Volvo S/V90

1685 kommenttia
1495052545557
  • NHBNHB
    muokattu 09.04.2019 17:19

    No niin palataanpa takaisin tähän aiheeseen, kun ei tuo laskeva trendi näytä vain loppuvan. Kuluvan vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena V90:ä on myyty 231 kappaletta. Myynti on tippunut vuodessa melkein puoleen. V70 on tippunut top-30 -listoilta, jossa E-Klasse ja 5er kuitenkin edelleen ovat. Kyllä tämä nyt vaan on poikkeuksellinen myynnin romahdus, joka tapahtui epätavallisen aikaisin.

  • No jaa, Volvo on merkkinä TOP10n ainoa joka on kasvattanut myyntiään alkuvuonna. Volvolla on kolme mallia samassa hintaluokassa, S/V90, XC60 ja V60 (ainakin malliston yläpää). Ysikymppisen "harmiksi" SUVt ovat nyt muotia, ja entisille V70-asiakkaille kuusikymppinen on ysikymppistä vastaavampi auto.

    Minä päädyin 60een koska sitä on kehuttu, koska V90 tuntui turhankin isolta, ja koska V60n T8 mahtui budjettiin, toisin kuin XC60 tai V90 T8.

    Kokonaismyynnin kasvaessa on mielestäni oikeampi johtopäätös että oman merkin muut mallit kannibalisoivat 90-sarjaa, kuin että siinä olisi mitään varsinaista vikaa. Lisäksi kuusikymppisten toimitukset ovat alkaneet aika vast ikään, ja hybridin toimitusaika oli ainakin tammikuussa kysyttynä 9-10 kuukautta. Oletettavasti V60 tulee olemaan varsin suosittu, ja näkymään tilastoissakin pian. Ja kun sen melkein sama auto kuin V90, niin voinee vetää johtopäätöksen että 90ssä ei ole mitään vikaa, mutta 60 on monelle sopivampi.

    (Tässä ei ole mitään Volvo-fanitusta taustalla. Olen ajanut monella merkillä, pääasiassa japanilaisilla. Nyt kuitenkin tuo V60 tuntui minulle sopivimmalta autolta)

      1
  • BMW:n, Audin tai Mersun katumaastureita ei näy lainkaan TOP 30 - listassa, eikö nämä mallit enää kelpaa suomalaisille ? Sen sijaan Volvo XC 60 ja Volvo XC 40 myyvät todella paljon.

    Volvon uusi V60 farmari myy enemmän kuin Mersun C-sarja ja BMW 3-sarja yhteensä, siis sekä farmarit että sedanit.

    Audin kokonaismyynti on laskenut vuodessa 48 prosenttia. TOP 30:ssa ei ole ainuttakaan Audin mallia.

      1
  • Volvo fanaatikoilla on täälläkin yliedustus, kritiikkiä ei ole koskaan suvaittu vaikka siihen olisi aihetta. Kaikki väärillä merkeillä ajavat ovat tulilinjalla eivätkä näin ollen ymmärrä juuri mitään "hyvän" päälle. Tämä on todettu monta kertaa on siis täysin käsittämätöntä että joku voi valita toisin.

  • muokattu 09.04.2019 19:38

    Tä ? Esimerkiksi Mercedes GLC oli testivoittaja mutta ei sitä pahemmin top kolmessakympissä näy. Mersulla on top 30:ssa A-sarja, C-sarja ja E-sarja.

  • muokattu 09.04.2019 22:45

    tracktest:

    Volvo-fanaatikoilla on täälläkin yliedustus

    Eikö teikäläisiä BMW-fanaatikkoja ole tarpeeksi?

    kritiikkiä ei ole koskaan suvaittu vaikka siihen olisi aihetta

    Niin juuri, sinäkin otat niin helposti nokkiisi, kun/jos Bemua vähän kritisoidaan.

    Kaikki väärillä merkeillä ajavat ovat tulilinjalla eivätkä näin ollen ymmärrä juuri mitään hyvän päälle. Tämä on todettu monta kertaa on siis täysin käsittämätöntä että joku voi valita toisin

    No sinähän sen tiedät, kun alat muilla kuin Bemuilla ajavia nimittelemään fanaatikoiksi, tai uskovaisiksi. Pata kattilaa soimaa, vai miten se menikään.

      1
  • @M880 kirjoitti:
    Kokonaismyynnin kasvaessa on mielestäni oikeampi johtopäätös että oman merkin muut mallit kannibalisoivat 90-sarjaa, kuin että siinä olisi mitään varsinaista vikaa.

    Niin tuo vikojen vetäminen mukaan on sinun keksimää. Erikoista huomata, kuinka myyntiluvuista ei voi keskutella lukuina, vaan homma menee aina johonkin muuhun. Yksi volvomies virittyy soittamaan suutansa kykyjensä mukaan ja toinen mikäliemies googlaa kaikkien muiden kuin otsikon autojen myyntilukuja tietämättä itsekään, miten ne liittyvät tähän V90:n myynnin kehittymiseen.

  • muokattu 10.04.2019 11:18

    Tästä NHB:stä piirtyy kuva kerrostalossa mököttävästä yksinäisestä ja onnettomasta ihmisestä jolla on pakonomainen tarve nimimerkin suojista leikkiä puolijumalaa keskustelupalstoilla.

    On siinä kanssa elämälle sisältöä kun pitää yrittää todistaa itselleen kokonaan vieraille ihmisille olleensa oikeassa.

  • @NHB kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Kokonaismyynnin kasvaessa on mielestäni oikeampi johtopäätös että oman merkin muut mallit kannibalisoivat 90-sarjaa, kuin että siinä olisi mitään varsinaista vikaa.

    Niin tuo vikojen vetäminen mukaan on sinun keksimää. Erikoista huomata, kuinka myyntiluvuista ei voi keskutella lukuina, vaan homma menee aina johonkin muuhun. Yksi volvomies virittyy soittamaan suutansa kykyjensä mukaan ja toinen mikäliemies googlaa kaikkien muiden kuin otsikon autojen myyntilukuja tietämättä itsekään, miten ne liittyvät tähän V90:n myynnin kehittymiseen.

    Juu niin on, totesin vain ettei siinä V90ssä taida olla mitään erityistä vikaa.

    Mitä sinä sitten haluaisit jutella niistä myyntiluvuista jos syitä ei saa pohtia tai tehdä vertailua muihin malleihin tai merkkeihin?

    " Kuluvan vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena V90:ä on myyty 231 kappaletta"

    No niinpä näkyy. Mielenkiintoista.

    Parempi?

  • Toin kotiin uuden V60 T8n. Vielä ei pysty sanomaan käyttökokemuksista mitään, mutta 6 vuotiaan tyttären tuomio oli julma. "Ruma auto! Hyi yäk! Se haisee! Tää (sisustan) väri on kauhee!" ja siihen päälle itkupotkuraivarit.

  • ite ajellu no jokuse päivän v90 jossa 20 tuumaset 255 renkaat(pirellit).Muuten mainio mutta kova rengasmelu verrattuna vanhaan v70 225/50/17(nokiat). Muilla kokemuksia esim noista michelin acoustic renkaista? Auttaisko ongelmaan ja onko muilla kokemusta rengastuksista järkevimmillä vannekoko valinnoilla

  • V60 18" vanteilla ja oletettavasti muuten samoilla Pirellin kumeilla tuntuu kyllä hiljaiselta omaan korvaan

  • Nyt on viikko ja 800km takana V60 T8lla. Fiilikset ovat erittäin positiiviset. Auto on hiljainen ja hyvä ajaa, tehoja on enemmän kuin riittävästi. Tai totta puhuen liikaa, koska niistä ei tietenkään pääse oikein nauttimaan missään. Sanoisin että paras koskaan ajamani auto, mutta ei se kenellekään muulle mitään kerro, ja mitään kovin ihmeellistä en ole ajanutkaan (vuokralla tai koeajossa toki jotain E/C ja 5/3 -sarjalaisten perusmalleja ja sen sellaisia). Laatuvaikutelma on hyvä, mitään nitinöitä ja natinoita ei kuulu.

    Parasta mahdollista ajo-asentoa en ole vielä tainnut löytää. Olen alle 170 cm, ja ehkä sen vuoksi japanilaiset sopivat ergonomialtaan paremmin. Appiukon muinaisessa 940ssä en meinannut yltää polkimiin, joten siinä suhteessa Volvo on sentään parantanut. Toinen miinusmerkki mukavuudessa on auton mataluus. Se oli toki oma valinta, mutta kyllä tätä edeltäneisiin omiin autoihin eli Outbackiin ja Passat Alltrackiin oli mukavampi istahtaa ja sieltä nousta.

    Suurin mielenkiinto kohdistui ja kohdistuu edelleen hybridiominaisuuksiin. Sähköllä on kiva ajaa ominaisuuksienkin puolesta + tietysti luontoaspekti. Range on nyt optimiolosuhteissa ollut varsin lähellä luvattua 45 kilometriä, mutta kaipaisin saman verran lisää että saisin ajettua suurimman osan ajoista sähköllä.

    Vapaasta autoedusta huolimatta lataan auton omalla kustannuksella öisin, töissä ei tässä kohtaa ole latausmahdollisuutta. Julkisten latauspisteiden kanssa on ollut vähän pettymyksiä, johtuen lähinnä siitä että niiden pitää olla ilmaisia. Reissu Jumboon meni hyvin, vapaa latauspiste ja akku täynnä lähtiessä. Isossa Omenassa tolppa olikin maksullinen, ja Olarin Prismassa varattuja kun siellä kävin. Suurin pettymys oli lentokenttä jossa on periaatteessa ilmainen lataus, ja Finavian nettisivujen mukaan aktivointi onnistuu tekstiviestillä. Paikanpäällä kävi ilmi että pitää rekisteröityä Virta-palveluun, joka haluaa 30€ ennakkomaksun.

  • @RccH kirjoitti:
    ite ajellu no jokuse päivän v90 jossa 20 tuumaset 255 renkaat

    Miksi ihmeessä?

  • muokattu 03.05.2019 23:22

    @M880 kirjoitti:
    Parasta mahdollista ajo-asentoa en ole vielä tainnut löytää. Olen alle 170 cm, ja ehkä sen vuoksi japanilaiset sopivat ergonomialtaan paremmin.

    Tämä on minusta yllättävää? Rouva on ihan hukkapätkä, ja hänen mielestään Volvon ergonomia on ollut jo 240 mallista lähtien pienelle kuskille ylivoimaisen hyvä. Etenkin halvat ja keskihintaisetkin autot on usein suunniteltu keskiarvoille, kookas 5% mies ja pieni 5% nainen unohtaen. Olet siis ilmeisesti yli 160 cm yltääksesi japanilaisvaunujen suunnittelussa huomioon otettavalle skaalalle?

    Appiukon muinaisessa 940ssä en meinannut yltää polkimiin, joten siinä suhteessa Volvo on sentään parantanut.

    Ei, vaan 940 on hätäratkaisu. 740 on Rouvan ehdoton suosikki ikäistensä joukossa (ja moneen uudempaankin verrattuna) näppärine istuimen korkeussäätöineen, pitkine siirtovaroineen, suurine ikkunoineen ja moottoripeileineen.

    940 istuinkiskot on katkaistu pommiratin vuoksi.

    Toinen miinusmerkki mukavuudessa on auton mataluus. Se oli toki oma valinta, mutta kyllä tätä edeltäneisiin omiin autoihin eli Outbackiin ja Passat Alltrackiin oli mukavampi istahtaa ja sieltä nousta.

    Tämä on tradeoff ilmanvastuksem suhteen. Matala virtaviivakappale painuu tuulen läpi korkeaa liiteriä keveämmin.

    Vapaasta autoedusta huolimatta lataan auton omalla kustannuksella öisin, töissä ei tässä kohtaa ole latausmahdollisuutta.

    Sähköisistä kilometteistä klpailuksihan tämä terveen uteliailla ihmisillä menee ihan luonnostaan.

    Töissä lataus on menossa jonkun ihmisjärjelle käsittämätyömän aivopierun seurauksena verolle.

  • Pitkä teksti, en jaksa lisätä lainauksia.

    Voihan se japsiauto olla osin tottumiskysymys ja makuasiakin. Minulla oli joskus nuorempana 240, sen kanssa pärjäsin kyllä, mutta Corolla tuntui selvästi paremmin käteen sopivalta. Niitä olikin sitten aika monta. Ja nytkin autoa vaihtaessa ja niitä koeajaessa RAV4sessa tuntui kuin kotiin olisi tullut 😊 Ja juu, olen yli 160 sentään.

    Jos 940sen kiskoja on pätkitty, selittää se sen epämukavuuden. Kyllä silläkin toimeen tulin, mutta kytkimen painaminen pohjaan vaati oikeastikin vähän venyttelyä. Ei ollut kivaa.

    Minuahan se latauksen verotus ei varsinaisesti koske, kun maksan verot jo vapaasta autoedusta. Töpselinpuute on ihan fyysinen vajavaisuus.

    On muuten vapauttava tunne kun akusta loppuu virta. Sitten voi taas ajaa normaalisti ja välillä painaa kaasua muutenkin kuin hipaisemalla, kun bensakone jokatapauksessa on käynnissä 😁

    Omalla rahalla ostaessa olisin melko varmasti edelleen päätynyt Toyotaan. Siitä huolimatta että tämä on Volvo on kyllä huippuhyvä / Toyotia parempi, ja tietysti tehot + paljon nappuloita (kosketusnäytöllä) puhuttelevat lapsellista puoltani.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @RccH kirjoitti:
    ite ajellu no jokuse päivän v90 jossa 20 tuumaset 255 renkaat

    Miksi ihmeessä?

    käytetty vehje ja tommoset siin oli mukana. kyselisinki muilta kokemuksia josko järkevämmällä rengaskoolla sais noihin rengasääniin merkittävää muutosta.

  • @M880 kirjoitti:
    Nyt on viikko ja 800km takana V60 T8lla. Fiilikset ovat erittäin positiiviset. Auto on hiljainen ja hyvä ajaa, tehoja on enemmän kuin riittävästi. Tai totta puhuen liikaa, koska niistä ei tietenkään pääse oikein nauttimaan missään. Sanoisin että paras koskaan ajamani auto, mutta ei se kenellekään muulle mitään kerro, ja mitään kovin ihmeellistä en ole ajanutkaan (vuokralla tai koeajossa toki jotain E/C ja 5/3 -sarjalaisten perusmalleja ja sen sellaisia). Laatuvaikutelma on hyvä, mitään nitinöitä ja natinoita ei kuulu.

    Parasta mahdollista ajo-asentoa en ole vielä tainnut löytää. Olen alle 170 cm, ja ehkä sen vuoksi japanilaiset sopivat ergonomialtaan paremmin. Appiukon muinaisessa 940ssä en meinannut yltää polkimiin, joten siinä suhteessa Volvo on sentään parantanut. Toinen miinusmerkki mukavuudessa on auton mataluus. Se oli toki oma valinta, mutta kyllä tätä edeltäneisiin omiin autoihin eli Outbackiin ja Passat Alltrackiin oli mukavampi istahtaa ja sieltä nousta.

    Suurin mielenkiinto kohdistui ja kohdistuu edelleen hybridiominaisuuksiin. Sähköllä on kiva ajaa ominaisuuksienkin puolesta + tietysti luontoaspekti. Range on nyt optimiolosuhteissa ollut varsin lähellä luvattua 45 kilometriä, mutta kaipaisin saman verran lisää että saisin ajettua suurimman osan ajoista sähköllä.

    Vapaasta autoedusta huolimatta lataan auton omalla kustannuksella öisin, töissä ei tässä kohtaa ole latausmahdollisuutta. Julkisten latauspisteiden kanssa on ollut vähän pettymyksiä, johtuen lähinnä siitä että niiden pitää olla ilmaisia. Reissu Jumboon meni hyvin, vapaa latauspiste ja akku täynnä lähtiessä. Isossa Omenassa tolppa olikin maksullinen, ja Olarin Prismassa varattuja kun siellä kävin. Suurin pettymys oli lentokenttä jossa on periaatteessa ilmainen lataus, ja Finavian nettisivujen mukaan aktivointi onnistuu tekstiviestillä. Paikanpäällä kävi ilmi että pitää rekisteröityä Virta-palveluun, joka haluaa 30€ ennakkomaksun.

    Ovat muuttaneet lentokentän latauspaikat P5:ssa maksullisiksi. Muutama viikko sitten vielä oli vapaa lataus, mutta nyt Virta näköjään on ottanut latauspaikat haltuunsa.

    Täyssähköautojen kannalta ehkä ihan hyvä noin. Virran pitäisi kehittää joku palvelu, jotta voisivat kierrättää autoja latauksessa. Itselläni nyt hybridi parkissa 8 päivää ja jos olisin saanut piuhaan kiinni, niin varaisi latauspaikan koko ajaksi, vaikka akku olisi täyttynyt jo ennen kuin kone laskeutui määränpäähän. En hybridillä haluakaan käyttää maksullista paikkaa, joten ne jätän täyssähköautoilla kurvailevien käyttöön mieluusti.

  • @HybridRules kirjoitti:

    >

    Ovat muuttaneet lentokentän latauspaikat P5:ssa maksullisiksi. Muutama viikko sitten vielä oli vapaa lataus, mutta nyt Virta näköjään on ottanut latauspaikat haltuunsa.

    Olivat tarkalleen ottaen ilmaisia edelleen, mutta vaatii Virran asiakkuuden.

    Tilaahan siellä oli ainakin torstaina paljon, joten en potisi huonoa omaatuntoa parkkipaikan viemisestä. Eikä se minulla siellä viikkotolkulla seisoisikaan, viikottain yhdestä kolmeen päivään.

    Hmm.. nyt uudestaan katsoessa sen saisi ehkä käyttöön Virran "kertamaksulla", ehkä ilmaiseksi edelleen. Annanpa sille mahdollisuuden ja kokeilen uudestaan.

  • @M880 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Minä vein auton parkkiin torstaina iltapäivällä eikä silloin ollut kuin 1 - 2 paikkaa, joista toiseen parkkeerasin ja sitten, kun vanhan kaavan mukaan aioin tekstaria kirjoitella lataamisen aloittamiseksi, niin huomasin uudet periaatteet. Ja pyydettiin valitsemaan maksutapa, joista yksi vaihtoehto oli luottokortti. Ei ollut aikaa jäädä tutkiskelemaan, miten homma nykyään toimii, vaan vein auton toiseen ruutuun. Täytyypä tutkia paluumatkalla tarkemmin, millainen maksupolitiikka on.

  • Kokeile tuolta. Näyttää vähän epämääräiseltä tuo suora linkki, mutta ihan tolkulliselta kun siihen laittaa latauspaikan numeron.

    https://charge.virtaglobal.com

  • Volvosta riittää vieläkin juttua?

  • @M880 kirjoitti:
    Kokeile tuolta. Näyttää vähän epämääräiseltä tuo suora linkki, mutta ihan tolkulliselta kun siihen laittaa latauspaikan numeron.

    https://charge.virtaglobal.com

    Hybrid, tuon linkin kautta saa latauksen päälle. Ilmainen, ei kysy luottokortin numeroa.

  • @RccH kirjoitti:
    käytetty vehje ja tommoset siin oli mukana. kyselisinki muilta kokemuksia josko järkevämmällä rengaskoolla sais noihin rengasääniin merkittävää muutosta.

    Tämä selvä, joku muu teki valinnan sinun puolestasi. Ymmärrän kyllä isojen renkaiden käyttötilanteen, mutta kun se on mielestäni harvinainen Suomessa, niin ihmettelin ison rengaskoon hankinnan motiivia?

    S/V90 ei ole tuttu kuin takavetoisena, mutta muissa autoissa olen kyllä havainnut rengasprofiilin selkeän vaikutuksen rengasmeluun. Edellisen autoni alkuperäiset 17" vanteet renkaineen lähtivät vaihtoon siinä vaiheessa, kun talven jälkeen kesärenkaille vaihdon jälkeen Michelin Primacyn rengasääni osoittautui nastarengasta häiritsevämmäksi. Nykyiseen autooni sama modaus oli tehty jo ennen minun aikaani, mikä onkin loogista, kun auto on tilattu pitkäjoustoisella mukavuusalustalla.

    Jos tuo 20" vannesarja on Volvon alkuperäinen, se on niin kallis satsi, että saatat onnistua myymään sen puolipitoisten renkaiden kera jotakuinkin uuden vakiokokoisen vanne+rengassarjan hinnalla? Minusta tuo oli hyvä diili, kun sain mukavamman auton ja uudet renkaat meluisien tilalle. Käytettyjen kanssa kauppaa käydessä on syytä olla viitisen milliä kumia jäljelle, että seuraava ostaja pääsee helpolla saadessaan vain ruuvata uudet vanteet alle ja renkailla ajaa "vielä yhden kesän".

  • Saako tänne kirjoittaa että tuota Volvo V60:ta näkee jo aika paljon taksikäytössä.

  • @▫️ kirjoitti:
    Saako tänne kirjoittaa että tuota Volvo V60:ta näkee jo aika paljon taksikäytössä.

    Annan luvan.

    Minulle tuottaa ainakin liikenteessä vaikeuksia erottaa V90 ja V60 toisistaan. Lähinnä sen näkee sivusta katsottuna takaluukun kallistuskulmasta, mutta esim. turvavälin kanssa perässä ajaessa, eli suoraan takaapäin en kyllä osaa varmuudella sanoa kumpi on kumpi.

  • V60 T8 kulutus mitattuna tankkausvälillä 4,3l/100km. Ei nyt ihan pääse virallisiin lukemiin, mutta en sitä koskaan kuvitellutkaan. Mielestäni erittäin hyvä tulos, mistään ei ole tarvinnut tinkiä paitsi huoltoasemakäynneistä. Töpselin laitto joka päivä seinään on yhteensä pienempi vaiva kuin nyt säästynyt joka toinen tankkauskerta.

  • @M880 kirjoitti:
    V60 T8 kulutus mitattuna tankkausvälillä 4,3l/100km. Ei nyt ihan pääse virallisiin lukemiin, mutta en sitä koskaan kuvitellutkaan. Mielestäni erittäin hyvä tulos, mistään ei ole tarvinnut tinkiä paitsi huoltoasemakäynneistä. Töpselin laitto joka päivä seinään on yhteensä pienempi vaiva kuin nyt säästynyt joka toinen tankkauskerta.

    Oletteko huomanneet eroa sähkölaskussa?

  • Edellisen tankillisen lukema 3,65 litraa satasella.

    Kyllä se sähkölaskussakin näkyy, äkkiseltään sanoisin että 25-30€ on tullut lisää. Vähän enemmänkin saisi kulumaan, ja vastaavasti bensaa säästettyä enemmän jos lataisi aina kuin voin. Vapaalla autoedulla firma maksaa bensat mutta sähköjä ei (koska pitäisi olla erilliset mittarit ja muut), joten lataan lähtökohtaisesti vain yösähköä.

    Voin ehtiessäni/jaksaessani vilkaista kulutuslukemaerot viime vuonna vs tämä vuosi.

  • muokattu 27.08.2019 10:08

    @M880 kirjoitti:
    Edellisen tankillisen lukema 3,65 litraa satasella.

    Kyllä se sähkölaskussakin näkyy, äkkiseltään sanoisin että 25-30€ on tullut lisää. Vähän enemmänkin saisi kulumaan, ja vastaavasti bensaa säästettyä enemmän jos lataisi aina kuin voin. Vapaalla autoedulla firma maksaa bensat mutta sähköjä ei (koska pitäisi olla erilliset mittarit ja muut), joten lataan lähtökohtaisesti vain yösähköä.

    Voin ehtiessäni/jaksaessani vilkaista kulutuslukemaerot viime vuonna vs tämä vuosi.

    Eikös tuo ole linjassa siihen mitä akkujen kertalataus maksaa.
    Onko teillä kenelläkään kotona tuota erillistä latauspistettä (Defa, Webasto yms.)?
    Jos on niin mistä tilasitte ja mitä maksoi?

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit