Jatkoa TM:n aloittamaan juttusarjaan "Meidän täytyy puhua....."
Minulla ei ole mitään valittamista Volvosta sillä perusteella, mitä kokemuksia oli XC90T8:sta jolla ajelin n. 85.000km ja vajaa 3 vuotta.
However, muistan, kuinka taivasteltiin joskus viitisen vuotta sitten Volvon ilmoitusta, että he sähköistävät automallinsa. Ihmiset olivat ymmällään, kun Volvo alkaa tehdä pelkästään sähköautoja. Siinä oli tietysti väärinkäsitys, koska eihän Volvo kertonut muuta kuin, että autojen voimalinjoihin tulee sähkö mukaan.
Mutta. Tuo näyttävä markkinointi siirtymisestä sähköiseen aikaan on minun mielestäni kyllä lässähtänyt. Volvo ei oikein ole vastannut huutoonsa. Itsekin mietin kaksi vuotta sitten, että jäisin odottelemaan täyssähkö-XC90:stä. Onneksi en jäänyt.
Sympatiseeraan kyllä Volvoa. Sehän olisi kotimainen mallikin, jos emme olisi päästäneet Ruotsia irtaantumaan Suomesta muinoin.
Mikä maksaa, ettei Volvo tuo sähköautoksi alun perin tehtyjä malleja markkinoille? Vai onko C40-autossa jo täyssähköauton alusta vaiko kardaanitunneli edelleen? Toyotan täyssähkömallisto on lähes yhtä monipuolinen kuin Volvon.
Jep, se että jotain kevythybridejö lasketaan "sähköistykseksi" on kyllä vitsi.
Tulevaisuuden kannalta ensimmäinen sähköautoksi suunniteltu sähköauto julkaistaan syksyllä. Puhutaaan "XC90:n korvaajasta", kuitenkin niin että nimestä tulee eri, ja vanha XC90 pysyy tuotannossa. Huhujen mukaan uuden auton nimi on Embla. Saman perusrakenteen Polestar 3:sta on jo julkistettu kuviakin. Volvo julkaistaneen lokakuussa, ja samaan aikaan Pohjantähteä pitäisi pystyä jo tilaamaankin.
Eilen uutisoitiin että Volvo rakentaa sähköautotehtaan Slovakiaan.
Kevythybrideistä minulla ei ole kokemusta, mutta stop/start- on kustannustehokas tapa pienentää kulutusta, vaikka siinä on oma opettelunsa milloin se pitää kytkeä pois ja mikä on viive.
Suomessa autovero vääristää autojen hintoja, mutta jokainen halvempi auto mikä saa säästettyä jonkun desin on parannus aiempaan.
Suomessa autovero vääristää autojen hintoja, kun pienempikulutuksisia autoja verotetaan pienemmällä prosentilla. Pienempikulutuksiset autot ovat nykyisin myös ns. tehdashinnaltaan halvempia, joten vääristys kertautuu. Ja vielä päälle pienempikulutuksinen auto ostetaan vähäisemmällä alvilla. On siinä ongelmaa ratkaistavaksi.
Mikä tässä on se ongelma?
Se että halvimman tekniikan autot eivät ole enää Suomeen rekisteröitynä halpoja, vaan suunnilleen saman hintaisia kuin ne kalliimmat. Suomeen ei siis varsinaisesti kannata tuoda lähtöhinnaltaan halpoja autoja, vaan mennä suoraan sinne hinnaston yläpäähän, ja sieltä voi sitten valita maksaako samalla rahalla suuren summan veroa, vai ostaako kallista tekniikkaa. Ja siksi Suomessa on läntisessä Euroopassa vanha autokanta, jos ei ole varaa ostaa kallista, niin ajellaan käytetyillä.
Muualla kevythybridi on sen hintainen että sellaisen pystyy ostamaan, sen sijaan että ajaa vanhalla autolla.
En tiedä mitä tarkoittaa että pienikulutuksinen auto (hybridi) on tehdashinnaltaan halvempi kuin halvemmalla, perinteisellä tekniikalla toteutettu auto. Joku huumorijuttu kenties?
Autojen keski-ikään vaikutta niin moniasia esim. suomessa sijoitetaan omistusasuntoon mieluummin kuin autoon, parinvuoden korkeammalla keski-iällä ei ole mitään merkittävää käytännönmerkitystä.
Ja Euroopan eniten myydyt auto on hinnaston halvimmasta päästä, niin kuin suomessakin.
Toiset ovat sitä mieltä, että Suomessa saa malliston alapään auton samaan hintaan kuin muualla yläpään. Siksi tosiaan uusia autoja ei haluta ostaa, kun pitäisi ostaa jotain järkevää.
Pienikulutuksiset autot ovat halvempia kuin suurikulutuksiset eli suuret ja painavat autot. En tiedä mistä löysit tuon perinteisen tekniikan tähän, mutta ei nykyisin ole valinnanvaraa. Ei perinteistä tekniikkaa ole saatavilla uusista automalleista. Ei ole monesta vanhemmastakaan, halvimmat mallit ovat samaa tekniikkaa mutta ilman varusteita eikä niitä kukaan siksi osta.
Eikö meidän siis täydykään puhua Volvosta? Viittaan edellä oleviin kommentteihin M880:an ensimmäistä kommenttia lukuunottamatta.
Minulle tuli tuo sähkövolvojen minimalistinen valikoima mieleen juuri tuosta uutisesta, että Volvo perustaa sen tahtaan Slovakiaan. Mitä siellä aiotaan valmistaa? Sitä Emblaako vain?
XC60:n sähköseuraajasta on liikkunut huhuja. Polestarilla on ison "XC90:n" eli 3:n jälkeen tulossa vielä 4 ja 5. Toinen on pienempi crossover, ja toinen on sedan. Eiköhän näille tule myös Volvolta vastineensa, joista se Polestarin crossover on XC60:n pari. Veikkaan että myös S/V 40:lle tulee C-segmentin seuraaja, XC40/C40 ei ihan täytä sitä luokkaa ainakaan hintansa puolesta.
Teoriassa ehkä näin, mutta käytännössä jarruveron tapaiset kotkotukset aiheuttavat tähänkin hyvään periaatteeseen epäjatkuvuuskohtia, kun samaa kulutusta verotetaan parempien jarrujen kanssa enemmän.
Miten parempia jarruja verotettaisiin enemmän? Sähköautossahan ei kuulemma tarvita jarruja kuin poikkeustilanteissa eli jos kuski ajaa väärin tai tulee äkkijarrutus. Jarruja on siksi tyhmää tehdä kuin ne tehtäisiin jatkuvaan käyttöön. Jarruista ei tarvitsisi tulla mitään päästöjä ulos muuta kuin hukkalämpö. Voisi sellaiset jarrut laittaa muihinkin autoihin, jos vain kiinnostusta riittäisi.
Ei siinä minustakaan mitään järkeä ole, mutta niin tapahtuu silti jos valistunut ostaja valitsi isommat jarrut ja auton datalehdellä on tuotannon ohjauskoodi
088 STEUERCODE 330 X 32 - BREMSE BEI 18 ZOLL BEREIFUNG
Tuolla perusteella Suomessa perittävä jarruvero seuraa auton mukana myös sen jälkeen kun se on vaihdettu vakiovanteille ja -renkaille.
Kun ostajan hakuseulassa on kattava varustelu, isot jarrut ja vanteet tulevat mukana melko väkisin. Yhteen autoon tein vaihdon itse kun rengasmelu paheni nastoilta kesärenkaille vaihtaessa. Yhteen sen oli tehnyt jo auton uutena tilannut joka halusi Avantgarden ulkonäön mutta Elegancen mukavuuden. Viimeisimpään Avantgardeen sen teki liike minun puolestani vaihtamalla kahden myynnissä olleen auton rengassarjat keskenään kun kerroin etten uskalla ostaa minulle uutta korimallia isoilla jarruilla tietämättä varmasti että myös vakiovanne mahtuu pyörimään etujarrujen ympärillä. Kyse ei siis ole yksittäistapauksesta vaan ainakin tuontiautojen osalta aika helposti hyvin varusteltuihin autoihin osuvasta ilmiöstä.
Päästöpohjaisuuden rikkoo tässä se, että toteutuneen kulutuksen sijasta verotetaan virkamiehen kuvitelmaa.
Volvo jättää ACEA:n. Volvo ilmoittaa valmistavansa vain sähköisiä ajoneuvoja v. 2030. Tarkoittaakohan tuo täyssähköjä vaiko edelleen myös hybridejä?
https://www.teslarati.com/volvo-follows-stellantis-departs-acea/
Sähköautoja, ei siis hybridejä.
Sähköpula ja öljyn hinta pakottaa siirtymään puukaasuautoihin.
@HR:
@Ruuhkamies kirjoitti:
Oliko muita vastaavia ilmoituksia tiedossa näiltä pelkkien polttisautojen valmistajilta, joilla on lisäksi sekä hybridejä, että täyssähkäreitäkin ehkä?
Täyssähköauto? Se lienee täyteen lastattu sähköauto, vai olisiko peräti täyteen ladattu sähköauto?
Koskahan joku (vähemmän) täyspäinen rupeaa nimittämään bensa- ja dieselautoja täysbensa- ja täysdieselautoiksi?
Kaasuautoista puhumattakaan. Onneksi niissä taitaa olla vähintään pieni bensatankki, ettei tarvitse koko ajan täyskaasulla ajaa.
Käännösvirheitä ja väärinkäsityksiä tulee niin paljon, etten enää luota etenkään suomalaismediaan vaan luen mieluimmin lähdetiedon suoraan. Tämä näyttää olevan jo vanha tiedote viime vuodelta:
https://www.media.volvocars.com/se/sv-se/media/pressreleases/277409/volvo-cars-ska-vara-helt-elektriskt-senast-2030
Avainsanat "helt elektrisk", "senast 2030", "fasa ut alla bilar som är utrustade med en förbränningsmotor, inklusive hybrider".
Uusien autojen huippunopeudet voitaisiin laskea 160 km/h, ei tarvitse tankkien kokoa muuttaa. Ajotavalla on vaikutusta kulutukseen ja kaikkeen joka liittyy turvallisuuteen liikenteessä. Tulevaisuudessa saataisiin järjettömät ylinopeudet karsittua pois ja kuolemien määrä vähenisi tältä osin samalla kuin itsestään.
En tiedä minkälaisille nopeuksille esim uusi BMW 320d on suunniteltu, mutta tankin koko on suuruusluokkaa 40 L. Ei edes hybridi eikä vararengasta, mihin lie tilaa tarvittu.
Juuri näin - tästä olen itsekin kirjoittanut täällä. Muutaman eri mediatoimiston läpi kiertäneet jutut värittyvät usein varsin kauas alkuperäisestä viestistä.
Tämän Volvonkin jutun luin suoraan heidän tiedotteestaan.
@tracktest kirjoitti:
Ihanko itse keksit? Olitko kuullut jostakin jo aiemmin?
Saksassa eivät tykänneet ajatuksesta ainakaan, olivat jo miettimässä ennen sinua. Mites luulet täällä Suomessa?
Järjettömän ylinopeuden raja alkaisi tuosta siis, millä perusteella? Eikö se ylinopeus ole aina suhteellista: joskus se katsotaan tikkarin ylityksestä, toisinaan siitä mitä seurausta onnettomuudessa tapahtui. Jne.
Painoa pudotettu, kulutus 4l/100 km. Pojalla tuo Touring td nelivetoisena.
Kumppani sinä se osaat tämän, olet siinä kyllä aivan ylivoimainen!
Lataushybridissä on 40l, muissa kolmesarjalaisissa on kyllä normaali 59l polttoainetankki olipa kyseessä sitten bensa tai diesel.
Aika hissunkissun pitää ajella, jos nelivetofarkulla 4l/100km pääsee (en sano etteikö suotuisissa olosuhteissa olisi mahdollista). WLTP yhdistetty on kuitenkin 6l/100km
Mun veljellä on G20 4-veto, 320d, vm. 2021. Ei ladattava. Sen range on vain alle 800 km tankillisella. Onkohan siinä jokin vika?
Löysin speksin, tankki on 40L
https://www.ultimatespecs.com/car-specs/BMW/115066/BMW-G20-3-Series-320d-Auto.html/amp
Hmm, aika erikoista kun kuitenkin esim. "bmw.fi -> 3 sarja (2022) -> tekniset tiedot" listaa tuon 40l tankin vaan lataushybridiin, ja muihin sen 59l.
Lataushybridissä tämä pitää ainakin paikkansa, kun eilen sain mahtumaan "tyhjään tankkin" 38.7l.
Polttoainesäiliö tilavuudet BMW 3-sarja.
https://autojen.com/polttoainesailion/bmw/3-series.html