@_Quu kirjoitti:
Pihistelkää jostain muusta vaikka autonhinnasta, ettette ole teidentukkona ja ennakoiva ajotapa on varautumista tiellä ja pientareilla näkyvään osaan nopeudesta ja kulutuksesta riippumatta.
TeeCeelle joudun selittelemään liian suurta nopeuttani. Ellei tämä riitä sinulle, niin itsepä maksat sakkosi. Minä ostan maksullista lisänopeutta nykyään vain radalta.
Auton hinnasta pihistelin jo sen verran, että ostin viimeksi aiempia halvemman vain parin pienen Toyotan hintaisen. En silti koe pihisteleväni polttoainetta, vaikka en poljekaan moottorini läpi enempää polttoainetta kuin matkani keskinopeus edellyttää. Tiedän nopeuteni ja liikennetilanteen vuoksi kuluttavani kaiken aikaa enemmän polttoainetta, kuin autoni kulutusoptimissaan tarvitsisi. Vanhan ja 2 vaihdetta lyhyen vaihteistonkin kanssa Lexus GS:aa tilavamman auton rajat ilman mitään hybridihimmeleitä menevät selvästi alle 4 litraa sadalle, mutta minulla tuo toteutuu vain muun liikenteen tahmaamana. Olen tullut sen verran vanhaksi, että jossain pääsiäisen ruuhkassa takaisin tunturista en vaan jaksa vetää koko matkaa jonon ohitse. Pahoitteluni tästä, vaikka en sitä kadukaan.
Siitä huolimatta minua kiinnostaisi kuulla vieressä istuvalta asiantuntijalta, kuinka lähellä autoni optimia kyseiseen liikennetilanteeseen ajan? Vallitseva tilanne, muiden varominen ja kohteliaisuus nimittäin nostaa kulutustani kaiken aikaa.
Et selvästikään osaa ajaa hitaasti, kun toistuvasti luulet että hitaasti ajaminen tukkii tiet. Ei se oikeasti niin mene. Hitaasti ajaminen on toisinaan kohtuullista, toisinaan välttämätöntä, mutta jonon kerääminen on aina oma valinta. Ollaan taas tilanteessa, jonka hyvin motivoitu 17-vuotiaskin osaa hoitaa elegantisti ja jonoja keräämättä, vaikka ajaa kesäisen lomasuomen valtateitä aamusta iltaan rahtari-80 (kun ei tehorajoitettu kevari kulje kunnolla sen enempää). Ei siellä takana mitään jonoja ollut koko päivänä. Sama homma vanhalla harrasteautolla liikkuessa (ennen kuin 740 GLE:sta tuli vanha harrasteauto).
Hitaus ja jonon vetäminen ovat kaksi eri valintaa.
Työmatkalle lähtö kesken juhannusviikonlopun ja sain ajaa kuten halusin muiden ollessa juhannuksen vietossa. Yhtään säästelemättä 225 km matkalla vanhan Eemelin keskikulutus 3.9 sadalle ja mittarivirheellä korjattu keskinopeus 84 km/h.
Jo vain, niissä ollaankin hienoissa maisemissa ja maantiellä, jonne tekstiiliraketit hienosti sopivatkin. Olen kyllä laajakatseinen, mitä pyöräilijöiden vaatetukseen tulee. Minun puolestani saavat kyllä pukeutua, kunhan pukeutuvat.
Puhut laajakatseisuudesta, mutta heti perään kerrot, millaiseen ympäristöön pyöräilyyn tarkoituksen mukainen pukeutuminen sopii?
Ehkä osa kilpapyöräilijöiksi puketuneista pukeutuu niin vain muodin vuoksi, mutta minulle tulee mielikuva, että tarkoitus on mennä lujaa niin, että hiki lentää.
Ensinnäkin, mielikuva kilpapyöräilijäksi pukeutumisesta on sinun ongelmasi. Ei tarkoituksen mukainen vaatetus ole mikään kilpapyöräilijän vaatetus. Se on ihan normaali urheiluvaate, joka soveltuu hyvin moneen tarkoitukseen.
Toisekseen, mielikuva hien lentämisestäkin on sinun ongelmasi. Kun käyttää kevyitä ja joustavia vaatteita, jotka ei lepata tuulessa, kyse on vain sopivasta vaatetuksesta. Kyse ei ole hiestä.
Älä tee omituisten mielikuvien luomisesta muiden ongelmaa. Koita sen sijaan ratkaista henkilökohtaiset ongelmasi.
Problematiikka on olemassa, mutta se ei ole pyöräilyä harrastavan vika.
Sinä kuitenkin teet siitä pyöräilijän vian, koska jalankulkijana vaadit pyöräilijää hidastamaan sen sijaan, että itse pitäisit liikennetilanteet kontrollissa.
Kamppeita tärkeämpi on tilannenopeus, myös pyöräilijällä. Valitettavasti aika monet tarkoituksenmukaisesti pukeutuvista pyöräilijöistä näkee ajamisessaan jotain muita toimintoja kuljettajan roolia tärkeämpänä. Siitä seuraa sekä vaaratilanteita että muiden paheksuntaa, ja ihan aiheesta.
En minäkään edes harkitse pyöräileväni paria kilometriä kauemmas ilman vaippahousuja ja pyöräilypaitaa. Satula on mukavampi oikeilla pöksyillä ja hetkessä likomärkä puuvillapaita on huonoimmasta päästä urheilupaita. Oikeasta pyöräilypaidasta tuulee läpi kuin ei paitaa olisikaan, joten sitä on vaan paljon miellyttävämpi käyttää. Tuulipuvun housuissa tai farkuissa ja T-paidassa ei vaan ole yhtä miellyttävä liikkua, joten valinta on selvä.
Mutta sitähän tämä täysin luonnollinen asuvalinta ei muuta millään tavoin, että pyöräilijä on ensisijaisesti ajoneuvon kuljettaja. Siihen nyt vaan kuuluu vähäisemmillä resursseilla liikkuvista huolen pitäminen silloinkin kun nämä liikkuvat lapsineen ja koirineen ja ostoskoreineen miten sattuu. Minua ei haittaa, kun minut ohitetaan reilulla nopeudella, koska keskityn hoitamaan oman roolini, mutta sokeisiin alikulkuihin ja pimeisiin risteyksiin suin päin säntäilevät ja selän puolelta miten sattuu toikkaroivan jalankulkijan täydellä marssivauhdilla ohittavia kyllä hirvittää katsella, kun ei ole edes ensiapulaukkua mukana...
Ihan sama juttu kuin moottoripyörällä. Olipa kenen syy tahansa, jos kolahtaa, niin itselle sattuu. Siksi kaikki ne on vaan väistettävä. Kevyen liikenteen väylillä liikkuu erityisen paljon täysin arvaamattomasti käyttäytyviä, joten pakkohan niitä on varoa päästäkseen itse ehjänä perille.
Jo vain, niissä ollaankin hienoissa maisemissa ja maantiellä, jonne tekstiiliraketit hienosti sopivatkin. Olen kyllä laajakatseinen, mitä pyöräilijöiden vaatetukseen tulee. Minun puolestani saavat kyllä pukeutua, kunhan pukeutuvat.
Puhut laajakatseisuudesta, mutta heti perään kerrot, millaiseen ympäristöön pyöräilyyn tarkoituksen mukainen pukeutuminen sopii?
Ehkä osa kilpapyöräilijöiksi puketuneista pukeutuu niin vain muodin vuoksi, mutta minulle tulee mielikuva, että tarkoitus on mennä lujaa niin, että hiki lentää.
Ensinnäkin, mielikuva kilpapyöräilijäksi pukeutumisesta on sinun ongelmasi. Ei tarkoituksen mukainen vaatetus ole mikään kilpapyöräilijän vaatetus. Se on ihan normaali urheiluvaate, joka soveltuu hyvin moneen tarkoitukseen.
Toisekseen, mielikuva hien lentämisestäkin on sinun ongelmasi. Kun käyttää kevyitä ja joustavia vaatteita, jotka ei lepata tuulessa, kyse on vain sopivasta vaatetuksesta. Kyse ei ole hiestä.
Älä tee omituisten mielikuvien luomisesta muiden ongelmaa. Koita sen sijaan ratkaista henkilökohtaiset ongelmasi.
Problematiikka on olemassa, mutta se ei ole pyöräilyä harrastavan vika.
Sinä kuitenkin teet siitä pyöräilijän vian, koska jalankulkijana vaadit pyöräilijää hidastamaan sen sijaan, että itse pitäisit liikennetilanteet kontrollissa.
Tuota, ei ollut minun tarkoitus ottaa kovasti kantaa pyöräilyyn tai pyöräilijöiden pukeutumiseen. Yritin kehittää kielikuvat kahdesta erityyppisestä pyöräilijästä. Siellä hollantilaiskylässä oli paljon pyöriä liikenteessä, pääasiassa ns. mummopyöriä, kuten Herbert määritteli. Sellainen pyöräilijä ajelee vain himpun lujempaa kuin on oikein reipas kävelyvauhti. Kylä oli pieni, kadut kapeita ja autolla 50km/h olisi tuntunut hurjastelulta, jollei suoranaiselta kaahaamiselta. Kaduilla oli kapea katkoviivoilla maalaamalla pyörätieksi osoitettu kaista ja jalkakäytävä oli korotettuna sinä vieressä. Leppoisaa kulkua kaikilla osapuolilla.
Tekstiiliraketti-termi tuli jostain mieleen kielikuvaksi ja taisi Herbertkin ymmärtää, minkä tyyppistä pyöräilijän habitusta tarkoitin.
Silloin on ymmärtääkseni kyseessä tavoitteellisempi pyöräilijä, joka ei liiku pyörällä pelkästään siirtyäkseen työpaikalle, kauppaan tms. vaan itse pyöräily on syy pyörällä liikkumiseen: kuntoilu, kestävyyden parantaminen, painonhallinta, luonnossa liikkuminen yms.
Vuosia sitten minä hommasin kippurasarvisen pyörän, kun oli ajatuksena kuntoilla työmatkat. Se ei vain toiminut, kun piti niin usein yllättäen singahtaa autolla asiakkaiden luokse.
Osaan kuvitella, että pyörällä liikkuminen on hienoa mahtavissa maisemissa, joita Herbertin linkittämien videoiden kansikuvissa on.
En näe punaista pyöräilijän nähdessäni ja mielikuvani tosiaan ovat omia ongelmiani.
Yksi vähäpätöisistä ongelmistani on, että harmittaa, kun pyöräilijän lähestymistä takaa päin ei kävellessä huomaa, ellei tarpeeksi usein käänny katsomaan taakse. Pyöräilijästä kun ei lähde ääntä. Tästähän on vaihdettu mielipiteitä ennenkin.
Ymmärrän, että liikennesääntöjä pitää jalankulkijankin noudattaa. Mutta ymmärtääkö Herbert ollenkaan, että on ikävää, kun sen keskimäärin kerran viikossa ilmaantuvan pyöräilijän takia pitää koko ajan olla varuillaan. Ei se olisi pyöräilijällekään mikään iso vaiva kerran viikossa väistää vähän kauempaa tai vaikka hidastaa, koska hänellä takaa päin äänettömästi lähestyessään on ikäänkuin syntyvän tilanteen avaimet käsissään.
Asun hiljaisella haja-asutusalueella ja lähes joka ilta menee ilman kenenkään kohtaamista 5km:n lenkki koiran kanssa. Joskus liikkuu rullasukseilija, joskus rullaluistelija, joskus joku koira ihmisineen ja joskus pyöräilijä. Ja joskus pyöräilijä, joka tulee vauhdilla takaa päin ja säikäytttää sekä koiran että minut. Huonolla tuurilla koira keksii juuri silloin jonkun aivan kerrassaan vastustamattoman hajun väylän toiselta laidalta ja eikun sinne. Vaikka en pidä koiraa koskaan flexossa, antaa tavallinen hihnakin koiralle sen verran liikkumavaraa, että yltää väylän laidalta toiselle.
Yleisellä tasolla ihmettelen, että pyörät ja jalankulkijat ihan lähtökohtaisesti ohjataan liikkumaan samoilla väylillä vaikka nopeuserot ovat suuret. Vähän kuin traktorit saisivat ajaa moottoritiellä edustamassa samaa kuin jalankulkija pyörien seassa.
Koiran ja taluttajan kohtaaminen leveällä metsäpolulla hämärässä jäi mieleen, kun tilanteessa sattui niin täydellinen kommunikointivirhe.
Näin koiran ja jalankulkijan jo kaukaa eri puolilla leveää kaksiraiteista polkua. Huusin lähemmäs päästessäni "onko talutinta' ja koiramies vastaa "se on ihan kiltti koira".
Niin se ihan selvästi olikin, ulkona metsässä kuono maassa kiinnostuneena kulkeva koira ei näyttänyt lainkaan ärhäkältä, vaan olemus ja korvien asento ilmaisivat pikemminkin uteliaisuutta ja avoimuutta, joka on helppo kohdata vieraassakin koirassa.
Kysymys ja vastaus toistuivat uudelleen, kunnes kohdalle saapuessani sain viimein selitetyksi, etten pelkää rauhallisesti käyttäytyvää koiraa, mutta en uskalla ajaa koiran ja miehen välistä varmistamatta, etten repäise koiran niskaa törmäämällä maastoa vasten erottumattomaan taluttimeen.
Ei tuossa tarvitse edes etsiä syyllisiä. Olimme niin kaukana asutuksesta, että selvästikin kontrollissa olevan koiran pitäminen vapaana ei häirinnyt ketään. Ja sitähän koiran isäntäkin minulle selvästi yritti vakuuttaa, vaikka kysyinkin koiran mahdollisesta kytkennästä koiran enkä oman turvallisuuteni vuoksi.
Kevyen liikenteen väylällä tilanne on erilainen, koska takaa lähestyvä pyöräilijä ei välttämättä edes erota isäntänsä edellä kulkevaa koiraa lainkaan. Koira flexin nokassa on selkeä varoitusmerkki, kunhan sen vain näkee ajoissa. Mutta taluttajan edellä remmi tiukalla pinkovaa koiraa on vaikea havaita takaa päin, joten eipä sitä tilannetta tule paljon ennakoiduksi, kun näkee vain aikuisen kävelijän. Tuossa tilanteessa koiran paras turva on koiran ulkoiluttaja, joka on paikalla okevista ainoa henkilö joka pystyy hallitsemaan tilanteen ympärillään.
Olisiko käytännössä mahdollista kuljettaa koiraa liikenteen seassa sivulla, jolloin koira näkyy molempiin suuntiin? Liikenteessä säännöllisesti liikkuvalle koirallehan tuon taluttajan rinnalla kulkemisen voi opettaa ja todellinen "vapaa" tilanne koiralle on sitten asfaltin ulkopuolella maastossa?
@HybridRules kirjoitti:
Siellä hollantilaiskylässä oli paljon pyöriä liikenteessä, pääasiassa ns. mummopyöriä, kuten Herbert määritteli. Sellainen pyöräilijä ajelee vain himpun lujempaa kuin on oikein reipas kävelyvauhti.
Tässä on kyse asenteesta ja traditiosta. Omalta kannaltani mummopyörä jää kauppaan yksinkertaisesti siksi, että se nyt vaan on halpaankin nykyaikaiseen nestejarrulliseen monivaihteiseen pyörään verrattuna kuin 1960-luvun 5000 km huoltoväli, kroonisesti pieleen säädetty kaasutin, kärjellinen sytytys ja ruuvisäätöiset venttiilit nykyautojen seassa. Eli käyttöominaisuuksiltaan muinaisjäänne, jonka ajaminen on tarpeettoman työlästä.
Mutta tämä ei tietenkään poista kuljettajan vastuuta. Kevyemmin lisää vauhtia keräävällä pyörällä voi mennä korttelin välin nopeamin, mutta vaikkapa pensasaidassa olevan portin tai risteyksen kohdalla on vaan pakko hidastaa. Mummopyöräily perustuu ajatukseen siitä, että vahingot vältetään ajamalla joka paikassa tarpeettoman hitaasti. Reilulla kävelynopeudella minun työmatkani kestäisi pari tuntia suuntaansa, joka ei oikein nappaa. Jos pyörällä mennään, niin sitten mennään myös eikä ihmetellä - mutta kuljettajana.
Hollantilaisetkin ovat saaneet viime aikoina kovaa palautetta siitä, kun huonon pyörän aiheuttama luontainen nopeuden hidastuminen poistetaan nykyajan vehkeillä. Hollannissa kuolee nykyään polkupyöräonnettomuuksissa enemmän ihmisiä kuin auto-onnettomuuksissa. Merkittävä syy ovat sähköpyörät, joilla ajetaan selvästi nopeammin kuin mummopyörällä. Maantiepyöräilijään verrattuna sähköpyöräilijäkin on toivottoman hidas.
Maantiepyöräilyä on varmaan hankala treenata kevyen liikenteen väylällä. Mutta en voi välttää miettimästä, mitähän liikennesääntöjä oman nopeuskilpailuharrastuksensa vuoksi venyttävät spandex-raketit ajattelisivat samalla asenteella liikenteen seassa nopeuskilpailuun valmistautuvasta moottoripyöräilijästä?
@HybridRules kirjoitti:
Kylä oli pieni, kadut kapeita ja autolla 50km/h olisi tuntunut hurjastelulta, jollei suoranaiselta kaahaamiselta. Kaduilla oli kapea katkoviivoilla maalaamalla pyörätieksi osoitettu kaista ja jalkakäytävä oli korotettuna sinä vieressä. Leppoisaa kulkua kaikilla osapuolilla.
Tekstiiliraketti-termi tuli jostain mieleen kielikuvaksi ja taisi Herbertkin ymmärtää, minkä tyyppistä pyöräilijän habitusta tarkoitin.
Oletan, ettei noin ahtaassa liikenneympäristössä edes "tekstiiliraketit" ajele lujaa.
Minusta ulkoisen olemuksen perusteella luokittelu on huono juttu, koska silloin luokitellaan pyöräilijöitä ulkoisen olemuksen, ei käytöksen perusteella. Usein mummopyörällä ajelevat ajelee miten sattuu, vaikka vauhtia ei paljon olisikaan. Toisaalta teinit ajelevat joskus kännykät kädessä kolme rinnakkain kevyen liikenteen väylää ja itse vastaantulijana saa väistää nurmikon puolelle. Jostain syystä HR:n huomio kiinnittyy (vaatetuksen takia?) pääasiassa maantiepyöräilijöihin.
Silloin on ymmärtääkseni kyseessä tavoitteellisempi pyöräilijä, joka ei liiku pyörällä pelkästään siirtyäkseen työpaikalle, kauppaan tms. vaan itse pyöräily on syy pyörällä liikkumiseen: kuntoilu, kestävyyden parantaminen, painonhallinta, luonnossa liikkuminen yms.
Ei ole merkitystä, ajaako pyörällä töihin tai kauppaan mm. siksi, että samalla huolehtii omasta kunnosta vai laiskotteleeko auton ratissa. Vain käyttäytyminen liikenteessä on merkityksellistä, kun asiaa katsotaan liikenteen näkökulmasta.
Vuosia sitten minä hommasin kippurasarvisen pyörän, kun oli ajatuksena kuntoilla työmatkat. Se ei vain toiminut, kun piti niin usein yllättäen singahtaa autolla asiakkaiden luokse.
Onko tilanne edelleen sama ja miksi et käytä tuota muihin kuin työmatkoihin?
Yksi vähäpätöisistä ongelmistani on, että harmittaa, kun pyöräilijän lähestymistä takaa päin ei kävellessä huomaa, ellei tarpeeksi usein käänny katsomaan taakse. Pyöräilijästä kun ei lähde ääntä. Tästähän on vaihdettu mielipiteitä ennenkin.
Niin on ja edelleenkään en käsitä, miksi sinua harmittaa olla osana tasa-arvoista liikennettä. Minäkin voisin harmistua pyörällä ajaessani ohittavista ja vastaantulevista autoista lähtevästä melusta, mutta en vaadi niitä ajamaan 100 km/h sijasta 40 km/h. Toisaalta jos sinut ohitetaan kerran viikossa ja maltat olla toikkaroimatta miten sattuu, äärimmäisen harvoin joudut tilanteeseen, jossa pyöräilijä ohittaa sinut epämiellyttävän läheltä. Kyllä pyöräilijäkin pääsääntöisesti ohittaessaan haluaa pitää riittävän sivuttaisetäisyyden.
Ymmärrän, että liikennesääntöjä pitää jalankulkijankin noudattaa. Mutta ymmärtääkö Herbert ollenkaan, että on ikävää, kun sen keskimäärin kerran viikossa ilmaantuvan pyöräilijän takia pitää koko ajan olla varuillaan.
Pyörällä ajaessani pyrin olemaan jatkuvasti varuillani. Ikävää tai ei, se vaan on edellytys liikenteessä olemiselle. Etenkin autoilijoiden osalta milloinkaan ei voi olla varma, aikooko kuljettaja noudattaa väistämisvelvollisuuttaan täysin selkeissä paikoissakaan. Pitää olla jatkuvasti varuillaan ja siksi monissa paikoissa kannattaa ajaa sormet jarrukahvoilla.
Moni autoilija puolestaan pitää ikävänä ajamista kameravalvotulla tieosuudella, kun pitää olla varuillaan, ettei nopeus lipsahda puuttumiskynnyksen yläpuolelle. Silti kameroita vain lisätään. Henkilökohtainen mukavuus ei ole liikenteessä ykkösprioriteetti, kyse on yhteisten sääntöjen noudattamisesta ja kameroiden avulla poliisi avustaa niitä, joilla on vaikeuksia itsenäisesti näin toimia.
Ei se olisi pyöräilijällekään mikään iso vaiva kerran viikossa väistää vähän kauempaa tai vaikka hidastaa, koska hänellä takaa päin äänettömästi lähestyessään on ikäänkuin syntyvän tilanteen avaimet käsissään.
Minun käyttämilläni väylillä kohtaan ja ohitan muita huomattavasti useammin kuin kerran viikossa.
Yleisellä tasolla ihmettelen, että pyörät ja jalankulkijat ihan lähtökohtaisesti ohjataan liikkumaan samoilla väylillä vaikka nopeuserot ovat suuret. Vähän kuin traktorit saisivat ajaa moottoritiellä edustamassa samaa kuin jalankulkija pyörien seassa.
Hyvä kysymys ja asia on jo tiedostettu liikennesuunnittelussa. Jossain olikin provosoiva otsikko siitä, että Helsinki(?) on lopettanut kevyen liikenteen väylien suunnittelun. Jatkossa pyritään rakentamaan vain jalkakäytäviä ja pyöräteitä/-kaistoja. Mutta toistaiseksi pitää pärjätä nykyisillä väylillä.
@HybridRules kirjoitti:
Kylä oli pieni, kadut kapeita ja autolla 50km/h olisi tuntunut hurjastelulta, jollei suoranaiselta kaahaamiselta. Kaduilla oli kapea katkoviivoilla maalaamalla pyörätieksi osoitettu kaista ja jalkakäytävä oli korotettuna sinä vieressä. Leppoisaa kulkua kaikilla osapuolilla.
Tekstiiliraketti-termi tuli jostain mieleen kielikuvaksi ja taisi Herbertkin ymmärtää, minkä tyyppistä pyöräilijän habitusta tarkoitin.
Oletan, ettei noin ahtaassa liikenneympäristössä edes "tekstiiliraketit" ajele lujaa.
Minusta ulkoisen olemuksen perusteella luokittelu on huono juttu, koska silloin luokitellaan pyöräilijöitä ulkoisen olemuksen, ei käytöksen perusteella. Usein mummopyörällä ajelevat ajelee miten sattuu, vaikka vauhtia ei paljon olisikaan. Toisaalta teinit ajelevat joskus kännykät kädessä kolme rinnakkain kevyen liikenteen väylää ja itse vastaantulijana saa väistää nurmikon puolelle. Jostain syystä HR:n huomio kiinnittyy (vaatetuksen takia?) pääasiassa maantiepyöräilijöihin.
Silloin on ymmärtääkseni kyseessä tavoitteellisempi pyöräilijä, joka ei liiku pyörällä pelkästään siirtyäkseen työpaikalle, kauppaan tms. vaan itse pyöräily on syy pyörällä liikkumiseen: kuntoilu, kestävyyden parantaminen, painonhallinta, luonnossa liikkuminen yms.
Ei ole merkitystä, ajaako pyörällä töihin tai kauppaan mm. siksi, että samalla huolehtii omasta kunnosta vai laiskotteleeko auton ratissa. Vain käyttäytyminen liikenteessä on merkityksellistä, kun asiaa katsotaan liikenteen näkökulmasta.
Vuosia sitten minä hommasin kippurasarvisen pyörän, kun oli ajatuksena kuntoilla työmatkat. Se ei vain toiminut, kun piti niin usein yllättäen singahtaa autolla asiakkaiden luokse.
Onko tilanne edelleen sama ja miksi et käytä tuota muihin kuin työmatkoihin?
Yksi vähäpätöisistä ongelmistani on, että harmittaa, kun pyöräilijän lähestymistä takaa päin ei kävellessä huomaa, ellei tarpeeksi usein käänny katsomaan taakse. Pyöräilijästä kun ei lähde ääntä. Tästähän on vaihdettu mielipiteitä ennenkin.
Niin on ja edelleenkään en käsitä, miksi sinua harmittaa olla osana tasa-arvoista liikennettä. Minäkin voisin harmistua pyörällä ajaessani ohittavista ja vastaantulevista autoista lähtevästä melusta, mutta en vaadi niitä ajamaan 100 km/h sijasta 40 km/h. Toisaalta jos sinut ohitetaan kerran viikossa ja maltat olla toikkaroimatta miten sattuu, äärimmäisen harvoin joudut tilanteeseen, jossa pyöräilijä ohittaa sinut epämiellyttävän läheltä. Kyllä pyöräilijäkin pääsääntöisesti ohittaessaan haluaa pitää riittävän sivuttaisetäisyyden.
Ymmärrän, että liikennesääntöjä pitää jalankulkijankin noudattaa. Mutta ymmärtääkö Herbert ollenkaan, että on ikävää, kun sen keskimäärin kerran viikossa ilmaantuvan pyöräilijän takia pitää koko ajan olla varuillaan.
Pyörällä ajaessani pyrin olemaan jatkuvasti varuillani. Ikävää tai ei, se vaan on edellytys liikenteessä olemiselle. Etenkin autoilijoiden osalta milloinkaan ei voi olla varma, aikooko kuljettaja noudattaa väistämisvelvollisuuttaan täysin selkeissä paikoissakaan. Pitää olla jatkuvasti varuillaan ja siksi monissa paikoissa kannattaa ajaa sormet jarrukahvoilla.
Moni autoilija puolestaan pitää ikävänä ajamista kameravalvotulla tieosuudella, kun pitää olla varuillaan, ettei nopeus lipsahda puuttumiskynnyksen yläpuolelle. Silti kameroita vain lisätään. Henkilökohtainen mukavuus ei ole liikenteessä ykkösprioriteetti, kyse on yhteisten sääntöjen noudattamisesta ja kameroiden avulla poliisi avustaa niitä, joilla on vaikeuksia itsenäisesti näin toimia.
Ei se olisi pyöräilijällekään mikään iso vaiva kerran viikossa väistää vähän kauempaa tai vaikka hidastaa, koska hänellä takaa päin äänettömästi lähestyessään on ikäänkuin syntyvän tilanteen avaimet käsissään.
Minun käyttämilläni väylillä kohtaan ja ohitan muita huomattavasti useammin kuin kerran viikossa.
Yleisellä tasolla ihmettelen, että pyörät ja jalankulkijat ihan lähtökohtaisesti ohjataan liikkumaan samoilla väylillä vaikka nopeuserot ovat suuret. Vähän kuin traktorit saisivat ajaa moottoritiellä edustamassa samaa kuin jalankulkija pyörien seassa.
Hyvä kysymys ja asia on jo tiedostettu liikennesuunnittelussa. Jossain olikin provosoiva otsikko siitä, että Helsinki(?) on lopettanut kevyen liikenteen väylien suunnittelun. Jatkossa pyritään rakentamaan vain jalkakäytäviä ja pyöräteitä/-kaistoja. Mutta toistaiseksi pitää pärjätä nykyisillä väylillä.
Taannoin oli juttu pysäkiltä lähtevän linja-auton väistämisestä. Laissa sanotaan näin:
Jos pysäkillä olevan linja-auton kuljettaja tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on enintään 60 km/h, osoittaa >suuntamerkillä aikovansa lähteä liikkeelle, samaa tai viereistä ajokaistaa pysäkkiä lähestyvän ajoneuvon >kuljettajan on vähennettävä nopeutta ja tarvittaessa pysäytettävä, jotta linja-auto voi esteettä lähteä >pysäkiltä.
Jos tilanteessa on kaksi kaistaa / ajosuunta ja pysäkillä oma levike, jutun mukaan vasenta kaistaa käyttävällä ei ole väistämisvelvollisuutta.
Miten ymmärrätte asian? Mielestäni vasenta kaistaa ajava on "viereistä ajokaistaa lähestyvä". Näin siksi, että samaa kaistaa lähestyvä voisi olla vain silloin, kun pysäkillä ei ole levikettä, vaan pysäkki on kaistalla. Tällöin on aika luontevaa, että takaa tuleva väistää, mikä muukaan olisi mahdollista eli miksi tuollaista lakiin olisi pitänyt kirjata ja rajata se koskemaan 60 km/n rajoitusta.
Joskus pysäkki on niin ahtaasssa paikassa, että linja-auton keula koukkaa vasemman kaistan kautta ja siksi väistämisvelvollisuus myös siellä on tarpeen.
Läheltä piti tilanne viikonlopulta. Tietäen syksyisen ajankohdan kävin ruuvaamassa kesällä irti käytetyn valopanelin suuntauksen kohdilleen jo ennen lähtöä. Ajoin hämärtyvässä illassa jo valmiiksi vähän alle satasen rajoituksen noin pari sataa metriä edellä ajavasta. Valaistus heikkeni tummien pilvien ja alkavan sateen vuoksi nopeasti, joten aloin hidastaa jättääkseni kaukovalojen verran tilaa edellä ajavaan. Sitten taivas aukeni ja sade yltyi voimakkaaksi, joten vaihdoin kaukovaloille ja hidastin vielä lisää.
Hyvin pian ajotavan muutoksistani ehdin tajuta ensin vieressä istuvan vaimoni huutaman varoituksen samalla kun näin sen itsekin - HIRVI!!!
Jarrutus hieman alle 80 mittarinopeudesta lähti mielestäni nopeasti, mutta aloitin liian hennosti tajuten lisätä jarrupainetta vasta tuntiessani jarruassistentin toiminnan suojelusenkelin painaessa poljinta avukseni. Ohi meni, hirvi ylitti päättäväisesti oikealta vasemmalle. Myös nopeuden ja valojen säätöni kelpasi takana seuranneelle, joka ei törmännyt perään. Hän sai toki paremman varoajan meidän valoissamme kauempaa näkemäänsä hirveen.
Tilaa jäi sekunti, enintään kaksi, joten joko täysillä valoilla satasen rajoitusnopeudella tai pari kymppiä alle tikkarinkin vakioxenoneilla ilman laajakaistaisia tehokkaita lisävaloja ajaminen samaan tilanteeseen olisi tarkoittanut osumaa.
Vaikka pimeyden, sateen ja kovan sateen vaatimat pakolliset varotoimeni pelastivat tällä kertaa, silti jäi vähän epävarma olo, koska väistämättä subjektiiviset varokeinoni triggasivat vain noin minuutin ennen tilannetta, joka tosin heikkeni saderintamaan törmätessämme varsin nopeasti.
740 GLE: ” En kiistä TeeCeen usein viittaamaa keskinopeusteoriaa, jonka mukaan onnettomuudet ja niiden vakavuus on suoraan verrannollinen liikenteen keskinopeuteen vertailukelpoisissa olosuhteissa. Tämä on sen verran selvästi osoitettu, että olisi typerää väittää muuta, joten en niin myöskään tee. Mutta koko liikenteen keskinopeus on viranomaisen työkalu, jolla säätää koko kansan liikenneonnettomuuksien määrää. Minulla ei ole käytännössä mitään kontrollia liikenteen keskinopeuteen... Ehkä TeeCee voi kuitata tai korjata ylläolevan, mutta en ihmettelisi lainkaan, vaikka hän allekirjoittaisi tuon yhteenvetoni kokonaan.”
Voin allekirjoittaa tuosta sen, että liikenteen keskinopeus on viranomaisen työkalu, mutta lopusta en ole kanssasi samaa mieltä.
Tällä työkalulla kyllä voidaan vaikuttaa liikenneonnettomuuksien määräänkin, mutta vaikutus on aika vähäinen. Keskinopeuden muutoksen tärkein seuraus näkyy liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrässä.
Toinen minua hiertävä asia kommentissasi on se, miten sovitat itsesi tähän kuvioon. Yksilön mahdollisuus kontrolloida liikenteen keskinopeutta ei ymmärtääkseni liity mitenkään tähän asiaan. Jos olen yhtään kärryillä nopeuden vaikutusmekanismeista liikenneturvallisuuteen, niin liikenteen keskiarvot, niin nopeuden kuin onnettomuuksien seurauksien, syntyvät jokaisen yksilön omalla ajonopeudellaan ottamista riskeistä. Liikenteen keskinopeus ei määrää yksilöiden kohtaloita, vaan nopeuden vaikutus yksilöihin määrää keskiarvon.
Jos olen oikeassa tuon suhteen, niin se merkitsee että kunkin yksittäisen kuljettajan oma ajonopeus on samanlaisessa roolissa hänen riskeissään, kuin mitä liikenteen keskinopeuden rooli on koko liikenteen osalta. En keksi teoriaa mikä selittäisi paremmin liikenteen mittakaavassa havaitut nopeudenmuutoksen seuraukset.
Olen ajellut jonkin verran adaptiivisella vakionopeudensäätimellä varustetulla autolla. Ajaminen sillä poikkeaa yllättävän paljon tavallisesta vakkarista, mutta ennenkaikkea kuljettajan passivoitumisen sijaan on tehokas opettaja.
Kun auto hidastaa, vaikka kuljettaja ei haluaisi hidastaa, tuntuu tilanne erikoiselta ja siksi herättää ajattelemaan syytä hidastukselle. Edessä on tietysti itseä hitaampi auto, mutta säädin hidastaa aikaisemmin kuin itse olisi hidastanut. Perustuu ihmisen heikkoon kykyyn tehdä havaintoja eri etäisyyksiltä. Tästä seuraa se, että itse olisi antanut turvavälin kutistua pienemmäksi kuin säätimen asetuksilla tapahtui.
Mutta myös muut tienkäyttäjät hämääntyy säätimestä. Tyypillinen tilanne on se, kun ajetaan motarin vasenta kaistaa ja ohitetaan pienehköllä nopeuserolla hitaampia. Kun pitää reilua turvaväliä seuraavaan ohittajaan, takana tuleva ilmeisesti kokee tilanteen hidasteluksi ja alkaa painostaa eli roikkua puskurissa herkemmin, jos ajaisin lähempänä seuraavaa.
Aikanaan huomasin moottoritien liikenteen rauhoittuvan, kun vakkarit yleistyi. Seuraava askel on odottaa adaptiivisten yleistymistä. On siinä hankaluutensakin, mutta soveltuvan ajotavan opettelu on palkitsevaa.
@Herbert kirjoitti:
Taannoin oli juttu pysäkiltä lähtevän linja-auton väistämisestä. Laissa sanotaan näin:
Jos pysäkillä olevan linja-auton kuljettaja tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on enintään 60 km/h, osoittaa >suuntamerkillä aikovansa lähteä liikkeelle, samaa tai viereistä ajokaistaa pysäkkiä lähestyvän ajoneuvon >kuljettajan on vähennettävä nopeutta ja tarvittaessa pysäytettävä, jotta linja-auto voi esteettä lähteä >pysäkiltä.
Jos tilanteessa on kaksi kaistaa / ajosuunta ja pysäkillä oma levike, jutun mukaan vasenta kaistaa käyttävällä ei ole väistämisvelvollisuutta.
Miten ymmärrätte asian? Mielestäni vasenta kaistaa ajava on "viereistä ajokaistaa lähestyvä". Näin siksi, että samaa kaistaa lähestyvä voisi olla vain silloin, kun pysäkillä ei ole levikettä, vaan pysäkki on kaistalla. Tällöin on aika luontevaa, että takaa tuleva väistää, mikä muukaan olisi mahdollista eli miksi tuollaista lakiin olisi pitänyt kirjata ja rajata se koskemaan 60 km/n rajoitusta.
Joskus pysäkki on niin ahtaasssa paikassa, että linja-auton keula koukkaa vasemman kaistan kautta ja siksi väistämisvelvollisuus myös siellä on tarpeen.
Jos bussin keula ylittää viereisen kaistan jossain tilanteessa, on sen väistettävä muuta liikennettä. On hienoa saada tilaa, mutta vain siksi nopeaa jarrutusta jonossa ei kannata tehdä.
Kyse ei ole siitä, että pitäisi tehdä nopea jarrutus jonossa. Kyse on hallitusta tilanteesta, jossa ennakoidaan bussin lähtö pysäkiltä ja jarrutetaan sopivan pehmeästi ja niin, että muillekin jää aikaa reagoida tilanteeseen.
Usein jotain asiaa tai sen tekemättä jättämistä perustellaan äkkijarrutuksilla, mm. jalankulkijalle tilan antamista. Siinäkään ei kyse ole äkkijarrutuksista tai peräänajon riskistä, vaan hallitusta jarruttamisesta. Onko niin, että jos ensimmäisenä mieleen tuleva asia on em. kaltaiset ongelmat, on omassa ajotavassa jotain perustavaa laatua olevaa ongelmaa ja siksi homma pitää kääntää päälaelleen?
Mikä vitsi mahtaa olla siinä, kun motarilla on 80-rajoitus, ajetaan jonoissa 1-1,5 sekunnin välein? Eikö alennettu nopeus pitäisi olla viesti vaikeista olosuhteista, joissa pitää noudattaa erityistä varovaisuutta, eikä ajaa normaalia tiiviimmin? Toki helsinkiläisille tuollainen jonoissa puskurissa roikkuminen on arkipäivää, mutta täällä väljemmillä alueilla ei noin lähellä noin yleisesti ole tapana ajaa. Onko kyse siitä, että n. 80 km/h on liian vähän, mutta ohittaakaan ei uskalleta. Sitten jäädään perään roikkumaan. Järki ei riitä siihen, että on kolmaskin vaihtoehto.
Minä en paljonperusta perässä roikkujasta, sehän saa moskat tulilasiinsa, mutta horisontista tuleva auto joka ei näe olosuhteista johtuen tai huomiovirheen takia seisovaa jonoa. Kokemusta on joutumalla kaksikertaa niitatuksi, ja neljähenkeä ambulanssiin. Toisessa tapauksessa oltiin vasta kolmas jononpäästä (kuorma-auto niittasi Tuusulan tiellä)
@_Quu kirjoitti:
Minä en paljonperusta perässä roikkujasta, sehän saa moskat tulilasiinsa,
Totta, joka auto lennättää pienen kivimyrskyn kuumana kesäpäivänäkin puhtaalla valtatiellä. Sen saa perässä olija auton ilmanputsariin, raitisilmasuodattimeen ja tuulilasiin.
Kaveri osti pari vuotta takaperin suomen halvimman 85 000 km ajetun Octavian. Tuulilasi oli kokonaan aivan hurjassa kunnossa, sehän meni täysin ehjänä heti vaihtoon. Ilta-auringossa ja pimeällä ajo oli melko rasittavaa. Ja kuka tietää vaikka olisi jo joskus vaihdettu.
Meidän 140 000 km ajetussa on paljon parempi, eikä varmasti ole vaihdettu kun ollaan uudesta asti pidetty.
Minua roikkuva haittaa. Halusin tai en, se vie osa huomiosta ja siten edessä olevien tapahtumien havainnointi vaikeutuu eli riski omasta havaintovirheestä kasvaa. Tällöin saattaakin olla syyllinen itse johinkin, mihin ei muuten syyllistyisi. Lisäksi mahdollisessa äkkitilanteessa on vaikeampi toimia, kun tietää takana tulevan olevan liian lähellä.
Onneksi perässä roikkujasta on yleensä helppo päästä eroon. Poikkeus on tietysi jokin pääkaupunkiseudun työmatkaliikenne. Siellä onnistuu jotenkin vain kohtuullisen tilan pito edessä.
Kyllä niihin parkkiintuu aikanaan kun ajaa 300 km/pv, häiritsevintä on raskaanliikenteen valot kun ne oli useinkin niin korkealla että piti käyttää takaikkunassa aurinkoverhoa.
Mitäs tähän sanotte: ajelin joskus viime vuosikymmenellä kotiin päin motarilla. Oli ilta ja pimeää aikaa, syksyä ja tie hyvin hiljainen menosuuntaani.
Taakseni liimautui hyvin lähelle auto, josta näkyi vain ajovalot käytännössä, mutta henkilöautoksi oli tunnistettavissa. Ajoin riittävän tarkasti rajoitusnopeutta (ehkä +2-3 GPS-tarkistettuna) ja vakkari päällä, mikäs siinä oli körötellessä. Hetken ihmettelin, etteikö tuo takanani nuuskiva osaa lähteä ohi - tyhjällä tiellä - mutta kohta siihen "tottui". Näin sitten menimme peräkanaa vajaat 20 km, radiosta tuli mielenkiintoisempaa seurattavaa.
Tulimme liittymään, josta poistuin motarilta. Tämä auto jättäytyi kauemmaksi, mutta tuli perässä. Kun olin tehnyt liittymän päässä olevan poikkitien kohdalla käännöksen vielä kerran oikealle, tämä perässäni roikkunut auto jatkoikin poikkitien yli rampille, josta palataan takaisin motarille. Silloin näin taustapeilistä valkoisen auton ja valot katolla: poliisiauto!
Olinko ollut narrattavana pahoille teille sakotustarkoituksessa? Jos olisin siis reilusti ylinopeutta ajaen yrittänyt karistaa autoa omani persuuksista, olisiko sinivilkku välähtänyt ja olisin saanut rapsut?
Kumppanilta mielenkiintoinen tarina elävästä elämästä. Tämä juttuni on 80-luvun loppupuolelta, ajelin satasen nopeudella ja saavutin edellä menevän auton ja sen edessä ajeli poliisiauto samaa nopeutta. Ohitin edellä menevän auton sitten vuorossa oli poliisiauto ja ohitin senkin turvallisessa paikassa liikennesääntöjen mukaisesti. Erikoista tässä oli se että poliisiauto ajeli alinopeutta keräten taakseen jonoa, oltiinko tässä testimielessä liikkeellä sitä en tiedä. Taustapeilistä havaitsin muita ei ohitse lähtenyt eikä poliisit noteeranneet ohitustani mitenkään. Tuohon aikaan poliisiautot eivät olleet tutkalla varustettuja joten ohitus oli helppo tehdä koska poliisien piti vain arvioida nopeuteni ohitustilanteessa. Jatkoin tuosta samaa satasen nopeutta ja poliisit alinopeutta edelleen jonoa keräten. Vastaavaa ei ole eteeni sattunut jossa poliisi olisi ollut tientukkona jonoa keräten. Poliisikin on vain ihminen ja joskus tulee mieleen mikä tuon homman nimi oli ja mikä sen lopullinen tarkoitus oli, tämä jäänee arvoitukseksi jos ei sille joku keksi hyvää selitystä. Oma teoriani on se että tuossa voi olla takana oletus siitä että takaa lähtee joku ohittamaan reilulla ylinopeudella koko letkaa ja poliisi saisi kirjoittaa sakon liikenteenvaarantamisesta ja oletetusta ylinopeudesta muuta järjellistä selitystä en ole tuolle toiminnalle keksinyt.
@_Quu kirjoitti:
Kyllä niihin parkkiintuu aikanaan kun ajaa 300 km/pv, häiritsevintä on raskaanliikenteen valot kun ne oli useinkin niin korkealla että piti käyttää takaikkunassa aurinkoverhoa.
En halua parkkiintua tuollaiseen. Haluan, että riskit säilyvät epämiellyttävinä asioina, jolloin niihin tulee reagoitua. Tuossa kumppaninkin tapauksessa voin vain hämmästellä sitkeyttä, jolla tuollaisen haluaa perässään pitää. Itse olisin heittänyt sen ohitseni viimeistään 5 km:n jälkeen.
En halua parkkiintua tuollaiseen. Haluan, että riskit säilyvät epämiellyttävinä asioina, jolloin niihin tulee reagoitua. Tuossa kumppaninkin tapauksessa voin vain hämmästellä sitkeyttä, jolla tuollaisen haluaa perässään pitää. Itse olisin heittänyt sen ohitseni viimeistään 5 km:n jälkeen.
Kun ajaa 150 km aamuliikenteen ja 150 km iltapäiväliikenteen mukana, niin eihän siitä mitään tule jos keskittyy perässä ajajien väistelyyn, kyllä kaikki huomio on keskitettävä, mitä edessä tapahtuu, silloin voi hyvissä ajon antaa jarrulla merkin takanoleville että nyt alkaa tapahtumaan.
@_Quu kirjoitti:
Kun ajaa 150 km aamuliikenteen ja 150 km iltapäiväliikenteen mukana, niin eihän siitä mitään tule jos keskittyy perässä ajajien väistelyyn
+
Kokemusta on joutumalla kaksikertaa niitatuksi, ja neljähenkeä ambulanssiin.
Pysähtyneessä jonossa sämpylän sisään nakiksi jäämistä on vaikea välttää, mutta etkö edelleenkään näe takanasi olevaa turvaväliä kiinnostavana sinun kannaltasi?
häiritsevintä on raskaanliikenteen valot kun ne oli useinkin niin korkealla että piti käyttää takaikkunassa aurinkoverhoa
Syy on ymmärrettävä, vaikka ei hyväksyttävä olekaan. Rahtari ilmajarruineen haluaa nähdä minne on menossa, joten on pikkuautokuskin oma valinta haluaako pysytellä poissa kaukovalojen alueelta, joko sen etu- tai takapuolella. Minusta tuo on hyvä ajatus, joten ellen pääse alta pois, voin siirtyä sivuun.
Puhut lyhyistä matkoista, mutta jo 150 km yltää pääkaupungin polkupyörälle sopivasta ympäristöstä normaaliin liikenteeseen. Turvavälin pitäminen myös taakse päin onnistuu kaikkialla kehäteiden ulkopuolella. Tämä palautuu aiemmin puhutun vilkun lisäksi muullakin tavoin kommunikoivaan ajotapaan, jota systemaattisesti noudattavan ei tarvitse heittää edelleen kovin monta kädetöntä kunnes löytää taakseen toisen joka ymmärtää mistä turvavälissä on kyse. Eli polttoaineen säästöstä, jonka kylkiäisenä tulee turvallisuus - tai päinvastoin. Kyse on vain siitä, kiinnostaako kumpikaan näistä kuljettajaa vai ei.
Katsotko tosiaan peileissäsi mieluummin niitä vetäjän kattovaloja matalalle henkilöauton puskuriin asennettuna? Oman MuTuni pohjalta pitkien autojen valot ovat lähes poikkeuksetta tukevasti kiinni ja oikein suunnatut, ja asennuspaikasta johtuen selvästi alaviistoon. Henkilöautojen muovipuskurin päällä tuulessa lepattaen maksimikantamaa etsivissä valoissa on mielestäni paljon enemmän sanomista.
Äärimmäinen esimerkki tältä syksyltä, kun minua tavoittaneen auton nopeudesta näki että vauhtia on yli raskaan liikenteen, vaikka himmennetyissäkin peileissä näkyy valkohehkuinen säkenöivä valopallo. Ohittaja pudotti minut tavoittaessaan tietenkin lähivaloille, mutta kaukovalojen poikkeuksellisen häiritsevän kirkkauden vuoksi pudotin omat kaukovaloni pois hieman hyvissä ajoin rohkaistakseni ohittajan näyttämään kaukovalonsa jo rinnalla. Hän tekikin niin, mutta ei yllättäen saanut aikaan mitään hyvistä bi-xenoneista poikkeavaa. Valaistusmatkamme väneni selvästi ja jopa valon kirkkaus valojen takaa katsottuna heikkeni minun katsastuskelpoisten valojeni vaihtuessa ohittajan valoihin. Katumaasturin alempaan ilmanottoon asennettu tehokas LED-paneli oli suunnattu niin reilusti yläviistoon, ettei valokuvio osunut tielle lainkaan. Pitkiin autoihin asennetaan valot, ettei tarvitse yrittää työskennellä pimeässä. Henkilöautoissa ne ovat usein lähes puhdasta bling-blingiä vailla käytännön funktiota.
Tuollaista jaarittelevaa skeidaa voi kyllä kirjoittaa loputtomiin, minä ajoin ympäri vuoden työmatkoja 300 km/päivä n. 1 t 45 min sivu. Ei siinä ollut mahdollisuutta valita pientareella sopivalla turvavälillä perässä ajavaa.
Quu ajaa pitkiä aika/matkoja. Hän ei ole kertonut mikä on hänen shangrila, miksi hän ajaa sinne? Tunarilta tuo vaikuttaa, ymmärtämättömältä idiootilta ja se on Hän.
Tuota Kolmosta ei jätetä pulaan siitä huolimatta.
Försti jatkoi esittäen tapahtuman kokemustaan pitkään aikaan, johon keskusteluissa saatiin ilmaa ja kapteenin joka ajelee (sillä jolla sijoittajat ajavat*).
@Vital kirjoitti:
Tunarilta tuo vaikuttaa, ymmärtämättömältä idiootilta ja se on Hän.
Mitähän tuo kommentti tarkoittaa?
Se tarkoittaa ylpeyttä teitä kohtaan, keskustelun tasoa jossa minäkin voin kasvaa.
Tein tietysti virheen kun luotin muistiini. ”Kumppani” ei ollut mitä tarkoitin, hän on eri henkilö, siis mukavasti riitaisa.
Siri oikaisi, tai minä.
Heh, hieman /oudoksuttaa ja naurattaa. Kirjoitukseni menevät Sirin kautta.
Matkaa kohtaan ajattelen, miksi asut määrätyssä paikassa.
On loogista, että asuisimme koko kaupungin kattavassa yhdessä valtavassa kerrostalossa. Helsingissä yli kymmenen taloon mahtuu 20 tuhatta henkilöä per/talo ja ja ruokapaikat ym. alakerrokseen.
Automaatti bussi ajaa talon keskeltä kahden minuutin välein.
Julmaa juttua, mutta. Nautitaan toistaiseksi kun saamme itse ajaa, vaikka huonostikin.
TeeCeelle joudun selittelemään liian suurta nopeuttani. Ellei tämä riitä sinulle, niin itsepä maksat sakkosi. Minä ostan maksullista lisänopeutta nykyään vain radalta.
Auton hinnasta pihistelin jo sen verran, että ostin viimeksi aiempia halvemman vain parin pienen Toyotan hintaisen. En silti koe pihisteleväni polttoainetta, vaikka en poljekaan moottorini läpi enempää polttoainetta kuin matkani keskinopeus edellyttää. Tiedän nopeuteni ja liikennetilanteen vuoksi kuluttavani kaiken aikaa enemmän polttoainetta, kuin autoni kulutusoptimissaan tarvitsisi. Vanhan ja 2 vaihdetta lyhyen vaihteistonkin kanssa Lexus GS:aa tilavamman auton rajat ilman mitään hybridihimmeleitä menevät selvästi alle 4 litraa sadalle, mutta minulla tuo toteutuu vain muun liikenteen tahmaamana. Olen tullut sen verran vanhaksi, että jossain pääsiäisen ruuhkassa takaisin tunturista en vaan jaksa vetää koko matkaa jonon ohitse. Pahoitteluni tästä, vaikka en sitä kadukaan.
Siitä huolimatta minua kiinnostaisi kuulla vieressä istuvalta asiantuntijalta, kuinka lähellä autoni optimia kyseiseen liikennetilanteeseen ajan? Vallitseva tilanne, muiden varominen ja kohteliaisuus nimittäin nostaa kulutustani kaiken aikaa.
Et selvästikään osaa ajaa hitaasti, kun toistuvasti luulet että hitaasti ajaminen tukkii tiet. Ei se oikeasti niin mene. Hitaasti ajaminen on toisinaan kohtuullista, toisinaan välttämätöntä, mutta jonon kerääminen on aina oma valinta. Ollaan taas tilanteessa, jonka hyvin motivoitu 17-vuotiaskin osaa hoitaa elegantisti ja jonoja keräämättä, vaikka ajaa kesäisen lomasuomen valtateitä aamusta iltaan rahtari-80 (kun ei tehorajoitettu kevari kulje kunnolla sen enempää). Ei siellä takana mitään jonoja ollut koko päivänä. Sama homma vanhalla harrasteautolla liikkuessa (ennen kuin 740 GLE:sta tuli vanha harrasteauto).
Hitaus ja jonon vetäminen ovat kaksi eri valintaa.
Työmatkalle lähtö kesken juhannusviikonlopun ja sain ajaa kuten halusin muiden ollessa juhannuksen vietossa. Yhtään säästelemättä 225 km matkalla vanhan Eemelin keskikulutus 3.9 sadalle ja mittarivirheellä korjattu keskinopeus 84 km/h.
Puhut laajakatseisuudesta, mutta heti perään kerrot, millaiseen ympäristöön pyöräilyyn tarkoituksen mukainen pukeutuminen sopii?
Ensinnäkin, mielikuva kilpapyöräilijäksi pukeutumisesta on sinun ongelmasi. Ei tarkoituksen mukainen vaatetus ole mikään kilpapyöräilijän vaatetus. Se on ihan normaali urheiluvaate, joka soveltuu hyvin moneen tarkoitukseen.
Toisekseen, mielikuva hien lentämisestäkin on sinun ongelmasi. Kun käyttää kevyitä ja joustavia vaatteita, jotka ei lepata tuulessa, kyse on vain sopivasta vaatetuksesta. Kyse ei ole hiestä.
Älä tee omituisten mielikuvien luomisesta muiden ongelmaa. Koita sen sijaan ratkaista henkilökohtaiset ongelmasi.
Sinä kuitenkin teet siitä pyöräilijän vian, koska jalankulkijana vaadit pyöräilijää hidastamaan sen sijaan, että itse pitäisit liikennetilanteet kontrollissa.
Kamppeita tärkeämpi on tilannenopeus, myös pyöräilijällä. Valitettavasti aika monet tarkoituksenmukaisesti pukeutuvista pyöräilijöistä näkee ajamisessaan jotain muita toimintoja kuljettajan roolia tärkeämpänä. Siitä seuraa sekä vaaratilanteita että muiden paheksuntaa, ja ihan aiheesta.
En minäkään edes harkitse pyöräileväni paria kilometriä kauemmas ilman vaippahousuja ja pyöräilypaitaa. Satula on mukavampi oikeilla pöksyillä ja hetkessä likomärkä puuvillapaita on huonoimmasta päästä urheilupaita. Oikeasta pyöräilypaidasta tuulee läpi kuin ei paitaa olisikaan, joten sitä on vaan paljon miellyttävämpi käyttää. Tuulipuvun housuissa tai farkuissa ja T-paidassa ei vaan ole yhtä miellyttävä liikkua, joten valinta on selvä.
Mutta sitähän tämä täysin luonnollinen asuvalinta ei muuta millään tavoin, että pyöräilijä on ensisijaisesti ajoneuvon kuljettaja. Siihen nyt vaan kuuluu vähäisemmillä resursseilla liikkuvista huolen pitäminen silloinkin kun nämä liikkuvat lapsineen ja koirineen ja ostoskoreineen miten sattuu. Minua ei haittaa, kun minut ohitetaan reilulla nopeudella, koska keskityn hoitamaan oman roolini, mutta sokeisiin alikulkuihin ja pimeisiin risteyksiin suin päin säntäilevät ja selän puolelta miten sattuu toikkaroivan jalankulkijan täydellä marssivauhdilla ohittavia kyllä hirvittää katsella, kun ei ole edes ensiapulaukkua mukana...
Ihan sama juttu kuin moottoripyörällä. Olipa kenen syy tahansa, jos kolahtaa, niin itselle sattuu. Siksi kaikki ne on vaan väistettävä. Kevyen liikenteen väylillä liikkuu erityisen paljon täysin arvaamattomasti käyttäytyviä, joten pakkohan niitä on varoa päästäkseen itse ehjänä perille.
Tuota, ei ollut minun tarkoitus ottaa kovasti kantaa pyöräilyyn tai pyöräilijöiden pukeutumiseen. Yritin kehittää kielikuvat kahdesta erityyppisestä pyöräilijästä. Siellä hollantilaiskylässä oli paljon pyöriä liikenteessä, pääasiassa ns. mummopyöriä, kuten Herbert määritteli. Sellainen pyöräilijä ajelee vain himpun lujempaa kuin on oikein reipas kävelyvauhti. Kylä oli pieni, kadut kapeita ja autolla 50km/h olisi tuntunut hurjastelulta, jollei suoranaiselta kaahaamiselta. Kaduilla oli kapea katkoviivoilla maalaamalla pyörätieksi osoitettu kaista ja jalkakäytävä oli korotettuna sinä vieressä. Leppoisaa kulkua kaikilla osapuolilla.
Tekstiiliraketti-termi tuli jostain mieleen kielikuvaksi ja taisi Herbertkin ymmärtää, minkä tyyppistä pyöräilijän habitusta tarkoitin.
Silloin on ymmärtääkseni kyseessä tavoitteellisempi pyöräilijä, joka ei liiku pyörällä pelkästään siirtyäkseen työpaikalle, kauppaan tms. vaan itse pyöräily on syy pyörällä liikkumiseen: kuntoilu, kestävyyden parantaminen, painonhallinta, luonnossa liikkuminen yms.
Vuosia sitten minä hommasin kippurasarvisen pyörän, kun oli ajatuksena kuntoilla työmatkat. Se ei vain toiminut, kun piti niin usein yllättäen singahtaa autolla asiakkaiden luokse.
Osaan kuvitella, että pyörällä liikkuminen on hienoa mahtavissa maisemissa, joita Herbertin linkittämien videoiden kansikuvissa on.
En näe punaista pyöräilijän nähdessäni ja mielikuvani tosiaan ovat omia ongelmiani.
Yksi vähäpätöisistä ongelmistani on, että harmittaa, kun pyöräilijän lähestymistä takaa päin ei kävellessä huomaa, ellei tarpeeksi usein käänny katsomaan taakse. Pyöräilijästä kun ei lähde ääntä. Tästähän on vaihdettu mielipiteitä ennenkin.
Ymmärrän, että liikennesääntöjä pitää jalankulkijankin noudattaa. Mutta ymmärtääkö Herbert ollenkaan, että on ikävää, kun sen keskimäärin kerran viikossa ilmaantuvan pyöräilijän takia pitää koko ajan olla varuillaan. Ei se olisi pyöräilijällekään mikään iso vaiva kerran viikossa väistää vähän kauempaa tai vaikka hidastaa, koska hänellä takaa päin äänettömästi lähestyessään on ikäänkuin syntyvän tilanteen avaimet käsissään.
Asun hiljaisella haja-asutusalueella ja lähes joka ilta menee ilman kenenkään kohtaamista 5km:n lenkki koiran kanssa. Joskus liikkuu rullasukseilija, joskus rullaluistelija, joskus joku koira ihmisineen ja joskus pyöräilijä. Ja joskus pyöräilijä, joka tulee vauhdilla takaa päin ja säikäytttää sekä koiran että minut. Huonolla tuurilla koira keksii juuri silloin jonkun aivan kerrassaan vastustamattoman hajun väylän toiselta laidalta ja eikun sinne. Vaikka en pidä koiraa koskaan flexossa, antaa tavallinen hihnakin koiralle sen verran liikkumavaraa, että yltää väylän laidalta toiselle.
Yleisellä tasolla ihmettelen, että pyörät ja jalankulkijat ihan lähtökohtaisesti ohjataan liikkumaan samoilla väylillä vaikka nopeuserot ovat suuret. Vähän kuin traktorit saisivat ajaa moottoritiellä edustamassa samaa kuin jalankulkija pyörien seassa.
Koiran ja taluttajan kohtaaminen leveällä metsäpolulla hämärässä jäi mieleen, kun tilanteessa sattui niin täydellinen kommunikointivirhe.
Näin koiran ja jalankulkijan jo kaukaa eri puolilla leveää kaksiraiteista polkua. Huusin lähemmäs päästessäni "onko talutinta' ja koiramies vastaa "se on ihan kiltti koira".
Niin se ihan selvästi olikin, ulkona metsässä kuono maassa kiinnostuneena kulkeva koira ei näyttänyt lainkaan ärhäkältä, vaan olemus ja korvien asento ilmaisivat pikemminkin uteliaisuutta ja avoimuutta, joka on helppo kohdata vieraassakin koirassa.
Kysymys ja vastaus toistuivat uudelleen, kunnes kohdalle saapuessani sain viimein selitetyksi, etten pelkää rauhallisesti käyttäytyvää koiraa, mutta en uskalla ajaa koiran ja miehen välistä varmistamatta, etten repäise koiran niskaa törmäämällä maastoa vasten erottumattomaan taluttimeen.
Ei tuossa tarvitse edes etsiä syyllisiä. Olimme niin kaukana asutuksesta, että selvästikin kontrollissa olevan koiran pitäminen vapaana ei häirinnyt ketään. Ja sitähän koiran isäntäkin minulle selvästi yritti vakuuttaa, vaikka kysyinkin koiran mahdollisesta kytkennästä koiran enkä oman turvallisuuteni vuoksi.
Kevyen liikenteen väylällä tilanne on erilainen, koska takaa lähestyvä pyöräilijä ei välttämättä edes erota isäntänsä edellä kulkevaa koiraa lainkaan. Koira flexin nokassa on selkeä varoitusmerkki, kunhan sen vain näkee ajoissa. Mutta taluttajan edellä remmi tiukalla pinkovaa koiraa on vaikea havaita takaa päin, joten eipä sitä tilannetta tule paljon ennakoiduksi, kun näkee vain aikuisen kävelijän. Tuossa tilanteessa koiran paras turva on koiran ulkoiluttaja, joka on paikalla okevista ainoa henkilö joka pystyy hallitsemaan tilanteen ympärillään.
Olisiko käytännössä mahdollista kuljettaa koiraa liikenteen seassa sivulla, jolloin koira näkyy molempiin suuntiin? Liikenteessä säännöllisesti liikkuvalle koirallehan tuon taluttajan rinnalla kulkemisen voi opettaa ja todellinen "vapaa" tilanne koiralle on sitten asfaltin ulkopuolella maastossa?
Tässä on kyse asenteesta ja traditiosta. Omalta kannaltani mummopyörä jää kauppaan yksinkertaisesti siksi, että se nyt vaan on halpaankin nykyaikaiseen nestejarrulliseen monivaihteiseen pyörään verrattuna kuin 1960-luvun 5000 km huoltoväli, kroonisesti pieleen säädetty kaasutin, kärjellinen sytytys ja ruuvisäätöiset venttiilit nykyautojen seassa. Eli käyttöominaisuuksiltaan muinaisjäänne, jonka ajaminen on tarpeettoman työlästä.
Mutta tämä ei tietenkään poista kuljettajan vastuuta. Kevyemmin lisää vauhtia keräävällä pyörällä voi mennä korttelin välin nopeamin, mutta vaikkapa pensasaidassa olevan portin tai risteyksen kohdalla on vaan pakko hidastaa. Mummopyöräily perustuu ajatukseen siitä, että vahingot vältetään ajamalla joka paikassa tarpeettoman hitaasti. Reilulla kävelynopeudella minun työmatkani kestäisi pari tuntia suuntaansa, joka ei oikein nappaa. Jos pyörällä mennään, niin sitten mennään myös eikä ihmetellä - mutta kuljettajana.
Hollantilaisetkin ovat saaneet viime aikoina kovaa palautetta siitä, kun huonon pyörän aiheuttama luontainen nopeuden hidastuminen poistetaan nykyajan vehkeillä. Hollannissa kuolee nykyään polkupyöräonnettomuuksissa enemmän ihmisiä kuin auto-onnettomuuksissa. Merkittävä syy ovat sähköpyörät, joilla ajetaan selvästi nopeammin kuin mummopyörällä. Maantiepyöräilijään verrattuna sähköpyöräilijäkin on toivottoman hidas.
Maantiepyöräilyä on varmaan hankala treenata kevyen liikenteen väylällä. Mutta en voi välttää miettimästä, mitähän liikennesääntöjä oman nopeuskilpailuharrastuksensa vuoksi venyttävät spandex-raketit ajattelisivat samalla asenteella liikenteen seassa nopeuskilpailuun valmistautuvasta moottoripyöräilijästä?
Oletan, ettei noin ahtaassa liikenneympäristössä edes "tekstiiliraketit" ajele lujaa.
Minusta ulkoisen olemuksen perusteella luokittelu on huono juttu, koska silloin luokitellaan pyöräilijöitä ulkoisen olemuksen, ei käytöksen perusteella. Usein mummopyörällä ajelevat ajelee miten sattuu, vaikka vauhtia ei paljon olisikaan. Toisaalta teinit ajelevat joskus kännykät kädessä kolme rinnakkain kevyen liikenteen väylää ja itse vastaantulijana saa väistää nurmikon puolelle. Jostain syystä HR:n huomio kiinnittyy (vaatetuksen takia?) pääasiassa maantiepyöräilijöihin.
Ei ole merkitystä, ajaako pyörällä töihin tai kauppaan mm. siksi, että samalla huolehtii omasta kunnosta vai laiskotteleeko auton ratissa. Vain käyttäytyminen liikenteessä on merkityksellistä, kun asiaa katsotaan liikenteen näkökulmasta.
Onko tilanne edelleen sama ja miksi et käytä tuota muihin kuin työmatkoihin?
Niin on ja edelleenkään en käsitä, miksi sinua harmittaa olla osana tasa-arvoista liikennettä. Minäkin voisin harmistua pyörällä ajaessani ohittavista ja vastaantulevista autoista lähtevästä melusta, mutta en vaadi niitä ajamaan 100 km/h sijasta 40 km/h. Toisaalta jos sinut ohitetaan kerran viikossa ja maltat olla toikkaroimatta miten sattuu, äärimmäisen harvoin joudut tilanteeseen, jossa pyöräilijä ohittaa sinut epämiellyttävän läheltä. Kyllä pyöräilijäkin pääsääntöisesti ohittaessaan haluaa pitää riittävän sivuttaisetäisyyden.
Pyörällä ajaessani pyrin olemaan jatkuvasti varuillani. Ikävää tai ei, se vaan on edellytys liikenteessä olemiselle. Etenkin autoilijoiden osalta milloinkaan ei voi olla varma, aikooko kuljettaja noudattaa väistämisvelvollisuuttaan täysin selkeissä paikoissakaan. Pitää olla jatkuvasti varuillaan ja siksi monissa paikoissa kannattaa ajaa sormet jarrukahvoilla.
Moni autoilija puolestaan pitää ikävänä ajamista kameravalvotulla tieosuudella, kun pitää olla varuillaan, ettei nopeus lipsahda puuttumiskynnyksen yläpuolelle. Silti kameroita vain lisätään. Henkilökohtainen mukavuus ei ole liikenteessä ykkösprioriteetti, kyse on yhteisten sääntöjen noudattamisesta ja kameroiden avulla poliisi avustaa niitä, joilla on vaikeuksia itsenäisesti näin toimia.
Minun käyttämilläni väylillä kohtaan ja ohitan muita huomattavasti useammin kuin kerran viikossa.
Hyvä kysymys ja asia on jo tiedostettu liikennesuunnittelussa. Jossain olikin provosoiva otsikko siitä, että Helsinki(?) on lopettanut kevyen liikenteen väylien suunnittelun. Jatkossa pyritään rakentamaan vain jalkakäytäviä ja pyöräteitä/-kaistoja. Mutta toistaiseksi pitää pärjätä nykyisillä väylillä.
Ei heru Herbertiltä empatiaa, ei.
Taannoin oli juttu pysäkiltä lähtevän linja-auton väistämisestä. Laissa sanotaan näin:
Jos tilanteessa on kaksi kaistaa / ajosuunta ja pysäkillä oma levike, jutun mukaan vasenta kaistaa käyttävällä ei ole väistämisvelvollisuutta.
Miten ymmärrätte asian? Mielestäni vasenta kaistaa ajava on "viereistä ajokaistaa lähestyvä". Näin siksi, että samaa kaistaa lähestyvä voisi olla vain silloin, kun pysäkillä ei ole levikettä, vaan pysäkki on kaistalla. Tällöin on aika luontevaa, että takaa tuleva väistää, mikä muukaan olisi mahdollista eli miksi tuollaista lakiin olisi pitänyt kirjata ja rajata se koskemaan 60 km/n rajoitusta.
Joskus pysäkki on niin ahtaasssa paikassa, että linja-auton keula koukkaa vasemman kaistan kautta ja siksi väistämisvelvollisuus myös siellä on tarpeen.
Läheltä piti tilanne viikonlopulta. Tietäen syksyisen ajankohdan kävin ruuvaamassa kesällä irti käytetyn valopanelin suuntauksen kohdilleen jo ennen lähtöä. Ajoin hämärtyvässä illassa jo valmiiksi vähän alle satasen rajoituksen noin pari sataa metriä edellä ajavasta. Valaistus heikkeni tummien pilvien ja alkavan sateen vuoksi nopeasti, joten aloin hidastaa jättääkseni kaukovalojen verran tilaa edellä ajavaan. Sitten taivas aukeni ja sade yltyi voimakkaaksi, joten vaihdoin kaukovaloille ja hidastin vielä lisää.
Hyvin pian ajotavan muutoksistani ehdin tajuta ensin vieressä istuvan vaimoni huutaman varoituksen samalla kun näin sen itsekin - HIRVI!!!
Jarrutus hieman alle 80 mittarinopeudesta lähti mielestäni nopeasti, mutta aloitin liian hennosti tajuten lisätä jarrupainetta vasta tuntiessani jarruassistentin toiminnan suojelusenkelin painaessa poljinta avukseni. Ohi meni, hirvi ylitti päättäväisesti oikealta vasemmalle. Myös nopeuden ja valojen säätöni kelpasi takana seuranneelle, joka ei törmännyt perään. Hän sai toki paremman varoajan meidän valoissamme kauempaa näkemäänsä hirveen.
Tilaa jäi sekunti, enintään kaksi, joten joko täysillä valoilla satasen rajoitusnopeudella tai pari kymppiä alle tikkarinkin vakioxenoneilla ilman laajakaistaisia tehokkaita lisävaloja ajaminen samaan tilanteeseen olisi tarkoittanut osumaa.
Vaikka pimeyden, sateen ja kovan sateen vaatimat pakolliset varotoimeni pelastivat tällä kertaa, silti jäi vähän epävarma olo, koska väistämättä subjektiiviset varokeinoni triggasivat vain noin minuutin ennen tilannetta, joka tosin heikkeni saderintamaan törmätessämme varsin nopeasti.
740 GLE: ” En kiistä TeeCeen usein viittaamaa keskinopeusteoriaa, jonka mukaan onnettomuudet ja niiden vakavuus on suoraan verrannollinen liikenteen keskinopeuteen vertailukelpoisissa olosuhteissa. Tämä on sen verran selvästi osoitettu, että olisi typerää väittää muuta, joten en niin myöskään tee. Mutta koko liikenteen keskinopeus on viranomaisen työkalu, jolla säätää koko kansan liikenneonnettomuuksien määrää. Minulla ei ole käytännössä mitään kontrollia liikenteen keskinopeuteen... Ehkä TeeCee voi kuitata tai korjata ylläolevan, mutta en ihmettelisi lainkaan, vaikka hän allekirjoittaisi tuon yhteenvetoni kokonaan.”
Voin allekirjoittaa tuosta sen, että liikenteen keskinopeus on viranomaisen työkalu, mutta lopusta en ole kanssasi samaa mieltä.
Tällä työkalulla kyllä voidaan vaikuttaa liikenneonnettomuuksien määräänkin, mutta vaikutus on aika vähäinen. Keskinopeuden muutoksen tärkein seuraus näkyy liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrässä.
Toinen minua hiertävä asia kommentissasi on se, miten sovitat itsesi tähän kuvioon. Yksilön mahdollisuus kontrolloida liikenteen keskinopeutta ei ymmärtääkseni liity mitenkään tähän asiaan. Jos olen yhtään kärryillä nopeuden vaikutusmekanismeista liikenneturvallisuuteen, niin liikenteen keskiarvot, niin nopeuden kuin onnettomuuksien seurauksien, syntyvät jokaisen yksilön omalla ajonopeudellaan ottamista riskeistä. Liikenteen keskinopeus ei määrää yksilöiden kohtaloita, vaan nopeuden vaikutus yksilöihin määrää keskiarvon.
Jos olen oikeassa tuon suhteen, niin se merkitsee että kunkin yksittäisen kuljettajan oma ajonopeus on samanlaisessa roolissa hänen riskeissään, kuin mitä liikenteen keskinopeuden rooli on koko liikenteen osalta. En keksi teoriaa mikä selittäisi paremmin liikenteen mittakaavassa havaitut nopeudenmuutoksen seuraukset.
Olen ajellut jonkin verran adaptiivisella vakionopeudensäätimellä varustetulla autolla. Ajaminen sillä poikkeaa yllättävän paljon tavallisesta vakkarista, mutta ennenkaikkea kuljettajan passivoitumisen sijaan on tehokas opettaja.
Kun auto hidastaa, vaikka kuljettaja ei haluaisi hidastaa, tuntuu tilanne erikoiselta ja siksi herättää ajattelemaan syytä hidastukselle. Edessä on tietysti itseä hitaampi auto, mutta säädin hidastaa aikaisemmin kuin itse olisi hidastanut. Perustuu ihmisen heikkoon kykyyn tehdä havaintoja eri etäisyyksiltä. Tästä seuraa se, että itse olisi antanut turvavälin kutistua pienemmäksi kuin säätimen asetuksilla tapahtui.
Mutta myös muut tienkäyttäjät hämääntyy säätimestä. Tyypillinen tilanne on se, kun ajetaan motarin vasenta kaistaa ja ohitetaan pienehköllä nopeuserolla hitaampia. Kun pitää reilua turvaväliä seuraavaan ohittajaan, takana tuleva ilmeisesti kokee tilanteen hidasteluksi ja alkaa painostaa eli roikkua puskurissa herkemmin, jos ajaisin lähempänä seuraavaa.
Aikanaan huomasin moottoritien liikenteen rauhoittuvan, kun vakkarit yleistyi. Seuraava askel on odottaa adaptiivisten yleistymistä. On siinä hankaluutensakin, mutta soveltuvan ajotavan opettelu on palkitsevaa.
Jos bussin keula ylittää viereisen kaistan jossain tilanteessa, on sen väistettävä muuta liikennettä. On hienoa saada tilaa, mutta vain siksi nopeaa jarrutusta jonossa ei kannata tehdä.
Kyse ei ole siitä, että pitäisi tehdä nopea jarrutus jonossa. Kyse on hallitusta tilanteesta, jossa ennakoidaan bussin lähtö pysäkiltä ja jarrutetaan sopivan pehmeästi ja niin, että muillekin jää aikaa reagoida tilanteeseen.
Usein jotain asiaa tai sen tekemättä jättämistä perustellaan äkkijarrutuksilla, mm. jalankulkijalle tilan antamista. Siinäkään ei kyse ole äkkijarrutuksista tai peräänajon riskistä, vaan hallitusta jarruttamisesta. Onko niin, että jos ensimmäisenä mieleen tuleva asia on em. kaltaiset ongelmat, on omassa ajotavassa jotain perustavaa laatua olevaa ongelmaa ja siksi homma pitää kääntää päälaelleen?
Mikä vitsi mahtaa olla siinä, kun motarilla on 80-rajoitus, ajetaan jonoissa 1-1,5 sekunnin välein? Eikö alennettu nopeus pitäisi olla viesti vaikeista olosuhteista, joissa pitää noudattaa erityistä varovaisuutta, eikä ajaa normaalia tiiviimmin? Toki helsinkiläisille tuollainen jonoissa puskurissa roikkuminen on arkipäivää, mutta täällä väljemmillä alueilla ei noin lähellä noin yleisesti ole tapana ajaa. Onko kyse siitä, että n. 80 km/h on liian vähän, mutta ohittaakaan ei uskalleta. Sitten jäädään perään roikkumaan. Järki ei riitä siihen, että on kolmaskin vaihtoehto.
Minä en paljonperusta perässä roikkujasta, sehän saa moskat tulilasiinsa, mutta horisontista tuleva auto joka ei näe olosuhteista johtuen tai huomiovirheen takia seisovaa jonoa. Kokemusta on joutumalla kaksikertaa niitatuksi, ja neljähenkeä ambulanssiin. Toisessa tapauksessa oltiin vasta kolmas jononpäästä (kuorma-auto niittasi Tuusulan tiellä)
Totta, joka auto lennättää pienen kivimyrskyn kuumana kesäpäivänäkin puhtaalla valtatiellä. Sen saa perässä olija auton ilmanputsariin, raitisilmasuodattimeen ja tuulilasiin.
Kaveri osti pari vuotta takaperin suomen halvimman 85 000 km ajetun Octavian. Tuulilasi oli kokonaan aivan hurjassa kunnossa, sehän meni täysin ehjänä heti vaihtoon. Ilta-auringossa ja pimeällä ajo oli melko rasittavaa. Ja kuka tietää vaikka olisi jo joskus vaihdettu.
Meidän 140 000 km ajetussa on paljon parempi, eikä varmasti ole vaihdettu kun ollaan uudesta asti pidetty.
.
Minua roikkuva haittaa. Halusin tai en, se vie osa huomiosta ja siten edessä olevien tapahtumien havainnointi vaikeutuu eli riski omasta havaintovirheestä kasvaa. Tällöin saattaakin olla syyllinen itse johinkin, mihin ei muuten syyllistyisi. Lisäksi mahdollisessa äkkitilanteessa on vaikeampi toimia, kun tietää takana tulevan olevan liian lähellä.
Onneksi perässä roikkujasta on yleensä helppo päästä eroon. Poikkeus on tietysi jokin pääkaupunkiseudun työmatkaliikenne. Siellä onnistuu jotenkin vain kohtuullisen tilan pito edessä.
Kyllä niihin parkkiintuu aikanaan kun ajaa 300 km/pv, häiritsevintä on raskaanliikenteen valot kun ne oli useinkin niin korkealla että piti käyttää takaikkunassa aurinkoverhoa.
Mitäs tähän sanotte: ajelin joskus viime vuosikymmenellä kotiin päin motarilla. Oli ilta ja pimeää aikaa, syksyä ja tie hyvin hiljainen menosuuntaani.
Taakseni liimautui hyvin lähelle auto, josta näkyi vain ajovalot käytännössä, mutta henkilöautoksi oli tunnistettavissa. Ajoin riittävän tarkasti rajoitusnopeutta (ehkä +2-3 GPS-tarkistettuna) ja vakkari päällä, mikäs siinä oli körötellessä. Hetken ihmettelin, etteikö tuo takanani nuuskiva osaa lähteä ohi - tyhjällä tiellä - mutta kohta siihen "tottui". Näin sitten menimme peräkanaa vajaat 20 km, radiosta tuli mielenkiintoisempaa seurattavaa.
Tulimme liittymään, josta poistuin motarilta. Tämä auto jättäytyi kauemmaksi, mutta tuli perässä. Kun olin tehnyt liittymän päässä olevan poikkitien kohdalla käännöksen vielä kerran oikealle, tämä perässäni roikkunut auto jatkoikin poikkitien yli rampille, josta palataan takaisin motarille. Silloin näin taustapeilistä valkoisen auton ja valot katolla: poliisiauto!
Olinko ollut narrattavana pahoille teille sakotustarkoituksessa? Jos olisin siis reilusti ylinopeutta ajaen yrittänyt karistaa autoa omani persuuksista, olisiko sinivilkku välähtänyt ja olisin saanut rapsut?
Kumppanilta mielenkiintoinen tarina elävästä elämästä. Tämä juttuni on 80-luvun loppupuolelta, ajelin satasen nopeudella ja saavutin edellä menevän auton ja sen edessä ajeli poliisiauto samaa nopeutta. Ohitin edellä menevän auton sitten vuorossa oli poliisiauto ja ohitin senkin turvallisessa paikassa liikennesääntöjen mukaisesti. Erikoista tässä oli se että poliisiauto ajeli alinopeutta keräten taakseen jonoa, oltiinko tässä testimielessä liikkeellä sitä en tiedä. Taustapeilistä havaitsin muita ei ohitse lähtenyt eikä poliisit noteeranneet ohitustani mitenkään. Tuohon aikaan poliisiautot eivät olleet tutkalla varustettuja joten ohitus oli helppo tehdä koska poliisien piti vain arvioida nopeuteni ohitustilanteessa. Jatkoin tuosta samaa satasen nopeutta ja poliisit alinopeutta edelleen jonoa keräten. Vastaavaa ei ole eteeni sattunut jossa poliisi olisi ollut tientukkona jonoa keräten. Poliisikin on vain ihminen ja joskus tulee mieleen mikä tuon homman nimi oli ja mikä sen lopullinen tarkoitus oli, tämä jäänee arvoitukseksi jos ei sille joku keksi hyvää selitystä. Oma teoriani on se että tuossa voi olla takana oletus siitä että takaa lähtee joku ohittamaan reilulla ylinopeudella koko letkaa ja poliisi saisi kirjoittaa sakon liikenteenvaarantamisesta ja oletetusta ylinopeudesta muuta järjellistä selitystä en ole tuolle toiminnalle keksinyt.
En halua parkkiintua tuollaiseen. Haluan, että riskit säilyvät epämiellyttävinä asioina, jolloin niihin tulee reagoitua. Tuossa kumppaninkin tapauksessa voin vain hämmästellä sitkeyttä, jolla tuollaisen haluaa perässään pitää. Itse olisin heittänyt sen ohitseni viimeistään 5 km:n jälkeen.
Kun ajaa 150 km aamuliikenteen ja 150 km iltapäiväliikenteen mukana, niin eihän siitä mitään tule jos keskittyy perässä ajajien väistelyyn, kyllä kaikki huomio on keskitettävä, mitä edessä tapahtuu, silloin voi hyvissä ajon antaa jarrulla merkin takanoleville että nyt alkaa tapahtumaan.
+
Pysähtyneessä jonossa sämpylän sisään nakiksi jäämistä on vaikea välttää, mutta etkö edelleenkään näe takanasi olevaa turvaväliä kiinnostavana sinun kannaltasi?
Syy on ymmärrettävä, vaikka ei hyväksyttävä olekaan. Rahtari ilmajarruineen haluaa nähdä minne on menossa, joten on pikkuautokuskin oma valinta haluaako pysytellä poissa kaukovalojen alueelta, joko sen etu- tai takapuolella. Minusta tuo on hyvä ajatus, joten ellen pääse alta pois, voin siirtyä sivuun.
Puhut lyhyistä matkoista, mutta jo 150 km yltää pääkaupungin polkupyörälle sopivasta ympäristöstä normaaliin liikenteeseen. Turvavälin pitäminen myös taakse päin onnistuu kaikkialla kehäteiden ulkopuolella. Tämä palautuu aiemmin puhutun vilkun lisäksi muullakin tavoin kommunikoivaan ajotapaan, jota systemaattisesti noudattavan ei tarvitse heittää edelleen kovin monta kädetöntä kunnes löytää taakseen toisen joka ymmärtää mistä turvavälissä on kyse. Eli polttoaineen säästöstä, jonka kylkiäisenä tulee turvallisuus - tai päinvastoin. Kyse on vain siitä, kiinnostaako kumpikaan näistä kuljettajaa vai ei.
Katsotko tosiaan peileissäsi mieluummin niitä vetäjän kattovaloja matalalle henkilöauton puskuriin asennettuna? Oman MuTuni pohjalta pitkien autojen valot ovat lähes poikkeuksetta tukevasti kiinni ja oikein suunnatut, ja asennuspaikasta johtuen selvästi alaviistoon. Henkilöautojen muovipuskurin päällä tuulessa lepattaen maksimikantamaa etsivissä valoissa on mielestäni paljon enemmän sanomista.
Äärimmäinen esimerkki tältä syksyltä, kun minua tavoittaneen auton nopeudesta näki että vauhtia on yli raskaan liikenteen, vaikka himmennetyissäkin peileissä näkyy valkohehkuinen säkenöivä valopallo. Ohittaja pudotti minut tavoittaessaan tietenkin lähivaloille, mutta kaukovalojen poikkeuksellisen häiritsevän kirkkauden vuoksi pudotin omat kaukovaloni pois hieman hyvissä ajoin rohkaistakseni ohittajan näyttämään kaukovalonsa jo rinnalla. Hän tekikin niin, mutta ei yllättäen saanut aikaan mitään hyvistä bi-xenoneista poikkeavaa. Valaistusmatkamme väneni selvästi ja jopa valon kirkkaus valojen takaa katsottuna heikkeni minun katsastuskelpoisten valojeni vaihtuessa ohittajan valoihin. Katumaasturin alempaan ilmanottoon asennettu tehokas LED-paneli oli suunnattu niin reilusti yläviistoon, ettei valokuvio osunut tielle lainkaan. Pitkiin autoihin asennetaan valot, ettei tarvitse yrittää työskennellä pimeässä. Henkilöautoissa ne ovat usein lähes puhdasta bling-blingiä vailla käytännön funktiota.
Tuollaista jaarittelevaa skeidaa voi kyllä kirjoittaa loputtomiin, minä ajoin ympäri vuoden työmatkoja 300 km/päivä n. 1 t 45 min sivu. Ei siinä ollut mahdollisuutta valita pientareella sopivalla turvavälillä perässä ajavaa.
Quu ajaa pitkiä aika/matkoja. Hän ei ole kertonut mikä on hänen shangrila, miksi hän ajaa sinne? Tunarilta tuo vaikuttaa, ymmärtämättömältä idiootilta ja se on Hän.
Tuota Kolmosta ei jätetä pulaan siitä huolimatta.
Försti jatkoi esittäen tapahtuman kokemustaan pitkään aikaan, johon keskusteluissa saatiin ilmaa ja kapteenin joka ajelee (sillä jolla sijoittajat ajavat*).
Ai niin, mistä puhuttiin...
Mitähän tuo kommentti tarkoittaa?
Se tarkoittaa ylpeyttä teitä kohtaan, keskustelun tasoa jossa minäkin voin kasvaa.
Tein tietysti virheen kun luotin muistiini. ”Kumppani” ei ollut mitä tarkoitin, hän on eri henkilö, siis mukavasti riitaisa.
Siri oikaisi, tai minä.
Heh, hieman /oudoksuttaa ja naurattaa. Kirjoitukseni menevät Sirin kautta.
Matkaa kohtaan ajattelen, miksi asut määrätyssä paikassa.
On loogista, että asuisimme koko kaupungin kattavassa yhdessä valtavassa kerrostalossa. Helsingissä yli kymmenen taloon mahtuu 20 tuhatta henkilöä per/talo ja ja ruokapaikat ym. alakerrokseen.
Automaatti bussi ajaa talon keskeltä kahden minuutin välein.
Julmaa juttua, mutta. Nautitaan toistaiseksi kun saamme itse ajaa, vaikka huonostikin.