aikana yhteensä. Sellaisia parin, kolmen tunnin keikkoja joissa ihaillaan maisemia, hengitetään raikasta ilmaa ja heilutellaan jalkoja ja tasapainoillaan.
Koska tuli halvemmaksi kuin kunnon sohva ja auttaa uusiin elämyksiin, pidän tätä eräänä parhaimpana ostoksenani. Kun ajelee tolkun vauhtia eikä valuva hiki peitä näkymiä, on uskomatonta, miten erilaiselta entinen tuttukin ympäristö näyttää.
Kuin omasta kynästäni! Tämä oli minunkin motiivini ostaa oma maastopyörä. Yksi ainoa lyhyt ajokerta kapearenkaisella maantiehybridillä mökkini vierestä kulkevan MTB-reitin helpoimmalla osuudella avasi uuden näkökulman jo vuosien ajalta suksilla ja kanootilla tutuksi tulleisiin maisemiin. Samaa piti saada lisää vehkeillä, joilla uskaltaa lähteä katsomaan myös ne reitin vaikeammat osuudet jonne ei kapearenkaisella ole järkevää pääsyä.
Oma suppea otokseni kertoo sen, että eniten ja muutenkin pääsääntöisesti sähköpyöriä mollaavat vain ne, jotka liikkuvat vain autolla. Veikkaan, että tässä on kyse jonkinlaisesta psykologisesta paineesta. Kaikki tietävät, että lyhyet matkat autolla, kuten säännöllinen työmatka, on huono valinta monessakin suhteessa. Kun ei kuitenkaan saa itsestään irti sen vertaa, että muuttaisi omaa käytöstään, pitää kääntää asetelmä epätoivoisellakin tavalla niin, että vika on jossain muualla. Tässä tapauksessa kyse on epäloogisuuden huipentumasta, koska autolla työmatkan ajaminen se vasta huonoa kuntoilua on.
Minäkin allekirjoitan tuon. Tosin sen verran metsässä liikkuvana en koe siinä suurtakaan eroa maisemassa, ollaanko siellä jalan, pyörällä vai suksilla. Mutta kun mennään tielle ja verrataan maisemaa auton lasien läpi nähtävään, ero on huikea. Jopa tavallinen kauppamatka saa aivan uuden ulottuvuuden, kun aistii ympäristön passiivisen autoon eristämisen sijaan. Korona-aika tarjoaakin lomailuun huikean mahdollisuuden, miksi ei tekisi perinteisen ulkomaan matkan sijaan viikon pyöräretkeä, joka alkaa kotiovelta. Taatusti huomaa, että lähiseudullakin on paljon hienoja asioita, joista ei ole ollut ollenkaan tietoinen. Mielestäni on surullista jäädä tästä paitsi.
Sama psykologia pätee moneen muuhunkin asiaan. On toki vaikea tunnistaa itsessään omat epäloogisuutensa ja virheensä, mutta aina kannattaa edes yrittää miettiä miksi oma mielipide on (vahvasti) jonkin asian puolesta / vastaan, ja pohtia kestääkö se kriittisen tarkastelun. Se on varmasti useimmille meistä, itseni vahvasti mukaan lukien, erittäin vaikeaa.
Hollannissa suunnitellaan vastatoimia huonolle liikenneturvallisuustrendille, joka nosti jo polkupyöräonnettomuuksien kuolintilaston yli autokolareissa kuolleiden.
Nyt kokeillaan tekniikoita, joilla sähköavustus kytkeytyy automaattisesti pois päältä taajama-alueella. Tässä on mielenkiintoista se, että muutosta ei haeta suurimpaan kolaroijaryhmään, joka olisi luomupyöräilijät, vaan parannusta etsitään viime aikoina eniten kasvaneeseen sähköpyöräilijöiden ryhmään:
https://www.theguardian.com/world/2020/nov/06/dutch-government-pilots-technology-to-cut-e-bike-road-deaths
Kokemus ei näytä auttavan yhtään, pikemminkin päinvastoin, koska sähköpyörällä hengenvaarallisesti kolaroivia kuvataan näin:
"The vast majority were men over the age of 65."
Pyörätkin ovat hieman erilaisia kuin meillä, vähän hitaampia ja vähän nopeampia. Aivan normaalin luomupyörän lukemilla mennään silti:
"The standard e-bike reaches speeds of 12mph (20km/h), but faster models, such as speed pedelecs, can reach 28mph."
Yhden sähköistetyn ja yhden sähköistämättömän maastopyörän omistajana ja säännöllisenä käyttäjänä on helppo olla samaa mieltä useiden kommentoijien kanssa. Yksi on tuo asenne sähköistettyjen osalta. Liian moni tyrmää koko keksinnön kokeilematta ja edelleen liian moni tyrmää asian auton lasien läpi katsottuna. Kummallakin on paikkansa ja kenelle tahansa meistä voi aiheutua sairauden, iän tai vaikka näiden omien harrasteiden yhteydessä tilanne, että fysiikka ei jatkossa riitäkään omaa päätä tyydyttävällä tavalla liikkumiseen ilman s-avustusta. Noin muutoin miellän sähköavusteisten käytön näin:
Hyvä lista Inspektorilla!
Lisään kokemuksesta vielä yhden bulletin sähköpyörän eduksi:
Juu, tulee tosiaankin mahdollisuus tasata erot ja säilyttää perhe-tai kaveriporukalla myönteistä mielialaa yllä
Vaikeuttaako sähköpyörä tuota jollakin tavoin? Minun mielestäni sähköpyörällä on helpompi tehdä arjen haasteita: jos haaste epäonnistuu, niin voi jatkaa loppuun avustuksella ja arkirytmi pysyy kasassa.
Nelipyörissäkään polkuauto ei ole ainoa oikea!
Millä tavalla sähkömoottorin voimalla mäkien päälle kiipeäminen olisi haastavaa? Jos nelipyöräisissä asiat menisivät kuten polkupyörissä eli niin, että polkuauto olisi moottorin voimalla liikkuvia autoja nopeampi, niin hommaisin heti polkuauton.
Et tainnut hoksata NHB:n viestiä, joka käsittääkseni tarkoitti itsensä mittaamista ja haastamista urheilullisessa mielessä? Avustimien käyttö ei pelkästään vaikeuta vaan estää täysin OMAN suorituskyvyn mittaamisen. Minäkin uin lyhyitä matkoja parhaimmillaan lähelle Suomen ennätyslukemia. Nimi ei ole silti lehdessä, koska uin nämä omat nopeimmat vetoni räpylät jalassa ja lättärit kädessä. Paljain käsin ja jaloin vedän 25 metrin altaassa altaan mitat tasatahtiin 50 metrin altaassa mitaleista taistelevien kanssa, joten apuvälinein kellotettu aikani ei mittaa minun tasoani lainkaan.
NHB:n pyörä on urheiluväline ja sinun pyöräsi on ajoneuvo. Yrität kaupata moottoripyörää urheilijalle omien rajojen mittaamiseen.
Et myöskään osaa lähestyä rajojasi kovin turvallisesti, koska näet riskin moottoriavustuksen tarpeesta ennätyskokeen epäonnistuessa. Niin paha epäonnistuminen, että kotiin paluu vaatii moottoripyörää kertoo ettei sinulla ole realistista kuvaa omasta suorituskyvystäsi. En väitä, että syyn on pakko olla todellisen suorituskykysi hämärtävässä sähköpyörässä, mutta en pidä sitäkään vaihtoehtoa mahdottomana?
Aikatavoitteen epäonnistuminen ei merkitse raatoauton soittamista eikä moottoripyöräilyä kotiin, vaan rauhallista pyörittelyä rennolla kadenssilla sähköpyöriä ohitellen.
Pyöräilylomalla Mallorcalla Cap Formentorissa ja Sa Calobrassa käydessä selvästi yli 300 Watin FTP:lla polkevien kovakuntoisten kolmekymppisten mukaan lähtevien kuusikymppisten on hyvä ottaa sähkäri, että retki sujuu kaikille järkevällä rytmillä. Riittävän mäkisessä maastossa ei pyöritellä tasamaalla maantiepyöräilijöille normaalia 40 km/h ryhmäajoa juuri ollenkaan. Nousussa äitikin tulee mäen päälle tasatahtiin muiden kanssa samalla 300+ teholla ja alamäet mennään skoottereita ohitellen. Tuo on ihan mukavaa lomailua, mutta se on liikennettä, eikä se mittaa moottoripyöräilijän kuntoa.
Pääset paljon helpommalla kun hyväksyt sen, että moottoroidut avustimet sopivat hyvin liikenteeseen mutta eivät kuulu kunnon mittaamiseen.
Kyllä minulle kelpaa kunhan on nykyistä autoani nopeampi ja tilavampi.
Minut pyydettiin alkukesästä pyöräretkelle (Pyöräilyä, juoksua, uintia) Ajattelin, että on sen verran rasittunut olo, että lähden matkaan vaimon sähkärillä. No, lopputulos oli sitten se että 95% matkasta ajettiin yli sitä sähköavustuksen 25 km/h rajaa ja retken jälkeen olo oli vielä rasittuneempi.
Näin sähköpyörälle pitääkin käydä maantiepyörien joukossa tasangolla. Juuri siksi mainitsinkin vuoristoisen paikan, jossa yllättäen sähkärillä ja luomuna pystyi yllättäen ajamaan ryhmänä aivan luontevasti. 25 km/h riitti kaikille nousuissa ja laskuissa 40 km/h ei riittänyt kenellekään.
Keksiikö kukaan mitä tekemistä pyörän sähköisyydellä on sen kanssa, että kokematon nyppäisee etujarrulla otsansa tonttiin:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirsi-polki-ensimmaista-kertaa-sahkopyoralla-kun-tapahtui-jotain-yllattavaa-pyorailykypara-pelasti-hengen-ajattelin-kun-lensin-tangon-yli-etta-nyt-tuli-kuolema/8215296#gs.8zbb1f
Ei mitään - olisihan otsikko voinut myös olla toisessa tilanteessa vaikka muotoa:
"Kirsi ajoi ensimmäistä kertaa sähköautolla, kun tapahtui jotain yllättävää – turvavyö pelasti hengen:"
Appropoo pyöräily. Mitä sanoo tieliikennelaki autokaistalla pyöräilystä jos väylällä on myös pyörätie? Minä en tiedä, tämä on ihan vilpitön kysymys.
En muista sanamuotoa, mutta totaalista pakkoa kevyen liikenteen väylän käyttöön ei ole, vaan sen vahvasta käyttösuosituksesta voi poiketa vaikkapa sillä perusteella että kevyen liikenteen väylän reitti ei sovi omaan reittiin tai sen käytöstä aiheutuisi vaaraa.
Lakiteksti siis jättää mahdollisuuden keksiä reitti, jolle kelvi ei sovi, tai perustella ajoradalla tai pientareella pyöräily sillä, että on ITSE niin vaarallinen ettei voi kohtuudella ajaa kelvillä.
Vaikka yleensä suunnittelen reittini kevyen liikenteen väylien varaan, mikä on Oulussa helppoa, haluan silti vapauden oikaista tai käydä mukavan maisemareitin tietäen ettei kyseistä reittiä voi ajaa koko matkaa kevyen liikenteen väylällä. Niinpä hankin täksi kesäksi tehokkaat valot eteen ja taakse (Bontrager Flare). Ajan maantiepyörää hieman sähköpyöriä nopeammin ja valojen ostoperusteeni oli tuo pientareella ajo. Minulle oli yllätys nähdä, että päiväkäytössä strobovalojen suurin etu on nimenomaa kevyen liikenteen väylillä. Luurit korvilla samaan suuntaan jytistelevät basso-zombiet pysyvät edelleen omalla planeetallaan, eikä heitä herätä mikään raskaita paineilmatorvia pienempi äänimerkki tästä maailmasta. Mutta vastaan tulevat jalankulkijat ja pyöräilijät kyllä osuvat nyt omalle puolelleen väylää paljon paremmin kuin ennen. Suosittelen!
Ensimmäinen yritys pääty kadotukseen, kokeillaan vielä toisen kerran.
Tuosta sähköpyörällä kaatumisesta. Valitettavan harvoin käsitellään ennakointia ja pyörän hallintaa. Kypärä on ainoa kiinnostava asia, vaikka vanhan viisauden mukaan on helpompi välttää vaikea tilanne kuin selviytyä siitä. Tässäkään tapauksessa pyöräilijä ei ollut kiinnostunut siitä, miten tekee havaintoja liikenteessä ja millaista ajotaitoa ylläpitää. Tai että jatkossa kehittäisi näitä asioita. Ilmeisesti ne ovat kiveen hakattuja vakioita, joihin ei voi vaikuttaa. Ainoa muuttuja yhtälössä on se, laittaakö kypärän päähän vai ei.
Toinen asia eli ajovalojen käyttö valoisaan aikaan. Autoilijanä tietää, miten vaikea voi olla havaita vastaan tuleva pyöräilijä maantienopeuksissa riittävän ajoissa esim. ohitusta suunnitellessa, ellei pyöräilijällä ole kirkasta vaatetusta. Aurinkoisena päivänä valon ja varjon kontrasti yhdistettynä huonoon vaatetukseen on yhdistelmä, johon en halua itseäni altistaa. Siksi käytän pääsääntöisesti ajovaloja päivälläkin. Ei tosin stroboa, vaan ihan tavallista valoa.
Samaa mieltä valojen tai vähintään havaittavutta parantavan vaatetuksen tärkeydestä. Ajan itse aika paljon metsien liikuntareiteillä. Nyt syksyn hämärtyessä suurin riski tullee taas olemaan törmäys vastaantulevan valottoman ja mustiin pukeutuneen toisen pyöräilijän kanssa. Noita strobovaloja en silti suosittele kenellekään. Jätetään vilkkuvalot hälytysajoneuvoille.
Suunnistajien käyttämä otsalamppu taitaa olla pyöräilyssä myös kiellettyjen listalla. Havaittavuus paranee huomattavasti jos tämä menee lainkirjaimen läpi. Maastossa pimeällä liikuttaessa ehdoton ja suositeltava apuväline.
Otsalamppu on sallittu, kunhan sillä ei häikäise muita ja sitähän ei suunnistuksessa käytettävillä valotehoilla voi välttää.
Tänään tuli päivällä vastaan pyöräilijä, jolla oli keulassa kaksi vilkkuvaloa ja yksi koko ajan palava. Havaittavuus periaatteessa ok, mutta se ei riitä. Liikenteessä pitää tunnistaa kohde ja kun havainnon seurauksena on kuljettajalla lähinnä kysymysmerkkejä, tavoite ei toteudu.
Samat asiat kävivät mielessä. Ruudun ääressä Jukolan viestiä seuratessa, ihmettelin otsalamppujen suuria valotehoja.
Velogin videolla gps-panta sähköpyörään. Valitettavan suppeaksi jäi tuossa kaupallista yhteistyötä sisältävässä videossa laitteen toimivuuden arviointi. Ehkä TM voisi käyttötestipyörään tuollaisen tai vastaavan kiinnittää. Pysyykö gps toiminnassa, jos pyörä nostetaan pakettiautoon ja ajetaan johonkin talliin tai halliin vai häipyykö signaali heti. Tai toimiiko kerrostalon pyöräsuojassa, vaikka akku olisi ollut irrotettuna pidempäänkin.
Pakkanen näyttää muuttavan akkuvalojen toimintaa varsin selvästi. Lämpimästä varastosta lähtiessä erillisellä akulla oleva 1600 lumenin valaisin toimii yhdellä latauksella useammankin reissun, mutta tuo vaatimattomamman 90 lumenin Bontrager Flare vetää jo pikkupakkaaessa akkunsa tyhjäksi tunnissa. Strobo-moodissa se jaksaa vilkuttaa kesäkelissä ainakin 10 tuntia.
Mökiltä tulee talvireiteille muutaman kilometrin siirtymä seututietä, joten en uskalla ajaa edes maasturia pelipaikalle tuota siirtymäosuutta ilman valoja.
Muiden käytöksestä näen, että tuo vilkku on selvästi havaittava ja se ajaa asiansa. En käytä mitään hälytysajoneuvoille sallittuja värejä, vaan valkoista eteen ja punaista taakse. Koko lenkin ajan toimivan strobovalon mahdolliset haitat kannattaa suhteuttaa peukalon kynnen kokoisen valaisimen 90 lumenin valovirtaan. Jos 90 lumenin vilkku on todellinen ongelma, mitähän mahtaa olla puiden välissä vilkkuva kaarteen takaa lähestyvän auton 15.000 lumenin ajovalot?
Aika pieni osa liikenteestä on tilanteessa, jossa liikenne kuljettajalle hahmottuu puiden takaa.
Itselläni on kaksi eri valoa tilanteen mukaan. Liikenteessä on ladattavalla 4xAA-paristolla toimiva valaisin, jossa keilan muoto on ylhäältä rajattu kuten auton lähivalot. Ei häikäise oikein suunnattuna. Maastossa on tavallinen rajaamaton valo 2x18650-akulla. 750 Fenix-lumenia max. teho. Tuohon olen teipannut kumista lipan, joka vähentää häikäisyä. Pitkillä lenkeillä laitan tankoon kaksi valaisinta, jolloin varavalo on aina mukana. Joko särkymisen tai akun loppumisen takia.
Kerran olin liikkeellä Led Lenserin 200 lm otsalampulla, josta paristot tyhjeni pakkasessa kesken matkan. Oli sitten vimeinen kerta.
Ei noista Bontragerin Flareista ole kuin hätävaraksi silloin kun valoa tarvitsee nähdäkseen itse. Pieni ja ahdas valokuvio ja kylmässä vain tunnin toiminta-aika. Noilla osaa varovasti ajaen pois metsästä ilman kuunvaloakin, jos lenkki venyy hämärään saakka. Oikeat valot näkemisen kannalta ovat sekä tehokkaampia että isoakkuisempia.
Mutta polkupyörän havaittavuutta parantavina päivävaloina näyttävät toimivan ihan hyvin.