Yhteisöjen jäsenet pyrkivät pitämään huolta oman asemansa säilymisestä yhteisön hierarkiassa, mistä seuraa kilpailua, joka tuottaa voittajia ja häviäjiä. Rajalliset resurssit, joista halutuimpia ovat taloudellinen ja fyysinen valta, pyrkivät kasautumaan harvojen käsiin. Toisaalta yhteisöjen jäsenet pyrkivät säilyttämään sen yhteisön, josta heidän asemansa ja menestymisensä riippuu.
Kumpikin edellä mainittu pyrkimys on seurausta satojen tuhansien vuosien aikana kehittyneistä perinnöllisistä ominaisuuksista. Yhteisöjensä menestyjät ovat lisääntyneet paremmin kuin menestymättömät, ja toisaalta elinvoimaisimpiin yhteisöihin kuuluvat ovat säilyneet parhaiten elossa ankarien luonnonvoimien paineessa.
Olemme kaikki voittajien jälkeläisiä, ja siksi voittaminen tuntuu mukavalta ja häviäminen epämukavalta. Kun yhteisömme olemassaolo on uhattuna, jätämme keskinäisen kilpailun hetkeksi vähemmälle ja puhallamme yhteen hiileen yhteisöämme puolustaaksemme.
Edellä mainituista perinnöllisistä syistä johtuen enemmistö ihmisistä kannattaa aina yhteisönsä vallitsevia arvoja, olivatpa ne millaiset tahansa. Jos ihmisiltä kysytään, kannattavatko he jotain lakia, jota ei ole vielä olemassa, enemmistö saattaa vastata kieltävästi. Kun laki kuitenkin säädetään, ja ihmisiltä kysytään muutaman vuoden päästä uudestaan, kannattavatko he kyseistä lakia, enemmistö todennäköisesti kannattaa sitä. Jo pelkkä virallisen tahon propaganda lain puolesta saa ihmisten mielen muuttumaan. Ihmiset kokevat geneettisestä perimästään johtuen epämukavana sen, jos heidän ajattelunsa on ristiriidassa yhteisössä vallitsevan virallisen ajattelun kanssa. Niinpä he mukauttavat ajatteluaan yhteensopivaksi yhteisön arvojen kanssa.
290 miljoonaa neuvostokansalaista kannatti maansa poliittista järjestelmää ja sen johtajia 70 vuoden ajan. 16 miljoonaa saksalaista kannatti kotimaansa DDR:n poliittista järjestelmää ja sen johtajia yli 40 vuoden ajan. 24 miljoonaa korealaista on kannattanut Pohjois-Korean kansantasavallan poliittista järjestelmää ja sen johtajia jo 68 vuoden ajan. 5,5 miljoonasta suomalaisesta 96 % luottaa maansa poliisivoimiin, mikä uusi tutkimus taas kerran vahvistaa.
Ovatko enemmistöt aina oikeassa kannattaessaan maidensa järjestelmiä, vaikka järjestelmät myöhemmin arvioitaisiin epäonnistuneiksi. Silloin, kun ne kannattavat, ne ovat ainakin omasta mielestään oikeassa. Se, osoittautuuko kannatus joskus tulevaisuudessa virheeksi, on epäoleellista. Nyt eletään tätä hetkeä. Tulevaisuus tulee, kun on tullakseen.
En juurikaan kirjoittele maamme suosituimmalle keskustelufoorumille, koska keskustelun taso siellä ei ole kovin korkea. Joskus olen kuitenkin heittänyt pilaillessani jonkin mielipiteen sinne kuin luun koirille ja seurannut huvittuneena, millaisen haukunnan ja rähinän se saa aikaan. On yksi asia ylitse muiden, mikä kirvoittaa vihamielisiä vastauksia. Se asia on pyhän poliisimme arvosteleminen. Vastauksissa toistuvat kerta toisensa jälkeen iän ikuiset kliseet siitä, kuinka poliisimies joutuu sekunnissa tekemään vaativan päätöksen aseen käytöstä, ja hyvähän sitä on jälkeen päin arvostella. Mistä ihmeen systeeminpuolustajien käsikirjasta tämä sama väite aina kaivetaan esille. Toinen systeeminpuolustajien käsikirjan vakiolainauksia on lakien kutsuminen yhteisesti sovituiksi säännöiksi.
Kun uutiset kertoivat Jokelan ampumistapauksesta syksyllä 2007, kirjoitin asiasta poliisin tiedotustoimintaa arvostelevan kommentin. Kommenttiini vastattiin niin kuin oli odotettavissa, vaikka joku sentään oli osittain samaa mieltäkin. Viikon kuluttua poliisin nihkeätä tiedotusta kritisoitiin jo yleisemminkin. Mm. haavoittuneita sairaalassa hoitaneet lääkärit arvostelivat sitä, etteivät he pystyneet varautumaan tilanteeseen kunnolla, kun heille ei kerrottu selkeästi, miten paljon potilaita on mahdollisesti tulossa, ja mikä on heidän tilansa. Koko keskusteluketju on tässä, jos yhdeksän vuoden takainen historia kiinnostaa.
Seison edelleenkin sanojeni takana tässä asiassa, jos tällaista kulunutta sanontaa sallitaan käyttää.
Ihmisten perinnöllisiin ominaisuuksiin kuuluva vietti puolustaa yhteisöänsä on yksi syy sille, miksi ihmiset kannattavat yhteisöidensä järjestelmiä ja johtajia, vaikka ne ulkoapäin katsoen näyttäisivät kelvottomilta. On muitakin syitä. Yksi on se, että ihmiset kokevat epämiellyttäväksi sen, jos heidän sisäisessä ajattelussaan vallitsee konflikti. Tällainen konflikti vallitsee esimerkiksi silloin, jos yhteisön järjestelmä ja johtajat ovat pahoja, mutta yksilön geeneissä vaikuttava yhteisönsäilyttämisvietti kuitenkin pakottaa häntä kannattamaan niitä. Koska järjestelmä ja sen johtajat ovat mitä ovat, yksinkertaisin keino konfliktin helpottamiseksi on pakottaa itsensä kuvittelemaan, että järjestelmä ja johtajat sittenkin kaikista nähdyistä ja koetuista epäkohdista huolimatta ovat hyviä. Tähän vaaditaan järkeilyn lisäksi uskoa.
Kun hirmuhallitsija Stalin kuoli, hänen arkkunsa ohi virtasi päivien ajan satojen metrien pituinen ihmisjono jättämässä viimeiset kunnioitetut surunvalittelut suurelle rakastetulle johtajalle. Sama mies oli tapattanut ja vangituttanut lähes jokaisesta perheestä jonkun ja tuottanut kansalleen mittaamattomia kärsimyksiä. Silti kansa rakasti häntä.
Kun Pohjois-Korean johtaja Kim Il-sung kuoli, koko kansa puhkesi hillittömään suruun. Ihmiset itkivät ääneen kaduilla. Suuri johtaja oli tehnyt maasta ison avovankilan, jossa ihmisiä kuoli nälkään. Vapauksista ja ihmisoikeuksista ei ollut tietoakaan. Silti kansa rakasti orjuuttajaansa.
Mitä ankarammin ihmisiä alistetaan ja nöyryytetään, sitä enemmän he alistajaansa ja nöyryyttäjäänsä rakastavat ja palvovat. Selitys on yksinkertainen. Säilyttääkseen mielensä tasapainon ihmiset tarvitsevat sitä enemmän uskoa, mitä mahdottomampaa heitä vainoavan pahan selittäminen hyväksi on. Ja mitä lujempi on usko, sitä suurempaa on hurmos ja surunpurkaukset silloin, kun niitä tarvitaan. Asiassa on kuitenkin se mielenkiintoinen piirre, että palvonta ei kohdistu ensisijaisesti yksilöihin – ei edes suureen johtajaan – vaan yksilöiden valta-asemaan. Jos johtaja menettää valtansa, kansa hylkää hänet välittömästi. Miljoonat saksalaiset palvoivat Hitleriä hänen valtansa päivinä. Jos hänet olisi sodan jälkeen vangittu ja pantu oikeuteen, oikeussalin edustajalle ei olisi kerääntynyt kourallista enempää entisen johtajan palvojia tukemaan idolinsa viimeistä taistelua hirsipuun varjossa. Johtajat tietävät tämän aivan hyvin ja pitävät kiinni vallastaan kynsin hampain. Kun valta menee, suosiokin menee.
Se, että 96 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiinsa, osoittaa ainakin sen, että uskoa on olemassa. Joidenkin mielestä aletaan jo hätyytellä Pohjois-Korean lukemia.
Matti Apunen, Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja, pressiklubi-ohjelmassa helmikuussa 2010:
"kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."
"Jos ihmisiltä kysytään, kannattavatko he jotain lakia, jota ei ole vielä olemassa, enemmistö saattaa vastata kieltävästi."
Mihinkähän tällainen väite mahtaa perustua?
Eduskunta sääti kansalaisaloitteen pohjalta lain "tasa-arvoisesta avioliitosta". Kansalaisaloitteeseen saatiin kerätyksi riittävä määrä kannattajia, että eduskunta joutui ottamaan sen käsittelyyn. En tiedä kannattaako vai vastustaako suomalaisten enemmistö ko lakia.
SO2001: ”Uutisotsikot kertovat yhteiskunnasta ja sen arvomaailmasta. Ne vahvistavat – eivät kumoa – harhaisina pidettyjä ajatuksiani siitä, millaisessa maailmassa elämme, ja mikä on kehityksen suunta.”
Uutisotsikoista ei saa realistista kuvaa maailmasta. Sinä kyllä tiedät tämän, olet monta kertaa taivastellut kuinka ylinopeuksia retostellaan epärealistisesti otsikoissa.
Omia ajatusharhojaan ei huomaa, ellei niitä erikseen etsi, etkä sinä taida etsiä. Niitä ei huomaa edes silloin, kun niiden olemassaolo osoitettaisiin järkiperusteilla. Wikipedia: ”Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla.” Niitä saa paljastettua vain kyseenalaistamalla omia mielipiteitä ja niiden perusteluja esimerkiksi näin: olet kertonut että lapsuuden kokemuksesi repivät itsetuntosi ”juurituppia myöten”. Olet sanonut yhdeksi tämän itsetunnonpuutteen seuraukseksi kapinan esivaltaa vastaan sekä kurin halveksimisen. Olet myös sanonut, että olet kanavoinut tämän kapinan nettikirjoitteluun.
Toisaalta sanot myös, että sinulla ei ole ajatusharhoja jotka vaikuttavat mielipiteesi yhteiskunnasta, sen arvomaailmasta ja sen tulevasta kehityksestä. Mistä tiedät, ettei niitä ole, kun et ole testannut onko niitä? Mitä jos sinusta vain TUNTUU siltä, ettei sinulla ole ajatusharhoja? Ei se mitään todista, siltä tuntuu melkein kaikista ihmisistä. Sinäkin olet kirjoittanut siitä, miten ihminen valehtelee itselleen saadakseen toimintansa näyttämään omissa silmissä järkevämmiltä.
Yksi keino selvittää onko sinulla ajatusharhoja, on selvittää, että puhutko totta sanoessasi, että kirjoittelet kanavoidaksesi tuota kapinaasi ja halveksuntaasi, vai puhutko totta sanoessasi että mielipiteesi perustuvat tosiasioihin. Sinun pitää katsella sivusta omaa pohdiskeluasi, et saa puuttumatta ajatuksenkulkuun. Voit esimerkiksi kuvitella itsesi lukemasi kirjan kuvitteelliseksi henkilöksi, joka on sanonut kirjoittelevansa nettiin mielipiteitään kurista ja esivallasta purkaakseen huonon itsetunnon aiheuttamia traumojaan, jotka näkyvät mm. kurin halveksimisena ja kapinana esivaltaa vastaan. Sinä olet lukija, joka pohtii sen tapaisia asioita, kuin että onko kirjan juonen kannalta uskottavaa, jos myöhemmin kirjassa ilmeneekin, että tämä kirjan henkilö valehteli sanoessaan nettikirjoittelunsa syyksi traumojensa turvallisen kanavoinnin.
Minä en pidä sitä uskottavana juonenkäänteenä. En keksi mitään uskottavaa syytä miksi joku valehtelisi sellaisen asian nuoruudestaan. Keksitkö sinä? Eikö kuulostakin uskottavammalta, että kirjan henkilö puhui totta kirjoittelunsa ja mielipiteittensä motiiveista, ja hän vain LUULISI nykyisten mielipiteittensä perustuvan järkisyihin, koska sillä tavalla ihmisen aivot toimivat.
SO2001: ”Ovatko enemmistöt aina oikeassa kannattaessaan maidensa järjestelmiä...”
Kyllä sinä aiemmin olet arvostanut kovasti enemmistön arvostelukykyä. Olet sanonut liikennesäännöistä, että niissä on vikaa, jos ne eivät tunnu enemmistön mielestä kivoilta. Ja sen, kuinka kivoilta säännöt tuntuvat, saa sinun mukaasi selville katsomalla miten ahkerasti niitä noudatetaan. Esimerkiksi väärän nopeusrajoituksen tunnistaa sinun mukaasi siitä, että sitä rikotaan.
Nuo mielipiteet kirjoittaessasi et pohdiskellut ihmisen psykologiaa, kuten nyt. Et puhunut siitä, miten paljon välinpitämättömyys vaikuttaa liikennesäännöistä piittaamattomuuteen tai niiden tahalliseen rikkomiseen, et pohtinut mitä itsekäs oman edun tavoittelu aikaa säästämällä vaikuttaa ylinopeudella ajamisen yleisyyteen. Et pohtinut, miten moni nostaa nopeutensa laittomaksi tai tilanteeseen muuten sopimattoman isoksi siksi, että ihmisellä on geeneissään perinnöllinen matkimisen tarve. Et käsitellyt sitä asiaa, että moniko ajaa ylinopeutta koska kokee muiden kuljettajien ja yleisen ilmapiirin painostavan siihen.
Tämä viimeinen on ollut vuosia kestosuosikki kyselytutkimuksessa, jolla kartoitetaan liikenteen ilmapiiriä, ja olet itsekin kertonut monta tapausta, jossa olet tehnyt kaikenlaista päätöntä kokiessasi takana tulevan painostavan sinua. Tällaiset psykologiaan liittyvät asiat vaikuttavat siihen, miten enemmistö suhtautuu liikennesääntöihin, ja tämän enemmistön tahdon mukaan liikennesäännöt pitäisi sinun mukaasi määrittää.
Oletko miettinyt miksi huomaat niin herkästi ihmisen psykologian vaikutukset Pohjois-Koreasta asti, mutta et omasta pääkopastasi?
SO2001: ” Se asia on pyhän poliisimme arvosteleminen. Vastauksissa toistuvat kerta toisensa jälkeen iän ikuiset kliseet siitä, kuinka poliisimies joutuu sekunnissa tekemään vaativan päätöksen aseen käytöstä, ja hyvähän sitä on jälkeen päin arvostella. Mistä ihmeen systeeminpuolustajien käsikirjasta tämä sama väite aina kaivetaan esille. Toinen systeeminpuolustajien käsikirjan vakiolainauksia on lakien kutsuminen yhteisesti sovituiksi säännöiksi.
Löydät fanaattisten systeeminpuolustajien käsikirjan helposti. Lue vain omaa fanaattisten systeeminvastustajien käsikirjaa peilin kautta. En näe teissä mitään periaatteellista eroa, erilaiset elämänkokemukset, luonteenpiirteet tai vastaavat sysäävät teidät saman asian jommallekummalle äärilaidalle.
Eikö olekin turhauttavaa kun jotkut tulevat KESKUSTELUpalstalle mutta keskustelun sijaan vain toistelevat omien fakkiutuneiden arvojensa tuottamia päähänpinttymiä kuin jonkun uskonnon saarnaaja. Anna kun arvaan: ne systeeminpuolustajat joiden kanssa ”keskustelit” eivät suostuneet käsittelemään esittämistäsi argumentteja, vaan seisoivat järkähtämättä sanojensa takana?
SO2001: ”Seison edelleenkin sanojeni takana tässä asiassa, jos tällaista kulunutta sanontaa sallitaan käyttää.
Niinhän sinä seisot. Seisot tietäen, että siihen johti paljon enemmän lapsuudenkokemuksesi kuin ne asiat, joilla useimmiten perustelet seisomistasi juuri siinä missä seisot. Tiedät sen, mutta et tunnusta asiaa itsellesi. TUON ilmiön psykologisten taustojen selvittely olisi sinulle paljon hedelmällisempää, kuin miettiä mitkä psykologiset ilmiöt liimaavat eri yhteiskuntia yhteen. Mutta et sinä niitä mieti, sinä vaan seisot paikallesi jämähtäneenä saarnaten terapiaa kokemiesi vääryyksien aiheuttamille traumoille.
SO2001: ”... ihmiset kokevat epämiellyttäväksi sen, jos heidän sisäisessä ajattelussaan vallitsee konflikti. Tällainen konflikti vallitsee esimerkiksi silloin, jos yhteisön järjestelmä ja johtajat ovat pahoja, mutta yksilön geeneissä vaikuttava yhteisönsäilyttämisvietti kuitenkin pakottaa häntä kannattamaan niitä. Koska järjestelmä ja sen johtajat ovat mitä ovat, yksinkertaisin keino konfliktin helpottamiseksi on pakottaa itsensä kuvittelemaan, että järjestelmä ja johtajat sittenkin kaikista nähdyistä ja koetuista epäkohdista huolimatta ovat hyviä. Tähän vaaditaan järkeilyn lisäksi uskoa.”
Sinulla on siis selvillä miten epämiellyttävänä ihmiset kokevat ajattelussaan vallitsevat konfliktit. Aivan varmasti tiedät tuon koskevan muitakin sisäisiä ajattelun konflikteja kuin tietoisuutta järjestelmän mädännäisyyden ja vaistomaisen yhteenkuulumisvietin välillä. Silti suojelet omaa mielenrauhaasi sisäisen ajattelun konfliktilta kieltäytymällä käsittelemästä asioita, joiden itse olet kertonut saavan aikaan tuon yllä lainatun kaltaiset pohdinnat.
Saan kiittää pitkälti sinua nykyisistä tiedoistani omienkin aivojeni epäloogisista toimintatavoista. En usko että pelkistä asiantuntijoiden teksteistä olisin tajunnut, kuinka vahva ote alitajuisilla motiiveillamme oikeasti on tietoisen puolemme ajatteluun. Osaat analysoida muiden epäloogisuuksia, ja samalla onnistut olemaan ymmärtämättä, mitä samanlainen omien ajatustesi loogisuuden analysointi antaisi vastaukseksi. Etkä varmaan yhtään ymmärrä mitä tällä tarkoitin.
TeeCee kirjoittelee niin kuin ainoastaan minulla olisi alitajuisia motiiveja, jotka vaikuttavat mielipiteisiini faktat ohittaen. Ehkä hänen kannattaisi miettiä, eikö hänellä itselläänkin ole samanlaisia lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista kumpuavia piilomotiiveja, mitä hän olettaa muilla olevan. Minä en niitä pysty arvailemaan, koska TeeCee ei ole valottanut taustaansa yhtä avoimesti kuin minä.
On tyydyttävä miettimään, mistä sokea sääntöuskovaisuus yleensä – ketään erityisesti nimeämättä - voisi johtua. Yleensähän ihminen kaipaa jotain, mitä hän ei ole saanut. Onko kurin kaipaaminen aikuisena merkki siitä, että on saanut tai joutunut elämään lapsuutensa liian vapaasti turvattomuutta kokien. Niinpä alitajunta etsii myöhemmin sääntöjä, joita voi totella ja sitä kautta kokea, että joku yläpuolella välittää.
Silloin kun sääntöjä alkaa puolustaa aivan kuin se olisi elämäntehtävä, kurin puutteen lapsena on täytynyt olla vakavaa. Kenties se on johtanut onnettomuuteen, jonka seuraukset ovat raskaat kantaa vielä aikuisenakin. Tällöin on luonnollista ajatella, että olisipa silloin ollut kovempi kuri ja joku, joka rankaisee ”isän kädestä”.
Se, että yksityinen ihminen käyttää aikaansa ja panee arvovaltansa peliin lakien ja lainvalvonnan puolustamiseksi, tuntuu sinänsä oudolta. Lakien takanahan on valtiovalta suurine resursseineen. Eivät lait ja määräykset mihinkään häviä, vaikka pieni kansalainen ei istuisikaan päivät pitkät tietokoneellaan niitä puolustamassa. Se on täysin turhaa työtä. Se on sama kuin seisoisi kalliolla ja väittäisi, että tämä on kallio. Kun joku pilkallaan tai tosissaan inttäisi vastaan ja sanoisi, että eipäs olekaan, kallion puolustaja kiihtyisi ja lisäisi kierroksia. Tällainenhan olisi sitäkin turhempaa, kun kallion puolustaja joka tapauksessa olisi itse vuorenvarma siitä, että hän seisoo kalliolla, ja kallio on olemassa. Miksi hän väittelisi tyhjänpäiväisiä vääriä uskomuksia vastaan. Mitä väliä hänelle olisi sillä, mitä muut ajattelevat.
Jos vielä palataan otsikkoon eli poimintoihin sanomalehdistä, niin kerron yhden syyn, miksi en lukenut nelostien ampumistapauksesta kertovia uutisia. En pystynyt katsomaan viikonlopun formulakisaa matkan takia, joten se nauhoitettiin minulle. Katsoin sen vasta toissa iltana. Jouduin siihen asti olemaan vapaaehtoisessa uutismotissa etten vahingossa tulisi nähneeksi kisan tulosta jostakin tiedotusvälineestä. Nyt voin lukea uutisen, jos haluan, mutta aihe ei erityisemmin kiinnosta. Olen esittänyt siihen liittyviä spekulatiivisia kysymyksiä, mutta en ole ottanut suoraan kantaa tapahtumiin.
Vaikka en suoraan kantaa nelostien tapahtumaan ottanutkaan, tulin pelkillä kysymyksilläni sohaisseeksi muurahaispesää. Ilmiö on tuttu monista muista yhteyksistä. On taho, jota ei Suomessa ole lupa arvostella eikä kyseenalaistaa. Jos näin tekee, ihmiset kiihtyvät. Reaktio on sama kuin jos uskonnollisia arvoja pilkattaisiin. Ehkä ne sitä ovatkin.
Kerron seuraavaksi hieman yleisistä varhaisista kokemuksistani poliisista. Kertomus ei ole ehkä aivan sellainen, mitä lukija odottaa. Haluan osoittaa, että TeeCeen kuvitelmat joistakin lapsuuden traumoista ja niitä vastaan kapinoimisesta eivät johdu ainakaan varhaisista kokemuksistani poliisista.
Olen joskus kirjoittanut, että jossakin ikävaiheessa minua peloteltiin poliisilla, mikä johti siihen, että olin aina kauhuissani, kun jotain ”tapahtui”. Näin todella on, mutta täsmennän tätä asiaa sen verran, etteivät vanhempani pelotelleet vaan kotiapulaisemme, jotka eivät itsekään olleet kuin teini-ikäisiä tyttöjä. Olin ilmeisesti jossakin määrin kuriton kakara, ja sellainen on helppo saada ainakin vähäksi aikaa hiljaiseksi uhkaamalla, että poliisi tulee ja vie. En kuitenkaan usko nykyisten mielipiteitteni edes alitajuisella tasolla johtuvan näistä lapsuuden pelotteluista. Minulla on nimittäin ollut paljon täysin neutraalejakin kokemuksia poliiseista.
Naapurissa asuneen ensimmäisen leikkikaverini isä oli poliisi, ja kävin monesti perheessä kylässä. En pelännyt kaverini poliisi-isää.
Ensimmäisen tyttökaverini isoveli sekä sisaren mies olivat kumpikin poliiseja. Tapasin entisen tyttökaverini pitkästä aikaa vuosi sitten, ja hän kertoi, että myös hänen sisarensa pojasta on tullut poliisi. Kyseessä on siis todellinen poliisisuku. Suhtauduin asiaan tuohon aikaan lähinnä uteliaisuudella ja luin mielenkiinnolla tyttökaveriltani saamiani poliisin tiedotuslehtiä. Hassu yhteensattuma lienee se, että tyttökaverini asui samassa asunnossa, mistä leikkikaverini poliisiperhe oli aikaisemmin muuttanut muualle.
Tyttökaverini ja minut välit katkesivat aikoinaan niin kuin teini-iän seurustelusuhteille tahtoo käydä. Samaan aikaan parhaimpiin kavereihini kuului poliisin poika. Hän oli mahdollisesti jonkin aikaa jopa läheisin kaverini, vaikka en kavereistani mitään ranking -listaa pitänytkään. Kävin kymmeniä kertoja hänen kodissaan. Muistan naulakossa usein roikkuneen poliisipuvun ja lakin. Lueskelin usein Seura -lehtiä odotellessani, kun kaverini söi tai teki koulutehtäviään. Muistan jopa muutamia lehdissä olleita artikkeleita. Kyseisen poliisiperheen isä tunnettiin erityisesti pontikkatehtaiden metsästäjänä. Sama mies näyttelee poliisia elokuvassa Kahdeksan surmanluotia, jossa myös kaverillani oli pieni rooli. Kyseessä oli arvostettu ”vanhan ajan” poliisimies – ei nykyisen kaltainen vastenmielinen kommandotyyppi, jollaisiksi poliisit ovat muuttuneet.
Olen edellisten lisäksi tuntenut joitakin poliiseja erilaisista syistä, joskus osittain heidän lastensa kautta. Eräskin vanha - jo pitkään eläkkeellä ollut – konstaapeli alkoi jutella kanssani erään kaupan eteisessä pari kolme vuotta sitten. Hän kertoi, että hänen poikansa on nykyisin ylikomisariona maakunnan pääkaupungissa. Kyseinen henkilö esiintyy usein uutisissa erilaisten rikosjuttujen yhteydessä. En millään tavalla osoittanut hänelle tunteitani, mitä koen hänen ”ammattikuntaansa” kohtaan nykyisin.
Eikä tässä vielä kaikki. Tähän aiheeseen liittyen ehkä kaikkein pahimman loven tunne-elämääni repäissyt asia oli se, kun eräs hyvä ja läheinen kaverini valitsi poliisin uran. Hän toimii nykyisin huumepoliisina pääkaupunkiseudulla. Hänet muistetaan koulun historian kovimpana lunttaajana, vaikka tällainen arvosana on voitu tietysti antaa vuosien varrella monillekin. Hän oli mukana monenlaisessa hämärässä, mutta onnistui aina jättäytymään syrjään vähän ennen kuin muut jäivät kiinni teosta. Samanlaisia luonteenpiirteitä on ollut muillakin tuntemillani poliiseiksi päätyneillä. Kaikenlaisessa hämärässä ja laittomassa ollaan mukana, mutta ei jäädä kiinni. ”Silmänpalvoja” lienee paras sana kuvaamaan heidän luonnettaan.
Kaverini oli erittäin kunnianhimoinen ja tähtäsi lakimiehen uralle. Hän ei kuitenkaan päässyt lakia lukemaan. Hänen uransa kohti poliisipuvun päälle vetämistä alkoi oikeastaan siitä, kun hän heiveröisenä ja fyysisesti vaatimattoman oloisena nuorukaisena meni kavereittensa houkuttelemana punttisalille. Vaikka hänestä ei mitään Schwarzeneggeriä tullutkaan, jonkinlainen muutos hänessä tapahtui. Muutos ilmeni enemmän henkisellä kuin fyysisellä puolella. Hänen kunnianhimonsa kasvoi vieläkin nopeammin kuin lihasmassa, ja hän pyrki ja pääsi laskuvarjojääkäriksi. Jos armeija muuttaa miehen, niin laskuvarjojääkärinä oleminen vasta muuttaakin.
Putoaminen vuoden kuluttua eliittijoukkojen sotilaasta tavalliseksi opiskelupaikkaa vailla olevaksi nuorukaiseksi tuntui olevan kaverilleni kova paikka. Kun hän ei päässyt lakiakaan lukemaan, hän tarrautui toiseen mahdollisuuteen, mikä tarjoaa etuoikeutetun eliittiaseman. Hänestä tuli poliisi.
On selvää, että ystävyytemme hyytyi, koska samaan aikaan minä olin jo aatemaailmaltani se, mikä minusta on tullut. Virallista välirikkoa ei koskaan tapahtunut, mutta olen joka tapauksessa hyvin varautunut tavatessani tätä entistä kaveriani hänen käydessään lomalla entisellä kotiseudullaan. Tavatessamme viimeksi muutama vuosi sitten hänellä oli poikansa mukanaan. Pojalleen hän esitteli minut vanhana kaverinaan ja kysyi ikään kuin vahvistukseksi, että emmekös me vieläkin ole kavereita. Nielaisin ja mumisin jotain myöntävää. Oloni oli aika vaikea. Entinen kaverini on sen verran fiksu tyyppi, että hän luultavasti tietää poliittisista touhuistani ja poliittista pseudonyymeistäni. Ties vaikka lukisi tätäkin. No, en minä riidoissa halua olla. Veikkaan, että hänellä itselläänkin on ”salaisuutensa” ellei hän täysin ole luonteeltaan ja tavoiltaan muuttunut. Olen suorastaan odottanut, milloin hänen nimensä putkahtaa esille jossakin ”Aarnio-jutussa” tai vastaavassa. Kiero tyyppi on aina kiero tyyppi.
Systeemikriittisen asenteeni taustalla voi toki olla TeeCeen epäilemiä syitä. Turha kai sitä olisi kiistää. Väitän silti, että mielipiteeni perustuvat loogisiin periaatteisiin yksilönvapauksista ja tasa-arvosta. Ne kestävät kritiikin, koska ne ovat samansuuntaisia kuin mitä monet merkittävät ja arvostetut henkilöt ovat aikoinaan esittäneet.
Kirjoitin alun perin seuraavan jutun tähän, mutta se meni liiaksi aiheen ulkopuolelle, ja siitä tuli lopulta liian pitkäkin. Teen kirjoituksessa yhteenvedon eräistä lapsuuteni ja nuoruuteni kokemuksista ja siitä, miten ne ehkä vaikuttavat nykyiseen ajatteluuni, ja miten ne eivät vaikuta. Kirjoittaja on poliittinen nimi ei todellinen. Vähän kuin nimimerkki siis.
SO2001: Kirjoitin alun perin seuraavan jutun tähän, mutta se meni liiaksi aiheen ulkopuolelle, ja siitä tuli lopulta liian pitkäkin.
Ai että tässä keskustelunosiossa et ole noin kirjoittanut??
mielipiteeni perustuvat loogisiin periaatteisiin yksilönvapauksista ja tasa-arvosta. Ne kestävät kritiikin, koska ne ovat samansuuntaisia kuin mitä monet merkittävät ja arvostetut henkilöt ovat aikoinaan esittäneet.
Yksilökokemuksistasi Hitlerin kautta Pohjois-Koreaan ja valtakiimaisiin poliitikoihin. Vastaamatta kysymyksiin, joita on esitetty muuten kuin vihjaamalla aivopestyyn kansaan, kurittamiseen tai sen puutteeseen ja vetoamalla johonkin lakiateismiin jne.
Vaikka en suoraan kantaa nelostien tapahtumaan ottanutkaan, tulin pelkillä kysymyksilläni sohaisseeksi muurahaispesää. Ilmiö on tuttu monista muista yhteyksistä.
Sinähän nimenomaan otit kantaa ja hyvin suoraan! Et tosin tiennyt tehneesi sitä hyvin puutteellisin perustein siinä vaiheessa, ruotsinlaivan hytissä. Etkö uskalla tunnustaa tuota?
vaikka pieni kansalainen ei istuisikaan päivät pitkät tietokoneellaan (omaa juttuansa) puolustamassa. Se on täysin turhaa työtä. Se on sama kuin seisoisi kalliolla ja väittäisi, että tämä on kallio.
Katsoitkos peiliin vai?
Kun joku pilkallaan tai tosissaan inttäisi vastaan ja sanoisi, että eipäs olekaan, kallion puolustaja kiihtyisi ja lisäisi kierroksia. Tällainenhan olisi sitäkin turhempaa, kun kallion puolustaja joka tapauksessa olisi itse vuorenvarma siitä, että hän seisoo kalliolla, ja kallio on olemassa.
Tarkoitatko omia kirjoituksiasi, vai muiden kirjoituksia? Oletko sinä pilkkaaja, vai tosissaan vastaaninttäjä, vai miten kuvaisit itseäsi täällä?
Sinä ainakaan et välty kierroksilta myöskään kirjoitusmääräsi perusteella, joten miten tulkitaan?
SO2001: Kun hirmuhallitsija Stalin kuoli, hänen arkkunsa ohi virtasi päivien ajan satojen metrien pituinen ihmisjono jättämässä viimeiset kunnioitetut surunvalittelut suurelle rakastetulle johtajalle. Sama mies oli tapattanut ja vangituttanut lähes jokaisesta perheestä jonkun ja tuottanut kansalleen mittaamattomia kärsimyksiä. Silti kansa rakasti häntä.”
Ja edelleenkin on paljon ihmisiä, jotka pitävät Stalinia parhaana johtajanaan. Eli mielipiteet säilyvät, puhuivat tosiasiat mitä tahansa. Sinun mielipiteesi eivät ole muuttuneet ja olet sanonut, etteivät ne tule muuttumaan vastaisuudessakaan, joten mikä periaatteellinen ero sinun ja noiden Stalinin perään haikailevien ajatustavassa sinun mielestäsi on? Minusta eroa ei ole.
Olet sanonut, että ihmiset eivät ENÄÄ elä todellisuudessa vaan tiedotusvälineiden luomassa mielikuvitustodellisuudessa. Ihmiset eivät ole koskaan eläneetkään todellisuudessa. Psykologien mukaan se, minkä miellämme todellisuudeksi, on aivojemme tuottama simulaatio todellisuudesta. Simulaation luo alitajunta muokkaamalla aistiemme informaatiota niin, että se tukee käsityksiämme todellisuudesta. Se tapahtuu jokaisella tätäkin kommenttia lukiessa. Ne, jotka eivät halua uskoa tuota mitä sanoin, eivät todennäköisesti tule koskaan uskoman sitä. He eivät tarkista miten asia oikeasti on, vaikka tuosta yllä olevasta saa poimittua sellaiset hakusanat, että tieteen kanta selviäisi viidessä minuutissa. Totuus ei kiinnosta sellaista, joka on jo varma että hän tietää totuuden.
Moni tajuaa sinun laillasi sen, miten MUUT elävät mielikuvitusmaailmassa, mutta valitettavan harvalle näyttää pälkähtäneen päähän, että omassa mielikuvitusmaailmassa eläminen on lajillemme normaali olotila, kaikki terveet ihmiset elävät niin. Ajattelumme on monella tavoin kaukana rationaalisesta, vaikka emme itse sitä huomaa. Mutta onneksi tavat, joilla olemme epärationaalisia, ovat jossain määrin ennalta arvattavia, koska ne näkyvät tilastollisissa tutkimuksissa jonnekin suuntaan vinoina jakaumina. Tätä tietämystä voi käyttää kuin silmälaseja, jotka korjaavat silmän taittovikaa. Oikeanlaista linssiä ei voi tehdä ennen kuin tiedetään, millä tavalla se linssiä tarvitseva näkee väärin. Silmälääkäri selvittää äkkiä silmän taittovirheet, mutta omia ajatusvirheet löytää vai kovalla työllä ja tuskalla. Kirjaimellisesti.
Se on tuskallista siksi, että meillä kaikilla (vaikeasti masentuneet pois lukien) on epärealistisen optimistinen kuva itsestämme, joka tietenkin romuttuu sitä mukaa kun realismi lisääntyy ajattelussa. Alitajunnan tehtäviin kuuluu suojella meitä henkiseltä tuskalta, joten tuskin kukaan päätyy etsimään oman ajattelunsa vikoja luonnostaan, vaan siihen pitää oikein ryhtymällä ryhtyä, vastoin omaa ”sisäistä ääntään”. On täysin vastoin ihmisluontoa epäillä itselleen kaikkein selkeimpiä ja varmimpia asioita.
Ilman omien kognitiivisten vinoumien ymmärtämistä ei ole itsetuntemusta, ja ilman itsetuntemusta ei ole mahdollista muuttaa ajatteluaan suuntaan, joka kompensoi omien ajatusvirheiden rationaalisuutta heikentävää vaikutusta. Jos asialle ei tee mitään, tulee tietämättään päättäneeksi pitää ajattelussaan mukana kaikki kognitiiviset vinoumansa, jotka pääsevät vapaasti määräämään, miten painottamme havaintojamme, tulkintojamme ja informaatiota.
Sinä luulet kyseenalaistavasi asioita, mutta käytännössä teet sen omien kognitiivisten vinoumiesi ehdoilla. Aina välillä kirjoitat tavalla josta näkyy, että tiedostat sinunkin ajatteluasi ohjaavat alitajuiset motiivit, mutta et silti kyseenalaista niitä johtopäätöksiäsi, joihin ne motiivit johtavat. Oikea kyseenalaistaminen alkaa minun mielestäni sillä, että ensimmäiseksi kyseenalaistaa omat ajatustavat, mielipiteet ja tiedot.
Edellä mainituista perinnöllisistä syistä johtuen enemmistö ihmisistä kannattaa aina yhteisönsä vallitsevia arvoja, olivatpa ne millaiset tahansa. Jos ihmisiltä kysytään, kannattavatko he jotain lakia, jota ei ole vielä olemassa, enemmistö saattaa vastata kieltävästi. Kun laki kuitenkin säädetään, ja ihmisiltä kysytään muutaman vuoden päästä uudestaan, kannattavatko he kyseistä lakia, enemmistö todennäköisesti kannattaa sitä. Jo pelkkä virallisen tahon propaganda lain puolesta saa ihmisten mielen muuttumaan.
Demokratiassa on aika luonnollista, että enemmistö kannattaa vallitsevia arvoja. Lain valmistelun asteella olevan lain kannatus tuli kuitenkin mieleeni eilen ruokapöydässä. Lapset ilmoittivat ruoan olevan pahaa. Kysyin heiltä, mistä voitte tietää, kun ette ole maistaneet. He maistoivat ja virallisen tahon propaganda sai näidenkin pienten viattomien ihmisten mielen muuttumaan. Ruoka olikin hyvää.
Jos me kaikki elämme vain aivojemme tuottamassa simulaatiossa todellisuudesta, mistä me voimme tietää, kenen aivojen tuottama simulaatio on lähinnä oikeaa todellisuutta – vai onko sellaista edes olemassa.
Jo jos me kaikki elämme vain omassa mielikuvitusmaailmassamme, miten me voimme ratkaista, kenen mielikuvitusmaailma on paras. Tähän ei taida olla muita keinona kuin väkivalta. Sen mielikuvitusmaailman mukaan eletään, joka pitelee pistoolin kahvasta, tai jolla on ydinasesalkku.
Kuuntelin sattumalta tänään – en tiedä, miten tuollaiseen äänitteeseen eksyin, koska en sellaista etsinyt – Hitlerin puhetta vuodelta 1940, jossa hän puhui puoluetovereilleen sodan sen hetkisestä tilasta. Hän kertoi, kuinka Englanti oli rikollisen Churchillin johdolla tehnyt törkeän teon ja alkanut pommittaa saksalaisia siviilikohteita. Saksa sen sijaan oli Hitlerin mukaan järjestelmällisesti välttänyt siviilikohteiden pommittamista. Tästä syystä se oli Puolaan hyökätessäänkin pommittanut vain päivällä, koska yöllä pommittaminen on epätarkempaa. No, nyt Hitler kuitenkin oli päättänyt vastata englantilaisille samalla mitalla, ja niinpä lontoolaiset saivat kokea, miltä tuntuu kun pommeja tippuu asuinalueille.
Edellinen kappale ei liity otsikkoon ”poimintoja sanomalehdistä” millään tavalla. Se on vain historiallinen dokumentti siitä, millaista on ollut Euroopassa silloin, kun siellä elettiin erään miehen mielikuvitusmaailmassa. Tähän maailmaan kuuluivat arjalaiset ja tuhatvuotinen valtakunta ja elintila ja holokausti ja mitä siihen kuului. Ja tämä kaikki oli ikuistettu lainsäädäntöön, joten se oli virallista. Loppukin oli mielikuvituksellinen, vaikka se edustikin jo muiden miesten mielikuvitusta.
Halusin tällä esimerkillä vain osoittaa, miten hullua ja tuhoisaa mielikuvituksen varassa eläminen voi olla. Jos jostakin asiasta säädetään lailla, se voi olla siitä huolimatta hullua ja mielikuvituksellista ja tuhoisaa. Se, että määräysten takana on virallinen auktoriteetti, ei takaa, etteivätkö määräykset voisi olla tuhoisia. Omien valtioidensa korkeinta tiedettä edustavat viralliset auktoriteetit tappoivat kymmeniä miljoonia ihmisiä erilaisissa sodissa viime vuosisadan kuluessa ja saivat maailman ydintuhon partaalle. Eihän tämän pitäisi olla mahdollista, koska auktoriteetithan edustavat – ainakin lakiuskovaisten mielestä – korkeinta viisautta ja korkeinta moraalia ihmiskunnassa.
Ylinopeutta ajavat tavalliset kansalaiset ovat auktoriteetteihin verrattuna pikkutekijöitä vaaran ja tuhon tuottamisessa.
Saksalaiset uskoivat lakiin ja esivaltaan aivan kuten arvoisa TeeCee. Ja tämän uskomuksensa varassa he marssivat aseet kädessä milloin minnekin. Lopputuloksena oli miljoonia kuolleita, vangittuja ja vammaisia.
Mistä me tiedämme, etteikö juuri tällä hetkellä olisi meneillään uudenlainen tuhoisa kansainvälinen näytös, jota joidenkin mielikuvitus ohjaa.
Ajelin tänään – tai vuorokausi näyttää jo vaihtuneen tätä kirjoittaessani - uudella leveällä asfalttitiellä, jossa on kahdeksan kympin nopeusrajoitus. Sää oli aurinkoinen. Liikennettä oli hyvin vähän. Samaan suuntaan ajavia autoja ei näkynyt edessä eikä takana. Satunnainen auto tuli vastaan silloin tällöin. Maantien varrella ei ollut jalankulkijoita eikä pyöräilijöitä eikä ylipäätänsäkään ketään ihmisiä. Jouduin suorastaan hillitsemään autoani, ettei nopeus nousisi vahingossa yli ajokortin menettämiseen johtavan rajan. Todennäköisesti se paikoitellen nousikin ennen kuin huomasin löysätä kaasua.
Tein sattumalta juuri tuolloin nauhoittamalla ”matkapäiväkirjaa” aikani kuluksi, kun autoradiokaan ei kuulu kuin lähetysasemien lähellä. Mietin ajellessani – ja taisin selostaa nauhoitukseenkin - että mitä vaaraa ajamisestani muka on näyttäköön nopeusmittari mitä näyttääkin. Yleisimmät onnettomuustyypit ovat suistumisonnettomuus ja kohtaamisonnettomuus. Miksi suistuisin autollani jonnekin, kun tie on leveä ja hyväkuntoinen? Mutkat voisi ajaa läpi vaikka nopeusrajoitukseen nähden kaksinkertaisella nopeudella, eikä auto silloinkaan vielä suistuisi minnekään, vaikka riski, että näin tapahtui, tietysti lisääntyisi. Entä kohtaamisonnettomuus? Miksi joutuisin sellaiseenkaan, koska vastaan tulevia autoja oli vähän, ja keli oli hyvä. Miksi tapahtuisi törmäys?
Kuvittelin, että olisi sateinen ilta, liikennettä olisi paljon, nopeusrajoitus olisi sata kilometriä tunnissa ja ajaisin tuota nopeutta. Eikö ajamiseni – vaikka se olisikin laillista ja siten muka turvallista - olisi tällöin tosiasiassa vaarallisempaa kuin sama nopeus leveällä autiolla hyväkuntoisella tiellä erinomaisissa olosuhteissa nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa. Virallisesti kuitenkin ”yli”-nopeus on aina vaarallista ja laillinen nopeus on aina vaarattomampaa.
Seuraava linkin takana oleva teksti on kirjoitettu puhtaaksi edellä mainitusta nauhoituksesta. Joitakin toistoja ja kesken jääneitä sanoja ja muuta tällaista epäoleellista jätin pois. Muuten kirjoitus on puhekieltä sellaisenaan kaikkine virheineen ja kömpelyyksineen.
Ettei suoraan mentäisi nopeusrajoituksiin, kirjoitin muutaman lauseen myös sitä edeltävää höpinääni. Sanelulla ei sinänsä ollut mitään tarkoitusta eikä juonta. Höpöttelin aikani kuluksi mitä mieleen juolahti. Sanelulaitteena käytin Olympus LS-5 nauhuria ja Sennheiser 421 mikrofonia. Ensiksi on vähän tarinaa nestekaasun vaarallisuudesta, ja sen jälkeen siirrytään käsittelemään nopeuspolitiikkaa.
SO2001: ”Mikäli oikein muistan, TeeCee on arvioinut mielipiteitäni nykymenosta harhaisiksi. Jos tällaiset uutiset jatkuvat, mielipiteeni ovat yhä vähemmän harhaisia.”
Harhainen on varsin mieto mutta totuudenmukainen kuvaus ajatusmaailmastasi. En tiedä pystytkö muissa asioissa loogiseen ajatteluun, mutta tässä aihepiirissä logiikkaa sinulla ei ole. Suomen poliisi kerää kansan luottamusta aivan syystä. Poliisi on ehdottomasta julkisen koneiston parhautta Suomessa ja kestää vertailun mihin vain. Harhaiset vertauksesi STASIin ja P-Koreaan ovat vailla mitään yhteyttä tähän maailmaan. Tässäkin ketjussa harhaisuutesi tuli todistettua. Kun roskalehtisto kirjoittaa virheellisiä roskauutisia, niin harhoissasi olet valmis uskomaan, että Suomen poliisi teloittaa ylinopeudesta... Kriittinen pitää olla, mutta kun kritiikki perustuu asioihin, mitkä eivät ole totta, on syytä harkita hoitoon hakeutumista.
Mieti vähän tilannetta, jossa sekaisin oleva mies tikkaa puukollaan reikiä naisen kehoon. Jokainen isku on potentiaalisesti tappava. Dynaamisessa tilanteessa on aivan hemmetin hankala ampua käteen. Tilanteessa on vielä hyökkäyksen uhrikin, johon ei saisi osua. Olisitko kovinkin tyytyväinen poliisin toimintaan, jos joku läheisesi kuolisi hyökkääjän puukkoon sen vuoksi, koska vieressä ollut poliisi yritti olla tappamatta hyökkääjää ja yritti huonolla menestyksellä osua tämän käteen? Ja korostan vielä, että nopeasti liikkuvaan käteen ampuminen on valkokankaan ulkopuolella todella vaikeaa.
Kumpi on harhaisempaa. Se, että kirjoittaa uutisotsikon perusteella vitsailevan kysymyksen, jonka vielä erikseen kertoo olevan kirjoitettu huumorimielessä? Vai se, että vetää tulkinnassa mutkat suoraksi – vai ymmärryksen puutteestako on kyse – ja kommentoi vitsiä aivan kuin se olisi kirjoitettu tosissaan.
Selkokielellä: En usko, että Suomen poliisi teloittaa ylinopeudesta. Sitä en pysty ennustamaan, millaiseksi maailma muuttuu tulevaisuudessa, ja mistä asioista silloin teloitetaan. Mutta tällä hetkellä teloituksen riski on joka tapauksessa pieni, eikä ampumista taidettaisi kutsua teloitukseksi, jos joku poliisi siihen ryhtyisi. Kun on ase, on aina olemassa vaara, että sitä käytetään väärin. Muistelen lukeneeni uutisista, että Yhdysvalloissa poliisi on tehnyt virka-aseellaan murhan.
Viittaukseni Pohjois-Koreaan ja Stasiin eivät ole vailla mitään yhteyttä tähän maailmaan. Pohjois-Korea on edelleen olemassa tässä maailmassa, eikä Stasinkaan lopettamisesta ole kuin alle 30 vuotta. En ole väittänyt, että Suomi on samanlainen kuin Pohjois-Korea. Ei se tietenkään ole. Pohjois-Koreassa homma vain on viety äärimmilleen. Kai sen voi joskus mainita esimerkkinä siitä, mihin asiat voivat mennä, jos niiden annetaan mennä.
Ettei koko ajan oltaisi otsikon ulkopuolella, niin liitänpä tähän uutisen tältä päivältä.
Mistä nyt tuulee, kun Liikenneturva ja Autoliitto ehdottavat rikesakkorajan korottamista. Pelkäävätkö pomot saavansa liikaa maksettavaa.
– Todellakin näillä korkean nopeuden teillä nopeuden ylitys voisi olla 30 kilometrin ylinopeuteen asti, ja silti kevyempi rikesakkomenettely olisi käytössä, sanoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.
Olen havaitsevinani jonkinlaisen ristiriidan. Ensiksi vouhkataan vuosikaudet siitä, että pienikin ylinopeus on aina vaarallista. Sen jälkeen aletaan puhua "vahinkoylinopeuksista" ja ”korkean nopeuden teistä”, joilla ylinopeutta pitäisikin pystyä ajamaan pienemmillä seurauksilla.
Rikesakkokin taitaa olla aika korkea nykyisin, mutta pääjohtajan tuloissa se on taskuraha siihen verrattuna, jos hän saisi päiväsakon.
Itse en ole vielä onnistunut saamaan ainoatakaan rikesakkoa. Kun sellainen joskus tulee, harmittelen luultavasti asiaa. Eli onko ajamisestani jo terä mennyt, kun ei enää päiväsakoille yllä. No, katsotaan nyt, millainen sakko tulee olemaan, kun on se tullakseen.
En tiedä, pitääkö meidän päättäjät meitä "normaalikansalaisia" tyhminä, kun kuvitellaan, että ylinopeus kasvattaa riskiä joka paikassa samalla tavalla. Mielestäni 120 moottoritiellä suuremman riskin aiheuttaa liian lähellä toisia ajoneuvoja ajaminen (olosuhteet huomioiden), kuin 9 km/h ylinopeus ilman muita riskejä kasvattavia tekijöitä.
Mutta kun puhutaan taajamien 40/50 nopeusrajoitusalueista risteävine kevyenliikenteen väylineen+ suojateineen, niin tuo 9 km/h ylitys kasvattaa jo huomattavasti riskejä. Ja nämä erot tulisi huomioida rangaistuskäytännöissä. En ole suojelemassa ylinopeuksia, mutta on olemassa monenlaisia ylinopeuksia- paikasta riippuen, joista osa aiheuttaa huomattavasti suuremman riskin. Tuo ehdotus rikesakkorajalle 30 ylitykseen asti "korkean nopeuden teillä" kuulostaa yhtäkkiä rajulta, mutta voisi se olla jotain muuta kuin taajamassa.
"Kumpi on harhaisempaa. Se, että kirjoittaa uutisotsikon perusteella vitsailevan kysymyksen, jonka vielä erikseen kertoo olevan kirjoitettu huumorimielessä? Vai se, että vetää tulkinnassa mutkat suoraksi – vai ymmärryksen puutteestako on kyse – ja kommentoi vitsiä aivan kuin se olisi kirjoitettu tosissaan."
Nostakoon se kätensä pystyyn, joka löytää huumoria teloittamisella arvuuttelusta. Voit tietenkin myös selittää, että mitä hauskaa kysymyksessäsi on ja miten se erikseen kertoo olevansa kirjoitettu huumorimielessä? Ensivilkaisulla se näyttää olevan ihan samaa sarjaa Pohjois-Koreavertaustesi ja niiden tarinoiden kanssa, joissa kuvailet kuumotuksiasi kohdatessasi poliisin. Heitit vieläpä uutisesi vasta-argumentina TeeCeelle. Tietty voihan olla, että vitsailua vahvempia argumentteja ei tueksesi löydy...
SO2001: ”TeeCee kirjoittelee niin kuin ainoastaan minulla olisi alitajuisia motiiveja, jotka vaikuttavat mielipiteisiini faktat ohittaen.”
Olet väärässä, en kirjoittele noin. Olen kirjoitellut täysin päinvastaisia, koska mielestäni tärkein asia, mikä alitajuisten motiivien tiimoilta kannattaa ymmärtää, on se että ne ohjaavat ihan jokaisen ihmisen elämää. Pointtini on, että ihminen joka ei ensin tiedosta ja sen jälkeen opettele havaitseman alitajuisia motiiveitaan, on alitajunansa sätkynukke. On tieteellinen tosiasia, että ihmisen tietoinen mieli saa ison osan omina pitämistään ajatuksista alitajunnalta, siksi minulta olisi hölmö veto kirjoitella kuin asia koskisi vain sinua. Viestini KAIKILLE on, että jos kieltää tämän, ei ajattele tätä asiaa rationaalisesti. Ei vaikka kuinka luulisi ajattelevansa.
En tiedä paljonko olet lukenut muille nimimerkeille osoittamiani kommentteja tästä aiheesta, joten otan esimerkkejä vain sinulle osoittamistani alitajuntaa koskevista kommenteistani. Nämä sinun olisi pitänyt huomata, vaan etpä ole huomannut:
”...kannattaisi opetella mahdollisimman äkkiä pois ihmiselle hyvin luonnollisesta tavasta luoda mielipiteitä tunteiden ja muiden alitajuisten motiivien perusteella.”
”Silmien välittämä informaatio kulkee meillä kaikilla ensin alitajunnan ”sensuurin” kautta. Jos ihmisellä on alitajuinen motiivi jonka kannalta näköhavainto saattaisi olla kiusallinen, näköhavainto ei pääse tietoisuuteen.”
”Ihminen toimii tiedostamattoman ennalta asetetun algoritmin mukaisesti, vaikka hänestä itsestään tuntuu että hän toimii tietoisesti valitsemansa taktiikan mukaisesti.”
”Eli ihminen on ohjelmoitu valikoimaan informaatiovirrasta aktiivisesti niitä piirteitä, jotka vastaavat hänen ennakko-odotuksiaan.
”...en ole havainnut mitään sellaista, mikä sotisi tätä alitajunnan ohjausta koskevaa mielipidettäni vastaan. Se sopii kaikkiin lukemiini tutkijoiden mielipiteisiin, olen huomannut itse käyttäytyväni noin ja olen havainnut muiden käyttäytyvän noin. ”
”...arvomme muodostuvat vastaamaan halujamme, ja mehän haluamme vaikka mitä. Osa, nähtävästi aika pieni osa, on tietoisia haluja, ja loput alitajuisia. Yhteenveto: se mitä sanomme arvoiksemme, onkin vain sekava kokoelma pääsiassa tiedostamattomia halujamme.” (Puhuin siis koko ajan ”meistä”, kaikista ihmisistä.)
”Tavoitteeni on minimoida alitajuisten uskomusteni, tunteitteni ja muun ryönän vaikutukset mielipiteisiini...”. (Jos minulla ei mielestäni olisi alitajuisia motiiveja, en puhuisi siitä miten yritän minimoida niiden haittoja).
”Omien pinttyneiden ajatusten haastaminen on ahdistava kokemus, ja jokainen meistä yrittää alitajuisesti välttää tätä henkistä koettelemusta.”
”...sinuakin ohjaavat alitajuiset tunteet aivan kuten kaikkia ihmisiä...”
Mitä itse luulet, miksi olit asiastasi varma vaikka et taatusti ole lukenut yhtään kantaasi tukevaa kommenttiani? Oletko tyhmä, lukutaidoton, vai olisiko käynyt niin, että olet ihminen, ja ihmisellä alitajunta pyrkii sensuroimaan omien uskomusten kannalta kiusallista informaatiota? Meille muille käy niin jatkuvasti, koska meitä muita ohjaavat alitajuiset motiivit. Sinulle olisi kova henkinen isku tajuta, että monet mielipiteesi eivät perustu todellisuuteen vaan traumoihisi. Jos puheeni alitajuisista motiiveista pitäisivät paikkansa, niin alitajuntasi yrittäisi hyvin ponnekkaasti suojella sinua tajuamasta tuota asiaa. Se voisi tehdä työtään esimerkiksi pistämällä sinut jaarittelemaan tuollaisia kuin tuossa yllä höpisit. Mikä tahansa kelpaa, kunhan et vaan ala ajatella rationaalisesti.
Alitajuntasi voi olla oikeassakin, mistä me tiedetään, kestääkö pääsi totuutta.
Tarkoitin, että TeeCee kirjoittelee minulle osoitetuissa kommenteissa aivan kuin vain minulla olisi alitajuisia motiiveja, jotka vaikuttavat mielipiteisiini faktat ohittaen. En ottanut kantaa siihen, mitä hän on kirjoittanut vastatessaan muille kirjoittajille. En ole niitä suuremmin edes jaksanut lukea, koska TeeCeen minulle osoittamissa lukuisissa kommenteissa on jo aivan tarpeeksi ”märehdittävää”. Joutuisin istumaan päivät pitkät koneella vastatakseni jokaiseen hänen kannanottoonsa ja kysymykseensä.
En myönnä sitä, että ”traumani” estäisivät minua näkemästä ja hyväksymästä totuutta. Uskon, että pystyn ottamaan traumat ja muut tämän tyyppiset taustalla vaikuttavat asiat huomioon ja olemaan objektiivinen. Muillakin ihmisillä on traumansa, jotka suodattavat sitä, mitä he näkevät ja tiedostavat. Pystyvätkö he olemaan objektiivisia. Minä vain taidan olla ainoa, joka niitä traumojaan on foorumilla paljastanut. Olisi mielenkiintoista lukea millaisia traumoja toisella tavalla asioista ajattelevilla on.
En suinkaan kiistä TeeCeen esittämiä alitajunta-havaitseminen-tiedostaminen väitteitä. Olen miettinyt monesti näitä asioita, ja olen samaa mieltä. Meillä kaikilla on silmillämme suodatin, joka saa meidät näkemään ja kokemaan asiat tietyllä tavalla – useimmiten sillä tavalla, että havainnot vahvistavat maailmankuvaamme eivätkä kumoa sitä. On paljon helpompi muokata uusi havainto sopimaan vanhaan tietoon ja maailmankuvaan kuin muokata vanha tieto ja maailmankuva sopimaan uuteen havaintoon. Onhan kokemuskin opettanut, että vallitsevan tiedon kanssa ristiriidassa oleva tieto on useimmiten väärä, vaikka se ei joissakin harvoissa tapauksissa sitä olisikaan.
Mutta mennäänpä nyt yksityiskohtiin, kun periaatteista ei näytä olevan merkittävää erimielisyyttä.
Voisiko joku mainita joitakin mielipiteitäni, jotka eivät perustu todellisuuteen vaan traumoihini? Jos mielipiteeni eivät perustu todellisuuteen vaan traumoihini, niin katson, olisivatko ne muutettavissa vastaamaan paremmin todellisuutta. Myönnän, että tämä voi olla vaikeaa, koska traumojen ohjailema mieleni alkaa todennäköisesti taistella raivokkaasti vastaan, mikä ilmenee siten, että yritän väen väkisin todistaa olevani myös faktojen ja todellisuuden tasolla oikeassa.
Olen kyllä toisaalta valmis muuttamaan mielipiteitäni. Olen useasti joutunut niitä muuttamaankin. Vääräksi tietämäänsä mielipiteeseensä ei kannata jäädä kiinni arvovalta- tai muista tämän tyyppisistä syistä, vaan pitää uskaltaa rohkeasti sanoa, että ”sorry, olin väärässä”. Mitä aikaisemmin sen tekee, sitä helpompaa se on.
Sen valossa, mihin kaikkiin epämääräisiin asioihin maailmassa nykyisin uskotaan, katson olevani aika tukevasti jalat maassa seisova ihminen. En usko salaliittoteorioihin enkä enkeliterapiaan enkä astrologiaan enkä muihinkaan huu-haa -juttuihin.
Minulla on käsitys siitä, miksi ihmiset niin voimakkaasti ja tunteikkaasti uskovat lakeihin ja järjestykseen ja puolustavat niitä. Olen tästä aiheesta joskus jossakin kirjoittanut. Kyse on vähän saman tyyppisestä ilmiöstä kuin silloin, kun auton omistaja puolustaa kiihkeästi omaa automerkkiään. Asioiden pitää olla ihmismielessä tietynlaisessa harmoniassa, tai seuraa epämiellyttävä olo. Jos ne eivät ole, niiden on ainakin yritettävä todistella olevan.
Historiasta tiedämme, miten tiettyjen maiden kansalaiset ovat sotilaallisen tuhon häämöttäessä viimeiseen asti puolustaneet omaa valtiotaan ja sen poliittista järjestelmää sulkien silmänsä valtion tekemiltä rikoksilta. Kerrotaan, että saksalaisetkaan eivät tienneet juutalaisten joukkotuhosta eivätkä ainakaan uskoneet siihen, vaikka vähintään aihetodisteita lienee ollut nähtävillä. Vasta kun karmea totuus tuotiin heidän silmiensä eteen, se oli pakko uskoa.
Ja nähdäänhän tämä ilmiö Suomessakin. Kun joku tutkija kaivaa esille kiusallista tietoa suomalaisten poliitikkojen ja sotilasviranomaisten toimista sodan aikana, alkaa kiihkeä yleisökeskustelu, jossa tuomitaan kyseinen toimittaja maanpetturiksi ja yritetään kaikin keinoin todistella, etteivät suomalaiset sellaista ole voineet tehdä, ja jos ovatkin, niin muut tekivät vielä pahempaa.
Tämän tyyppisestä asiasta taitaa olla kyse myös silloin, kun raivopäisesti puolustetaan ja kehutaan suomalaista poliisia, tekipä se mitä hyvänsä. Joitakin vuosia sitten muutama kansanedustaja jopa ilmoitti maksavansa erään poliisin saamat sakot siitä, kun hän oli ammuskellut aseellaan lainvastaisesti sivullisen hengen vaarantaen. Näiden lainsäätäjien oli mahdotonta hyväksyä sitä, että poliisi oli rikkonut lakia ja saanut lain määräämän rangaistuksen. Maksamalla sakon he loivat tilapäisen virtuaalisen lain, jonka mukaan poliisi on viaton ja hänen tuominnut laki on väärä. Ehkä tämä helpotti heidän traumojaan.
SO2001; Tämän tyyppisestä asiasta taitaa olla kyse myös silloin, kun raivopäisesti puolustetaan ja kehutaan suomalaista poliisia, tekipä se mitä hyvänsä.
Talouselämän jutun otsikko johti minut harhaan: ihmettelin miten noin pienestä ylinopeudesta voisi saada noin suuret sakot. Kyse olikin siitä, missä kohdassa rikesakko vaihtuu päiväsakkoihin. Eli ylinopeutta pitää olla tuo 1 km/h "liikaa", siis todellisuudessa 21 km/h.
SO2001 linkitti eilen samaa aihetta käsittelevän Ylen uutisen, jossa sanottiin seuraavaa:
"Silloin voidaan lisätä valvontaa, se veisi vähemmän henkilöresursseja poliisilta. Tämän tehokkuuden kautta se toisi sitä turvallisuutta lisää, Tarvainen painottaa."
Tarkoittaako tuo sitä, että kameroiden kuvia saadaan käsiteltyä tehokkaammin, kun suurempi osa olisi rikesakkoja?
Spekulointia: Tässä taloustilanteessa ehdotus johtanee siihen, että rikesakkoihin tulee yksi maksuluokka lisää, kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Kun edellinen korotuksen perustelu karahti kiville rahankeruunperusteen takia ja tuloksena oli sakotuskynnyksen lasku, korotettu maksuluokka otetaan käyttöön 10-15 km/h ylityksestä ja saadaan perusteltua oikeudenmukaisuudella ja turvallisuusvaikutuksilla ilman puhettakaan rahankeruun tarpeesta.
Minulle kelpaisi seuraava: Rajoitusnopeudet 20 km/h nykyistä korkeammiksi ja autoihin automaattiset nopeudenrajoittimet.
Ylinopeudet ja ylinopeussakot olisivat historiaa. Maanteiden hurjat takaa-ajotkin todennäköisesti loppuisivat, koska pakoon ei kuitenkaan pääsisi.
Jälkimmäinen osa ehdotuksestani tulee todennäköisesti toteutumaan viimeistään silloin, kun itsestään ajavat autot kulkevat maanteillä, ja ihmiset ovat pelkästään niiden matkustajia. Totta kai nämä autot noudattavat nopeusrajoituksia.
Mutta ennen sitä ylinopeuksista otetaan irti kaikki mahdollinen hyöty.
Vaikka tälle käsitykselleni nauretaankin, ylinopeudet ovat suurta bisnestä niin autonvalmistajille, medialle, viihdeteollisuudelle, nopeudenvalvontalaitteiden valmistajille kuin valtiollekin. Kuka ostaisi 120 kilometriä tunnissa kulkevan Ferrarin? Mistä iltapäivälehdet saisivat korvaavia uutisia, kun lööpeissä ei enää olisi uutisia sakkorysistä, nopeuksien tehovalvonnasta, julkkisten ylinopeuskäryistä ja maanteiden hurjista takaa-ajoista?
Lehdissä on autojen nopeuksiin liittyen valtava määärä erilaisia uutisia. Kyse on yhdestä uutistoiminnan peruspilarista. Kyse on suurista rahoista.
Valtiolle sakkotulot eivät ole niin merkittävä tulonlähde, etteikö tilalle voitaisi keksiä jotain muuta. Mutta poliisimiehille ylinopeudet ja hurjat takaa-ajot ovat yksi palkitsevimpia syitä yleensä pyrkiä poliisin uralle. Poliisin pitäisi keksiä uutta viihdykettä, kun maanteillä meno rauhoittuisi. Varmaan jotain keksittäisiinkin.
Tulevaisuus näyttää, mihin mennään. Arvelen kuitenkin, että pitkällä aikavälillä käsite "ylinopeus" tulee siirtymään historiaan. Se on täysin keinotekoinen ja väkisin ylläpidetty asia, joka voitaisiin lopettaa muutaman vuoden kuluessa, jos tahtoa olisi.
SO2001: ”Ehkä hänen ( TeeCee:n ) kannattaisi miettiä, eikö hänellä itselläänkin ole samanlaisia lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista kumpuavia piilomotiiveja, mitä hän olettaa muilla olevan. Minä en niitä pysty arvailemaan, koska TeeCee ei ole valottanut taustaansa yhtä avoimesti kuin minä.”
Jos näissä puheissani alitajunnan tekemistä kepposista on perää, niin monet maailmankuvasi peruspilareista, joista olet paasannut varmaan jo kymmeniä vuosia, saattavatkin osoittautua mielikuvituksesi tuotteiksi. Minun mielestäni tuossa tilanteessa pitäisi olla ERITTÄIN halukas selvittämään, oletko saarnannut kaikki nämä vuodet huuhaata vai et. Mutta sinun suurin huolesi näyttääkin olevan se, että ymmärränkö minä että myös minulla on alitajunta, joka säilöö kaikki kokemukset koko elämän ajalta, ja joka käyttää niitä minimoidakseen ajatteluun käytetyn ajan ja energian.
Ollos huoleton, oma alitajuntani on vastaisuudessakin minua ylivoimaisesti eniten kiinnostava asia. Yhtään liioittelematta juuri tuo havainto mullisti elämäni. Toiselle on mahdotonta kuvailla sanoin miltä tuntuu huomata, aivoissani elää lisäkseni myös joku toinen. Ja kaiken huipuksi se toinen on näiden aivojen varsinainen isäntä, jolla on käytössään aivojeni kokonaiskapasiteetista (lähteestä riippuen) 200.000–240.000-kertaisesti se mitä minulla. Usko pois, sinun sekoilusi oman alitajuntasi komennossa eivät merkitse minulle yhtään mitään tuohon verrattuna.
Onko tämä nyt puhuttu selväksi? Olemmeko yhtä mieltä siitä, että minä en puhu kuin sinä olisit ainoa, jolla on alitajuisia motiiveja, ja että tiedostan oikein hyvin että niitä on myös minulla aina lapsuudesta asti? Ties vaikka kohdusta asti. Sano vaan jos nuo asiat tarvitsevat lisävalaistusta, mutta jos eivät tarvitse, niin voisitko antaa vastineesi väitteilleni. Vastattavaa on kertynyt aika paljon, mutta poimi edes joku, kun tässä kerran keskustelupalstalla ollaan.
SO2001: ” On tyydyttävä miettimään, mistä sokea sääntöuskovaisuus yleensä – ketään erityisesti nimeämättä – voisi johtua.”
Tyydyit miettimään tuota viimeksi kolmisen viikkoa sitten. Silloin vastasin sinulle näin: ”Tässä on toinen asia, josta ei kannata tämän enempää keskustella ennen kuin selvität itsellesi yhden asian. Olet vuosien mittaan pohtinut tai suoraan kysynyt todennäköisesti toista kymmentä kertaa tuota mitä sinä nimität sääntö-, rajoitus, järjestelmä-, tai lakiuskovaisuudeksi. Olen vastannut joka kerta kun olen huomannut nuo puheesi. En muista yhtään tapausta jossa olisit kiistänyt käyttämääni logiikkaa tai esittämiäni perusteluita, sinä olet vain pysynyt vaiti kunnes seuraavan kerran ihmettelet sama asiaa.
Joten osaatko selittää, miksi tiedät sääntöuskovaisten motiiveista yhtä vähän nyt, kuin tiesit joskus vuosikymmenen alussa, vaikka asiaa on valotettu sinulle tällä välin moneen kertaan?”
Pystytkö itse esittämään syytä miksi toistelet samaa kysymystä nähtävästi edes lukematta siihen saamiasi vastauksia? Oletko edes huomannut että sinulle on vastattu vai jätätkö sinua näin paljon askarruttavan asian tahallasi käsittelemättä?
SO2001: ”Onko kurin kaipaaminen aikuisena merkki siitä, että on saanut tai joutunut elämään lapsuutensa liian vapaasti turvattomuutta kokien.”
Nyt sinun ajatteluasi ohjaa ennakkoasenne, että ”sääntöuskovainen” kaipaa niitä sääntöjä itselleen. Mitä jos hän kaipaakin niitä hillitsemään muita? Esimerkiksi heitä, jotka suhtautuvat muiden oikeuteen välttyä joutumasta liikenneväkivallan kohteeksi asenteella ” I don’t care. Eli so what. Kuoleehan ihmisiä muutenkin. Mekin kaikki kuolemme.”
Saammeko koskaan lukea miten paljon sinun itsesi mielestä tuo kiinnostuksesi ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu sen tapaisista mielipiteistäsi, kuin että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pitäisi romuttaa, ja että yhteiskunnan sääntöjen totteleminen ja nöyristeleminen vahvistaa nykyistä järjestelmää?
Eikö olisikin hassua, jos kinaisit monen nimimerkin kanssa vuosikausia liikennesääntöjen oikeellisuudesta, niiden valvonnan vaikutuksesta ja niiden rikkomisen mahdollisesta vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen ja muista vastaavista yksityiskohdista, ja sitten selviäisikin, että sinun mielipiteitäsi noista asioista onkin koko ajan ohjannut tavoite horjuttaa yhteiskuntajärjestelmää sen sääntöjä rikkomalla? Ja kaikkein hassuinta on, että sinulle tämä ei selviä ehkä koskaan. Tragedian ja komedian raja on häilyvä.
TeeCee: Pystytkö itse esittämään syytä miksi toistelet samaa kysymystä nähtävästi edes lukematta siihen saamiasi vastauksia? Oletko edes huomannut että sinulle on vastattu vai jätätkö sinua näin paljon askarruttavan asian tahallasi käsittelemättä?
TeeCee: Vastattavaa on kertynyt aika paljon, mutta poimi edes joku, kun tässä kerran keskustelupalstalla ollaan.
Ensimmäistä kysymystä kommentoin huomauttamalla, että luen kyllä minulle osoitetut kommentit. En vain ehdi aina saman tien vastata niihin. Syksy on ollut kiireistä aikaa. Ja kun satun olemaan huonomuistinen ja lisäksi vielä järjestelykyvyltäni huono, unohdan mitä minulle on kirjoitettu, ja sen lisäksi vielä unohdan vastata.
Jollakin toisella foorumilla voisin listata tietyn kirjoittajan kommentit valinnalla ”näytä kirjoitukset” ja poimia niistä itselleni osoitetut. Ja sen jälkeen vastailla kysymyksiin aivan kuin koulun kokeessa. Ikävä kyllä se ei ole mahdollista, ja viestiketjuja pitää lukea läpi kokonaisuudessaan. Ja kun vielä tulee uusia kommentteja, ollaan tilanteessa, että vanhoihin vastaaminen jää lopulta kokonaan tekemättä. Tulee vain poimittua satunnaisesti jotain ja vastattua siihen.
Syy siihen, miksi kysyn saman kysymyksen uudestaan, on siis se, että en joko muista siihen jo vastatun, tai vastaus on ollut pitkä kirjoitus, joka on mennyt yli horisonttini. Ei siksi, että en olisi ymmärtänyt sitä vaan siksi, että en ole jaksanut lukemishetkellä keskittyä siihen. Olen lukaissut sen huitaisemalla ja ajatellut, että palaan siihen myöhemmin. Enkä ole muistanut palata.
Suunnittelen käyväni keskeiset viestiketjut läpi ja lukevani TeeCeen kommentit (työn helpottamiseksi kopioiden ja yhdistäen ne) läpi vähän pidemmältä ajalta ja vastaten niihin. Vastauksesta tulee väistämättä sen verran pitkä, että se ei sovi normaalin vastauksen kaavaan eikä mittoihin. ”Ylipitkä” kirjoitus tulisi siis olemaan esimerkiksi jossakin blogissa, johon antaisin linkin. Kirjoituksen otsikko voisi olla vaikkapa ”Vastaus”. Blogiympäristö, jota itse kontrolloi, antaisi myös vähän enemmän vapauksia sille, mitä kirjoittaa. Vastauksia kirjoittaessa ja miettiessä omatkin ajatukset ehkä hieman selkiintyisivät.
Olen hyvä suunnittelemaan mutta huono toteuttamaan, joten nähtäväksi jää, tuleeko hankkeesta mitään. Syyskiireet painavat edelleen päälle.
Poimin nyt lopuksi sen yhden kysymyksen tähän, kun TeeCee sitä ehdottaa. Kysymys voi olla vaikkapa seuraava:
TeeCee: Saammeko koskaan lukea miten paljon sinun itsesi mielestä tuo kiinnostuksesi ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu sen tapaisista mielipiteistäsi, kuin että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pitäisi romuttaa, ja että yhteiskunnan sääntöjen totteleminen ja nöyristeleminen vahvistaa nykyistä järjestelmää?
Ensinnäkään en usko kuvitelmiin, että nykyistä sääntöyhteiskuntaa oltaisiin romuttamassa tai että se edes pystyttäisiin romuttamaan.
Romuttuneet yhteiskunnat eivät välttämättä ole erityisen mukavia paikkoja elää, minkä olemme kerta toisensa jälkeen saaneet uutisista nähdä. Koska jokin taho aina joka tapauksessa ottaa komennon käsiinsä, kun se joiltakin toisilta vapautuu, romuttuneissa yhteiskunnissa komentoa pitävät rikollisjengit, mafia, sotaherrat joukkioineen, julmuuksia tekevät äärijärjestöt ja niin edelleen. Vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan niin kuin vanha sanonta kuuluu.
Olen kertonut kannattavani tasa-arvoa. Sen kannattaminen ei ole mielestäni harhaista haihattelua niin kauan, kun pysytään kiinni todellisuudessa ja otetaan huomioon ihmisten välistä kanssakäymistä sääntelevät luonnonlait ja realiteetit.
Nykyaikaiset länsimaiset yhteiskunnat on rakennettu tasa-arvon ja kansalaisten vapauden ja itsemääräämisoikeuden perustalle. Nämä perusarvot on vain vuosikymmenien kuluessa unohdettu. En ehdota yhteiskuntajärjestelmän romuttamista vaan niiden perusarvojen kunnioitusta, joihin järjestelmä perustuu. Uudistus, mitä ehdotan – mutta mihin en pessimistinä jaksa uskoa – olisi jonkinlainen politiikan uskonpuhdistus samaan tapaan, mikä kirkossa aikoinaan tehtiin, kun sen menetelmistä siivottiin pois kidutukset, teloitukset, noitaroviot ja muut tämän tyyppiset asiat, joita uskonnon nimissä oli vastoin sen alkuperäisiä opetuksia tehty. Yksityisenä nettikirjoittelija en tietenkään pysty saamaan aikaan poliittista uskonpuhdistusta tai yleensä minkäänlaista poliittista liikehdintää. Pidän silti teemaa esillä aivan vain harrastuksesta.
Tasa-arvon ja yksilönvapauden periaatteiden pohjalle rakennettu yhteiskunta on vähemmän epärealistinen kuin vaikkapa kommunistinen yhteiskunta, johon sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa uskoivat, ja jota opetettiin yliopistoissa marxilais-leninismin teorioiden mukaisesti. Tässä ideologiassahan oletetaan, että ihmiset universaalisti luopuvat henkilökohtaisen omaisuuden tavoittelusta ja elävät veljellisesti työtä tehden periaatteenaan jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan. Tällainenhan on täydellistä utopiaa. Kuitenkin puoli maailmaa uskoi siihen ja jotkut uskovat vieläkin.
Viime aikoina on lehdissä mainittu sana ”uusautoritäärisyys”, jolla tarkoitetaan eri puolilla Eurooppaa ja muuallakin maailmassa muodissa olevaan poliittista suuntausta. Se on ilmennyt poliittisten puheiden kovenemisena ja autoritaarisuutta korostavien puolueiden kannatuksen lisääntymisenä. Se on näkynyt kansalaisoikeuksien kaventavien lakien säätämisenä sekä hallitukselle epämiellyttävien tiedotusvälineiden sulkemisina. Ja sen äärimmäisiä muotoja ovat olleet toimittajien murhat ja vaalien ja niiden tulosten manipulointi. Demokraattisten järjestelmien kulissit on pidetty pystyssä, mutta niiden sisällä on otettu useita askelia totalitaristiseen suuntaan.
Tällaiseen kehitykseen ovat kiinnittäneet huomion monet merkittävät henkilöt eri puolilla maailmaa. Eilisessä Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön johtaja Kenneth Roth varoittaa demokraattisten järjestelmiemme muuttumisesta populismin paineessa enemmistön diktatuureiksi. Hän kirjoittaa:
”Demokratia perustuu ihmisoikeuksiin. Kaikille tämä ei ole itsestäänselvyys.”
”Luulisi, että maltilliset poliitikot tuomitsisivat populismin ja muistuttaisivat, kuinka keskeisiä ihmisoikeudet ja liberaalit arvot ovat demokratialle”, Kenneth Roth kirjoittaa. Hän mainitsee Ranskassa voimassa olevan poikkeustilan ja poliisin väärinkäytökset tavallisia ihmisiä kohtaan.
Kenneth Rothin mielestä osa poliitikoista lymyilee eikä uskalla ottaa kantaa. Liian harvat tuomitsevat populismin. ”Vielä harvempi nostaa demokratian puolustamisen pääteemakseen, vaikka juuri sille olisi huutava tarve”, Roth kirjoittaa.
Roth esittää näkemyksensä kansalaisoikeuksien kaventamisesta ja muistuttaa siitä, että demokratia on uhattuna.
”Kansalaisoikeuksien kaventaminen näyttää olevan helpompaa kuin viranomaistoimien koordinointi tai tiedustelutiedon jakaminen.”
”Demokratiaan kohdistuva uhka ei poistu itsestään. Päättäjien on puolustettava ääneen oikeuksia ja arvoja, joille yhteiskuntiemme vahvuus rakentuu.”
Ihmisoikeuksista ja liberaaleista arvoista ja demokraattiseen järjestelmään kohdistuvasta uhkasta minäkin olen kirjoittanut, jos joku ei satu muistamaan. Kirjoitukseni on leimattu harhaisiksi.
Palaan vielä lopuksi TeeCeen kysymykseen. Hän kysyi miten paljon minun mielestäni kiinnostukseni ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu sen tapaisista mielipiteistäni, kuin että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pitäisi romuttaa, ja että yhteiskunnan sääntöjen totteleminen ja nöyristeleminen vahvistaa nykyistä järjestelmää?
Eli miten paljon kiinnostukseni ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu siitä että....
En pysty sanomaan, mistä mielenkiintoni mihinkin asiaan johtuu. Myönteinen suhtautuminen ”ylhäältä päin” saneltuun kuriin ja kurittajiin on itselleni niin totaalisesti vieras ja vastenmielinen ja luontoni vastainen ajatus, että jo pelkästään tästä syystä olen miettinyt, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, vaikka toiminta näyttää objektiivisesti katsoen järjettömältä.
Olen evoluutiopsykologisten näkemysten kannattaja, koska ne vastaavat mielestäni hyvin moniin kysymyksiin.
Elollisten olentojen aivoissa on käsitykseni mukaan geneettisesti periytyvän muistin lokero, eräänlainen BIOS, jos tietokonetermejä käytetään, joka ohjaa taustalla yksilön toimintoja alitajuisella tasolla. Esimerkkejä tästä on näkyvissä kaikkialla ympärillämme. Ajatellaanpa vaikka lintuja. Miten muutama kuukausi sitten kuoriutunut kalasääski esimerkiksi osaa lentää omin päin Afrikan länsirannikolla olevaan Kameruniin pavun kokoisilla aivoillaan suunnistaen, vaikka sille ei ole opetettu reittiä, eikä sillä ole mitään käsitystä kartasta ja siitä, millainen maailma ylipäätään on. Miten se tajuaa lähteä lentämään oikeaa reittiä ja havaintojen mukaan vieläpä samaa reittivaihtoehtoa, jota sen vanhemmat ovat lentäneet? Ellei tietoa ole varastoituna sen ylisukupolviseen geneettiseen muistiin.
Uskon, että edellä mainitusta ”BIOS”ista löytyvät vastaukset myös ihmisten käyttäytymiseen. Ihmisten geneettinen muisti on ohjelmoitu satoja tuhansia vuosia kestäneellä kivikaudella, ja heidän alitajuntansa on edelleen viritetty selviämiseen tällaisessa ympäristössä, vaikka aika on toinen ja ympäristö on toinen. Vanhentunut ”BIOS” nykyaikaisessa ympäristössä johtaa totalitarismiin ja maailmansotiin ja joukkotuhoihin. Sitä ei pystytä muuttamaan, mutta jo pelkästään asian tiedostaminen auttaa.
TeeCee on kuvannut omaa valaistumistaan eli alitajuntansa ohjailun voittamista järjen avulla merkittäväksi kokemukseksi, jonka jälkeen maailmaa katsoo uusin silmin. Etten siteeraisi väärin, niin ei TeeCee välttämättä aivan näin ole asiaa ilmaissut, mutta idea lienee tämä. Muistelen, että hän on suositellut muillekin samaa.
Entäpä, jos TeeCeen alitajunnassa on vielä syvempi taso, jota hän ei ole huomannut. Hän on voittanut järkensä avulla sen alitajunnan tason, joka on helposti nähtävissä. Mutta ehkä ”BIOS”in tasolla oleva alitajunta siitäkin huolimatta ohjailee hänen käsityksiään. Hän on myönteinen sääntöjä ja autoritääristä komentoa kohtaan, koska ihmiset luonnostaan ovat.
Ongelma on siinä, että periaate joka pelasti ihmisen tuholta 20000 vuotta sitten, kun elettiin sukulaisuuteen perustuvissa pienryhmissä, voi koitua ihmisen tuhoksi 2000-luvulla, kun eletään ydinasevaltioiden varjossa.
Alistuminen ryhmän sääntöihin on ollut hyödyllistä silloin, kun ryhmä on ollut pieni, kun sen johtajat ovat olleet tuttuja, ja kun sen säännöt ovat olleet yksinkertaisia ja mukautuvia.
Tilanne on täysin toinen silloin, kun ”ryhmä” on keinotekoisesti ylläpidetty miljoonien asukkaiden valtio, joka propagandaa ja aivopesua käyttäen teeskentelee edelleenkin olevansa pieni ryhmä saadakseen ihmisten perimässä olevan me-hengen ja ryhmäsidonnaisuuden aktivoitumaan – ja kun sääntöjä on paljon, ja ne ovat joustamattomia, eivätkä niiden määrääjät ja valvojat ole tuttuja sukulaisia vaan tappavaa kasvotonta väkivaltaa edustavia brutaaleja viranomaisia. Tällainen ”ryhmä” vaatii säilyäkseen jatkuvaa propagandaa, jota tehostetaan tappavan väkivallan ja sillä uhkaamisen keinoin.
Ehkä tämä on yksi syy sille, miksi ylinopeuksiakin edelleen tarvitaan. Jos ne poistettaisiin autossa olevan laitteen avulla, poliisi menettäisi yhden tehokkaimmista pelottelu- ja kasvatuskeinoistaan, mikä sillä on. Ylinopeus lienee nimittäin yleisin syy sille, miksi ns. tavallinen ihminen voi päätyä poliisiauton takapenkille kokemaan kuinka poliisin vallankäyttö konkretisoituu. Jotakin pitäisi keksiä tilalle, jos ylinopeuksia ei enää olisi. Ehkä korvaavaa menettelyä jo mietitään. Yllättäen tapahtuvat ”kotiratsiat” kenties? Sakkoja palovaroittimen toimimattomuudesta tai mitä nyt keksitään. Aika näyttää.
SO2001: ” Silloin kun sääntöjä alkaa puolustaa aivan kuin se olisi elämäntehtävä, kurin puutteen lapsena on täytynyt olla vakavaa.”
Aika moni lopettaa varusmiespalveluksensa kesken. Lukemieni artikkeleiden perusteella yksi merkittävä osasyy tähän ovat käyttäytymishäiriöt, joiden sanotaan johtuvan mm. kasvatuksesta, jossa lapselle ei aseteta riittävästi rajoja. Tällä tarkoitetaan nähtävästi kuria. Jos asia on noin, niin lapsuuden vakavan kurinpuutteen pitäisi mielestäni johtaa aikuisiässä pikemminkin kapinointiin sääntöjä ja esivaltaa kohtaan, eikä sääntöjen noudattamisen kokemiseen elämäntehtäväkseen. Onko sinulla jotain perustelua, omalle mielipiteellesi?
Jos ihminen kokee jonkun asian elämätehtäväkseen, niin se varmaan näkyisi hänen mielipiteissään ehdottomuutena, kyvyttömyytenä keskustella mistään muista vaihtoehdoista, ja tunteellisena suhtautumisena. En muista nimimerkkejä jotka ovat perustelleet noin liikennesääntöjen noudattamisen hyötyjä, mutta tiedän useammankin nimimerkin, jotka ovat puolustaneet liikennesääntöjen tahallista rikkomista tavalla, johon nuo tunnusmerkit sopivat. Kaikista parhaiten ne sopivat sinuun, tätt pieni potpuri mielipiteistäsi.
Olet mm. sanonut, että poliitikkojen ja virkamiesten asettamien sääntöjen totteleminen vahvistaa järjestelmää, joka pitää vakivallan avulla yllä huonoa yhteiskuntajärjestelmää. Olet perustellut nopeusrajoitusten rikkomista halulla kapinoida systeemiä ja pakotettua yhdenmukaisuutta vastaan. Sääntöjen noudattamista valvovaa poliisia olet sanonut sotilaaksi, joka taistelee omaa kansaansa vastaan.
Olet sanonut laeista myös näin: ”VIHAAN, VIHAAN, VIHAAN lakeja!... Systeemi, koneisto, inhottaa minua. Koneisto elää omaa elämäänsä tuhoten ihmisiä. Se on julmempi ja epäoikeudenmukaisempi kuin rikolliset. Koneiston palvelijat ovat kuin kiihkeimmät natsit valtakautenaan. Virkamiehet ovat luoneet ikiliikkujapedon, joka tuhoaa lopulta kaiken. Nykyinen järjestelmä on...äärimmäisen julma ja äärimmäisen epäoikeudenmukainen... Jos miespoliisi on sika ja peto, naispoliisi on hirviö. Alan kallistua yhä enemmän avoimen terrorin kannattajaksi tätä mielettömyyttä vastaan... Minua inhottaa ja vihastuttaa nykyisin lähes kaikki mahdollinen...Kaiken taustalla on pohjaton inhoni systeemiä kohtaan....mihin suuntaan yritänkin ajatuksiani kääntää, vastassa on pakkojen ja kieltojen ja poliisin muodostaman raudanlujan häkin seinät... Mielestäni olisi täysin oikeutettua räjäyttää valtava pommi jonakin yönä eduskuntatalon pylväikössä, jolloin koko roska romahtaisi kasaan... Poliisius on rikoksista pahin.”
Samaa riittää sivutolkulla. Ehkä tuollaiset purkaukset pelastivat aikoinaan mielenterveytesi, mutta nykyään taidat olla niiden ansassa. Kirjoituksistasi toistuu sama kaava: alat kirjoittaa jostain aiheesta suhteellisen asiallisesti, mutta kommentin edetessä kiihotat itseäsi yhä hurjempaan vimmaan, ja päädyt lopulta samoihin lopunajan profetioihin. On makuasia, sanooko tätä pakkomielteeksi vai elämäntehtäväksi.
Tämän vuoksi tuntuu hassulta lukea pohdiskelujasi siitä, mikä mahtoi mennä lapsuudessa vinksalleen ihmisillä, jotka pitävät liikennesääntöjen noudattamista hyvänä asiana liikenteen sujumisen ja turvallisuuden kannalta. Pakkomielteesi/elämäntehtäväsi tekee sinulle mahdottomaksi ottaa pohdinnoissasi huomioon tosiasiaa, että ihminen pyrkii päätymään itselleen mieluisaan tulokseen. Sinä tiedät että sinunkin mielesi toimiin noin, olet puhunut tästä ilmiöstä. Silti olet sanonut, tietääkseni ainoana nimimerkkinä, että pohdiskelujesi tarkoituksena on omien mielipiteittesi tukeminen. Sanoit että olisi aika erikoista päätyä pohdiskelussa eri näkemykseen minkä on esittänyt.
Mitä järkeä ylipäätään on pohdiskella, jos tiedät jo aloittaessasi, että pohdiskelusi tarkoitus on vain päätyä vanhaan mielipiteeseesi? Muistatko kun arvostelit liikennetutkijoita ja heidän rahoittajiaan siitä, että heillä on ennakkoasenne, jota he pyrkivät tutkimuksilla toteuttamaan. Sanoit että he elävät omassa ajatuskuplassaan. Voisiko mielestäsi sanoa, että olisi ”aika erikoista” jos he päätyisivät eri näkemyksiin joita ovat ennenkin esittäneet?
Yhteisöjen jäsenet pyrkivät pitämään huolta oman asemansa säilymisestä yhteisön hierarkiassa, mistä seuraa kilpailua, joka tuottaa voittajia ja häviäjiä. Rajalliset resurssit, joista halutuimpia ovat taloudellinen ja fyysinen valta, pyrkivät kasautumaan harvojen käsiin. Toisaalta yhteisöjen jäsenet pyrkivät säilyttämään sen yhteisön, josta heidän asemansa ja menestymisensä riippuu.
Kumpikin edellä mainittu pyrkimys on seurausta satojen tuhansien vuosien aikana kehittyneistä perinnöllisistä ominaisuuksista. Yhteisöjensä menestyjät ovat lisääntyneet paremmin kuin menestymättömät, ja toisaalta elinvoimaisimpiin yhteisöihin kuuluvat ovat säilyneet parhaiten elossa ankarien luonnonvoimien paineessa.
Olemme kaikki voittajien jälkeläisiä, ja siksi voittaminen tuntuu mukavalta ja häviäminen epämukavalta. Kun yhteisömme olemassaolo on uhattuna, jätämme keskinäisen kilpailun hetkeksi vähemmälle ja puhallamme yhteen hiileen yhteisöämme puolustaaksemme.
Edellä mainituista perinnöllisistä syistä johtuen enemmistö ihmisistä kannattaa aina yhteisönsä vallitsevia arvoja, olivatpa ne millaiset tahansa. Jos ihmisiltä kysytään, kannattavatko he jotain lakia, jota ei ole vielä olemassa, enemmistö saattaa vastata kieltävästi. Kun laki kuitenkin säädetään, ja ihmisiltä kysytään muutaman vuoden päästä uudestaan, kannattavatko he kyseistä lakia, enemmistö todennäköisesti kannattaa sitä. Jo pelkkä virallisen tahon propaganda lain puolesta saa ihmisten mielen muuttumaan. Ihmiset kokevat geneettisestä perimästään johtuen epämukavana sen, jos heidän ajattelunsa on ristiriidassa yhteisössä vallitsevan virallisen ajattelun kanssa. Niinpä he mukauttavat ajatteluaan yhteensopivaksi yhteisön arvojen kanssa.
290 miljoonaa neuvostokansalaista kannatti maansa poliittista järjestelmää ja sen johtajia 70 vuoden ajan. 16 miljoonaa saksalaista kannatti kotimaansa DDR:n poliittista järjestelmää ja sen johtajia yli 40 vuoden ajan. 24 miljoonaa korealaista on kannattanut Pohjois-Korean kansantasavallan poliittista järjestelmää ja sen johtajia jo 68 vuoden ajan. 5,5 miljoonasta suomalaisesta 96 % luottaa maansa poliisivoimiin, mikä uusi tutkimus taas kerran vahvistaa.
Ovatko enemmistöt aina oikeassa kannattaessaan maidensa järjestelmiä, vaikka järjestelmät myöhemmin arvioitaisiin epäonnistuneiksi. Silloin, kun ne kannattavat, ne ovat ainakin omasta mielestään oikeassa. Se, osoittautuuko kannatus joskus tulevaisuudessa virheeksi, on epäoleellista. Nyt eletään tätä hetkeä. Tulevaisuus tulee, kun on tullakseen.
En juurikaan kirjoittele maamme suosituimmalle keskustelufoorumille, koska keskustelun taso siellä ei ole kovin korkea. Joskus olen kuitenkin heittänyt pilaillessani jonkin mielipiteen sinne kuin luun koirille ja seurannut huvittuneena, millaisen haukunnan ja rähinän se saa aikaan. On yksi asia ylitse muiden, mikä kirvoittaa vihamielisiä vastauksia. Se asia on pyhän poliisimme arvosteleminen. Vastauksissa toistuvat kerta toisensa jälkeen iän ikuiset kliseet siitä, kuinka poliisimies joutuu sekunnissa tekemään vaativan päätöksen aseen käytöstä, ja hyvähän sitä on jälkeen päin arvostella. Mistä ihmeen systeeminpuolustajien käsikirjasta tämä sama väite aina kaivetaan esille. Toinen systeeminpuolustajien käsikirjan vakiolainauksia on lakien kutsuminen yhteisesti sovituiksi säännöiksi.
Kun uutiset kertoivat Jokelan ampumistapauksesta syksyllä 2007, kirjoitin asiasta poliisin tiedotustoimintaa arvostelevan kommentin. Kommenttiini vastattiin niin kuin oli odotettavissa, vaikka joku sentään oli osittain samaa mieltäkin. Viikon kuluttua poliisin nihkeätä tiedotusta kritisoitiin jo yleisemminkin. Mm. haavoittuneita sairaalassa hoitaneet lääkärit arvostelivat sitä, etteivät he pystyneet varautumaan tilanteeseen kunnolla, kun heille ei kerrottu selkeästi, miten paljon potilaita on mahdollisesti tulossa, ja mikä on heidän tilansa. Koko keskusteluketju on tässä, jos yhdeksän vuoden takainen historia kiinnostaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/5033578/jokelan-tapauksen-tiedotus
Seison edelleenkin sanojeni takana tässä asiassa, jos tällaista kulunutta sanontaa sallitaan käyttää.
Ihmisten perinnöllisiin ominaisuuksiin kuuluva vietti puolustaa yhteisöänsä on yksi syy sille, miksi ihmiset kannattavat yhteisöidensä järjestelmiä ja johtajia, vaikka ne ulkoapäin katsoen näyttäisivät kelvottomilta. On muitakin syitä. Yksi on se, että ihmiset kokevat epämiellyttäväksi sen, jos heidän sisäisessä ajattelussaan vallitsee konflikti. Tällainen konflikti vallitsee esimerkiksi silloin, jos yhteisön järjestelmä ja johtajat ovat pahoja, mutta yksilön geeneissä vaikuttava yhteisönsäilyttämisvietti kuitenkin pakottaa häntä kannattamaan niitä. Koska järjestelmä ja sen johtajat ovat mitä ovat, yksinkertaisin keino konfliktin helpottamiseksi on pakottaa itsensä kuvittelemaan, että järjestelmä ja johtajat sittenkin kaikista nähdyistä ja koetuista epäkohdista huolimatta ovat hyviä. Tähän vaaditaan järkeilyn lisäksi uskoa.
Kun hirmuhallitsija Stalin kuoli, hänen arkkunsa ohi virtasi päivien ajan satojen metrien pituinen ihmisjono jättämässä viimeiset kunnioitetut surunvalittelut suurelle rakastetulle johtajalle. Sama mies oli tapattanut ja vangituttanut lähes jokaisesta perheestä jonkun ja tuottanut kansalleen mittaamattomia kärsimyksiä. Silti kansa rakasti häntä.
Kun Pohjois-Korean johtaja Kim Il-sung kuoli, koko kansa puhkesi hillittömään suruun. Ihmiset itkivät ääneen kaduilla. Suuri johtaja oli tehnyt maasta ison avovankilan, jossa ihmisiä kuoli nälkään. Vapauksista ja ihmisoikeuksista ei ollut tietoakaan. Silti kansa rakasti orjuuttajaansa.
Mitä ankarammin ihmisiä alistetaan ja nöyryytetään, sitä enemmän he alistajaansa ja nöyryyttäjäänsä rakastavat ja palvovat. Selitys on yksinkertainen. Säilyttääkseen mielensä tasapainon ihmiset tarvitsevat sitä enemmän uskoa, mitä mahdottomampaa heitä vainoavan pahan selittäminen hyväksi on. Ja mitä lujempi on usko, sitä suurempaa on hurmos ja surunpurkaukset silloin, kun niitä tarvitaan. Asiassa on kuitenkin se mielenkiintoinen piirre, että palvonta ei kohdistu ensisijaisesti yksilöihin – ei edes suureen johtajaan – vaan yksilöiden valta-asemaan. Jos johtaja menettää valtansa, kansa hylkää hänet välittömästi. Miljoonat saksalaiset palvoivat Hitleriä hänen valtansa päivinä. Jos hänet olisi sodan jälkeen vangittu ja pantu oikeuteen, oikeussalin edustajalle ei olisi kerääntynyt kourallista enempää entisen johtajan palvojia tukemaan idolinsa viimeistä taistelua hirsipuun varjossa. Johtajat tietävät tämän aivan hyvin ja pitävät kiinni vallastaan kynsin hampain. Kun valta menee, suosiokin menee.
Se, että 96 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiinsa, osoittaa ainakin sen, että uskoa on olemassa. Joidenkin mielestä aletaan jo hätyytellä Pohjois-Korean lukemia.
Matti Apunen, Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja, pressiklubi-ohjelmassa helmikuussa 2010:
"kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."
"Jos ihmisiltä kysytään, kannattavatko he jotain lakia, jota ei ole vielä olemassa, enemmistö saattaa vastata kieltävästi."
Mihinkähän tällainen väite mahtaa perustua?
Eduskunta sääti kansalaisaloitteen pohjalta lain "tasa-arvoisesta avioliitosta". Kansalaisaloitteeseen saatiin kerätyksi riittävä määrä kannattajia, että eduskunta joutui ottamaan sen käsittelyyn. En tiedä kannattaako vai vastustaako suomalaisten enemmistö ko lakia.
SO2001: ”Uutisotsikot kertovat yhteiskunnasta ja sen arvomaailmasta. Ne vahvistavat – eivät kumoa – harhaisina pidettyjä ajatuksiani siitä, millaisessa maailmassa elämme, ja mikä on kehityksen suunta.”
Uutisotsikoista ei saa realistista kuvaa maailmasta. Sinä kyllä tiedät tämän, olet monta kertaa taivastellut kuinka ylinopeuksia retostellaan epärealistisesti otsikoissa.
Omia ajatusharhojaan ei huomaa, ellei niitä erikseen etsi, etkä sinä taida etsiä. Niitä ei huomaa edes silloin, kun niiden olemassaolo osoitettaisiin järkiperusteilla. Wikipedia: ”Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla.” Niitä saa paljastettua vain kyseenalaistamalla omia mielipiteitä ja niiden perusteluja esimerkiksi näin: olet kertonut että lapsuuden kokemuksesi repivät itsetuntosi ”juurituppia myöten”. Olet sanonut yhdeksi tämän itsetunnonpuutteen seuraukseksi kapinan esivaltaa vastaan sekä kurin halveksimisen. Olet myös sanonut, että olet kanavoinut tämän kapinan nettikirjoitteluun.
Toisaalta sanot myös, että sinulla ei ole ajatusharhoja jotka vaikuttavat mielipiteesi yhteiskunnasta, sen arvomaailmasta ja sen tulevasta kehityksestä. Mistä tiedät, ettei niitä ole, kun et ole testannut onko niitä? Mitä jos sinusta vain TUNTUU siltä, ettei sinulla ole ajatusharhoja? Ei se mitään todista, siltä tuntuu melkein kaikista ihmisistä. Sinäkin olet kirjoittanut siitä, miten ihminen valehtelee itselleen saadakseen toimintansa näyttämään omissa silmissä järkevämmiltä.
Yksi keino selvittää onko sinulla ajatusharhoja, on selvittää, että puhutko totta sanoessasi, että kirjoittelet kanavoidaksesi tuota kapinaasi ja halveksuntaasi, vai puhutko totta sanoessasi että mielipiteesi perustuvat tosiasioihin. Sinun pitää katsella sivusta omaa pohdiskeluasi, et saa puuttumatta ajatuksenkulkuun. Voit esimerkiksi kuvitella itsesi lukemasi kirjan kuvitteelliseksi henkilöksi, joka on sanonut kirjoittelevansa nettiin mielipiteitään kurista ja esivallasta purkaakseen huonon itsetunnon aiheuttamia traumojaan, jotka näkyvät mm. kurin halveksimisena ja kapinana esivaltaa vastaan. Sinä olet lukija, joka pohtii sen tapaisia asioita, kuin että onko kirjan juonen kannalta uskottavaa, jos myöhemmin kirjassa ilmeneekin, että tämä kirjan henkilö valehteli sanoessaan nettikirjoittelunsa syyksi traumojensa turvallisen kanavoinnin.
Minä en pidä sitä uskottavana juonenkäänteenä. En keksi mitään uskottavaa syytä miksi joku valehtelisi sellaisen asian nuoruudestaan. Keksitkö sinä? Eikö kuulostakin uskottavammalta, että kirjan henkilö puhui totta kirjoittelunsa ja mielipiteittensä motiiveista, ja hän vain LUULISI nykyisten mielipiteittensä perustuvan järkisyihin, koska sillä tavalla ihmisen aivot toimivat.
SO2000:
Seison edelleenkin sanojeni takana tässä asiassa, jos tällaista kulunutta sanontaa sallitaan käyttää.
Vastasitko oikeasti yhtään mihinkään silti?
SO2001: ”Ovatko enemmistöt aina oikeassa kannattaessaan maidensa järjestelmiä...”
Kyllä sinä aiemmin olet arvostanut kovasti enemmistön arvostelukykyä. Olet sanonut liikennesäännöistä, että niissä on vikaa, jos ne eivät tunnu enemmistön mielestä kivoilta. Ja sen, kuinka kivoilta säännöt tuntuvat, saa sinun mukaasi selville katsomalla miten ahkerasti niitä noudatetaan. Esimerkiksi väärän nopeusrajoituksen tunnistaa sinun mukaasi siitä, että sitä rikotaan.
Nuo mielipiteet kirjoittaessasi et pohdiskellut ihmisen psykologiaa, kuten nyt. Et puhunut siitä, miten paljon välinpitämättömyys vaikuttaa liikennesäännöistä piittaamattomuuteen tai niiden tahalliseen rikkomiseen, et pohtinut mitä itsekäs oman edun tavoittelu aikaa säästämällä vaikuttaa ylinopeudella ajamisen yleisyyteen. Et pohtinut, miten moni nostaa nopeutensa laittomaksi tai tilanteeseen muuten sopimattoman isoksi siksi, että ihmisellä on geeneissään perinnöllinen matkimisen tarve. Et käsitellyt sitä asiaa, että moniko ajaa ylinopeutta koska kokee muiden kuljettajien ja yleisen ilmapiirin painostavan siihen.
Tämä viimeinen on ollut vuosia kestosuosikki kyselytutkimuksessa, jolla kartoitetaan liikenteen ilmapiiriä, ja olet itsekin kertonut monta tapausta, jossa olet tehnyt kaikenlaista päätöntä kokiessasi takana tulevan painostavan sinua. Tällaiset psykologiaan liittyvät asiat vaikuttavat siihen, miten enemmistö suhtautuu liikennesääntöihin, ja tämän enemmistön tahdon mukaan liikennesäännöt pitäisi sinun mukaasi määrittää.
Oletko miettinyt miksi huomaat niin herkästi ihmisen psykologian vaikutukset Pohjois-Koreasta asti, mutta et omasta pääkopastasi?
SO2001: ” Se asia on pyhän poliisimme arvosteleminen. Vastauksissa toistuvat kerta toisensa jälkeen iän ikuiset kliseet siitä, kuinka poliisimies joutuu sekunnissa tekemään vaativan päätöksen aseen käytöstä, ja hyvähän sitä on jälkeen päin arvostella. Mistä ihmeen systeeminpuolustajien käsikirjasta tämä sama väite aina kaivetaan esille. Toinen systeeminpuolustajien käsikirjan vakiolainauksia on lakien kutsuminen yhteisesti sovituiksi säännöiksi.
Löydät fanaattisten systeeminpuolustajien käsikirjan helposti. Lue vain omaa fanaattisten systeeminvastustajien käsikirjaa peilin kautta. En näe teissä mitään periaatteellista eroa, erilaiset elämänkokemukset, luonteenpiirteet tai vastaavat sysäävät teidät saman asian jommallekummalle äärilaidalle.
Eikö olekin turhauttavaa kun jotkut tulevat KESKUSTELUpalstalle mutta keskustelun sijaan vain toistelevat omien fakkiutuneiden arvojensa tuottamia päähänpinttymiä kuin jonkun uskonnon saarnaaja. Anna kun arvaan: ne systeeminpuolustajat joiden kanssa ”keskustelit” eivät suostuneet käsittelemään esittämistäsi argumentteja, vaan seisoivat järkähtämättä sanojensa takana?
SO2001: ”Seison edelleenkin sanojeni takana tässä asiassa, jos tällaista kulunutta sanontaa sallitaan käyttää.
Niinhän sinä seisot. Seisot tietäen, että siihen johti paljon enemmän lapsuudenkokemuksesi kuin ne asiat, joilla useimmiten perustelet seisomistasi juuri siinä missä seisot. Tiedät sen, mutta et tunnusta asiaa itsellesi. TUON ilmiön psykologisten taustojen selvittely olisi sinulle paljon hedelmällisempää, kuin miettiä mitkä psykologiset ilmiöt liimaavat eri yhteiskuntia yhteen. Mutta et sinä niitä mieti, sinä vaan seisot paikallesi jämähtäneenä saarnaten terapiaa kokemiesi vääryyksien aiheuttamille traumoille.
SO2001: ”... ihmiset kokevat epämiellyttäväksi sen, jos heidän sisäisessä ajattelussaan vallitsee konflikti. Tällainen konflikti vallitsee esimerkiksi silloin, jos yhteisön järjestelmä ja johtajat ovat pahoja, mutta yksilön geeneissä vaikuttava yhteisönsäilyttämisvietti kuitenkin pakottaa häntä kannattamaan niitä. Koska järjestelmä ja sen johtajat ovat mitä ovat, yksinkertaisin keino konfliktin helpottamiseksi on pakottaa itsensä kuvittelemaan, että järjestelmä ja johtajat sittenkin kaikista nähdyistä ja koetuista epäkohdista huolimatta ovat hyviä. Tähän vaaditaan järkeilyn lisäksi uskoa.”
Sinulla on siis selvillä miten epämiellyttävänä ihmiset kokevat ajattelussaan vallitsevat konfliktit. Aivan varmasti tiedät tuon koskevan muitakin sisäisiä ajattelun konflikteja kuin tietoisuutta järjestelmän mädännäisyyden ja vaistomaisen yhteenkuulumisvietin välillä. Silti suojelet omaa mielenrauhaasi sisäisen ajattelun konfliktilta kieltäytymällä käsittelemästä asioita, joiden itse olet kertonut saavan aikaan tuon yllä lainatun kaltaiset pohdinnat.
Saan kiittää pitkälti sinua nykyisistä tiedoistani omienkin aivojeni epäloogisista toimintatavoista. En usko että pelkistä asiantuntijoiden teksteistä olisin tajunnut, kuinka vahva ote alitajuisilla motiiveillamme oikeasti on tietoisen puolemme ajatteluun. Osaat analysoida muiden epäloogisuuksia, ja samalla onnistut olemaan ymmärtämättä, mitä samanlainen omien ajatustesi loogisuuden analysointi antaisi vastaukseksi. Etkä varmaan yhtään ymmärrä mitä tällä tarkoitin.
TeeCee kirjoittelee niin kuin ainoastaan minulla olisi alitajuisia motiiveja, jotka vaikuttavat mielipiteisiini faktat ohittaen. Ehkä hänen kannattaisi miettiä, eikö hänellä itselläänkin ole samanlaisia lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista kumpuavia piilomotiiveja, mitä hän olettaa muilla olevan. Minä en niitä pysty arvailemaan, koska TeeCee ei ole valottanut taustaansa yhtä avoimesti kuin minä.
On tyydyttävä miettimään, mistä sokea sääntöuskovaisuus yleensä – ketään erityisesti nimeämättä - voisi johtua. Yleensähän ihminen kaipaa jotain, mitä hän ei ole saanut. Onko kurin kaipaaminen aikuisena merkki siitä, että on saanut tai joutunut elämään lapsuutensa liian vapaasti turvattomuutta kokien. Niinpä alitajunta etsii myöhemmin sääntöjä, joita voi totella ja sitä kautta kokea, että joku yläpuolella välittää.
Silloin kun sääntöjä alkaa puolustaa aivan kuin se olisi elämäntehtävä, kurin puutteen lapsena on täytynyt olla vakavaa. Kenties se on johtanut onnettomuuteen, jonka seuraukset ovat raskaat kantaa vielä aikuisenakin. Tällöin on luonnollista ajatella, että olisipa silloin ollut kovempi kuri ja joku, joka rankaisee ”isän kädestä”.
Se, että yksityinen ihminen käyttää aikaansa ja panee arvovaltansa peliin lakien ja lainvalvonnan puolustamiseksi, tuntuu sinänsä oudolta. Lakien takanahan on valtiovalta suurine resursseineen. Eivät lait ja määräykset mihinkään häviä, vaikka pieni kansalainen ei istuisikaan päivät pitkät tietokoneellaan niitä puolustamassa. Se on täysin turhaa työtä. Se on sama kuin seisoisi kalliolla ja väittäisi, että tämä on kallio. Kun joku pilkallaan tai tosissaan inttäisi vastaan ja sanoisi, että eipäs olekaan, kallion puolustaja kiihtyisi ja lisäisi kierroksia. Tällainenhan olisi sitäkin turhempaa, kun kallion puolustaja joka tapauksessa olisi itse vuorenvarma siitä, että hän seisoo kalliolla, ja kallio on olemassa. Miksi hän väittelisi tyhjänpäiväisiä vääriä uskomuksia vastaan. Mitä väliä hänelle olisi sillä, mitä muut ajattelevat.
Jos vielä palataan otsikkoon eli poimintoihin sanomalehdistä, niin kerron yhden syyn, miksi en lukenut nelostien ampumistapauksesta kertovia uutisia. En pystynyt katsomaan viikonlopun formulakisaa matkan takia, joten se nauhoitettiin minulle. Katsoin sen vasta toissa iltana. Jouduin siihen asti olemaan vapaaehtoisessa uutismotissa etten vahingossa tulisi nähneeksi kisan tulosta jostakin tiedotusvälineestä. Nyt voin lukea uutisen, jos haluan, mutta aihe ei erityisemmin kiinnosta. Olen esittänyt siihen liittyviä spekulatiivisia kysymyksiä, mutta en ole ottanut suoraan kantaa tapahtumiin.
Vaikka en suoraan kantaa nelostien tapahtumaan ottanutkaan, tulin pelkillä kysymyksilläni sohaisseeksi muurahaispesää. Ilmiö on tuttu monista muista yhteyksistä. On taho, jota ei Suomessa ole lupa arvostella eikä kyseenalaistaa. Jos näin tekee, ihmiset kiihtyvät. Reaktio on sama kuin jos uskonnollisia arvoja pilkattaisiin. Ehkä ne sitä ovatkin.
Kerron seuraavaksi hieman yleisistä varhaisista kokemuksistani poliisista. Kertomus ei ole ehkä aivan sellainen, mitä lukija odottaa. Haluan osoittaa, että TeeCeen kuvitelmat joistakin lapsuuden traumoista ja niitä vastaan kapinoimisesta eivät johdu ainakaan varhaisista kokemuksistani poliisista.
Olen joskus kirjoittanut, että jossakin ikävaiheessa minua peloteltiin poliisilla, mikä johti siihen, että olin aina kauhuissani, kun jotain ”tapahtui”. Näin todella on, mutta täsmennän tätä asiaa sen verran, etteivät vanhempani pelotelleet vaan kotiapulaisemme, jotka eivät itsekään olleet kuin teini-ikäisiä tyttöjä. Olin ilmeisesti jossakin määrin kuriton kakara, ja sellainen on helppo saada ainakin vähäksi aikaa hiljaiseksi uhkaamalla, että poliisi tulee ja vie. En kuitenkaan usko nykyisten mielipiteitteni edes alitajuisella tasolla johtuvan näistä lapsuuden pelotteluista. Minulla on nimittäin ollut paljon täysin neutraalejakin kokemuksia poliiseista.
Naapurissa asuneen ensimmäisen leikkikaverini isä oli poliisi, ja kävin monesti perheessä kylässä. En pelännyt kaverini poliisi-isää.
Ensimmäisen tyttökaverini isoveli sekä sisaren mies olivat kumpikin poliiseja. Tapasin entisen tyttökaverini pitkästä aikaa vuosi sitten, ja hän kertoi, että myös hänen sisarensa pojasta on tullut poliisi. Kyseessä on siis todellinen poliisisuku. Suhtauduin asiaan tuohon aikaan lähinnä uteliaisuudella ja luin mielenkiinnolla tyttökaveriltani saamiani poliisin tiedotuslehtiä. Hassu yhteensattuma lienee se, että tyttökaverini asui samassa asunnossa, mistä leikkikaverini poliisiperhe oli aikaisemmin muuttanut muualle.
Tyttökaverini ja minut välit katkesivat aikoinaan niin kuin teini-iän seurustelusuhteille tahtoo käydä. Samaan aikaan parhaimpiin kavereihini kuului poliisin poika. Hän oli mahdollisesti jonkin aikaa jopa läheisin kaverini, vaikka en kavereistani mitään ranking -listaa pitänytkään. Kävin kymmeniä kertoja hänen kodissaan. Muistan naulakossa usein roikkuneen poliisipuvun ja lakin. Lueskelin usein Seura -lehtiä odotellessani, kun kaverini söi tai teki koulutehtäviään. Muistan jopa muutamia lehdissä olleita artikkeleita. Kyseisen poliisiperheen isä tunnettiin erityisesti pontikkatehtaiden metsästäjänä. Sama mies näyttelee poliisia elokuvassa Kahdeksan surmanluotia, jossa myös kaverillani oli pieni rooli. Kyseessä oli arvostettu ”vanhan ajan” poliisimies – ei nykyisen kaltainen vastenmielinen kommandotyyppi, jollaisiksi poliisit ovat muuttuneet.
Olen edellisten lisäksi tuntenut joitakin poliiseja erilaisista syistä, joskus osittain heidän lastensa kautta. Eräskin vanha - jo pitkään eläkkeellä ollut – konstaapeli alkoi jutella kanssani erään kaupan eteisessä pari kolme vuotta sitten. Hän kertoi, että hänen poikansa on nykyisin ylikomisariona maakunnan pääkaupungissa. Kyseinen henkilö esiintyy usein uutisissa erilaisten rikosjuttujen yhteydessä. En millään tavalla osoittanut hänelle tunteitani, mitä koen hänen ”ammattikuntaansa” kohtaan nykyisin.
Eikä tässä vielä kaikki. Tähän aiheeseen liittyen ehkä kaikkein pahimman loven tunne-elämääni repäissyt asia oli se, kun eräs hyvä ja läheinen kaverini valitsi poliisin uran. Hän toimii nykyisin huumepoliisina pääkaupunkiseudulla. Hänet muistetaan koulun historian kovimpana lunttaajana, vaikka tällainen arvosana on voitu tietysti antaa vuosien varrella monillekin. Hän oli mukana monenlaisessa hämärässä, mutta onnistui aina jättäytymään syrjään vähän ennen kuin muut jäivät kiinni teosta. Samanlaisia luonteenpiirteitä on ollut muillakin tuntemillani poliiseiksi päätyneillä. Kaikenlaisessa hämärässä ja laittomassa ollaan mukana, mutta ei jäädä kiinni. ”Silmänpalvoja” lienee paras sana kuvaamaan heidän luonnettaan.
Kaverini oli erittäin kunnianhimoinen ja tähtäsi lakimiehen uralle. Hän ei kuitenkaan päässyt lakia lukemaan. Hänen uransa kohti poliisipuvun päälle vetämistä alkoi oikeastaan siitä, kun hän heiveröisenä ja fyysisesti vaatimattoman oloisena nuorukaisena meni kavereittensa houkuttelemana punttisalille. Vaikka hänestä ei mitään Schwarzeneggeriä tullutkaan, jonkinlainen muutos hänessä tapahtui. Muutos ilmeni enemmän henkisellä kuin fyysisellä puolella. Hänen kunnianhimonsa kasvoi vieläkin nopeammin kuin lihasmassa, ja hän pyrki ja pääsi laskuvarjojääkäriksi. Jos armeija muuttaa miehen, niin laskuvarjojääkärinä oleminen vasta muuttaakin.
Putoaminen vuoden kuluttua eliittijoukkojen sotilaasta tavalliseksi opiskelupaikkaa vailla olevaksi nuorukaiseksi tuntui olevan kaverilleni kova paikka. Kun hän ei päässyt lakiakaan lukemaan, hän tarrautui toiseen mahdollisuuteen, mikä tarjoaa etuoikeutetun eliittiaseman. Hänestä tuli poliisi.
On selvää, että ystävyytemme hyytyi, koska samaan aikaan minä olin jo aatemaailmaltani se, mikä minusta on tullut. Virallista välirikkoa ei koskaan tapahtunut, mutta olen joka tapauksessa hyvin varautunut tavatessani tätä entistä kaveriani hänen käydessään lomalla entisellä kotiseudullaan. Tavatessamme viimeksi muutama vuosi sitten hänellä oli poikansa mukanaan. Pojalleen hän esitteli minut vanhana kaverinaan ja kysyi ikään kuin vahvistukseksi, että emmekös me vieläkin ole kavereita. Nielaisin ja mumisin jotain myöntävää. Oloni oli aika vaikea. Entinen kaverini on sen verran fiksu tyyppi, että hän luultavasti tietää poliittisista touhuistani ja poliittista pseudonyymeistäni. Ties vaikka lukisi tätäkin. No, en minä riidoissa halua olla. Veikkaan, että hänellä itselläänkin on ”salaisuutensa” ellei hän täysin ole luonteeltaan ja tavoiltaan muuttunut. Olen suorastaan odottanut, milloin hänen nimensä putkahtaa esille jossakin ”Aarnio-jutussa” tai vastaavassa. Kiero tyyppi on aina kiero tyyppi.
Systeemikriittisen asenteeni taustalla voi toki olla TeeCeen epäilemiä syitä. Turha kai sitä olisi kiistää. Väitän silti, että mielipiteeni perustuvat loogisiin periaatteisiin yksilönvapauksista ja tasa-arvosta. Ne kestävät kritiikin, koska ne ovat samansuuntaisia kuin mitä monet merkittävät ja arvostetut henkilöt ovat aikoinaan esittäneet.
Kirjoitin alun perin seuraavan jutun tähän, mutta se meni liiaksi aiheen ulkopuolelle, ja siitä tuli lopulta liian pitkäkin. Teen kirjoituksessa yhteenvedon eräistä lapsuuteni ja nuoruuteni kokemuksista ja siitä, miten ne ehkä vaikuttavat nykyiseen ajatteluuni, ja miten ne eivät vaikuta. Kirjoittaja on poliittinen nimi ei todellinen. Vähän kuin nimimerkki siis.
http://kapinallinen.blogspot.fi/2016/10/personal-matters-tylsaa-luettavaa.html
SO2001:
Kirjoitin alun perin seuraavan jutun tähän, mutta se meni liiaksi aiheen ulkopuolelle, ja siitä tuli lopulta liian pitkäkin.
Ai että tässä keskustelunosiossa et ole noin kirjoittanut??
mielipiteeni perustuvat loogisiin periaatteisiin yksilönvapauksista ja tasa-arvosta. Ne kestävät kritiikin, koska ne ovat samansuuntaisia kuin mitä monet merkittävät ja arvostetut henkilöt ovat aikoinaan esittäneet.
Yksilökokemuksistasi Hitlerin kautta Pohjois-Koreaan ja valtakiimaisiin poliitikoihin. Vastaamatta kysymyksiin, joita on esitetty muuten kuin vihjaamalla aivopestyyn kansaan, kurittamiseen tai sen puutteeseen ja vetoamalla johonkin lakiateismiin jne.
Vaikka en suoraan kantaa nelostien tapahtumaan ottanutkaan, tulin pelkillä kysymyksilläni sohaisseeksi muurahaispesää. Ilmiö on tuttu monista muista yhteyksistä.
Sinähän nimenomaan otit kantaa ja hyvin suoraan! Et tosin tiennyt tehneesi sitä hyvin puutteellisin perustein siinä vaiheessa, ruotsinlaivan hytissä. Etkö uskalla tunnustaa tuota?
vaikka pieni kansalainen ei istuisikaan päivät pitkät tietokoneellaan (omaa juttuansa) puolustamassa. Se on täysin turhaa työtä. Se on sama kuin seisoisi kalliolla ja väittäisi, että tämä on kallio.
Katsoitkos peiliin vai?
Kun joku pilkallaan tai tosissaan inttäisi vastaan ja sanoisi, että eipäs olekaan, kallion puolustaja kiihtyisi ja lisäisi kierroksia. Tällainenhan olisi sitäkin turhempaa, kun kallion puolustaja joka tapauksessa olisi itse vuorenvarma siitä, että hän seisoo kalliolla, ja kallio on olemassa.
Tarkoitatko omia kirjoituksiasi, vai muiden kirjoituksia? Oletko sinä pilkkaaja, vai tosissaan vastaaninttäjä, vai miten kuvaisit itseäsi täällä?
Sinä ainakaan et välty kierroksilta myöskään kirjoitusmääräsi perusteella, joten miten tulkitaan?
SO2001: Kun hirmuhallitsija Stalin kuoli, hänen arkkunsa ohi virtasi päivien ajan satojen metrien pituinen ihmisjono jättämässä viimeiset kunnioitetut surunvalittelut suurelle rakastetulle johtajalle. Sama mies oli tapattanut ja vangituttanut lähes jokaisesta perheestä jonkun ja tuottanut kansalleen mittaamattomia kärsimyksiä. Silti kansa rakasti häntä.”
Ja edelleenkin on paljon ihmisiä, jotka pitävät Stalinia parhaana johtajanaan. Eli mielipiteet säilyvät, puhuivat tosiasiat mitä tahansa. Sinun mielipiteesi eivät ole muuttuneet ja olet sanonut, etteivät ne tule muuttumaan vastaisuudessakaan, joten mikä periaatteellinen ero sinun ja noiden Stalinin perään haikailevien ajatustavassa sinun mielestäsi on? Minusta eroa ei ole.
Olet sanonut, että ihmiset eivät ENÄÄ elä todellisuudessa vaan tiedotusvälineiden luomassa mielikuvitustodellisuudessa. Ihmiset eivät ole koskaan eläneetkään todellisuudessa. Psykologien mukaan se, minkä miellämme todellisuudeksi, on aivojemme tuottama simulaatio todellisuudesta. Simulaation luo alitajunta muokkaamalla aistiemme informaatiota niin, että se tukee käsityksiämme todellisuudesta. Se tapahtuu jokaisella tätäkin kommenttia lukiessa. Ne, jotka eivät halua uskoa tuota mitä sanoin, eivät todennäköisesti tule koskaan uskoman sitä. He eivät tarkista miten asia oikeasti on, vaikka tuosta yllä olevasta saa poimittua sellaiset hakusanat, että tieteen kanta selviäisi viidessä minuutissa. Totuus ei kiinnosta sellaista, joka on jo varma että hän tietää totuuden.
Moni tajuaa sinun laillasi sen, miten MUUT elävät mielikuvitusmaailmassa, mutta valitettavan harvalle näyttää pälkähtäneen päähän, että omassa mielikuvitusmaailmassa eläminen on lajillemme normaali olotila, kaikki terveet ihmiset elävät niin. Ajattelumme on monella tavoin kaukana rationaalisesta, vaikka emme itse sitä huomaa. Mutta onneksi tavat, joilla olemme epärationaalisia, ovat jossain määrin ennalta arvattavia, koska ne näkyvät tilastollisissa tutkimuksissa jonnekin suuntaan vinoina jakaumina. Tätä tietämystä voi käyttää kuin silmälaseja, jotka korjaavat silmän taittovikaa. Oikeanlaista linssiä ei voi tehdä ennen kuin tiedetään, millä tavalla se linssiä tarvitseva näkee väärin. Silmälääkäri selvittää äkkiä silmän taittovirheet, mutta omia ajatusvirheet löytää vai kovalla työllä ja tuskalla. Kirjaimellisesti.
Se on tuskallista siksi, että meillä kaikilla (vaikeasti masentuneet pois lukien) on epärealistisen optimistinen kuva itsestämme, joka tietenkin romuttuu sitä mukaa kun realismi lisääntyy ajattelussa. Alitajunnan tehtäviin kuuluu suojella meitä henkiseltä tuskalta, joten tuskin kukaan päätyy etsimään oman ajattelunsa vikoja luonnostaan, vaan siihen pitää oikein ryhtymällä ryhtyä, vastoin omaa ”sisäistä ääntään”. On täysin vastoin ihmisluontoa epäillä itselleen kaikkein selkeimpiä ja varmimpia asioita.
Ilman omien kognitiivisten vinoumien ymmärtämistä ei ole itsetuntemusta, ja ilman itsetuntemusta ei ole mahdollista muuttaa ajatteluaan suuntaan, joka kompensoi omien ajatusvirheiden rationaalisuutta heikentävää vaikutusta. Jos asialle ei tee mitään, tulee tietämättään päättäneeksi pitää ajattelussaan mukana kaikki kognitiiviset vinoumansa, jotka pääsevät vapaasti määräämään, miten painottamme havaintojamme, tulkintojamme ja informaatiota.
Sinä luulet kyseenalaistavasi asioita, mutta käytännössä teet sen omien kognitiivisten vinoumiesi ehdoilla. Aina välillä kirjoitat tavalla josta näkyy, että tiedostat sinunkin ajatteluasi ohjaavat alitajuiset motiivit, mutta et silti kyseenalaista niitä johtopäätöksiäsi, joihin ne motiivit johtavat. Oikea kyseenalaistaminen alkaa minun mielestäni sillä, että ensimmäiseksi kyseenalaistaa omat ajatustavat, mielipiteet ja tiedot.
Demokratiassa on aika luonnollista, että enemmistö kannattaa vallitsevia arvoja. Lain valmistelun asteella olevan lain kannatus tuli kuitenkin mieleeni eilen ruokapöydässä. Lapset ilmoittivat ruoan olevan pahaa. Kysyin heiltä, mistä voitte tietää, kun ette ole maistaneet. He maistoivat ja virallisen tahon propaganda sai näidenkin pienten viattomien ihmisten mielen muuttumaan. Ruoka olikin hyvää.
Heh, lapsesi vain sopeutuivat perheyhteisönne vallitseviin arvoihin, tai sitten sinussa on aineksia staaliniksi tai hitleriksi?
Jos me kaikki elämme vain aivojemme tuottamassa simulaatiossa todellisuudesta, mistä me voimme tietää, kenen aivojen tuottama simulaatio on lähinnä oikeaa todellisuutta – vai onko sellaista edes olemassa.
Jo jos me kaikki elämme vain omassa mielikuvitusmaailmassamme, miten me voimme ratkaista, kenen mielikuvitusmaailma on paras. Tähän ei taida olla muita keinona kuin väkivalta. Sen mielikuvitusmaailman mukaan eletään, joka pitelee pistoolin kahvasta, tai jolla on ydinasesalkku.
Kuuntelin sattumalta tänään – en tiedä, miten tuollaiseen äänitteeseen eksyin, koska en sellaista etsinyt – Hitlerin puhetta vuodelta 1940, jossa hän puhui puoluetovereilleen sodan sen hetkisestä tilasta. Hän kertoi, kuinka Englanti oli rikollisen Churchillin johdolla tehnyt törkeän teon ja alkanut pommittaa saksalaisia siviilikohteita. Saksa sen sijaan oli Hitlerin mukaan järjestelmällisesti välttänyt siviilikohteiden pommittamista. Tästä syystä se oli Puolaan hyökätessäänkin pommittanut vain päivällä, koska yöllä pommittaminen on epätarkempaa. No, nyt Hitler kuitenkin oli päättänyt vastata englantilaisille samalla mitalla, ja niinpä lontoolaiset saivat kokea, miltä tuntuu kun pommeja tippuu asuinalueille.
Edellinen kappale ei liity otsikkoon ”poimintoja sanomalehdistä” millään tavalla. Se on vain historiallinen dokumentti siitä, millaista on ollut Euroopassa silloin, kun siellä elettiin erään miehen mielikuvitusmaailmassa. Tähän maailmaan kuuluivat arjalaiset ja tuhatvuotinen valtakunta ja elintila ja holokausti ja mitä siihen kuului. Ja tämä kaikki oli ikuistettu lainsäädäntöön, joten se oli virallista. Loppukin oli mielikuvituksellinen, vaikka se edustikin jo muiden miesten mielikuvitusta.
Halusin tällä esimerkillä vain osoittaa, miten hullua ja tuhoisaa mielikuvituksen varassa eläminen voi olla. Jos jostakin asiasta säädetään lailla, se voi olla siitä huolimatta hullua ja mielikuvituksellista ja tuhoisaa. Se, että määräysten takana on virallinen auktoriteetti, ei takaa, etteivätkö määräykset voisi olla tuhoisia. Omien valtioidensa korkeinta tiedettä edustavat viralliset auktoriteetit tappoivat kymmeniä miljoonia ihmisiä erilaisissa sodissa viime vuosisadan kuluessa ja saivat maailman ydintuhon partaalle. Eihän tämän pitäisi olla mahdollista, koska auktoriteetithan edustavat – ainakin lakiuskovaisten mielestä – korkeinta viisautta ja korkeinta moraalia ihmiskunnassa.
Ylinopeutta ajavat tavalliset kansalaiset ovat auktoriteetteihin verrattuna pikkutekijöitä vaaran ja tuhon tuottamisessa.
Saksalaiset uskoivat lakiin ja esivaltaan aivan kuten arvoisa TeeCee. Ja tämän uskomuksensa varassa he marssivat aseet kädessä milloin minnekin. Lopputuloksena oli miljoonia kuolleita, vangittuja ja vammaisia.
Mistä me tiedämme, etteikö juuri tällä hetkellä olisi meneillään uudenlainen tuhoisa kansainvälinen näytös, jota joidenkin mielikuvitus ohjaa.
Ajelin tänään – tai vuorokausi näyttää jo vaihtuneen tätä kirjoittaessani - uudella leveällä asfalttitiellä, jossa on kahdeksan kympin nopeusrajoitus. Sää oli aurinkoinen. Liikennettä oli hyvin vähän. Samaan suuntaan ajavia autoja ei näkynyt edessä eikä takana. Satunnainen auto tuli vastaan silloin tällöin. Maantien varrella ei ollut jalankulkijoita eikä pyöräilijöitä eikä ylipäätänsäkään ketään ihmisiä. Jouduin suorastaan hillitsemään autoani, ettei nopeus nousisi vahingossa yli ajokortin menettämiseen johtavan rajan. Todennäköisesti se paikoitellen nousikin ennen kuin huomasin löysätä kaasua.
Tein sattumalta juuri tuolloin nauhoittamalla ”matkapäiväkirjaa” aikani kuluksi, kun autoradiokaan ei kuulu kuin lähetysasemien lähellä. Mietin ajellessani – ja taisin selostaa nauhoitukseenkin - että mitä vaaraa ajamisestani muka on näyttäköön nopeusmittari mitä näyttääkin. Yleisimmät onnettomuustyypit ovat suistumisonnettomuus ja kohtaamisonnettomuus. Miksi suistuisin autollani jonnekin, kun tie on leveä ja hyväkuntoinen? Mutkat voisi ajaa läpi vaikka nopeusrajoitukseen nähden kaksinkertaisella nopeudella, eikä auto silloinkaan vielä suistuisi minnekään, vaikka riski, että näin tapahtui, tietysti lisääntyisi. Entä kohtaamisonnettomuus? Miksi joutuisin sellaiseenkaan, koska vastaan tulevia autoja oli vähän, ja keli oli hyvä. Miksi tapahtuisi törmäys?
Kuvittelin, että olisi sateinen ilta, liikennettä olisi paljon, nopeusrajoitus olisi sata kilometriä tunnissa ja ajaisin tuota nopeutta. Eikö ajamiseni – vaikka se olisikin laillista ja siten muka turvallista - olisi tällöin tosiasiassa vaarallisempaa kuin sama nopeus leveällä autiolla hyväkuntoisella tiellä erinomaisissa olosuhteissa nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa. Virallisesti kuitenkin ”yli”-nopeus on aina vaarallista ja laillinen nopeus on aina vaarattomampaa.
Seuraava linkin takana oleva teksti on kirjoitettu puhtaaksi edellä mainitusta nauhoituksesta. Joitakin toistoja ja kesken jääneitä sanoja ja muuta tällaista epäoleellista jätin pois. Muuten kirjoitus on puhekieltä sellaisenaan kaikkine virheineen ja kömpelyyksineen.
Ettei suoraan mentäisi nopeusrajoituksiin, kirjoitin muutaman lauseen myös sitä edeltävää höpinääni. Sanelulla ei sinänsä ollut mitään tarkoitusta eikä juonta. Höpöttelin aikani kuluksi mitä mieleen juolahti. Sanelulaitteena käytin Olympus LS-5 nauhuria ja Sennheiser 421 mikrofonia. Ensiksi on vähän tarinaa nestekaasun vaarallisuudesta, ja sen jälkeen siirrytään käsittelemään nopeuspolitiikkaa.
https://jpst.it/Oe6Z
SO2001: ”Mikäli oikein muistan, TeeCee on arvioinut mielipiteitäni nykymenosta harhaisiksi. Jos tällaiset uutiset jatkuvat, mielipiteeni ovat yhä vähemmän harhaisia.”
Harhainen on varsin mieto mutta totuudenmukainen kuvaus ajatusmaailmastasi. En tiedä pystytkö muissa asioissa loogiseen ajatteluun, mutta tässä aihepiirissä logiikkaa sinulla ei ole. Suomen poliisi kerää kansan luottamusta aivan syystä. Poliisi on ehdottomasta julkisen koneiston parhautta Suomessa ja kestää vertailun mihin vain. Harhaiset vertauksesi STASIin ja P-Koreaan ovat vailla mitään yhteyttä tähän maailmaan. Tässäkin ketjussa harhaisuutesi tuli todistettua. Kun roskalehtisto kirjoittaa virheellisiä roskauutisia, niin harhoissasi olet valmis uskomaan, että Suomen poliisi teloittaa ylinopeudesta... Kriittinen pitää olla, mutta kun kritiikki perustuu asioihin, mitkä eivät ole totta, on syytä harkita hoitoon hakeutumista.
Mieti vähän tilannetta, jossa sekaisin oleva mies tikkaa puukollaan reikiä naisen kehoon. Jokainen isku on potentiaalisesti tappava. Dynaamisessa tilanteessa on aivan hemmetin hankala ampua käteen. Tilanteessa on vielä hyökkäyksen uhrikin, johon ei saisi osua. Olisitko kovinkin tyytyväinen poliisin toimintaan, jos joku läheisesi kuolisi hyökkääjän puukkoon sen vuoksi, koska vieressä ollut poliisi yritti olla tappamatta hyökkääjää ja yritti huonolla menestyksellä osua tämän käteen? Ja korostan vielä, että nopeasti liikkuvaan käteen ampuminen on valkokankaan ulkopuolella todella vaikeaa.
Kumpi on harhaisempaa. Se, että kirjoittaa uutisotsikon perusteella vitsailevan kysymyksen, jonka vielä erikseen kertoo olevan kirjoitettu huumorimielessä? Vai se, että vetää tulkinnassa mutkat suoraksi – vai ymmärryksen puutteestako on kyse – ja kommentoi vitsiä aivan kuin se olisi kirjoitettu tosissaan.
Selkokielellä: En usko, että Suomen poliisi teloittaa ylinopeudesta. Sitä en pysty ennustamaan, millaiseksi maailma muuttuu tulevaisuudessa, ja mistä asioista silloin teloitetaan. Mutta tällä hetkellä teloituksen riski on joka tapauksessa pieni, eikä ampumista taidettaisi kutsua teloitukseksi, jos joku poliisi siihen ryhtyisi. Kun on ase, on aina olemassa vaara, että sitä käytetään väärin. Muistelen lukeneeni uutisista, että Yhdysvalloissa poliisi on tehnyt virka-aseellaan murhan.
Viittaukseni Pohjois-Koreaan ja Stasiin eivät ole vailla mitään yhteyttä tähän maailmaan. Pohjois-Korea on edelleen olemassa tässä maailmassa, eikä Stasinkaan lopettamisesta ole kuin alle 30 vuotta. En ole väittänyt, että Suomi on samanlainen kuin Pohjois-Korea. Ei se tietenkään ole. Pohjois-Koreassa homma vain on viety äärimmilleen. Kai sen voi joskus mainita esimerkkinä siitä, mihin asiat voivat mennä, jos niiden annetaan mennä.
Ettei koko ajan oltaisi otsikon ulkopuolella, niin liitänpä tähän uutisen tältä päivältä.
Mistä nyt tuulee, kun Liikenneturva ja Autoliitto ehdottavat rikesakkorajan korottamista. Pelkäävätkö pomot saavansa liikaa maksettavaa.
– Todellakin näillä korkean nopeuden teillä nopeuden ylitys voisi olla 30 kilometrin ylinopeuteen asti, ja silti kevyempi rikesakkomenettely olisi käytössä, sanoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.
http://yle.fi/uutiset/3-9211344
Olen havaitsevinani jonkinlaisen ristiriidan. Ensiksi vouhkataan vuosikaudet siitä, että pienikin ylinopeus on aina vaarallista. Sen jälkeen aletaan puhua "vahinkoylinopeuksista" ja ”korkean nopeuden teistä”, joilla ylinopeutta pitäisikin pystyä ajamaan pienemmillä seurauksilla.
Rikesakkokin taitaa olla aika korkea nykyisin, mutta pääjohtajan tuloissa se on taskuraha siihen verrattuna, jos hän saisi päiväsakon.
Itse en ole vielä onnistunut saamaan ainoatakaan rikesakkoa. Kun sellainen joskus tulee, harmittelen luultavasti asiaa. Eli onko ajamisestani jo terä mennyt, kun ei enää päiväsakoille yllä. No, katsotaan nyt, millainen sakko tulee olemaan, kun on se tullakseen.
En tiedä, pitääkö meidän päättäjät meitä "normaalikansalaisia" tyhminä, kun kuvitellaan, että ylinopeus kasvattaa riskiä joka paikassa samalla tavalla. Mielestäni 120 moottoritiellä suuremman riskin aiheuttaa liian lähellä toisia ajoneuvoja ajaminen (olosuhteet huomioiden), kuin 9 km/h ylinopeus ilman muita riskejä kasvattavia tekijöitä.
Mutta kun puhutaan taajamien 40/50 nopeusrajoitusalueista risteävine kevyenliikenteen väylineen+ suojateineen, niin tuo 9 km/h ylitys kasvattaa jo huomattavasti riskejä. Ja nämä erot tulisi huomioida rangaistuskäytännöissä. En ole suojelemassa ylinopeuksia, mutta on olemassa monenlaisia ylinopeuksia- paikasta riippuen, joista osa aiheuttaa huomattavasti suuremman riskin. Tuo ehdotus rikesakkorajalle 30 ylitykseen asti "korkean nopeuden teillä" kuulostaa yhtäkkiä rajulta, mutta voisi se olla jotain muuta kuin taajamassa.
"Kumpi on harhaisempaa. Se, että kirjoittaa uutisotsikon perusteella vitsailevan kysymyksen, jonka vielä erikseen kertoo olevan kirjoitettu huumorimielessä? Vai se, että vetää tulkinnassa mutkat suoraksi – vai ymmärryksen puutteestako on kyse – ja kommentoi vitsiä aivan kuin se olisi kirjoitettu tosissaan."
Nostakoon se kätensä pystyyn, joka löytää huumoria teloittamisella arvuuttelusta. Voit tietenkin myös selittää, että mitä hauskaa kysymyksessäsi on ja miten se erikseen kertoo olevansa kirjoitettu huumorimielessä? Ensivilkaisulla se näyttää olevan ihan samaa sarjaa Pohjois-Koreavertaustesi ja niiden tarinoiden kanssa, joissa kuvailet kuumotuksiasi kohdatessasi poliisin. Heitit vieläpä uutisesi vasta-argumentina TeeCeelle. Tietty voihan olla, että vitsailua vahvempia argumentteja ei tueksesi löydy...
SO2001: ”TeeCee kirjoittelee niin kuin ainoastaan minulla olisi alitajuisia motiiveja, jotka vaikuttavat mielipiteisiini faktat ohittaen.”
Olet väärässä, en kirjoittele noin. Olen kirjoitellut täysin päinvastaisia, koska mielestäni tärkein asia, mikä alitajuisten motiivien tiimoilta kannattaa ymmärtää, on se että ne ohjaavat ihan jokaisen ihmisen elämää. Pointtini on, että ihminen joka ei ensin tiedosta ja sen jälkeen opettele havaitseman alitajuisia motiiveitaan, on alitajunansa sätkynukke. On tieteellinen tosiasia, että ihmisen tietoinen mieli saa ison osan omina pitämistään ajatuksista alitajunnalta, siksi minulta olisi hölmö veto kirjoitella kuin asia koskisi vain sinua. Viestini KAIKILLE on, että jos kieltää tämän, ei ajattele tätä asiaa rationaalisesti. Ei vaikka kuinka luulisi ajattelevansa.
En tiedä paljonko olet lukenut muille nimimerkeille osoittamiani kommentteja tästä aiheesta, joten otan esimerkkejä vain sinulle osoittamistani alitajuntaa koskevista kommenteistani. Nämä sinun olisi pitänyt huomata, vaan etpä ole huomannut:
”...kannattaisi opetella mahdollisimman äkkiä pois ihmiselle hyvin luonnollisesta tavasta luoda mielipiteitä tunteiden ja muiden alitajuisten motiivien perusteella.”
”Silmien välittämä informaatio kulkee meillä kaikilla ensin alitajunnan ”sensuurin” kautta. Jos ihmisellä on alitajuinen motiivi jonka kannalta näköhavainto saattaisi olla kiusallinen, näköhavainto ei pääse tietoisuuteen.”
”Ihminen toimii tiedostamattoman ennalta asetetun algoritmin mukaisesti, vaikka hänestä itsestään tuntuu että hän toimii tietoisesti valitsemansa taktiikan mukaisesti.”
”Eli ihminen on ohjelmoitu valikoimaan informaatiovirrasta aktiivisesti niitä piirteitä, jotka vastaavat hänen ennakko-odotuksiaan.
”...en ole havainnut mitään sellaista, mikä sotisi tätä alitajunnan ohjausta koskevaa mielipidettäni vastaan. Se sopii kaikkiin lukemiini tutkijoiden mielipiteisiin, olen huomannut itse käyttäytyväni noin ja olen havainnut muiden käyttäytyvän noin. ”
”...arvomme muodostuvat vastaamaan halujamme, ja mehän haluamme vaikka mitä. Osa, nähtävästi aika pieni osa, on tietoisia haluja, ja loput alitajuisia. Yhteenveto: se mitä sanomme arvoiksemme, onkin vain sekava kokoelma pääsiassa tiedostamattomia halujamme.” (Puhuin siis koko ajan ”meistä”, kaikista ihmisistä.)
”Tavoitteeni on minimoida alitajuisten uskomusteni, tunteitteni ja muun ryönän vaikutukset mielipiteisiini...”. (Jos minulla ei mielestäni olisi alitajuisia motiiveja, en puhuisi siitä miten yritän minimoida niiden haittoja).
”Omien pinttyneiden ajatusten haastaminen on ahdistava kokemus, ja jokainen meistä yrittää alitajuisesti välttää tätä henkistä koettelemusta.”
”...sinuakin ohjaavat alitajuiset tunteet aivan kuten kaikkia ihmisiä...”
Mitä itse luulet, miksi olit asiastasi varma vaikka et taatusti ole lukenut yhtään kantaasi tukevaa kommenttiani? Oletko tyhmä, lukutaidoton, vai olisiko käynyt niin, että olet ihminen, ja ihmisellä alitajunta pyrkii sensuroimaan omien uskomusten kannalta kiusallista informaatiota? Meille muille käy niin jatkuvasti, koska meitä muita ohjaavat alitajuiset motiivit. Sinulle olisi kova henkinen isku tajuta, että monet mielipiteesi eivät perustu todellisuuteen vaan traumoihisi. Jos puheeni alitajuisista motiiveista pitäisivät paikkansa, niin alitajuntasi yrittäisi hyvin ponnekkaasti suojella sinua tajuamasta tuota asiaa. Se voisi tehdä työtään esimerkiksi pistämällä sinut jaarittelemaan tuollaisia kuin tuossa yllä höpisit. Mikä tahansa kelpaa, kunhan et vaan ala ajatella rationaalisesti.
Alitajuntasi voi olla oikeassakin, mistä me tiedetään, kestääkö pääsi totuutta.
Tarkoitin, että TeeCee kirjoittelee minulle osoitetuissa kommenteissa aivan kuin vain minulla olisi alitajuisia motiiveja, jotka vaikuttavat mielipiteisiini faktat ohittaen. En ottanut kantaa siihen, mitä hän on kirjoittanut vastatessaan muille kirjoittajille. En ole niitä suuremmin edes jaksanut lukea, koska TeeCeen minulle osoittamissa lukuisissa kommenteissa on jo aivan tarpeeksi ”märehdittävää”. Joutuisin istumaan päivät pitkät koneella vastatakseni jokaiseen hänen kannanottoonsa ja kysymykseensä.
En myönnä sitä, että ”traumani” estäisivät minua näkemästä ja hyväksymästä totuutta. Uskon, että pystyn ottamaan traumat ja muut tämän tyyppiset taustalla vaikuttavat asiat huomioon ja olemaan objektiivinen. Muillakin ihmisillä on traumansa, jotka suodattavat sitä, mitä he näkevät ja tiedostavat. Pystyvätkö he olemaan objektiivisia. Minä vain taidan olla ainoa, joka niitä traumojaan on foorumilla paljastanut. Olisi mielenkiintoista lukea millaisia traumoja toisella tavalla asioista ajattelevilla on.
En suinkaan kiistä TeeCeen esittämiä alitajunta-havaitseminen-tiedostaminen väitteitä. Olen miettinyt monesti näitä asioita, ja olen samaa mieltä. Meillä kaikilla on silmillämme suodatin, joka saa meidät näkemään ja kokemaan asiat tietyllä tavalla – useimmiten sillä tavalla, että havainnot vahvistavat maailmankuvaamme eivätkä kumoa sitä. On paljon helpompi muokata uusi havainto sopimaan vanhaan tietoon ja maailmankuvaan kuin muokata vanha tieto ja maailmankuva sopimaan uuteen havaintoon. Onhan kokemuskin opettanut, että vallitsevan tiedon kanssa ristiriidassa oleva tieto on useimmiten väärä, vaikka se ei joissakin harvoissa tapauksissa sitä olisikaan.
Mutta mennäänpä nyt yksityiskohtiin, kun periaatteista ei näytä olevan merkittävää erimielisyyttä.
Voisiko joku mainita joitakin mielipiteitäni, jotka eivät perustu todellisuuteen vaan traumoihini? Jos mielipiteeni eivät perustu todellisuuteen vaan traumoihini, niin katson, olisivatko ne muutettavissa vastaamaan paremmin todellisuutta. Myönnän, että tämä voi olla vaikeaa, koska traumojen ohjailema mieleni alkaa todennäköisesti taistella raivokkaasti vastaan, mikä ilmenee siten, että yritän väen väkisin todistaa olevani myös faktojen ja todellisuuden tasolla oikeassa.
Olen kyllä toisaalta valmis muuttamaan mielipiteitäni. Olen useasti joutunut niitä muuttamaankin. Vääräksi tietämäänsä mielipiteeseensä ei kannata jäädä kiinni arvovalta- tai muista tämän tyyppisistä syistä, vaan pitää uskaltaa rohkeasti sanoa, että ”sorry, olin väärässä”. Mitä aikaisemmin sen tekee, sitä helpompaa se on.
Sen valossa, mihin kaikkiin epämääräisiin asioihin maailmassa nykyisin uskotaan, katson olevani aika tukevasti jalat maassa seisova ihminen. En usko salaliittoteorioihin enkä enkeliterapiaan enkä astrologiaan enkä muihinkaan huu-haa -juttuihin.
Minulla on käsitys siitä, miksi ihmiset niin voimakkaasti ja tunteikkaasti uskovat lakeihin ja järjestykseen ja puolustavat niitä. Olen tästä aiheesta joskus jossakin kirjoittanut. Kyse on vähän saman tyyppisestä ilmiöstä kuin silloin, kun auton omistaja puolustaa kiihkeästi omaa automerkkiään. Asioiden pitää olla ihmismielessä tietynlaisessa harmoniassa, tai seuraa epämiellyttävä olo. Jos ne eivät ole, niiden on ainakin yritettävä todistella olevan.
Historiasta tiedämme, miten tiettyjen maiden kansalaiset ovat sotilaallisen tuhon häämöttäessä viimeiseen asti puolustaneet omaa valtiotaan ja sen poliittista järjestelmää sulkien silmänsä valtion tekemiltä rikoksilta. Kerrotaan, että saksalaisetkaan eivät tienneet juutalaisten joukkotuhosta eivätkä ainakaan uskoneet siihen, vaikka vähintään aihetodisteita lienee ollut nähtävillä. Vasta kun karmea totuus tuotiin heidän silmiensä eteen, se oli pakko uskoa.
Ja nähdäänhän tämä ilmiö Suomessakin. Kun joku tutkija kaivaa esille kiusallista tietoa suomalaisten poliitikkojen ja sotilasviranomaisten toimista sodan aikana, alkaa kiihkeä yleisökeskustelu, jossa tuomitaan kyseinen toimittaja maanpetturiksi ja yritetään kaikin keinoin todistella, etteivät suomalaiset sellaista ole voineet tehdä, ja jos ovatkin, niin muut tekivät vielä pahempaa.
Tämän tyyppisestä asiasta taitaa olla kyse myös silloin, kun raivopäisesti puolustetaan ja kehutaan suomalaista poliisia, tekipä se mitä hyvänsä. Joitakin vuosia sitten muutama kansanedustaja jopa ilmoitti maksavansa erään poliisin saamat sakot siitä, kun hän oli ammuskellut aseellaan lainvastaisesti sivullisen hengen vaarantaen. Näiden lainsäätäjien oli mahdotonta hyväksyä sitä, että poliisi oli rikkonut lakia ja saanut lain määräämän rangaistuksen. Maksamalla sakon he loivat tilapäisen virtuaalisen lain, jonka mukaan poliisi on viaton ja hänen tuominnut laki on väärä. Ehkä tämä helpotti heidän traumojaan.
SO2001;
Tämän tyyppisestä asiasta taitaa olla kyse myös silloin, kun raivopäisesti puolustetaan ja kehutaan suomalaista poliisia, tekipä se mitä hyvänsä.
Hyvä läppä!
Tai siis.... Olikohan?
http://www.talouselama.fi/uutiset/huoli-herasi-onko-jarkea-yle-3-500-kk-tienaava-ajaa-hetken-1-km-t-liian-kovaa-ja-maksaa-1-040-6589873
Talouselämän jutun otsikko johti minut harhaan: ihmettelin miten noin pienestä ylinopeudesta voisi saada noin suuret sakot. Kyse olikin siitä, missä kohdassa rikesakko vaihtuu päiväsakkoihin. Eli ylinopeutta pitää olla tuo 1 km/h "liikaa", siis todellisuudessa 21 km/h.
SO2001 linkitti eilen samaa aihetta käsittelevän Ylen uutisen, jossa sanottiin seuraavaa:
"Silloin voidaan lisätä valvontaa, se veisi vähemmän henkilöresursseja poliisilta. Tämän tehokkuuden kautta se toisi sitä turvallisuutta lisää, Tarvainen painottaa."
Tarkoittaako tuo sitä, että kameroiden kuvia saadaan käsiteltyä tehokkaammin, kun suurempi osa olisi rikesakkoja?
Spekulointia: Tässä taloustilanteessa ehdotus johtanee siihen, että rikesakkoihin tulee yksi maksuluokka lisää, kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Kun edellinen korotuksen perustelu karahti kiville rahankeruunperusteen takia ja tuloksena oli sakotuskynnyksen lasku, korotettu maksuluokka otetaan käyttöön 10-15 km/h ylityksestä ja saadaan perusteltua oikeudenmukaisuudella ja turvallisuusvaikutuksilla ilman puhettakaan rahankeruun tarpeesta.
Minulle kelpaisi seuraava: Rajoitusnopeudet 20 km/h nykyistä korkeammiksi ja autoihin automaattiset nopeudenrajoittimet.
Ylinopeudet ja ylinopeussakot olisivat historiaa. Maanteiden hurjat takaa-ajotkin todennäköisesti loppuisivat, koska pakoon ei kuitenkaan pääsisi.
Jälkimmäinen osa ehdotuksestani tulee todennäköisesti toteutumaan viimeistään silloin, kun itsestään ajavat autot kulkevat maanteillä, ja ihmiset ovat pelkästään niiden matkustajia. Totta kai nämä autot noudattavat nopeusrajoituksia.
Mutta ennen sitä ylinopeuksista otetaan irti kaikki mahdollinen hyöty.
Vaikka tälle käsitykselleni nauretaankin, ylinopeudet ovat suurta bisnestä niin autonvalmistajille, medialle, viihdeteollisuudelle, nopeudenvalvontalaitteiden valmistajille kuin valtiollekin. Kuka ostaisi 120 kilometriä tunnissa kulkevan Ferrarin? Mistä iltapäivälehdet saisivat korvaavia uutisia, kun lööpeissä ei enää olisi uutisia sakkorysistä, nopeuksien tehovalvonnasta, julkkisten ylinopeuskäryistä ja maanteiden hurjista takaa-ajoista?
Lehdissä on autojen nopeuksiin liittyen valtava määärä erilaisia uutisia. Kyse on yhdestä uutistoiminnan peruspilarista. Kyse on suurista rahoista.
Valtiolle sakkotulot eivät ole niin merkittävä tulonlähde, etteikö tilalle voitaisi keksiä jotain muuta. Mutta poliisimiehille ylinopeudet ja hurjat takaa-ajot ovat yksi palkitsevimpia syitä yleensä pyrkiä poliisin uralle. Poliisin pitäisi keksiä uutta viihdykettä, kun maanteillä meno rauhoittuisi. Varmaan jotain keksittäisiinkin.
Tulevaisuus näyttää, mihin mennään. Arvelen kuitenkin, että pitkällä aikavälillä käsite "ylinopeus" tulee siirtymään historiaan. Se on täysin keinotekoinen ja väkisin ylläpidetty asia, joka voitaisiin lopettaa muutaman vuoden kuluessa, jos tahtoa olisi.
SO2001: ”Ehkä hänen ( TeeCee:n ) kannattaisi miettiä, eikö hänellä itselläänkin ole samanlaisia lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista kumpuavia piilomotiiveja, mitä hän olettaa muilla olevan. Minä en niitä pysty arvailemaan, koska TeeCee ei ole valottanut taustaansa yhtä avoimesti kuin minä.”
Jos näissä puheissani alitajunnan tekemistä kepposista on perää, niin monet maailmankuvasi peruspilareista, joista olet paasannut varmaan jo kymmeniä vuosia, saattavatkin osoittautua mielikuvituksesi tuotteiksi. Minun mielestäni tuossa tilanteessa pitäisi olla ERITTÄIN halukas selvittämään, oletko saarnannut kaikki nämä vuodet huuhaata vai et. Mutta sinun suurin huolesi näyttääkin olevan se, että ymmärränkö minä että myös minulla on alitajunta, joka säilöö kaikki kokemukset koko elämän ajalta, ja joka käyttää niitä minimoidakseen ajatteluun käytetyn ajan ja energian.
Ollos huoleton, oma alitajuntani on vastaisuudessakin minua ylivoimaisesti eniten kiinnostava asia. Yhtään liioittelematta juuri tuo havainto mullisti elämäni. Toiselle on mahdotonta kuvailla sanoin miltä tuntuu huomata, aivoissani elää lisäkseni myös joku toinen. Ja kaiken huipuksi se toinen on näiden aivojen varsinainen isäntä, jolla on käytössään aivojeni kokonaiskapasiteetista (lähteestä riippuen) 200.000–240.000-kertaisesti se mitä minulla. Usko pois, sinun sekoilusi oman alitajuntasi komennossa eivät merkitse minulle yhtään mitään tuohon verrattuna.
Onko tämä nyt puhuttu selväksi? Olemmeko yhtä mieltä siitä, että minä en puhu kuin sinä olisit ainoa, jolla on alitajuisia motiiveja, ja että tiedostan oikein hyvin että niitä on myös minulla aina lapsuudesta asti? Ties vaikka kohdusta asti. Sano vaan jos nuo asiat tarvitsevat lisävalaistusta, mutta jos eivät tarvitse, niin voisitko antaa vastineesi väitteilleni. Vastattavaa on kertynyt aika paljon, mutta poimi edes joku, kun tässä kerran keskustelupalstalla ollaan.
SO2001: ” On tyydyttävä miettimään, mistä sokea sääntöuskovaisuus yleensä – ketään erityisesti nimeämättä – voisi johtua.”
Tyydyit miettimään tuota viimeksi kolmisen viikkoa sitten. Silloin vastasin sinulle näin:
”Tässä on toinen asia, josta ei kannata tämän enempää keskustella ennen kuin selvität itsellesi yhden asian. Olet vuosien mittaan pohtinut tai suoraan kysynyt todennäköisesti toista kymmentä kertaa tuota mitä sinä nimität sääntö-, rajoitus, järjestelmä-, tai lakiuskovaisuudeksi. Olen vastannut joka kerta kun olen huomannut nuo puheesi. En muista yhtään tapausta jossa olisit kiistänyt käyttämääni logiikkaa tai esittämiäni perusteluita, sinä olet vain pysynyt vaiti kunnes seuraavan kerran ihmettelet sama asiaa.
Joten osaatko selittää, miksi tiedät sääntöuskovaisten motiiveista yhtä vähän nyt, kuin tiesit joskus vuosikymmenen alussa, vaikka asiaa on valotettu sinulle tällä välin moneen kertaan?”
Pystytkö itse esittämään syytä miksi toistelet samaa kysymystä nähtävästi edes lukematta siihen saamiasi vastauksia? Oletko edes huomannut että sinulle on vastattu vai jätätkö sinua näin paljon askarruttavan asian tahallasi käsittelemättä?
SO2001: ”Onko kurin kaipaaminen aikuisena merkki siitä, että on saanut tai joutunut elämään lapsuutensa liian vapaasti turvattomuutta kokien.”
Nyt sinun ajatteluasi ohjaa ennakkoasenne, että ”sääntöuskovainen” kaipaa niitä sääntöjä itselleen. Mitä jos hän kaipaakin niitä hillitsemään muita? Esimerkiksi heitä, jotka suhtautuvat muiden oikeuteen välttyä joutumasta liikenneväkivallan kohteeksi asenteella ” I don’t care. Eli so what. Kuoleehan ihmisiä muutenkin. Mekin kaikki kuolemme.”
Saammeko koskaan lukea miten paljon sinun itsesi mielestä tuo kiinnostuksesi ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu sen tapaisista mielipiteistäsi, kuin että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pitäisi romuttaa, ja että yhteiskunnan sääntöjen totteleminen ja nöyristeleminen vahvistaa nykyistä järjestelmää?
Eikö olisikin hassua, jos kinaisit monen nimimerkin kanssa vuosikausia liikennesääntöjen oikeellisuudesta, niiden valvonnan vaikutuksesta ja niiden rikkomisen mahdollisesta vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen ja muista vastaavista yksityiskohdista, ja sitten selviäisikin, että sinun mielipiteitäsi noista asioista onkin koko ajan ohjannut tavoite horjuttaa yhteiskuntajärjestelmää sen sääntöjä rikkomalla? Ja kaikkein hassuinta on, että sinulle tämä ei selviä ehkä koskaan. Tragedian ja komedian raja on häilyvä.
Näin käy kun liikenteessä näytetään miten auto kulkee.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/raju-kolari-kolmostiella-tampereella-liikenne-sujuu-kuitenkin-hyvin/
TeeCee: Pystytkö itse esittämään syytä miksi toistelet samaa kysymystä nähtävästi edes lukematta siihen saamiasi vastauksia? Oletko edes huomannut että sinulle on vastattu vai jätätkö sinua näin paljon askarruttavan asian tahallasi käsittelemättä?
TeeCee: Vastattavaa on kertynyt aika paljon, mutta poimi edes joku, kun tässä kerran keskustelupalstalla ollaan.
Ensimmäistä kysymystä kommentoin huomauttamalla, että luen kyllä minulle osoitetut kommentit. En vain ehdi aina saman tien vastata niihin. Syksy on ollut kiireistä aikaa. Ja kun satun olemaan huonomuistinen ja lisäksi vielä järjestelykyvyltäni huono, unohdan mitä minulle on kirjoitettu, ja sen lisäksi vielä unohdan vastata.
Jollakin toisella foorumilla voisin listata tietyn kirjoittajan kommentit valinnalla ”näytä kirjoitukset” ja poimia niistä itselleni osoitetut. Ja sen jälkeen vastailla kysymyksiin aivan kuin koulun kokeessa. Ikävä kyllä se ei ole mahdollista, ja viestiketjuja pitää lukea läpi kokonaisuudessaan. Ja kun vielä tulee uusia kommentteja, ollaan tilanteessa, että vanhoihin vastaaminen jää lopulta kokonaan tekemättä. Tulee vain poimittua satunnaisesti jotain ja vastattua siihen.
Syy siihen, miksi kysyn saman kysymyksen uudestaan, on siis se, että en joko muista siihen jo vastatun, tai vastaus on ollut pitkä kirjoitus, joka on mennyt yli horisonttini. Ei siksi, että en olisi ymmärtänyt sitä vaan siksi, että en ole jaksanut lukemishetkellä keskittyä siihen. Olen lukaissut sen huitaisemalla ja ajatellut, että palaan siihen myöhemmin. Enkä ole muistanut palata.
Suunnittelen käyväni keskeiset viestiketjut läpi ja lukevani TeeCeen kommentit (työn helpottamiseksi kopioiden ja yhdistäen ne) läpi vähän pidemmältä ajalta ja vastaten niihin. Vastauksesta tulee väistämättä sen verran pitkä, että se ei sovi normaalin vastauksen kaavaan eikä mittoihin. ”Ylipitkä” kirjoitus tulisi siis olemaan esimerkiksi jossakin blogissa, johon antaisin linkin. Kirjoituksen otsikko voisi olla vaikkapa ”Vastaus”. Blogiympäristö, jota itse kontrolloi, antaisi myös vähän enemmän vapauksia sille, mitä kirjoittaa. Vastauksia kirjoittaessa ja miettiessä omatkin ajatukset ehkä hieman selkiintyisivät.
Olen hyvä suunnittelemaan mutta huono toteuttamaan, joten nähtäväksi jää, tuleeko hankkeesta mitään. Syyskiireet painavat edelleen päälle.
Poimin nyt lopuksi sen yhden kysymyksen tähän, kun TeeCee sitä ehdottaa. Kysymys voi olla vaikkapa seuraava:
TeeCee: Saammeko koskaan lukea miten paljon sinun itsesi mielestä tuo kiinnostuksesi ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu sen tapaisista mielipiteistäsi, kuin että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pitäisi romuttaa, ja että yhteiskunnan sääntöjen totteleminen ja nöyristeleminen vahvistaa nykyistä järjestelmää?
Ensinnäkään en usko kuvitelmiin, että nykyistä sääntöyhteiskuntaa oltaisiin romuttamassa tai että se edes pystyttäisiin romuttamaan.
Romuttuneet yhteiskunnat eivät välttämättä ole erityisen mukavia paikkoja elää, minkä olemme kerta toisensa jälkeen saaneet uutisista nähdä. Koska jokin taho aina joka tapauksessa ottaa komennon käsiinsä, kun se joiltakin toisilta vapautuu, romuttuneissa yhteiskunnissa komentoa pitävät rikollisjengit, mafia, sotaherrat joukkioineen, julmuuksia tekevät äärijärjestöt ja niin edelleen. Vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan niin kuin vanha sanonta kuuluu.
Olen kertonut kannattavani tasa-arvoa. Sen kannattaminen ei ole mielestäni harhaista haihattelua niin kauan, kun pysytään kiinni todellisuudessa ja otetaan huomioon ihmisten välistä kanssakäymistä sääntelevät luonnonlait ja realiteetit.
Nykyaikaiset länsimaiset yhteiskunnat on rakennettu tasa-arvon ja kansalaisten vapauden ja itsemääräämisoikeuden perustalle. Nämä perusarvot on vain vuosikymmenien kuluessa unohdettu. En ehdota yhteiskuntajärjestelmän romuttamista vaan niiden perusarvojen kunnioitusta, joihin järjestelmä perustuu. Uudistus, mitä ehdotan – mutta mihin en pessimistinä jaksa uskoa – olisi jonkinlainen politiikan uskonpuhdistus samaan tapaan, mikä kirkossa aikoinaan tehtiin, kun sen menetelmistä siivottiin pois kidutukset, teloitukset, noitaroviot ja muut tämän tyyppiset asiat, joita uskonnon nimissä oli vastoin sen alkuperäisiä opetuksia tehty. Yksityisenä nettikirjoittelija en tietenkään pysty saamaan aikaan poliittista uskonpuhdistusta tai yleensä minkäänlaista poliittista liikehdintää. Pidän silti teemaa esillä aivan vain harrastuksesta.
Tasa-arvon ja yksilönvapauden periaatteiden pohjalle rakennettu yhteiskunta on vähemmän epärealistinen kuin vaikkapa kommunistinen yhteiskunta, johon sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa uskoivat, ja jota opetettiin yliopistoissa marxilais-leninismin teorioiden mukaisesti. Tässä ideologiassahan oletetaan, että ihmiset universaalisti luopuvat henkilökohtaisen omaisuuden tavoittelusta ja elävät veljellisesti työtä tehden periaatteenaan jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan. Tällainenhan on täydellistä utopiaa. Kuitenkin puoli maailmaa uskoi siihen ja jotkut uskovat vieläkin.
Viime aikoina on lehdissä mainittu sana ”uusautoritäärisyys”, jolla tarkoitetaan eri puolilla Eurooppaa ja muuallakin maailmassa muodissa olevaan poliittista suuntausta. Se on ilmennyt poliittisten puheiden kovenemisena ja autoritaarisuutta korostavien puolueiden kannatuksen lisääntymisenä. Se on näkynyt kansalaisoikeuksien kaventavien lakien säätämisenä sekä hallitukselle epämiellyttävien tiedotusvälineiden sulkemisina. Ja sen äärimmäisiä muotoja ovat olleet toimittajien murhat ja vaalien ja niiden tulosten manipulointi. Demokraattisten järjestelmien kulissit on pidetty pystyssä, mutta niiden sisällä on otettu useita askelia totalitaristiseen suuntaan.
Tällaiseen kehitykseen ovat kiinnittäneet huomion monet merkittävät henkilöt eri puolilla maailmaa. Eilisessä Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön johtaja Kenneth Roth varoittaa demokraattisten järjestelmiemme muuttumisesta populismin paineessa enemmistön diktatuureiksi. Hän kirjoittaa:
”Demokratia perustuu ihmisoikeuksiin. Kaikille tämä ei ole itsestäänselvyys.”
”Luulisi, että maltilliset poliitikot tuomitsisivat populismin ja muistuttaisivat, kuinka keskeisiä ihmisoikeudet ja liberaalit arvot ovat demokratialle”, Kenneth Roth kirjoittaa. Hän mainitsee Ranskassa voimassa olevan poikkeustilan ja poliisin väärinkäytökset tavallisia ihmisiä kohtaan.
Kenneth Rothin mielestä osa poliitikoista lymyilee eikä uskalla ottaa kantaa. Liian harvat tuomitsevat populismin. ”Vielä harvempi nostaa demokratian puolustamisen pääteemakseen, vaikka juuri sille olisi huutava tarve”, Roth kirjoittaa.
Roth esittää näkemyksensä kansalaisoikeuksien kaventamisesta ja muistuttaa siitä, että demokratia on uhattuna.
”Kansalaisoikeuksien kaventaminen näyttää olevan helpompaa kuin viranomaistoimien koordinointi tai tiedustelutiedon jakaminen.”
”Demokratiaan kohdistuva uhka ei poistu itsestään. Päättäjien on puolustettava ääneen oikeuksia ja arvoja, joille yhteiskuntiemme vahvuus rakentuu.”
Ihmisoikeuksista ja liberaaleista arvoista ja demokraattiseen järjestelmään kohdistuvasta uhkasta minäkin olen kirjoittanut, jos joku ei satu muistamaan. Kirjoitukseni on leimattu harhaisiksi.
Palaan vielä lopuksi TeeCeen kysymykseen. Hän kysyi miten paljon minun mielestäni kiinnostukseni ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu sen tapaisista mielipiteistäni, kuin että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pitäisi romuttaa, ja että yhteiskunnan sääntöjen totteleminen ja nöyristeleminen vahvistaa nykyistä järjestelmää?
Eli miten paljon kiinnostukseni ”sääntöuskovaisten” mielenliikkeistä johtuu siitä että....
En pysty sanomaan, mistä mielenkiintoni mihinkin asiaan johtuu. Myönteinen suhtautuminen ”ylhäältä päin” saneltuun kuriin ja kurittajiin on itselleni niin totaalisesti vieras ja vastenmielinen ja luontoni vastainen ajatus, että jo pelkästään tästä syystä olen miettinyt, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, vaikka toiminta näyttää objektiivisesti katsoen järjettömältä.
Olen evoluutiopsykologisten näkemysten kannattaja, koska ne vastaavat mielestäni hyvin moniin kysymyksiin.
Elollisten olentojen aivoissa on käsitykseni mukaan geneettisesti periytyvän muistin lokero, eräänlainen BIOS, jos tietokonetermejä käytetään, joka ohjaa taustalla yksilön toimintoja alitajuisella tasolla. Esimerkkejä tästä on näkyvissä kaikkialla ympärillämme. Ajatellaanpa vaikka lintuja. Miten muutama kuukausi sitten kuoriutunut kalasääski esimerkiksi osaa lentää omin päin Afrikan länsirannikolla olevaan Kameruniin pavun kokoisilla aivoillaan suunnistaen, vaikka sille ei ole opetettu reittiä, eikä sillä ole mitään käsitystä kartasta ja siitä, millainen maailma ylipäätään on. Miten se tajuaa lähteä lentämään oikeaa reittiä ja havaintojen mukaan vieläpä samaa reittivaihtoehtoa, jota sen vanhemmat ovat lentäneet? Ellei tietoa ole varastoituna sen ylisukupolviseen geneettiseen muistiin.
Uskon, että edellä mainitusta ”BIOS”ista löytyvät vastaukset myös ihmisten käyttäytymiseen. Ihmisten geneettinen muisti on ohjelmoitu satoja tuhansia vuosia kestäneellä kivikaudella, ja heidän alitajuntansa on edelleen viritetty selviämiseen tällaisessa ympäristössä, vaikka aika on toinen ja ympäristö on toinen. Vanhentunut ”BIOS” nykyaikaisessa ympäristössä johtaa totalitarismiin ja maailmansotiin ja joukkotuhoihin. Sitä ei pystytä muuttamaan, mutta jo pelkästään asian tiedostaminen auttaa.
TeeCee on kuvannut omaa valaistumistaan eli alitajuntansa ohjailun voittamista järjen avulla merkittäväksi kokemukseksi, jonka jälkeen maailmaa katsoo uusin silmin. Etten siteeraisi väärin, niin ei TeeCee välttämättä aivan näin ole asiaa ilmaissut, mutta idea lienee tämä. Muistelen, että hän on suositellut muillekin samaa.
Entäpä, jos TeeCeen alitajunnassa on vielä syvempi taso, jota hän ei ole huomannut. Hän on voittanut järkensä avulla sen alitajunnan tason, joka on helposti nähtävissä. Mutta ehkä ”BIOS”in tasolla oleva alitajunta siitäkin huolimatta ohjailee hänen käsityksiään. Hän on myönteinen sääntöjä ja autoritääristä komentoa kohtaan, koska ihmiset luonnostaan ovat.
Ongelma on siinä, että periaate joka pelasti ihmisen tuholta 20000 vuotta sitten, kun elettiin sukulaisuuteen perustuvissa pienryhmissä, voi koitua ihmisen tuhoksi 2000-luvulla, kun eletään ydinasevaltioiden varjossa.
Alistuminen ryhmän sääntöihin on ollut hyödyllistä silloin, kun ryhmä on ollut pieni, kun sen johtajat ovat olleet tuttuja, ja kun sen säännöt ovat olleet yksinkertaisia ja mukautuvia.
Tilanne on täysin toinen silloin, kun ”ryhmä” on keinotekoisesti ylläpidetty miljoonien asukkaiden valtio, joka propagandaa ja aivopesua käyttäen teeskentelee edelleenkin olevansa pieni ryhmä saadakseen ihmisten perimässä olevan me-hengen ja ryhmäsidonnaisuuden aktivoitumaan – ja kun sääntöjä on paljon, ja ne ovat joustamattomia, eivätkä niiden määrääjät ja valvojat ole tuttuja sukulaisia vaan tappavaa kasvotonta väkivaltaa edustavia brutaaleja viranomaisia. Tällainen ”ryhmä” vaatii säilyäkseen jatkuvaa propagandaa, jota tehostetaan tappavan väkivallan ja sillä uhkaamisen keinoin.
Ehkä tämä on yksi syy sille, miksi ylinopeuksiakin edelleen tarvitaan. Jos ne poistettaisiin autossa olevan laitteen avulla, poliisi menettäisi yhden tehokkaimmista pelottelu- ja kasvatuskeinoistaan, mikä sillä on. Ylinopeus lienee nimittäin yleisin syy sille, miksi ns. tavallinen ihminen voi päätyä poliisiauton takapenkille kokemaan kuinka poliisin vallankäyttö konkretisoituu. Jotakin pitäisi keksiä tilalle, jos ylinopeuksia ei enää olisi. Ehkä korvaavaa menettelyä jo mietitään. Yllättäen tapahtuvat ”kotiratsiat” kenties? Sakkoja palovaroittimen toimimattomuudesta tai mitä nyt keksitään. Aika näyttää.
SO2001: ” Silloin kun sääntöjä alkaa puolustaa aivan kuin se olisi elämäntehtävä, kurin puutteen lapsena on täytynyt olla vakavaa.”
Aika moni lopettaa varusmiespalveluksensa kesken. Lukemieni artikkeleiden perusteella yksi merkittävä osasyy tähän ovat käyttäytymishäiriöt, joiden sanotaan johtuvan mm. kasvatuksesta, jossa lapselle ei aseteta riittävästi rajoja. Tällä tarkoitetaan nähtävästi kuria. Jos asia on noin, niin lapsuuden vakavan kurinpuutteen pitäisi mielestäni johtaa aikuisiässä pikemminkin kapinointiin sääntöjä ja esivaltaa kohtaan, eikä sääntöjen noudattamisen kokemiseen elämäntehtäväkseen. Onko sinulla jotain perustelua, omalle mielipiteellesi?
Jos ihminen kokee jonkun asian elämätehtäväkseen, niin se varmaan näkyisi hänen mielipiteissään ehdottomuutena, kyvyttömyytenä keskustella mistään muista vaihtoehdoista, ja tunteellisena suhtautumisena. En muista nimimerkkejä jotka ovat perustelleet noin liikennesääntöjen noudattamisen hyötyjä, mutta tiedän useammankin nimimerkin, jotka ovat puolustaneet liikennesääntöjen tahallista rikkomista tavalla, johon nuo tunnusmerkit sopivat. Kaikista parhaiten ne sopivat sinuun, tätt pieni potpuri mielipiteistäsi.
Olet mm. sanonut, että poliitikkojen ja virkamiesten asettamien sääntöjen totteleminen vahvistaa järjestelmää, joka pitää vakivallan avulla yllä huonoa yhteiskuntajärjestelmää. Olet perustellut nopeusrajoitusten rikkomista halulla kapinoida systeemiä ja pakotettua yhdenmukaisuutta vastaan. Sääntöjen noudattamista valvovaa poliisia olet sanonut sotilaaksi, joka taistelee omaa kansaansa vastaan.
Olet sanonut laeista myös näin: ”VIHAAN, VIHAAN, VIHAAN lakeja!... Systeemi, koneisto, inhottaa minua. Koneisto elää omaa elämäänsä tuhoten ihmisiä. Se on julmempi ja epäoikeudenmukaisempi kuin rikolliset. Koneiston palvelijat ovat kuin kiihkeimmät natsit valtakautenaan. Virkamiehet ovat luoneet ikiliikkujapedon, joka tuhoaa lopulta kaiken. Nykyinen järjestelmä on...äärimmäisen julma ja äärimmäisen epäoikeudenmukainen... Jos miespoliisi on sika ja peto, naispoliisi on hirviö. Alan kallistua yhä enemmän avoimen terrorin kannattajaksi tätä mielettömyyttä vastaan... Minua inhottaa ja vihastuttaa nykyisin lähes kaikki mahdollinen...Kaiken taustalla on pohjaton inhoni systeemiä kohtaan....mihin suuntaan yritänkin ajatuksiani kääntää, vastassa on pakkojen ja kieltojen ja poliisin muodostaman raudanlujan häkin seinät... Mielestäni olisi täysin oikeutettua räjäyttää valtava pommi jonakin yönä eduskuntatalon pylväikössä, jolloin koko roska romahtaisi kasaan... Poliisius on rikoksista pahin.”
Samaa riittää sivutolkulla. Ehkä tuollaiset purkaukset pelastivat aikoinaan mielenterveytesi, mutta nykyään taidat olla niiden ansassa. Kirjoituksistasi toistuu sama kaava: alat kirjoittaa jostain aiheesta suhteellisen asiallisesti, mutta kommentin edetessä kiihotat itseäsi yhä hurjempaan vimmaan, ja päädyt lopulta samoihin lopunajan profetioihin. On makuasia, sanooko tätä pakkomielteeksi vai elämäntehtäväksi.
Tämän vuoksi tuntuu hassulta lukea pohdiskelujasi siitä, mikä mahtoi mennä lapsuudessa vinksalleen ihmisillä, jotka pitävät liikennesääntöjen noudattamista hyvänä asiana liikenteen sujumisen ja turvallisuuden kannalta. Pakkomielteesi/elämäntehtäväsi tekee sinulle mahdottomaksi ottaa pohdinnoissasi huomioon tosiasiaa, että ihminen pyrkii päätymään itselleen mieluisaan tulokseen. Sinä tiedät että sinunkin mielesi toimiin noin, olet puhunut tästä ilmiöstä. Silti olet sanonut, tietääkseni ainoana nimimerkkinä, että pohdiskelujesi tarkoituksena on omien mielipiteittesi tukeminen. Sanoit että olisi aika erikoista päätyä pohdiskelussa eri näkemykseen minkä on esittänyt.
Mitä järkeä ylipäätään on pohdiskella, jos tiedät jo aloittaessasi, että pohdiskelusi tarkoitus on vain päätyä vanhaan mielipiteeseesi? Muistatko kun arvostelit liikennetutkijoita ja heidän rahoittajiaan siitä, että heillä on ennakkoasenne, jota he pyrkivät tutkimuksilla toteuttamaan. Sanoit että he elävät omassa ajatuskuplassaan. Voisiko mielestäsi sanoa, että olisi ”aika erikoista” jos he päätyisivät eri näkemyksiin joita ovat ennenkin esittäneet?