Poimintoja sanomalehdistä - osa IV

2443 kommenttia
17810121382
  • Kumppani: "Miten ehdottaisit, että asiassa pitäisi edetä?"

    Tulisi perustaa jonkinlainen liikenneturvallisuuteen erikoistunut valvontayksikkö joka tunnistaa laittomat ajotavat ja huomaa vaaratilanteet. Sen nimi voisi olla "Liikkuva Poliisi".

    Jokainen voi omalla kohdallaan näyttää hyvää esimerkkiä esimerkiksi lisäämällä suuntamerkin käyttöään. Hyvällä ajotavalla voi olla vaikutusta jonkun toisen toimintaan, vaikkakin se tapahtuisi viiveellä eikä sitä itse koskaan pääsisikään huomaamaan.

    Huonon esimerkin / huonon kuljettajan ajosuorituksen huomaa helposti.

      
  • karrette:
    Tulisi perustaa jonkinlainen liikenneturvallisuuteen erikoistunut valvontayksikkö joka tunnistaa laittomat ajotavat ja huomaa vaaratilanteet. Sen nimi voisi olla ”Liikkuva Poliisi”.

    LP:n lakkautus oli kyllä huonompi juttu. Mutta en osta väitettä, että olisivat hoitaneet ko. tontilla (peräpeilissä kiinni ajamista) asiansa, kun olivat olemassa, muuten kuin satunnaisesti. Tuollaista sattuu ihan liikaa liikenteessä, että siihen pääsisi kiinni, ei LP-autojakaan ollut edes joka tien pätkällä. Ja sitä käytettiin yhtä lailla hyväksi, niin kuin nytkin.

    Esimerkin vaikutus? En tiedä vaikuttaisiko vilkun parempi käyttö peräpelisissä roikkumiseen vähentävästi. Eikä sekään, että itselläsi on edellä ajavaan riittävä etäisyys.

    Jotakin muuta pitäisi kehittää?

      
  • Kumppani: Esimerkin vaikutus? En tiedä vaikuttaisiko vilkun parempi käyttö peräpelisissä roikkumiseen vähentävästi.
    Pelkkä vilkku yksinään ehkä ei, mutta liian lähellä ajavan siirtäminen edelle itse valitussa paikassa näyttää vaikuttavan. Etenkin moottoripyörää ajaessani olen sen verran alleginen noille takarenkaan nuuhkijoille, että heitän ne edelleni heti kun mahdollista vaikka moottoritiellä OIKEAN VILKUN kanssa pientareelle väistäen ja nopeutta hidastaen.

    Tuota ei yleensä tarvitse tehdä kuin yhdelle. Seuraava takana tuleva yleensä ymmärtää mistä on kyse ja sen jälkeen takana säilyy hyvä turvaväli.

    En tosin tiedä, toimiiko tässä esimerkki vai katsovatko muut moottoritielläkin edelläajavalta ohitusapua tarvitsevan nolatuksi niin pahasti, etteivät halua itselleen samaa kohtelua? Oli miten oli, toimii kyllä, ja riittävän turvavälin pitäminen myös taakse päin on mahdollista, jos asia itseä kiinnostaa.

      
  • Konstit taitaa olla monet, mutta selkeästi olet löytänyt toimivan version.

    Kaiken kaikkiaan karretten esille nostamat "muut kuin rajoitusnopeuteen liittyvät" erilaiset häiriöt, tai miksi niitä yhdellä sanalla kuvailisi, ovat arkipäivää liikenteessä. Kameratolpat eivät siinä auta todellakaan, se on selvä.

    Väitetään, että vain rangaistuksilla häiriköimistä saisi vähennettyä, mutta kun kaikkiin tilanteisiin ei päästä kiinni. Tuntuu vielä siltä, ettei poliisia tietenkään näy juuri silloin, kun osuu joku törppö omalle kohdalle.

    Ja on turha toivoa, että poliiseja lisättäisiin joka notkoon vahtimaan, niin siinä onkin tekemisen paikka miten esim. asennemaailmaa saadaan parannettua. Kuka keksii jonkun viisasten kiven?

      
  • "Eikä sekään, että itselläsi on edellä ajavaan riittävä etäisyys."

    Se on lähtökohta, normaalitaso. Kun ei painosta edelläajavaa, tai antaa tilan liittymästä tulijalle voi näyttää esimerkkiä että on olemassa vaihtoehto sille yleiselle tavalle että ajaa tiivissä letkassa estäen toisilta tarpeelliset kaistanvaihdot.

    Jotkut moittivat että turvalliseen väliin tunkee aina joku.

    • Moottoritiellä eteen tunkee usein joku vaikka edessä ja takana olisi kilometri tyhjää tilaa. Samaten tarpeettoman lähellä ajetaan vaikka tilaa olisi taaempanakin.
    • Jollei turvallista väliä ole, niin väkisin tunkeva aiheuttaa haitariliikettä taakse.
    • Liikenne pysähtyy joskus ilman näkyvää syytä. Se johtunee siitä että välit ovat olleet liian lyhyet että ajoneuvot olisivat voineet edetä hidastamatta voimakkaasti.

    Kuljettajia on tuhansia, ja uskon että hyvä esimerkki voi kannustaa toimimaan oikein (ai, kaistanvaihdon voi tehdä noinkin kaukana!?).

    Jotkin automerkit ovat huonojen kuljettajien suosiossa, ja se näkyy liikennekäyttäytymisessä ja vähemmän näkyvästi jopa niiden vakuutusmaksuissa.

      
  • SO2001: ”TeeCeen perusväitteitä en sinänsä kiistä, vaikka joistakin yksityiskohdista olen voinut saivarrella.”

    Ne perusväitteeni ovat yhtä kuin syyt mielipiteilleni. Niitä sinä et tosiaan ole (enää viimeaikoina) kiistänyt, mutta kiistät niihin perustuvien mielipiteitteni järkevyyden, etkä kerro miksi perusväitteistäni pitäisi sinun mielestäsi seurata toisenlaisia mielipiteitä.

    Kun olen esimerkiksi kertonut mielipiteekseni että pidän kameravalvontaa hyvänä, koska sillä saadaan aikaan suurin vaikutus ylinopeuden aiheuttamiin liikennekuolemiin sijoitettua euroa kohti, niin sinä pidät taas uudelleen esitelmäsi siitä miten ylinopeus voitaisiin estää nopeusrajoittimilla. Tuo vastaus ei liity mitenkään mielipiteeseeni eikä sen perusteluun.

    Kun lopulta uskoin että tuo on ainoa tapa jolla kykenet keskustelemaan liikenneasioista, lopetin yritykseni sen suhteen ja keskityin niihin syihin, joista tuo käytöksesi minun mielestäni johtuu. Silloin olemme niin lähellä samaa aihetta kuin nykytilanteessa on mahdollista: sinä saarnaat missiotasi ja minä arvuuttelen mistä se johtuu.

      
  • SO2001: ” Jos noin monessa asiassa en väitä vastaan, niin missä sitten väitän vastaan.
    Kyse ei ole vastaan väittämisestä vaan mielipiteiden erosta erosta siinä, miten hitaampiin nopeuksiin ja turvallisempaan liikenteeseen pitäisi päästä. Myös siinä mielipiteemme eroavat, missä osassa liikennettä nopeuksia pitäisi alentaa, ja missä niitä ei tarvitsisi alentaa, ja voitaisiinko alentamisesta jossakin luopua ja saavuttaa turvallisuuden paraneminen jollakin muulla keinolla.”

    Kyse ei voi olla mielipide-eroistamme noissa asioissa, koska en ole osallistunut keskusteluun noista aiheista. Sinä kuitenkin luulet, että nuo asiat ovat pääasiallinen syy kinoihimme. Ihmetteletkö vielä miksi pidän turhana keskustella kanssasi liikenneasioista?

      
  • SO2001: ”Jos turvallisuus asetetaan ainoaksi ja tärkeimmäksi kriteeriksi, ajoneuvojen käyttäminen pitää kieltää. Ei ajoneuvoja – ei ajoneuvo-onnettomuuksia. Näin ei kuitenkaan tehdä, vaan ajoneuvoliikenne sallitaan, vaikka tiedetään sen johtavat loukkaantumisiin ja kuolemantapauksiin.”

    Niin, jos turvallisuus asetetaan ainoaksi ja tärkeimmäksi kriteeriksi, niin ajoneuvojen käyttäminen pitäisi tosiaan kieltää. Mutta se kuitenkin sallitaan, joten nähtävästi ajatusketjussasi on jokin vika. Keitä ovat nämä joiden sanot pitävän turvallisuutta liikenteen ainoana ja tärkeimpänä kriteerinä? Olet sanonut esimerkiksi minun olevan yksi niistä, mutta todellisuudessa olen sanonut olevani päinvastaista mieltä:

    TeeCee: ”Tietenkään turvallisuus ei ole kaikkein tärkein asia. Sinä olet ainoa joka on sanonut että olisi, ja senkin sinä juuri peruit. Mutta jos osallistuu keskusteluun liikenne>strong>turvallisuudesta, niin eikö ole aika luonnollista, että puheeksi nousee liikenteen turvallisuuteen liittyviä asioita?

    TeeCee: ”Eihän liikenteen tarkoitus ole olla mahdollisimman turvallinen, sen tarkoitus on tuottaa kuljetuspalvelua suunnitellulla riskitasolla.

    Kaipaan jotain selitystä siihen, miksi keksit minulle omalta kannaltasi sopivamman mielipiteitä. Koska et itse kykene tai halua selvittää asiaa, yritän omin päin. Sinulla on turvallisuudesta mielipide, jonka olet kehittänyt oikeuttamaan omia pakkomielteitäsi. Muutama esimerkki:”turvallisuus on vain keppihevonen muiden tavoitteiden taustalla...turvallisuudesta on tehty taikasana, jolla kaikki vastustus saadaan loppumaan... Turvallisuus on hyvä tekosyy ihmisten vapauden vähentämiseen, koska aina voidaan sanoa, että turvallisuutta pitää vielä lisätä... Tämä uusi uskonto on turvallisuususkonto, vaikka sitä ei virallisesti uskonnoksi sanotakaan. Sen ylipappeja ja korkeimpia vallankäyttäjiä ovat poliisit... Turvallisuus-käsitteen avulla rakennetaan totalitarismia. ”.

    Jotta voisi olla tuota mieltä, täytyy olla joku taho, joka takoo kansan päähän ajatusta turvallisuuden tärkeydestä. Jos sellaista tahoa ei ole, se täytyy keksiä, muuten ajattelulta putoaa pohja. Olet kehitellyt ajatuksen ylinopeususkonnosta, jonka ylipappeja ovat sinun mukaasi poliisit. He masinoivat monet tahot suorittamaan etujaan ajavaa aivopesua, joka valmistelee kansaa alistuvaiseksi. Alistuvaista kansaa tarvitaan jotta poliisi voisi luoda maailmaan totalitaarisen komennon.

    Olet keksinyt tuon varmaankin päinvastaisessa järjestyksessä, eli ensin huomasit poliisin hivuttavan maailmaa totalitaariseen diktatuuriin, ja loput kehittelit tuon älynväläyksen loogiseksi jatkeeksi. Mutta missä ovat nämä ihmiset, joille turvallisuus on liikenteen ainoa ja tärkein asia? Heitä pitää olla paljon, muutamalla ei vielä saada pyöritettyä kokonaista turvallisuususkontoa. Millä sanoilla he tarkkaan ottaen ovat ilmaisseet sinulle pitävänsä turvallisuutta liikenteen ainoana ja tärkeimpänä asiana?

      
  • http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804232200896060_u0.shtml

    Onko lakien noudattamisen valvonta ihmisten kiusaamista?

      
  • Ei ole, jos niitä olisi ylinopeuksien kohdalla valvottu aktiivisemmin niin meidän kaikkien vakuutusmaksut olisi huomattavasti alemmat.
    Vakiorakit alkaa taas räksyttämään vastaan, miettikää ensin asiaa luuta kalutessanne.

      
  • Jutussa oli ainakin kaksi aihetta. Sakottaminen ja rajoitusten asettaminen kohtuulliselle tasolle.

    Ensimmäisestä on turha mussuttaa, kun sskkojen kerääminen on vapaaehtoista.

    Jälkimmäisessä sen sijaan on tikkarien arpojilla paljonkin parantamisen varaa.

      
  • Lukija40792: ”Onko lakien noudattamisen valvonta ihmisten kiusaamista?”

    Minusta se olisi ihmisten kiusaamista, jos asetettaisiin lakeja, mutta ei valvottaisi niiden noudattamista. Lakien tarkoitus on ohjata ihmisten käyttäytymistä, eikä ihminen muuta käytöstään ilman sanktion pelkoa, eli valvontaa. Ilman valvontaa lait olisivat olemassa vain jotta voitaisiin rangaista kun jotain ikävää on jo tapahtunut, ja sen minä lasken kiusaamiseksi.

    Tämä pätee myös väärin asetettuihin rajoituksiin ainakin siihen asti, kunnes kaikille on selvää mikä on ”väärä rajoitus”.

      
  • TeeCee: Ilman valvontaa lait olisivat olemassa vain jotta voitaisiin rangaista kun jotain ikävää on jo tapahtunut, ja sen minä lasken kiusaamiseksi.
    Aivan, eikä ongelma edes rajoitu tuohon. Jo ennen osumiakin olisi varsin todennäköistä, että valvomatonta lakia ei kovin moni noudattaisi. Se olisi kaikkien kiusaamista arvaamattoman liikenneympäristön ja ristiriitaisten odotusten vuoksi.

    TeeCee: Tämä pätee myös väärin asetettuihin rajoituksiin ainakin siihen asti, kunnes kaikille on selvää mikä on ”väärä rajoitus”.
    Ei suinkaan. Hyvä tai huono laki jota valvotaan on suhteellisen hyvin tunnettu normi, eikä sen noudattaja ole samanlainen poikkeus vakiintuneesta käytännöstä kuin saman lain noudattaja olisi ellei valvontaa olisi.

    Kohtuuttomaksi koettua määräystä kritisoidaan, mutta sitä noudatetaan silti, koska on pakko. Nekin jotka eivät noudata, ymmärtävät että on olemassa muita, jotka noudattavat. Käytännön esimerkkinä tästä kuljettajien sopeutuminen moottoritielle muutaman kilometrin välein tietyön vuoksi paiskattuihin 50 rajoituksiin. Oikeaa kaistaa saa valvonnan turvin ajaa ihan rauhassa vaikka hidastaa niin paljon, ettei varmasti ylitä puuttumiskynystä. Vasen kaista menee sitten jotain muuta nopeutta, mutta en huomaa mitä minulta tämän vuoksi jää puuttumaan?

      
  • 740GLE: ” Jo ennen osumiakin olisi varsin todennäköistä, että valvomatonta lakia ei kovin moni noudattaisi. Se olisi kaikkien kiusaamista arvaamattoman liikenneympäristön ja ristiriitaisten odotusten vuoksi.”

    Tätä minäkin ajoin takaa; valvonnan tarkoitus on ennaltaehkäistä riskinottoa. Valvonta tuottaa kuljettajille keinotekoisen riskin, joka on kouriintuntuvampi kuin liikenteen oikeat riskit. Yksilön todennäköisyys satuttaa liikenteessä itseään tai muita pahasti on pieni. Pieni riski ei motivoi välttelemään näitä todellisia riskejä, mutta aika moni osaa pelätä jäävänsä kiinni liikennevalvonnassa. Jotta olisi kiinnijäämisenriski, pitää olla järjestelmä jolla otetaan kiinni (=valvonta), ja järjestelmä, joka määrittelee mitä tekoja tekevillä on aihetta pelätä kiinnijäämistä (=laki).

    Yksinään kumpikaan noista ei tuota hyötyä, jäljelle jäisi vain negatiiviset puolet. Valvonta ilman lakia on mielivaltaa, ja laki ilman valvontaa on vain rankaisemista ilman ennaltaehkäisevää vaikutusta.

      
  • Poliisi ampui kuljettajan

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804282200909920_u0.shtml

    Sellaista se poliisivaltiossa eläminen on, vai mitä SO2001? Varmaan nautinnollinen tilanne viranomaisedustajille: pääsivät kaahaamaan ja ruutia paloi.

      
  • Taas uutisointia ylinopeuksista ja nyt myös onnettomuuksista tietöiden kohdalla.

    https://yle.fi/uutiset/3-10254734

      
  • Pidin muutaman kuukauden tauon tälle palstalle kirjoittamisessa. Yksi viimeisimmistä tai mahdollisesti viimeisin juttuni ennen taukoa näyttää olevan kirjoitettu 24.3.2018, jolloin olin Berliinissä. Tuolloin tuli pidettyä taukoa myös autolla ajamisessa. Se kesti noin kuukauden.

    Alussa syy kirjoittamattomuuteen oli se, että väsyin lukemasta kuukaudesta toiseen samoja "olet harhainen" juttuja. Koin olevani mielipiteineni yksin muita vastaan. Sellainen on pitkän päälle rasittavaa. Foorumimaailman ulkopuolisessa elämässä asetelma ei ole tällainen, vaan minun tavallani ajattelevia ja asiat samalla näkeviä on muitakin. Tälle nimenomaiselle keskustelupalstalle on kuitenkin jostakin syystä valikoitunut tavallista useampia tietynlaisen maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä, mistä syntyy harhakuva, että kaikki ihmiset olisivat sellaisia.

    Kun vihdoin päätin palata kirjoittamaan, törmäsin uuteen ongelmaan. Sivun byrokratia oli muuttunut, eikä vanha nimimerkkini SO2001 enää ollut käytettävissä. Tuli ilmoitus, että se on jo jonkun toisen käytössä - luultavasti minun, vaikka en voi sitä enää käyttääkään. Kun kuitenkin muilla tuntuivat olevan vanhat nimimerkit edelleen käytössä, en ollut halukas antamaan periksi ja keksimään kokonaan uutta nimimerkkiä. Itse asiassa en alussa edes tiennyt, että ohjelman automaattisesti antaman nimimerkin voi itse muuttaa. Huomasin muutoksen mahdollisuuden vasta jokin aika sitten. Mutta SO2001 ei siis kelvannut.

    Lopulta keksin korvata toisen nollista isolla O:lla, siis kirjaimella. Nimimerkki näyttää samalta (ainakin minun tietokoneessani), mutta ei ole aivan sama. Mutta se saa kelvata.

    Katsotaan nyt, miten tämä etenee.

    Ja nyt varsinaiseen asiaan eli poimintoihin sanomalehdistä.

    Huomasin vanhassa Iltalehden uutisessa maininnan, että lakimuutoksen takia katsastuksessa määrätään yhä useammin ajokielto autolle. Tästä nousi mieleeni muutama kysymys, joista ensimmäinen on se, pitääkö ajokieltoon määrätty auto kuljettaa trailerilla tai hinausautolla pois katsastuspaikalta, ja jos pitää, voisiko katsastusasemalla olla salaista yhteistyötä jonkin tietyn hinausyrittäjän kanssa. Kun autoilija pähkäilisi, miten auton saa pois katsastuspaikalta, katsastaja antaisi tietyn puhelinnumeron ja saisi provision, mikäli hinaussopimus syntyisi.

    Jos asiakas lähtee ajamaan ajokieltoon määrätyllä autolla, soittaako katsastusmies poliisille?

    Tutkin hieman lainsäädäntöä katsastuksessa hylättyjen autojen osalta.

    Löytyi mm. seuraavaa (Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta):

    "Jos ajoneuvoa ei edellä tarkoitettuna aikana hyväksytä jälkitarkastuksessa tai määräaikaiskatsastuksessa, ajoneuvoa saa käyttää liikenteessä vain sen kuljettamiseksi korjattuna sille varattuna aikana katsastukseen."

    "Katsastustoimipaikka voi antaa määräaikaiskatsastuksessa ajokieltoon määrätylle ajoneuvolle tai 3 ja 4 §:ssä tarkoitetun katsastusajan jälkeen katsastuksessa hylätylle ajoneuvolle todistuksen, joka oikeuttaa ajoneuvon kuljettamiseen lähimpään paikkaan, jossa korjaus voidaan tarkoituksenmukaisesti suorittaa, ja korjauksen jälkeen uudelleen katsastettavaksi. Todistuksessa on mainittava, minne ja miten ajoneuvon saa kuljettaa sekä kuinka kauan todistus on voimassa."

    Herää kysymyksiä.

    Kuinka usein korjaamoille tuodaan ja sieltä viedään autoja trailerilla tai hinausauton perässä sen vuoksi, että niitä ei saa käyttää edellä mainitusta lainkohdasta johtuen liikenteessä? Kuinka usein katsastustoimipaikat kirjoittavat edellä mainittuja todistuksia, ja miten lähin paikka, jossa korjaus voidaan tarkoituksenmukaisesti suorittaa, määritellään. Mistä katsoen lähin? Katsastuspaikalta? Auton omistajan kotoa?

    Missä autot säilytetään korjaamisen ja uusintakatsastuksen välisenä aikana, mikäli edellä mainittua todistusta ei ole? Voidaanko niitä säilyttää korjaamoiden pihassa? Korjaamoiden pihat eivät ole liikenteeltä suljettuja alueita, joten miten autoja tulee siirtää pihoissa, ettei siirtelyä katsota "liikenteessä käyttämiseksi"?

    Seuraavassa oletetaan edelleen, että todistusta ei ole.

    Jos autot kuljetetaan korjattuna mutta ei katsastettuna asiakkaan pihaan, onko tämäkin kuljetus tehtävä hinausautolla tai trailerilla. Jos asiakas säilyttää autoaan kadun varressa, onko kuljetus tehtävä nosturiautolla, koska eikö auton pysäköiminen omalla koneella ajaen olisi auton käyttämistä liikenteessä. Onhan katu liikenteeseen käytettyä julkista aluetta. Vai miten asia tulkitaan? Millainen ajaminen on auton käyttämistä liikenteessä?

    Epäilen, että edellä mainittua lakia rikotaan yleisesti, kun katsastuksissa hylättyjä autoja viedään korjaamoille ja haetaan korjaamoilta. Autoilla yksinkertaisesti ajetaan ja toivotaan, että poliisi ei satu reitin varrelle, eikä korjaamon omistaja tee ilmoitusta.

    Minäkin ajaisin.

    Uusien asetusten tultua voimaan katsastus alkaa olla aina vain pelottavampi tapahtuma, kun ei tiedä millä kyydillä ja millä rahoilla katsastuspaikalta tullaan pois, ja miten auto sieltä tuodaan. Voi olla kallis ja hankala reissu. Minulla lähin katsastuspaikka on noin 60 kilometrin päässä.

      
  • SO2OO1: Et todellakaan ole mielipiteinesi yksin. Olen kaivannut monenlaisiin typeryyksiin ja typeryksiin hauskasti kantaa ottavia kirjoituksiasi näiden nykyisten, mielestäni tyhjänpäiväisten, kilowatti-desilitrasäästämisjankutusten sijaan.
    Lykkyä tykö.

      
  • SO2001: ”Koin olevani mielipiteineni yksin muita vastaan. Sellainen on pitkän päälle rasittavaa. Foorumimaailman ulkopuolisessa elämässä asetelma ei ole tällainen, vaan minun tavallani ajattelevia ja asiat samalla näkeviä on muitakin.

    Maailmassa on monta miljardia ihmistä, niin suureen porukkaan mahtuu monta samaa mieltä olevaa, oli mielipide miten kaheli tahansa. Mutta ei holokausti katoa tai Loch Nesin hirviö ilmesty sillä, että maailmalta löytyy monta joiden mielestä ensin mainittu on juutalaisten juoni ja jälkimmäinen silminnäkijöiden vahvistama fakta.

    Sinulla mielipiteet ovat lähinnä apuvälineitä omien ongelmiesi käsittelyssä, eikä yrityksiä ymmärtää ympäröivää maailmaa mahdollisimman totuudenmukaisesti. Tästä seuraa ongelmia kun yrität ”keskustella”. Keskusteluissa esitetään perusteluja, joten muut eivät sulata kun joku perustelee mielipidettään toisella mielipiteellä. Sellainen johtaa väistämättä sinä vastaan muu maailma-asetelmaan.

    Keskusteluissa on luonnollista, että esitettyjä mielipiteitä arvostellaan. Mitään keskusteluahan ei edes synny, jos kaikki ovat samaa mieltä. Keskustelussa arvostelu kohdistetaan perusteluihin, ja koska sinun mielipiteillesi esittämät perustelut ovat sinun itsesi keksimiä, mielipiteittesi arvostelu kohdistuu käytännössä sinuun.

    Tämä on tietysti hankala asia ihmiselle, joka pelkää negatiivista arvostelua ja jonka mielestä hänen kaikkein huonoin ominaisuutensa on, että hän ei kestä moitteita. Mutta mihin arvostelun sitten sinun mielestäsi pitäisi kohdistua, kun esität mielipiteen jota et pysty todistamaan oikeaksi itsesi ulkopuolelta tulevalla, tarkistettavissa olevalla tiedolla? Sinä vihaat kun auktoriteetit kertovat totuuden jonka odottavat muiden hyväksyvän kritiikittä, mutta sinun totuuksiasi ei saisi kritisoida, koska totuuden keksijänä niiden kritisointi kohdistuu sinuun itseesi, ja sinä et tykkää kun sinua arvostellaan. Nyt sinä et ole kirjoittamassa julistuksia omille blogeillesi, nyt sinä olet keskustelupalstalla, eikä keskustelun perusääntöjä muuteta vain siksi että sinä et oman historiasi vuoksi pidä niistä.

      
  • Eikö ehjän auton vieminen katsastukseen ole mahdollinen vaihtoehto?

      
  • En ole koskaan pelännyt katsastusta, jännittänyt ehkä olen hiukan. Kerran edellinen autoni on hylätty jarrujen takia, mutta ei määrätty ajokieltoon. Jarrujen korjauttamisen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa uusintakatsastuksessa.

      
  • Viimeisin kirjoitukseni (10.7.) oli vähän hapuileva. Myönnän sen itsekin.

    Etsin ensiksi lainkohdan, jossa kerrotaan, että ajokieltoon määrätyllä autolla ei saa ajaa, ja että katsastustoimipaikka voi myöntää luvan auton ajamiseen korjaamolle. Tämän jälkeen kirjoitin käsityksiäni tästä lainkohdasta unohtaen sen jälkimmäisen osan eli mahdollisuuden, että katsastustoimipaikkka voisi myöntää luvan. Vasta kymmeniä rivejä kirjoitettuani tuo kohta osui vahingossa uudestaan silmiini. Tällöin monilta kirjoitukseni väitteiltä putosi pohja pois. Minun olisi pitänyt poistaa pitkä pätkä jo kirjoitettua tekstiä ja muokata koko kirjoitus uudestaan. Oli kuitenkin kiire, ja jouduin lopettamaan. Tässä tilanteessa järkevintä olisi ollut taltioida puolivalmis teksti ja lähettää se korjattuna myöhemmin, jos vielä siltä olisi tuntunut. Painoin kuitenkin "lähetä" -nappia, koska ei ollut aikaa muuhun. Lopputulos oli siten valitettava sekasotku.

    Mutta nyt asiasta toiseen eli lehtiuutisiin. Tänään lehdessä kerrottiin, että poliisia pakeneva autoilija törmäsi vastaan tulevaan autoon, jossa olleet kaksi ihmistä kuolivat. Myös pakenija kuoli.

    Minun mielestäni sivullisten ihmisten kuolemat poliisin takaa-ajotilanteissa ovat erittäin valitettava asia. Enemmistö Suomen poliisia rakastavasta kansasta kuitenkin kannattaa näitä takaa-ajoja tietoisena niiden aiheuttamista ihmisuhreista. Joten sitä saatiin, mitä tilattiin. Ja iltapäivälehdet saivat lööppejä ja mainostuloja.

    https://yle.fi/uutiset/3-10313096

    Lopuksi vielä aiheesta toiseen. Esitän seuraavaksi tositapahtumiin perustuvan tapahtumakuvauksen ja kysyn, miten itse kukin tilanteen ratkaisi.

    Mitä foorumin kirjoittajat tekisivät, jos he olisivat jonkun läheisensä (lapsensa, miehensä, vaimonsa, äitinsä, isänsä ym.) kanssa illalla kahdeksan aikaan ajamassa jostakin periferiasta Helsinkiin, ja auton kaasuvaijeri katkeaisi kesken matkan. Auton moottori kävisi enää tyhjäkäynnillä. Perille olisi vielä kolmesataa kilometriä. Edessäpäin parinkymmenen kilometrin päässä olisi lähin taajama. Muuten seutu olisi aika hiljaista, samoin liikenne. Matkustajan pitäisi olla aamulla perillä koulussa tai työssä tai mikä syy olisikin. Lähialueilta ei olisi julkista liikennettä Helsinkiin enää tuohon aikaan. Mukana ei olisi (äly)puhelimia tai muita laitteita, joilla pääsisi nettiin katsomaan aikatauluja tai soittamaan jonnekin.

      
  • SO2001:
    ......Tässä tilanteessa järkevintä olisi ollut taltioida puolivalmis teksti ja lähettää se korjattuna myöhemmin, jos vielä siltä olisi tuntunut. Painoin kuitenkin ”lähetä” -nappia, koska ei ollut aikaa muuhun. Lopputulos oli siten valitettava sekasotku.

    Niin, tämä on ollut yleisvaikutelma kirjoituksistasi kaiken kaikkiaan, sen lisäksi, että pitkän stoorin lopuksi usein kerrot palaavasi joskus varsinaiseen aiheeseen, josta sinun piti kirjoittaa vastauksia(kin), mutta lähdit eri poluille. Niinpä.

    Et ole osannut käydä TeeCeen kanssa keskustelua, vaan väistellyt. Se olisi ollut tässä lukemisessa se mielenkiintoisin puoli, mutta kun ei....

      
  • SO2001
    ...lakimuutoksen takia katsastuksessa määrätään yhä useammin ajokielto autolle. Tästä nousi mieleeni muutama kysymys, joista ensimmäinen on se, pitääkö ajokieltoon määrätty auto kuljettaa trailerilla tai hinausautolla pois katsastuspaikalta, ja jos pitää, voisiko katsastusasemalla olla salaista yhteistyötä jonkin tietyn hinausyrittäjän kanssa. Kun autoilija pähkäilisi, miten auton saa pois katsastuspaikalta, katsastaja antaisi tietyn puhelinnumeron ja saisi provision, mikäli hinaussopimus syntyisi. Jos asiakas lähtee ajamaan ajokieltoon määrätyllä autolla, soittaako katsastusmies poliisille?

    Ja sinä vieläkin ihmettelet miksi kirjoituksiasi pidetään harhaisena tms! Joka asiassa on jotakin kähmintää näköjään...

    Miksi katsastusasemalla olisi salaista yhteistyötä hinausyrittäjän kanssa? Sehän voi olla ihan julkinen yhteistyökumppanuuskin, eikä siinä olisi mitään ihmeellistä minun mielestäni. Sitä et vain hoksannut, että voisit tilanteessa joka tapauksessa ihan oikeasti ja aidon itsenäisesti valita sen hinausyrittäjän itse! Näin tuli tuo(kin) salaliittoteoria murskatuksi, oletko tyytyväinen vastaukseen?

    Se, soittaako katsastusmies poliisille riippunee ihan katsastusmiehestä. Yksi soittaa, toinen ei? Voisin kuvitella, että ensimmäisessä tapauksessa sinä ihmettelisit sitä, miten nihilisti sääntösuomalainen katsastusmies olisikaan ja jälkimmäisessä tapauksessa että eihän niitä sääntöjä kukaan kuitenkaan noudata näköjään. Kumpikaan ei olisi hyvä!

    Onko sinusta ajokieltoon määrääminen heikkokuntoiselle, ajokelvottomalle autolle ylipäätään oikein? Vääntäisitkö siis rautalangasta meille, miten ratkaisit itse tilanteen, kiitos.

      
  • SO2001: ”Minun mielestäni sivullisten ihmisten kuolemat poliisin takaa-ajotilanteissa ovat erittäin valitettava asia. Enemmistö Suomen poliisia rakastavasta kansasta kuitenkin kannattaa näitä takaa-ajoja tietoisena niiden aiheuttamista ihmisuhreista. Joten sitä saatiin, mitä tilattiin.”

    Aivan, sehän se todennäköisin selitys tuollaisille tapahtumille tietenkin on, että ihmiset haluavat sivullisten kuolevan takaa-ajoissa. Vain sinä pidät sitä valitettavana, me muut olemme niin pahasti aivopestyjä poliisin ystäviä, että sallimme poliisille sen nautinnon minkä he saavat takaa-ajoista.

    Mutta ihan vaan keskustelun vuoksi voisit kirjoittaa näkyviin pohdiskeluasi siitä, mitä liikenteen uhrimäärään vaikuttaisi, jos ihmiset tietäisivät, ettei poliisi ei lähde takaa-ajoon kunhan vaan ajaa riittävän kovaa.

      
  • RE: ajokielto: ei mitään käsitystä lain tulkinnasta, mutta en osaa nähdä saamaansa korjausmääräystä tavalla tai toisella vilpittömässä mielessä noudattamaan pyrkivää autoilijaa itselleni riskinä. Paljon suurempi riski minulle ovat autoilijat, jotka joko tietoisesti jättävät noudattamatta joko ajoneuvon teknisiä määräyksiä tai ajamista koskevia TLL ja TLA määräyksiä. Kaikkein suurimman uhan oletan aiehutuvan meistä tavallisista ihmisistä, itseni mukaan lukien, jotka luulemme ajavamme sääntöjen mukaan, mutta paras käsityksemme sääntöjen mukaisuudesta on liian huono.

    RE: Mäntyharjun kolari: Ajoittain uusiutuva vakiokeskustelu, ja poliisin toiminta tilanteessa tietenkin tutkitaan, koska känniääliön lisäksi myös sivullisia kuoli.

    Tähän saakka näkemäni uutisointi ei osoita mitään moittimista poliisin toiminnassa. Poliisi ei ahdistanut pakenemaan, vaan pakeneminen oli pakenijan oman valinta. Poliisi ei edes teoriassa olisi pystynyt painostamaan vauhdin nostamiseen, koska jutun mukaan menetti näköyhteyden pakenijaan hyvin pian. Känniääliö siis katosi maisemaan tehokkaan autonsa turvin saman tien.

    Koska känniääliöitä ei haluta lukita talteen eikä laittaa kuokkimaan nelostietä moottoritieksi käsipelillä Heinola - Oulu välillä, jää tapauksesta hyvin vähän opittavaa. Edes noin 10 EAK:n ja tuhansien ratakilometrien jälkeenkään en osaa kuvitella, miten olisin vastaantulijan asemassa pystynyt pelastumaan tältä kolarilta? Törmäys kallioleikkauksessa tarkoittanee leikkauksella loivennettua mäen harjannetta, ja sen mukaista näkyvyyttä laillisella nopeudella vastaantulevan auton takaa kosmisella pakonopeudella lähestyvään. Sitten kun tilanne tulee silmille väistämättä erittäin lyhyellä reaktioajalla, kallioleikkaus vie vapaan pelitilan.

    Elämän ja liikenteen asiantuntijapelissä voi omalla toiminnallaan parantaa omia mahdollisuuksiaan merkittävästi, mutta tästä tapauksesta en valitettavasti keksi mitään realistista tapaa, jonka voisin kohtuullisella varmuudella taata että minulle ei käy samoin kuin känniääliön surmaamalle vastaantulijalle.

      
  • SO2001: Mitä foorumin kirjoittajat tekisivät, jos he olisivat jonkun läheisensä (lapsensa, miehensä, vaimonsa, äitinsä, isänsä ym.) kanssa illalla kahdeksan aikaan ajamassa jostakin periferiasta Helsinkiin, ja auton kaasuvaijeri katkeaisi kesken matkan. Auton moottori kävisi enää tyhjäkäynnillä.
    Kiitos rekisteröitymisselostuksesta. Olen jo vuosikaudet siteerannut sinua nimimerkillä so2001 (isoin kirjaimin), joten uusi rekisteröitymisesi on täysin linjalla vanhojen aiemmin väärien sitaattieni kanssa :-)

    Kuvaamasi tilanne ei ole meillä ollut realistinen kuin nimimerkkini auton osalta, koska muiden kaasuläppää (if any) ohjaa tietokone, eikä mitään vaijeria ole olemassakaan. Nyt kun toiseksi vanhin auto on myyty alkukesästä, saimme perheemme autojen keski-iän puristetuksi jopa hieman alle 18 vuoteen, silti kaasuvaijeri on vain 31-vuotiaassa Seittenneliskanttisessa.

    Kaasupolkimen potentiometrin tai kaasuläppäkotelon vika saattaa tietenkin katkaista kaasupolkimen ja kaasuläpän välisen yhteyden, ja se on yleensä maantiellä tekemätön paikka. Lähellä kotia soitetaan joku kotoa vetämään raato kotitalliin de-bugattavaksi. Kauempana ollessa luotetaan halpaan osakaskoon liittyvään autopalveluvakuutukseen.

    Jos taas haveri sattuu kuvaamallasi tavalla kaukana kotoa 740 GLE:lle, minä tai autoa ajava kuljettaja minun ohjeillani varmaan ruuvaisi kaasurullan rajoitinruuvista lisää kierroksia ehkä reilut 1500, jolla pystyisi ajamaan hitaasti vaikka Helsingistä takaisin 7 tunnin sijasta 10-11 tunnissa, ellei Jyväskylän Volvo-huollosta tai Motonetistä satu löytymään Seittenneliskanttisen kaasuvaijeria. Vaijerin vaihtoa vaikka korjaamon pihalla todennäköisesti kiinnostaisi kokeilla, jos vaihtoehtona on jatkaa koko matkan puuduttavin osuus nelostietä pohjoiseen kuuttakymppiä.

    Mistä muuten tiesit, että Seiskan kaasuvaijeri on edelleen alkuperäinen. Älä nyt vaan mene sitä loitsimaan, kun tuon yhden jo myydyn auton vuoksi Seittenneliskanttinen on taas päivittäisessä ajossa, kunnes W124:lle löytyy arvoisensa seuraaja :-)

      
  • BMW:ssäkään ei ole ollut kaasuvaijereita vuosikausiin. Kai se jollain Limp-moodilla nilkuttaisi kotiin rajoitetulla nopeudella, jos jotain vikaa moottorinohjaukseen tulisi. Jos puhelin jostain käsittämättömästä syystä olisi jäänyt matkasta, ottaisin yhteyttä BMW:n Liikkuvuusturvaan auton oman tietokoneen (SIM-kortin) välityksellä.

      
  • Ollaankohan me SO2001:n tavoitteleman vastauksen lähelläkään?

      
  • Epäilen, että emme. Mutta luulisin, että riittävän vanhan auton kaasuläpän saisi lukituksi jollain MacGyver-konstilla tiettyyn asentoon, jolloin vakiokierroskoneella saisi ajetuksi määränpäähän tai johonkin huoltopaikkaan paremman avun lähteille. Aikoinaan joissain autoissa oli jopa käsikaasuja, jolla kierrokset sai sopivaksi. Itse käytin sellaista joskus köyhän miehen vakionopeussäätimenä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit