"Mutta parempi kai lopettaa koirista kirjoittaminen, kun se menee aika lailla sivuun keskustelun otsikosta."
Sen verran hijaista TM:n keskustelupalstalla on, että jos jokin aasinsilta aiheeseen liittyy, minusta keskustelua ei kannata rajoittaa. Tässä tapauksessa taustalla on selkeä ilmiö. Sen perkaaminen hiukan syvällisemmin ei ole huono asia.
Allekirjoitan 740 GLE:n näkemyksen maastopyörän tyypistä. Ymmärrän, jos joku haluaa hankkia täysjouston, vaikka se on kallis, raskas ja epäkäytännöllinen tiellä ajettaessa. Vähemmän maastopyöräilyä harrastaneelle, ei tavoitteellisesti treenaavalle nautiskelijalle se voi olla hyvä tapa päästä pyöräilemään maastossa ja homman kokonaan torppaava toisenlainen pyörä on silloin varsin huono valinta. Jäykkäperäisellä ajaminen vähänkin epätasaisemmassa maastossa herkästi muuttuu urheiluksi. Ja jos haluaa selviytyä helposti myös pehmeässä, rengaskoon leventäminen auttaa. Eihän ajaminen läskillä oikeasti raskasta ole, ajetaan vain pykälää tai paria pienemmällä vaihteella eli hitaammin. Toki tuollaisella mönkijällä eräänlainen ketteryyden mahdollistava teknisyys ajamisesta vähenee ja se tietysti vaikuttaa reitinvalintoihin eli pahimmat paikat jää ajamatta, mutta vähemmän ajava ei sellaisessa taluttamisesta muutenkaan nauttisi.
Itse pysyn jäykkäperäisessä 29:ssä ja renkaina n. 2,2". Se vastaa siihen, mitä maastopyöräilyltä haen.
Herbert: Jäykkäperäisellä ajaminen vähänkin epätasaisemmassa maastossa herkästi muuttuu urheiluksi.
Juurakoiden ja kivisen polun rasituksen vuoksi hommasin Suntourin joustosatulan. Fillarikeskustelut ovat täynnä teoriaa siitä, kuinka se suuren jousitetun massan vuoksi on iiiiihan eri asia kuin täysjoustopyörä. En väitä vastaan.
Mutta minä en välitä siitä, ettei joustosatula tee laskettelurinnettä laskiessa pyörästäni täysjoustoa. Se nimittäin mahdollistaa satulasta polkemisen pahemmassa juurakossa kuin jäykkä satulatolppa, joten amatööripolkijassa on kolmen tunnin jälkeen enemmän puhtia jäljellä.
Herbert: Itse pysyn jäykkäperäisessä 29:ssä ja renkaina n. 2,2″. Se vastaa siihen, mitä maastopyöräilyltä haen.
Jaa että Trek Superfly sielläkin - kö?
Pidän itse kyllä myös jonkinmoisesta taitoajosta, hidasta ajoa (lähes tasaisilla) kallioilla. Ei siis sellaista tolkutonta youtube menoa.
Taitoa tosin vaati myös tyttären holtittoman Chihuahuan ulkoiluttaminen pyörällä syrjäisellä tiellä, välillä mentiin kovaa joka suuntaan ja yhtäkkiä piti pysähtyä nuuhkimaan, yritin kyllä olla nousematta satulasta ja pitää tasapainoa, sekä tietenkin varoa koiran päätymistä pinnojen väliin.
Niin kävi työkaverille aikoinaan. Hänen Dobermanninsa ajautui eturenkaan väliin ja kaveri lensi tangon yli. Tuo koira tosin puristeli vain päätään ja jatkoi matkaa onnellisena.
Sitäpä juuri olen ihmetellyt, että koiran kanssa maantiellä pyörällä liikkuvan täytyy tuntea koiransa hyvin, siis tietää, että se ei ryntäile ärsykkeiden perään ja vie pyöräilijää mennessään vaikkapa auton alle. Raju nykäisy suoraan sivulle voi olla vaikea ottaa vastaan pyörän päällä kaatumatta, jos vauhtia on reippaammin.
Dobermania on jo pakkokin kouluttaa kohtuullisen hyvin, jos sellaisen kanssa meinaa yleensä pärjätä, saati pyöräillessä.
Tuntuukin joskus koiralenkkeillessä, että pienien koirien kohdalla koulutus jää helposti vajaaksi kenties siksi, että pieni koira ei jaksa vetää hihnassa kovastikaan. Sellaisia tulee aika usein vastaan takajaloillaan hihnassa etunojassa ja äänekkäinä.
Harvaa eläinlajia on niin laajaa skaalaa kuin koiria. Eikä pieni koko estä suuria luuloja ja itseluottamusta saattaa löytyä enemmän kuin koko oikeastaan edellyttäisi vastaan tulevan koiran suhteen. Samaa lajia kääpiöpilsneristä tanskandogiin, tietysti eri roduissa painottuu eri ominaisuudet, mutta koiria kaikki.
Tänään on sitä paitsi koiran päivä, että onnea vaan kaiken kokoisille karvaturreille, jos sellainen sattuu lähipiirissä oleilemaan!
Ei kai koiran ulkoiluttaminen pyörän kanssa kiellettyä ole, myydäänhän siihen jopa apuvälineitä ihan julkisesti. Jokainen toki ymmärtää, ettei koiraa ihan piippuun rasita.
Esim. tuollaisia myydään:
TILAA TURVALLINEN PRO DOGGER -PYÖRÄILYTALUTIN
Pro Dogger -talutusteline polkupyörään on ehdoton apuväline koiran kanssa pyöräilyyn! Talutusteline tekee koirasi kanssa pyöräilystä miellyttävämpää, turvallisempaa ja helpompaa. Koira pysyy turvallisella etäisyydellä pyörästä, eikä sotkeennu talutushihnaan. Lisäksi voit itse pitää kätesi vapaana ja keskittyä pyörän ohjaamiseen. Talutustelineen voi asentaa molemmille puolille pyörää.
Tekee pyöräilystä turvallisempaaJouset nykäisyjen vaimentamiseenPitää koiran turvallisen välimatkan päässä.
Ei, ihan karvalakkimallilla ajelen, X-Caliber 9:llä. Toki aiemmin mainitsemani juttu eli kiekkojen vaihto on alkanut houkuttaa, kun alkuperäiset painaa tolkuttoman paljon. Lukija 2644:n tavoin painopiste ajamisessa on enemmän hitaassa ajossa vaativassa maastossa kuin kovavauhtisessa kaahailussa, joten käsiteltävyyden suhteen keveys olisi hyvä asia. Toisaalta se hinta...
Quu: Kaikkeahan sitä myydään. Menkää itse sinne hihnanpäähän ja laittakaa vaikka akka polkemaan pyörää.
Juuri mainittuun koirien diversiteettiin viitaten totean, että minäkin juoksen hengiltä chihuahuan, mutta siperianhusky juoksee hengiltä minut. Eli riippuu ihan koirasta.
Akkaa ei ole, mutta Rouvan pyörän perässä tai vapaassa tilassa rinnalla rullaan mielelläni, pian 40 vuoden käytöskoulutuksen seurauksena nykyään jopa ilman talutinta.
Noissa yli 5000€ joissakin crossisähköpyörissä on todella pitkät joustot. Hondan 125 endurolla ajoin 25 sentin kantilta alas juuri edes huomaamatta. Näyttävät nuo samankaltaisilta, tosin pehmeää pitkäjoustoista keulaa ei voi nostaa ilman tehoa, kai.
Nämä kuuluvat max 1kw (tappaja?) hybridisähköpyöriin, jotka kulkevat myös ilman polkemista, rajoitettu nopeus kuitenkin kahteenviiteen, vaativat vakuutuksen (70€?).
Pienellä virityksellä saa tietenkin koko tehon käyttöön ja kas, kevyenliikenteenväylillä sitten kuuttakymppiä ja täysin äänettömästi. Kaikille nuorille tällaiset?
Ilta-Sanomien artikkelista ei kyllä voi päätellä yhtään mitään. Esim. onnettomuuksien syistä eli kuoleeko pyöräilijät omien vai autoilijoiden virheen seurauksena. Lehti kuitenkin tiesi otsikossaan kertoa, että sähköpyörien suosio tappaa siitä huolimatta, että sähköpyörien osuus pyöräilijöiden kuolemissa on 25%. Lyhyellä matematiikalla tuo tarkoittaa luomupyörien osuutta 75% eli n. 3/4. Nämä kaikki summattuna antaa aiheen epäillä, että taustalla on jotain vähemmän iltapäivälehtien myynnin kannalta edullista tietoa kuin sähköpyörien kasvanut suosio.
Tieliikenneonnettomuuksissa kuolee Alankomaissa jo enemmän pyöräilijöitä kuin autoilijoita. Asiasta kertoo brittiläinen The Guardian.
Pyöräilijäkuolemien lisääntymistä selittää kaksi tekijää: sähköpyörien suosion kasvu ja vanhempien miesten usko itseensä.
Vanhemmat miehet ovat liian varmoja kyvystään pyöräillä sähköpyörän mahdollistamalla nopeudella sekä yksinkertaisesti nousta pyörän selkään ja pois. Näin sanoo Peter van der Knaap, hollantilaisesta liikenneturvallisuuden tutkimussäätiön johtaja.
Sähköpyörät ovat painavia. Iäkkäät ihmiset taas eivät aina jaksa muistaa, ettei heidän kuntonsa ole entisen veroinen.
On aivan selvää, että mitä enemmän on pyöräilijöitä, sitä enemmän sattuu törmäyksiä. Samalla myös autoilijoiden kuolemat ovat vähentyneet, ilmeisesti myös Hollannissa.
Kuka on tuo ”vanhempi mies”? Onko hän 45 vai 95?
Sähköpyörä innostaa heikkokuntoisemmankin ajamaan nopeammin. Tarpeeksi iäkäs voi onnistua tappamaan itsensä ilman muita osapuoliakin, ei siinä niin kovaa tarvitse törmätä johonkin. Loukkaantuminen johtaa helposti leikkaukseen, jota keho ei enää kestäkään.
Tuollaiset jutut, ilman syvempää tilastojen selvittelyä, ovat turhaa höpinää.
Vanhat miehet eivät paitsi osaa, eivät myöskään ymmärrä etteivät osaa. Joko sähköpyörästä huolimatta tai sen ansiosta naisten pyöräilykuolleisuus Hollannissa on nimittäin samana ajanjaksona vähentynyt.
Klikkilehdistöä riemastuttanut autoilijoita suurempi kuolleisuus johtui siitä, että edellisenä vuonna vain hieman autoilijoita pienempi kuolleisuus ohitti autoilijoiden vastaavan viidellä kuolleella (201 vs. 206).
Katsotaas, mistä se ero sitten johtuu. Naispyöräilijöiden saldo siis parani, siitä huolimatta äijät kohelsivat loppusaldoksi 23 kuollutta edellistä vuotta enemmän (125 vs. 148).
Kuolemantapausten kasvusta 23:lla pyöräilijällä vastasivat sähköpyöräilijät 18 tapauksen osalta, eli sähköpyörällä tosiaan on merkittävä osuus. Huomattavaa tässä lukemassa on, että yli 65-vuotiaiden miesten kuolleisuus yli kaksinkertaistui yhden vuoden aikana 15 -> 31. Eläkeikäiset ukot siis yksinään vastasivat siitä kuolinsaldon kasvusta, joka sysäsi pyöräilijät autoilijoiden ohitse. On myös aika vaatimatonta sanoa, että nämä eläkeukot vastaavat 75% sähköpyörien kuolemantapauksista. Heidän piikkiinsä menee nimittäin peräti 89% sähköpyöräilijöiden onnettomuusluvun kasvusta.
Tämän ymmärtäen pianovihreistään kuuluisa Grauniad otsikoikin juttunsa havainnollisella tavalla "Older men on e-bikes behind rising death toll among Dutch cyclists":
On aivan selvää, että mitä enemmän on pyöräilijöitä, sitä enemmän sattuu törmäyksiä.
Itse asiassa näin ei ole. Kun pyöräilijöiden määrä liikentyeessä kasvaa, konfliktit autoilijoiden kanssa voi jopa vähentyä. Tämä johtuu siitä, että autoilijat oppivat havaitsemaan pyöräilijät aiempaa paremmin.
Sähköpyörä innostaa heikkokuntoisemmankin ajamaan nopeammin. Tarpeeksi iäkäs voi onnistua tappamaan itsensä ilman muita osapuoliakin, ei siinä niin kovaa tarvitse törmätä johonkin. Loukkaantuminen johtaa helposti leikkaukseen, jota keho ei enää kestäkään.
Nyt päästiinkin autopuolen keskustelujen suosikkiaiheeseen eli keskinopeuden muutoksen vaikutukseen. Monien mielestä 110 km/h satasen alueella ei lisää riskiä, mutta ehkä tuo luonnonlaki ei päde pyöräilyssä.
Tuollaiset jutut, ilman syvempää tilastojen selvittelyä, ovat turhaa höpinää.
740 GLE: ”Kyllä tuo hollantilaistilaston referaatti kertoo aika selvästi yli 65-vuotiaiden miesten riskinottovalmiudesta.”
Epäilen että kyse ei ole riskinottovalmiudesta, vaan pikemminkin tietämättä otetusta riskistä. En usko, että kovin iso osa hollantilaisista yli 65-vuotiausta miehistä tiesi sähköpyörää hankkiessaan kuuluvansa riskiryhmään. Ja vaikka olisi tiennytkin, niin ihmisellä on sisäänrakennettuna taipumus ajatella, että tilastolliset riskit eivät koske heitä. Se on yksi aivojemme ”valuvioista”.
Riskikäyttäytymisestä puhuminen on paikallaan, kun yli 65-vuotiaat miehet vastaavat puolesta sähköpyöräilijöiden kuolintilastoista ja peräti 89% sähköpyöräilijöiden kolarisaldon pahenemisesta.
Ymmärtämättömyydestä otettu riski ei muutu yhtään sen turvallisemmaksi, vaikkei riskikuljettaja käsitäkään mitä on tekemässä. Se mitä tekee vaikuttaa turvallisuuteen, ei niinkään se, miksi tekee.
Konepyörä on siitä vekkuli laite, että sen avulla verta nenästään kerjäävä yleensä onnistuu. Näköjään sama pätee myös pienemmälläkin työntövoimalla.
740 GLE: ”Riskikäyttäytymisestä puhuminen on paikallaan, kun yli 65-vuotiaat miehet vastaavat puolesta sähköpyöräilijöiden kuolintilastoista ja peräti 89% sähköpyöräilijöiden kolarisaldon pahenemisesta.”
Riskikäyttäytymisestä puhuminen on tosiaan paikallaan, minä tarkoitin että olen eri mieltä käyttämästäsi termistä ”riskinottovalmius”. Se kuulostaa siltä kuin nuo ikämiehet olisivat tietoisesti valmiita ottamaan tuntemansa riskin.
740 GLE: ”Ymmärtämättömyydestä otettu riski ei muutu yhtään sen turvallisemmaksi, vaikkei riskikuljettaja käsitäkään mitä on tekemässä. Se mitä tekee vaikuttaa turvallisuuteen, ei niinkään se, miksi tekee.”
Olen samaa mieltä ensimmäisestä lauseesta, mutta täysin eri mieltä jälkimmäisestä. Jos haluaa ymmärtää ympäröivää maailmaa, pitää nimenomaan kysellä miksi-kysymyksiä.
Jos tuon ryhmän riski on kohollaan siksi että heillä on muita suurempi riskinottovalmius, niin miksi yli 65-vuotiaiden hollantilaismiesten riskinottovalmius on niin iso, että sen seuraukset erottuvat piikkinä tutkimuksessa? Autonkuljettajia tutkittaessa on muistaakseni havaittu miesten riskinoton päinvastoin vähenevän iän karttuessa. Joku ei täsmää => uudelleenmiettimisen paikka.
Mielestäni sen tutkimuksessa havaitun piikin aiheuttaa vanhojen miesten tapa pyöräillä samalla tyylillä kuin he ajoivat nuorina ollessaan, vaikka heidän ajotaitonsa, huomiokykynsä ja iskujensietokykynsä ovat heikentyneet. Miksi he eivät huomioi noita asioita ajotyyliään muuttamalla? Siksi, että ihmisen lajityypillisiin ominaisuuksiin kuuluu suhtautua omiin riskeihinsä perusteettoman optimistisesti. Miksi? Siksi, että hullunrohkeudesta oli hyötyä maailmanvalloituksessa.
Tuon ajatusketjun heikko kohta on että se ei selitä miksi pyöräilevillä ikämiehillä harkintakyky huononee, mutta autoilevilla paranee. Uskon että kysymys on eri asioista. Autoilevat vanhat miehet vanhentuvat autoa ajaessaan, kun taas sähköpyöräilevät vanhat miehet ovat saattaneet olla pitkään pyöräilemättä ja innostuneet siitä uudelleen tai ensimmäistä kertaa vanhoina, kun tarjolle tuli sähköpyörät.
Nyt täytyy muistaa, että olemme iltapäivälehden uutisen varassa. Me emme tiedä, johtuuko onnettomuudet yli 65-vuotiaiden miesten virheistä vai esim. väistämisvelvollisista autoilijoista, jotka eivät osaa varoa pyöräilijöitä. Toki pyöräilijänkin pitää lukea tilannetta ja väistää, kun huomaa autoilijan olevan tilanteesta ulkona ja ehkä sitä nuo vanhemmat miehet sähköpyörinensä eivät osaa. Mutta onko silloin ongelma vanhempien miesten sähköpyöräilyssä vai autoilussa?
Erinomaisesti analysoitu TeeCee.
Itse muutin ajotyyliäni metsässä(ni) ajaessa. Viritetyllä mopolla kaatuessani ensimmäisen kerran loukkasin itseni.
En uskallakaan vetää enää polkupyörälläni edes kaupungin metsäisiä alamäkipolkuja vauhdilla. Lähestyn uhkaavasti tuota ”ongelma” ikää.
Harmi jos pyöräilyn mahtimaassa Hollannissa tilastot näyttävät tuolta, jonka sisältöä kuitenkin epäilen Herbertin tavoin. Pyöräilyä pitää lisätä kuitenkin kaikin keinoin, siinä on pääsääntoisesti kuitenkin kaikki voittajia.
Normaalilla sähköavusteisella polkupyörällä pitää polkea ihan aitoa voimaa käyttäen, päästäkseen 25km/h vauhtiin. Avustushan heikkenee jo aikaisemmin.
TeeCee: Jos haluaa ymmärtää ympäröivää maailmaa, pitää nimenomaan kysellä miksi-kysymyksiä.
Tästä ollaan täysin samaa mieltä.
Käytän tietoisesti termiä "riskinottovalmius" sinua laveammin, koska minulle se sisältää tietoisen riskeeraamisen lisäksi myös toimimisen parhaan taitonsa mukaan, mutta niitä tärkeitä kysymyksiä kysymättä ja asiaa miettimättä tai kunnolla opettelematta.
Jos oikein ymmärsin, sinä katsot riskinottovalmiudeksi toimimisen vastoin parempaa tietoaan, mutta minä sisällytän tuohon sen lisäksi myös sen, että se oma paras ei vaan ole riittävän hyvä. Silloin se oman paras on vaarallisen huonolla tasolla.
Oman parhaan suorituksensa tasoa on erittäin vaikea arvioida itse, ellei aseta itseään alttiiksi ammattilaisen tai muuten asiantuntevan arvioija kritiikille ja opastukselle. Siksi se oma tiedostamattoman huono taso myös pysyy huonona kunnes kolahtaa. Tietämättömyys on kelvoton alibi. Olisi pitänyt tietää.
Vital: Harmi jos pyöräilyn mahtimaassa Hollannissa tilastot näyttävät tuolta, jonka sisältöä kuitenkin epäilen Herbertin tavoin
Iltalehden juttua en edes lukenut, koska huomasin heidän lähdeviiteensä. Alkuperäisen Guardianin jutun luin, enkä löytänyt siinä mitään epäilyttävää. Kerrotko, mitä minulla jäi huomaamatta?
Minusta se esittää vain faktat jättäen johtopäätökset lukijalle, kuten statistiikan pohjalta kirjoitetussa jutussa on pakkokin tehdä koska detaljeja ei ole käytettävissä.
Jutun viranomaisilta saaduissa tilastotiedoissa näkyy ilmiselvästi taas kerran, että noviisi konepyörän kuski on vaarassa. Sen ei tarvitse merkitä minkään kieltämistä, mutta tällaisten tilastojen pitää kertoa sille noviisille konepyörän kuskille, että hänen on syytä perehtyä aiheeseen huolella ennen kaasun avaamista. Lähteminen liikenteeseen itselle uudenlaisella vehkeellä ilman oikeaa harjoittelua on minusta selkeästi riskiottovalmiutta.
Konepyörällä verta nenästään kerjäävä onnistuu hyvin suurella todennäköisyydellä.
Vital: En uskallakaan vetää enää polkupyörälläni edes kaupungin metsäisiä alamäkipolkuja vauhdilla. Lähestyn uhkaavasti tuota ”ongelma” ikää.
Ei tosiaan tulisi mielen viereenkään laskea kaupungilla tuuhean pensasaidan viertä portin ohi, tai maastopyörällä kivikkoista vaaran kylkeä jarruihin koskematta.
Minulla ongelmaikä on täällä jo, koska tilastojen mukaan 55 ikävuoden jälkeen on nähtävissä autoilijoillakin onnettomuusriskin kasvu jonka arvioidaan johtuvan havaintovirheiden kasvusta.
Itse jouduin tästä syystä omaa ajamistani jo säätämään, koska asia vain pitää tietää. Lift-off oversteeriä on selvästi kevennetty ja rajattu se entistä paremman näkemän paikkoihin, risteyksissä on vakiotoimenpide tietoisesti kurkkia ikkunatolpan molemmin puolin, myös kevyt liikenne, ja pimeässä mittarisatanen riittää, vaikka autossani on valot.
Sitä en muuten hoksaakaan, miten tämän pitäisi vaikuttaa polkupyöräilyyni? Apuja?
Maasturikausi avattu, enkä edes ehtinyt ensimmäisenä Virpiniemen reiteille. Kahden arviolta 2.x -tuumaisen karkeakuvioisen maastorenkaan jäljet olivat selvästi näkyvissä niissä kohdissa, missä reitti seuraa varjopaikoissa vielä lumista hiihtoreitin pohjaa.
Syksyllä asennettu Suntour joustosatula tuntuu toimivan odotetusti, eli ei tee jäykkäperäisestä täysjoustoa, mutta pehmentää sen verran, että juurakoissa ja kivikoissa voi polkea satulassa, minkä seurauksena amatööripolkija on tunnin - parin tunnin kuluttua paremmissa voimissa.
Mutta jarrut kiljuvat taas, vaikka syyskesällä asennetuilla sintteripaloilla on matkaa takana vasta muutama sata km. Auton jarrujen kanssa oppimani konstit tein jo, eli levyt puhtaaksi liuottimella, paloihin kevyt karhennus hiekkapaperilla ja palan otto- ja jättöreunat viilalla pyöristetty. Onko tuo ulina vain hyväksyttävä märkien ja kylmien levyjen kanssa, vai saako sitä millään poin?
740 GLE: "Alkuperäisen Guardianin jutun luin, enkä löytänyt siinä mitään epäilyttävää. Kerrotko, mitä minulla jäi huomaamatta?
Minusta se esittää vain faktat jättäen johtopäätökset lukijalle, kuten statistiikan pohjalta kirjoitetussa jutussa on pakkokin tehdä koska detaljeja ei ole käytettävissä."
Jutussa ei ollut mitään olennaista lisätietoa Iltalehden juttuun. Vain luvut kuolemista, joiden perustella voidaan yrittää arvata syytä kehitykseen. Siksi on täysin väärin julistaa sähköpyörien suosion tappavan. Edelleen on täysin mahdollista, että autoilu pyöräilijät tappaa. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan lehdessä käsitellä.
Toyota CHR:n käyttötestissä oli välillä pyörätelineet katolla. Kuvassa kuitenkin on kolme telinettä, joista yksi takaperin. Thulen telineet on todettu laadukkaiksi ja kestää äkkijarrutuksenkin toisin kuin 30 euron vetokoukkumalli. Siitä en kuitenkaan ole varma, toimiiko kattoteline takaperin, kun pyörää tukeva aisa ottaa kuorman vastaa päinvastaisesta suunnasta kuin on tarkoitus.
Tiedän, että kolme pyörää katolla on ongelma. Onneksi itse olen ainakin toistaiseksi saanut kaikki oikein päin mahtumaan. Eri kokoiset pyörät limittyy sopivasti.
740 GLE: ”Jos oikein ymmärsin, sinä katsot riskinottovalmiudeksi toimimisen vastoin parempaa tietoaan, mutta minä sisällytän tuohon sen lisäksi myös sen, että se oma paras ei vaan ole riittävän hyvä. Silloin se oman paras on vaarallisen huonolla tasolla.”
Oikein ymmärsit, minusta valmius ottaa riski tarkoittaa että henkilö on selvillä että hän on ottamassa riskin. Silloin ei ole väliä sillä, yrittääkö hän parastaan vai ei, eikä sillä, mikä hänen oma paras tasonsa on, koska oli ne mitä tahansa, niin hän ei kuitenkaan edes yritä käyttää koko kapasiteettiaan, vaan lisää tahallaan riskiä. Tämä pätee kaikkiin siitä riippumatta millä tasolla se oma paras oikeasti tai omasta mielestä on.
"Mutta parempi kai lopettaa koirista kirjoittaminen, kun se menee aika lailla sivuun keskustelun otsikosta."
Sen verran hijaista TM:n keskustelupalstalla on, että jos jokin aasinsilta aiheeseen liittyy, minusta keskustelua ei kannata rajoittaa. Tässä tapauksessa taustalla on selkeä ilmiö. Sen perkaaminen hiukan syvällisemmin ei ole huono asia.
Allekirjoitan 740 GLE:n näkemyksen maastopyörän tyypistä. Ymmärrän, jos joku haluaa hankkia täysjouston, vaikka se on kallis, raskas ja epäkäytännöllinen tiellä ajettaessa. Vähemmän maastopyöräilyä harrastaneelle, ei tavoitteellisesti treenaavalle nautiskelijalle se voi olla hyvä tapa päästä pyöräilemään maastossa ja homman kokonaan torppaava toisenlainen pyörä on silloin varsin huono valinta. Jäykkäperäisellä ajaminen vähänkin epätasaisemmassa maastossa herkästi muuttuu urheiluksi. Ja jos haluaa selviytyä helposti myös pehmeässä, rengaskoon leventäminen auttaa. Eihän ajaminen läskillä oikeasti raskasta ole, ajetaan vain pykälää tai paria pienemmällä vaihteella eli hitaammin. Toki tuollaisella mönkijällä eräänlainen ketteryyden mahdollistava teknisyys ajamisesta vähenee ja se tietysti vaikuttaa reitinvalintoihin eli pahimmat paikat jää ajamatta, mutta vähemmän ajava ei sellaisessa taluttamisesta muutenkaan nauttisi.
Itse pysyn jäykkäperäisessä 29:ssä ja renkaina n. 2,2". Se vastaa siihen, mitä maastopyöräilyltä haen.
Herbert: Jäykkäperäisellä ajaminen vähänkin epätasaisemmassa maastossa herkästi muuttuu urheiluksi.
Juurakoiden ja kivisen polun rasituksen vuoksi hommasin Suntourin joustosatulan. Fillarikeskustelut ovat täynnä teoriaa siitä, kuinka se suuren jousitetun massan vuoksi on iiiiihan eri asia kuin täysjoustopyörä. En väitä vastaan.
Mutta minä en välitä siitä, ettei joustosatula tee laskettelurinnettä laskiessa pyörästäni täysjoustoa. Se nimittäin mahdollistaa satulasta polkemisen pahemmassa juurakossa kuin jäykkä satulatolppa, joten amatööripolkijassa on kolmen tunnin jälkeen enemmän puhtia jäljellä.
Herbert: Itse pysyn jäykkäperäisessä 29:ssä ja renkaina n. 2,2″. Se vastaa siihen, mitä maastopyöräilyltä haen.
Jaa että Trek Superfly sielläkin - kö?
Joku on huutanut itselleen rajun pyörän.
https://huutokaupat.com/846917
Pidän itse kyllä myös jonkinmoisesta taitoajosta, hidasta ajoa (lähes tasaisilla) kallioilla. Ei siis sellaista tolkutonta youtube menoa.
Taitoa tosin vaati myös tyttären holtittoman Chihuahuan ulkoiluttaminen pyörällä syrjäisellä tiellä, välillä mentiin kovaa joka suuntaan ja yhtäkkiä piti pysähtyä nuuhkimaan, yritin kyllä olla nousematta satulasta ja pitää tasapainoa, sekä tietenkin varoa koiran päätymistä pinnojen väliin.
Niin kävi työkaverille aikoinaan. Hänen Dobermanninsa ajautui eturenkaan väliin ja kaveri lensi tangon yli. Tuo koira tosin puristeli vain päätään ja jatkoi matkaa onnellisena.
Sitäpä juuri olen ihmetellyt, että koiran kanssa maantiellä pyörällä liikkuvan täytyy tuntea koiransa hyvin, siis tietää, että se ei ryntäile ärsykkeiden perään ja vie pyöräilijää mennessään vaikkapa auton alle. Raju nykäisy suoraan sivulle voi olla vaikea ottaa vastaan pyörän päällä kaatumatta, jos vauhtia on reippaammin.
Dobermania on jo pakkokin kouluttaa kohtuullisen hyvin, jos sellaisen kanssa meinaa yleensä pärjätä, saati pyöräillessä.
Tuntuukin joskus koiralenkkeillessä, että pienien koirien kohdalla koulutus jää helposti vajaaksi kenties siksi, että pieni koira ei jaksa vetää hihnassa kovastikaan. Sellaisia tulee aika usein vastaan takajaloillaan hihnassa etunojassa ja äänekkäinä.
Harvaa eläinlajia on niin laajaa skaalaa kuin koiria. Eikä pieni koko estä suuria luuloja ja itseluottamusta saattaa löytyä enemmän kuin koko oikeastaan edellyttäisi vastaan tulevan koiran suhteen. Samaa lajia kääpiöpilsneristä tanskandogiin, tietysti eri roduissa painottuu eri ominaisuudet, mutta koiria kaikki.
Tänään on sitä paitsi koiran päivä, että onnea vaan kaiken kokoisille karvaturreille, jos sellainen sattuu lähipiirissä oleilemaan!
Koiraa ei saa pyörällä ajamalla juoksuttaa, näin on näreet.
Ei kai koiran ulkoiluttaminen pyörän kanssa kiellettyä ole, myydäänhän siihen jopa apuvälineitä ihan julkisesti. Jokainen toki ymmärtää, ettei koiraa ihan piippuun rasita.
Esim. tuollaisia myydään:
TILAA TURVALLINEN PRO DOGGER -PYÖRÄILYTALUTIN
Pro Dogger -talutusteline polkupyörään on ehdoton apuväline koiran kanssa pyöräilyyn! Talutusteline tekee koirasi kanssa pyöräilystä miellyttävämpää, turvallisempaa ja helpompaa. Koira pysyy turvallisella etäisyydellä pyörästä, eikä sotkeennu talutushihnaan. Lisäksi voit itse pitää kätesi vapaana ja keskittyä pyörän ohjaamiseen. Talutustelineen voi asentaa molemmille puolille pyörää.
Tekee pyöräilystä turvallisempaaJouset nykäisyjen vaimentamiseenPitää koiran turvallisen välimatkan päässä.
Kaikkeahan sitä myydään. Menkää itse sinne hihnanpäähän ja laittakaa vaikka akka polkemaan pyörää.
"Jaa että Trek Superfly sielläkin – kö?"
Ei, ihan karvalakkimallilla ajelen, X-Caliber 9:llä. Toki aiemmin mainitsemani juttu eli kiekkojen vaihto on alkanut houkuttaa, kun alkuperäiset painaa tolkuttoman paljon. Lukija 2644:n tavoin painopiste ajamisessa on enemmän hitaassa ajossa vaativassa maastossa kuin kovavauhtisessa kaahailussa, joten käsiteltävyyden suhteen keveys olisi hyvä asia. Toisaalta se hinta...
Quu: Kaikkeahan sitä myydään. Menkää itse sinne hihnanpäähän ja laittakaa vaikka akka polkemaan pyörää.
Juuri mainittuun koirien diversiteettiin viitaten totean, että minäkin juoksen hengiltä chihuahuan, mutta siperianhusky juoksee hengiltä minut. Eli riippuu ihan koirasta.
Akkaa ei ole, mutta Rouvan pyörän perässä tai vapaassa tilassa rinnalla rullaan mielelläni, pian 40 vuoden käytöskoulutuksen seurauksena nykyään jopa ilman talutinta.
Oppia ikä kaikki
Noissa yli 5000€ joissakin crossisähköpyörissä on todella pitkät joustot. Hondan 125 endurolla ajoin 25 sentin kantilta alas juuri edes huomaamatta. Näyttävät nuo samankaltaisilta, tosin pehmeää pitkäjoustoista keulaa ei voi nostaa ilman tehoa, kai.
Nämä kuuluvat max 1kw (tappaja?) hybridisähköpyöriin, jotka kulkevat myös ilman polkemista, rajoitettu nopeus kuitenkin kahteenviiteen, vaativat vakuutuksen (70€?).
Pienellä virityksellä saa tietenkin koko tehon käyttöön ja kas, kevyenliikenteenväylillä sitten kuuttakymppiä ja täysin äänettömästi. Kaikille nuorille tällaiset?
Ilta-Sanomat:
Sähköpyörien suosio tappaa Hollannissa – pyöräilijöitä kuolee jo enemmän kuin autoilijoita
Ilta-Sanomien artikkelista ei kyllä voi päätellä yhtään mitään. Esim. onnettomuuksien syistä eli kuoleeko pyöräilijät omien vai autoilijoiden virheen seurauksena. Lehti kuitenkin tiesi otsikossaan kertoa, että sähköpyörien suosio tappaa siitä huolimatta, että sähköpyörien osuus pyöräilijöiden kuolemissa on 25%. Lyhyellä matematiikalla tuo tarkoittaa luomupyörien osuutta 75% eli n. 3/4. Nämä kaikki summattuna antaa aiheen epäillä, että taustalla on jotain vähemmän iltapäivälehtien myynnin kannalta edullista tietoa kuin sähköpyörien kasvanut suosio.
Tieliikenneonnettomuuksissa kuolee Alankomaissa jo enemmän pyöräilijöitä kuin autoilijoita. Asiasta kertoo brittiläinen The Guardian.
Pyöräilijäkuolemien lisääntymistä selittää kaksi tekijää: sähköpyörien suosion kasvu ja vanhempien miesten usko itseensä.
Vanhemmat miehet ovat liian varmoja kyvystään pyöräillä sähköpyörän mahdollistamalla nopeudella sekä yksinkertaisesti nousta pyörän selkään ja pois. Näin sanoo Peter van der Knaap, hollantilaisesta liikenneturvallisuuden tutkimussäätiön johtaja.
Sähköpyörät ovat painavia. Iäkkäät ihmiset taas eivät aina jaksa muistaa, ettei heidän kuntonsa ole entisen veroinen.
On aivan selvää, että mitä enemmän on pyöräilijöitä, sitä enemmän sattuu törmäyksiä. Samalla myös autoilijoiden kuolemat ovat vähentyneet, ilmeisesti myös Hollannissa.
Kuka on tuo ”vanhempi mies”? Onko hän 45 vai 95?
Sähköpyörä innostaa heikkokuntoisemmankin ajamaan nopeammin. Tarpeeksi iäkäs voi onnistua tappamaan itsensä ilman muita osapuoliakin, ei siinä niin kovaa tarvitse törmätä johonkin. Loukkaantuminen johtaa helposti leikkaukseen, jota keho ei enää kestäkään.
Tuollaiset jutut, ilman syvempää tilastojen selvittelyä, ovat turhaa höpinää.
Vanhat miehet eivät paitsi osaa, eivät myöskään ymmärrä etteivät osaa. Joko sähköpyörästä huolimatta tai sen ansiosta naisten pyöräilykuolleisuus Hollannissa on nimittäin samana ajanjaksona vähentynyt.
Klikkilehdistöä riemastuttanut autoilijoita suurempi kuolleisuus johtui siitä, että edellisenä vuonna vain hieman autoilijoita pienempi kuolleisuus ohitti autoilijoiden vastaavan viidellä kuolleella (201 vs. 206).
Katsotaas, mistä se ero sitten johtuu. Naispyöräilijöiden saldo siis parani, siitä huolimatta äijät kohelsivat loppusaldoksi 23 kuollutta edellistä vuotta enemmän (125 vs. 148).
Kuolemantapausten kasvusta 23:lla pyöräilijällä vastasivat sähköpyöräilijät 18 tapauksen osalta, eli sähköpyörällä tosiaan on merkittävä osuus. Huomattavaa tässä lukemassa on, että yli 65-vuotiaiden miesten kuolleisuus yli kaksinkertaistui yhden vuoden aikana 15 -> 31. Eläkeikäiset ukot siis yksinään vastasivat siitä kuolinsaldon kasvusta, joka sysäsi pyöräilijät autoilijoiden ohitse. On myös aika vaatimatonta sanoa, että nämä eläkeukot vastaavat 75% sähköpyörien kuolemantapauksista. Heidän piikkiinsä menee nimittäin peräti 89% sähköpyöräilijöiden onnettomuusluvun kasvusta.
Tämän ymmärtäen pianovihreistään kuuluisa Grauniad otsikoikin juttunsa havainnollisella tavalla "Older men on e-bikes behind rising death toll among Dutch cyclists":
https://www.theguardian.com/world/2018/apr/25/older-men-using-e-bikes-behind-rising-death-toll-among-dutch-cyclists
Kannattaisikohan katsoa noin yleensä yli 65-vuotiaiden liikenneonnettomuuksia ajoneuvon kuljettajana ajoneuvosta riippumatta?
On aivan selvää, että mitä enemmän on pyöräilijöitä, sitä enemmän sattuu törmäyksiä.
Itse asiassa näin ei ole. Kun pyöräilijöiden määrä liikentyeessä kasvaa, konfliktit autoilijoiden kanssa voi jopa vähentyä. Tämä johtuu siitä, että autoilijat oppivat havaitsemaan pyöräilijät aiempaa paremmin.
Sähköpyörä innostaa heikkokuntoisemmankin ajamaan nopeammin. Tarpeeksi iäkäs voi onnistua tappamaan itsensä ilman muita osapuoliakin, ei siinä niin kovaa tarvitse törmätä johonkin. Loukkaantuminen johtaa helposti leikkaukseen, jota keho ei enää kestäkään.
Nyt päästiinkin autopuolen keskustelujen suosikkiaiheeseen eli keskinopeuden muutoksen vaikutukseen. Monien mielestä 110 km/h satasen alueella ei lisää riskiä, mutta ehkä tuo luonnonlaki ei päde pyöräilyssä.
Tuollaiset jutut, ilman syvempää tilastojen selvittelyä, ovat turhaa höpinää.
Täysin samaa mieltä.
Kyllä tuo hollantilaistilaston referaatti kertoo aika selvästi yli 65-vuotiaiden miesten riskinottovalmiudesta.
Ei siitä näe tarkalleen syitä ja vaikutusmekanismeja, mutta korrelaatio on yhtä selvä kuin tupakoinnin ja keuhkosyövän tilastollinen yhteys.
Riskinottovalmius koskenee myös moottoriajoneuvoja? Miten pyöräillessä voi menettää henkensä, onko kyseessä auton alle jääminen?
15 vuotias poika törmäsi moposkootterillaan henkilöautoon. Auto vaurioitui ajokelvottomaksi, mopolla olisi voinut vielä ajaa, poika ei loukkaantunut.
740 GLE: ”Kyllä tuo hollantilaistilaston referaatti kertoo aika selvästi yli 65-vuotiaiden miesten riskinottovalmiudesta.”
Epäilen että kyse ei ole riskinottovalmiudesta, vaan pikemminkin tietämättä otetusta riskistä. En usko, että kovin iso osa hollantilaisista yli 65-vuotiausta miehistä tiesi sähköpyörää hankkiessaan kuuluvansa riskiryhmään. Ja vaikka olisi tiennytkin, niin ihmisellä on sisäänrakennettuna taipumus ajatella, että tilastolliset riskit eivät koske heitä. Se on yksi aivojemme ”valuvioista”.
Riskikäyttäytymisestä puhuminen on paikallaan, kun yli 65-vuotiaat miehet vastaavat puolesta sähköpyöräilijöiden kuolintilastoista ja peräti 89% sähköpyöräilijöiden kolarisaldon pahenemisesta.
Ymmärtämättömyydestä otettu riski ei muutu yhtään sen turvallisemmaksi, vaikkei riskikuljettaja käsitäkään mitä on tekemässä. Se mitä tekee vaikuttaa turvallisuuteen, ei niinkään se, miksi tekee.
Konepyörä on siitä vekkuli laite, että sen avulla verta nenästään kerjäävä yleensä onnistuu. Näköjään sama pätee myös pienemmälläkin työntövoimalla.
740 GLE: ”Riskikäyttäytymisestä puhuminen on paikallaan, kun yli 65-vuotiaat miehet vastaavat puolesta sähköpyöräilijöiden kuolintilastoista ja peräti 89% sähköpyöräilijöiden kolarisaldon pahenemisesta.”
Riskikäyttäytymisestä puhuminen on tosiaan paikallaan, minä tarkoitin että olen eri mieltä käyttämästäsi termistä ”riskinottovalmius”. Se kuulostaa siltä kuin nuo ikämiehet olisivat tietoisesti valmiita ottamaan tuntemansa riskin.
740 GLE: ”Ymmärtämättömyydestä otettu riski ei muutu yhtään sen turvallisemmaksi, vaikkei riskikuljettaja käsitäkään mitä on tekemässä. Se mitä tekee vaikuttaa turvallisuuteen, ei niinkään se, miksi tekee.”
Olen samaa mieltä ensimmäisestä lauseesta, mutta täysin eri mieltä jälkimmäisestä. Jos haluaa ymmärtää ympäröivää maailmaa, pitää nimenomaan kysellä miksi-kysymyksiä.
Jos tuon ryhmän riski on kohollaan siksi että heillä on muita suurempi riskinottovalmius, niin miksi yli 65-vuotiaiden hollantilaismiesten riskinottovalmius on niin iso, että sen seuraukset erottuvat piikkinä tutkimuksessa? Autonkuljettajia tutkittaessa on muistaakseni havaittu miesten riskinoton päinvastoin vähenevän iän karttuessa. Joku ei täsmää => uudelleenmiettimisen paikka.
Mielestäni sen tutkimuksessa havaitun piikin aiheuttaa vanhojen miesten tapa pyöräillä samalla tyylillä kuin he ajoivat nuorina ollessaan, vaikka heidän ajotaitonsa, huomiokykynsä ja iskujensietokykynsä ovat heikentyneet. Miksi he eivät huomioi noita asioita ajotyyliään muuttamalla? Siksi, että ihmisen lajityypillisiin ominaisuuksiin kuuluu suhtautua omiin riskeihinsä perusteettoman optimistisesti. Miksi? Siksi, että hullunrohkeudesta oli hyötyä maailmanvalloituksessa.
Tuon ajatusketjun heikko kohta on että se ei selitä miksi pyöräilevillä ikämiehillä harkintakyky huononee, mutta autoilevilla paranee. Uskon että kysymys on eri asioista. Autoilevat vanhat miehet vanhentuvat autoa ajaessaan, kun taas sähköpyöräilevät vanhat miehet ovat saattaneet olla pitkään pyöräilemättä ja innostuneet siitä uudelleen tai ensimmäistä kertaa vanhoina, kun tarjolle tuli sähköpyörät.
Nyt täytyy muistaa, että olemme iltapäivälehden uutisen varassa. Me emme tiedä, johtuuko onnettomuudet yli 65-vuotiaiden miesten virheistä vai esim. väistämisvelvollisista autoilijoista, jotka eivät osaa varoa pyöräilijöitä. Toki pyöräilijänkin pitää lukea tilannetta ja väistää, kun huomaa autoilijan olevan tilanteesta ulkona ja ehkä sitä nuo vanhemmat miehet sähköpyörinensä eivät osaa. Mutta onko silloin ongelma vanhempien miesten sähköpyöräilyssä vai autoilussa?
Erinomaisesti analysoitu TeeCee.
Itse muutin ajotyyliäni metsässä(ni) ajaessa. Viritetyllä mopolla kaatuessani ensimmäisen kerran loukkasin itseni.
En uskallakaan vetää enää polkupyörälläni edes kaupungin metsäisiä alamäkipolkuja vauhdilla. Lähestyn uhkaavasti tuota ”ongelma” ikää.
Harmi jos pyöräilyn mahtimaassa Hollannissa tilastot näyttävät tuolta, jonka sisältöä kuitenkin epäilen Herbertin tavoin. Pyöräilyä pitää lisätä kuitenkin kaikin keinoin, siinä on pääsääntoisesti kuitenkin kaikki voittajia.
Normaalilla sähköavusteisella polkupyörällä pitää polkea ihan aitoa voimaa käyttäen, päästäkseen 25km/h vauhtiin. Avustushan heikkenee jo aikaisemmin.
TeeCee: Jos haluaa ymmärtää ympäröivää maailmaa, pitää nimenomaan kysellä miksi-kysymyksiä.
Tästä ollaan täysin samaa mieltä.
Käytän tietoisesti termiä "riskinottovalmius" sinua laveammin, koska minulle se sisältää tietoisen riskeeraamisen lisäksi myös toimimisen parhaan taitonsa mukaan, mutta niitä tärkeitä kysymyksiä kysymättä ja asiaa miettimättä tai kunnolla opettelematta.
Jos oikein ymmärsin, sinä katsot riskinottovalmiudeksi toimimisen vastoin parempaa tietoaan, mutta minä sisällytän tuohon sen lisäksi myös sen, että se oma paras ei vaan ole riittävän hyvä. Silloin se oman paras on vaarallisen huonolla tasolla.
Oman parhaan suorituksensa tasoa on erittäin vaikea arvioida itse, ellei aseta itseään alttiiksi ammattilaisen tai muuten asiantuntevan arvioija kritiikille ja opastukselle. Siksi se oma tiedostamattoman huono taso myös pysyy huonona kunnes kolahtaa. Tietämättömyys on kelvoton alibi. Olisi pitänyt tietää.
Vital: Harmi jos pyöräilyn mahtimaassa Hollannissa tilastot näyttävät tuolta, jonka sisältöä kuitenkin epäilen Herbertin tavoin
Iltalehden juttua en edes lukenut, koska huomasin heidän lähdeviiteensä. Alkuperäisen Guardianin jutun luin, enkä löytänyt siinä mitään epäilyttävää. Kerrotko, mitä minulla jäi huomaamatta?
Minusta se esittää vain faktat jättäen johtopäätökset lukijalle, kuten statistiikan pohjalta kirjoitetussa jutussa on pakkokin tehdä koska detaljeja ei ole käytettävissä.
Jutun viranomaisilta saaduissa tilastotiedoissa näkyy ilmiselvästi taas kerran, että noviisi konepyörän kuski on vaarassa. Sen ei tarvitse merkitä minkään kieltämistä, mutta tällaisten tilastojen pitää kertoa sille noviisille konepyörän kuskille, että hänen on syytä perehtyä aiheeseen huolella ennen kaasun avaamista. Lähteminen liikenteeseen itselle uudenlaisella vehkeellä ilman oikeaa harjoittelua on minusta selkeästi riskiottovalmiutta.
Konepyörällä verta nenästään kerjäävä onnistuu hyvin suurella todennäköisyydellä.
Vital: En uskallakaan vetää enää polkupyörälläni edes kaupungin metsäisiä alamäkipolkuja vauhdilla. Lähestyn uhkaavasti tuota ”ongelma” ikää.
Ei tosiaan tulisi mielen viereenkään laskea kaupungilla tuuhean pensasaidan viertä portin ohi, tai maastopyörällä kivikkoista vaaran kylkeä jarruihin koskematta.
Minulla ongelmaikä on täällä jo, koska tilastojen mukaan 55 ikävuoden jälkeen on nähtävissä autoilijoillakin onnettomuusriskin kasvu jonka arvioidaan johtuvan havaintovirheiden kasvusta.
Itse jouduin tästä syystä omaa ajamistani jo säätämään, koska asia vain pitää tietää. Lift-off oversteeriä on selvästi kevennetty ja rajattu se entistä paremman näkemän paikkoihin, risteyksissä on vakiotoimenpide tietoisesti kurkkia ikkunatolpan molemmin puolin, myös kevyt liikenne, ja pimeässä mittarisatanen riittää, vaikka autossani on valot.
Sitä en muuten hoksaakaan, miten tämän pitäisi vaikuttaa polkupyöräilyyni? Apuja?
Maasturikausi avattu, enkä edes ehtinyt ensimmäisenä Virpiniemen reiteille. Kahden arviolta 2.x -tuumaisen karkeakuvioisen maastorenkaan jäljet olivat selvästi näkyvissä niissä kohdissa, missä reitti seuraa varjopaikoissa vielä lumista hiihtoreitin pohjaa.
Syksyllä asennettu Suntour joustosatula tuntuu toimivan odotetusti, eli ei tee jäykkäperäisestä täysjoustoa, mutta pehmentää sen verran, että juurakoissa ja kivikoissa voi polkea satulassa, minkä seurauksena amatööripolkija on tunnin - parin tunnin kuluttua paremmissa voimissa.
Mutta jarrut kiljuvat taas, vaikka syyskesällä asennetuilla sintteripaloilla on matkaa takana vasta muutama sata km. Auton jarrujen kanssa oppimani konstit tein jo, eli levyt puhtaaksi liuottimella, paloihin kevyt karhennus hiekkapaperilla ja palan otto- ja jättöreunat viilalla pyöristetty. Onko tuo ulina vain hyväksyttävä märkien ja kylmien levyjen kanssa, vai saako sitä millään poin?
740 GLE: "Alkuperäisen Guardianin jutun luin, enkä löytänyt siinä mitään epäilyttävää. Kerrotko, mitä minulla jäi huomaamatta?
Minusta se esittää vain faktat jättäen johtopäätökset lukijalle, kuten statistiikan pohjalta kirjoitetussa jutussa on pakkokin tehdä koska detaljeja ei ole käytettävissä."
Jutussa ei ollut mitään olennaista lisätietoa Iltalehden juttuun. Vain luvut kuolemista, joiden perustella voidaan yrittää arvata syytä kehitykseen. Siksi on täysin väärin julistaa sähköpyörien suosion tappavan. Edelleen on täysin mahdollista, että autoilu pyöräilijät tappaa. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan lehdessä käsitellä.
Toyota CHR:n käyttötestissä oli välillä pyörätelineet katolla. Kuvassa kuitenkin on kolme telinettä, joista yksi takaperin. Thulen telineet on todettu laadukkaiksi ja kestää äkkijarrutuksenkin toisin kuin 30 euron vetokoukkumalli. Siitä en kuitenkaan ole varma, toimiiko kattoteline takaperin, kun pyörää tukeva aisa ottaa kuorman vastaa päinvastaisesta suunnasta kuin on tarkoitus.
Tiedän, että kolme pyörää katolla on ongelma. Onneksi itse olen ainakin toistaiseksi saanut kaikki oikein päin mahtumaan. Eri kokoiset pyörät limittyy sopivasti.
740 GLE: ”Jos oikein ymmärsin, sinä katsot riskinottovalmiudeksi toimimisen vastoin parempaa tietoaan, mutta minä sisällytän tuohon sen lisäksi myös sen, että se oma paras ei vaan ole riittävän hyvä. Silloin se oman paras on vaarallisen huonolla tasolla.”
Oikein ymmärsit, minusta valmius ottaa riski tarkoittaa että henkilö on selvillä että hän on ottamassa riskin. Silloin ei ole väliä sillä, yrittääkö hän parastaan vai ei, eikä sillä, mikä hänen oma paras tasonsa on, koska oli ne mitä tahansa, niin hän ei kuitenkaan edes yritä käyttää koko kapasiteettiaan, vaan lisää tahallaan riskiä. Tämä pätee kaikkiin siitä riippumatta millä tasolla se oma paras oikeasti tai omasta mielestä on.