Tilanteita liikenteessä

1702 kommenttia
1373840424357
  • muokattu 08.09.2024 16:44

    @HybridRules kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:
    Poliisin kamera-auto oli motarilla 80 alueella, mutta vastaantulijoiden kaistalla. Huvittavaa oli seurata, miten jarruvalot alkoivat loistaa. HR:n sielunveljistä tuli hetkessä sääntöseppoja, vaikka eihän se täältä suunnasta ajavien nopeuksia edes mitannut.

    Et ole ymmärtänyt, millainen on sääntöseppo. Säännön noudattaminen tilanteissa, joissa säännöllä ei ole merkitystä, on sääntöseppoilua. Karrettea mukaillen: sääntöseppo elää sääntöjä varten, kun sääntöjen laatija on ajatellut päinvastoin, että säännöt ovat ihmisiä varten.

    Jos Seppo on se kaveri, joka seisoo autiossa kaupungissa odottamassa vihreää liikennevaloa, sitten uskaltaudun avaamaan Sepon sielun maisemaa koska tunnen yhden Sepon (osui ja upposi _o/ )

    Seppo ei elä sääntöjä varten, vaan Seppo on joidenkin muiden havainnoitsijoiden mielestä niin selkärangaton liero, että hän taipuu vaikka millaiselle tahansa mutkalle sopeutuakseen sääntöihin OMAN MUKAVUUTENSA vuoksi vaikka turvallisuusnäkökulmaa ei olisikaan havaittavissa.

    Sepolla voi hyvinkin olla oma mielipiteensä joidenkin sääntöjen asianmukaisuudesta, joita hän myös saattaa jakaa matkustajilleen tai mutista hiljaa kypärän sisällä, mutta koska sääntöjen kirjoittaminen ja merkkien asettelu ei ole Sepon vastuulla eikä hän saa niiden valvonnasta palkkaa, Seppo ei jaksa jäädä luokittelemaan sääntöjä ja liikennemerkkejä tarpeellisiin ja tarpeettomiin vaan noudattaa niitä varalta kaikkia ja kaikissa tilanteissa.

    Lopputulos on kuvaamasi kaltainen rutiininomaisesti sääntöjä noudattava, mutta Sepon motiivina EI OLE eläminen sääntöjä varten, vaan eläminen itselleen, mukavasti.

    Kun poliisi on näköpiirissä, sääntöjä on syytä noudattaa kirjaimellisesti, koska poliisi, joka on ystävämme, on silloin hakemassa vapaaehtoista liikenneveroa kansalaisilta. Tai ainakin saattaa olla.

    Sepon helppo ja mukava elämä jatkuu, koska poliisin, liikennekameran, Iltalehden videokuvausta harrastavan ja muiden omituisten otusten kohtaaminen liikenteessä ei vaikuta hänen käsialaansa millään tavoin. Ei edes sen vertaa, että näitä joidenkin häiriötekijöiksi kokemia otuksia edes viitsisi yrittää tunnistaa. Riittää kun näkee heidän ajotapansa ja "kaikki ne on väistettävä".

    Miten muuten Wazesta saa nopeuskameravaroitukset pois päältä? Häiritsee musiikin kuuntelua.

    --740 GLE

      3
  • @Lukija48689 kirjoitti:

    Minä olen luullut, että suomalaisissa asuu melkein kaikissa pieni sisäinen rokan antti. Mutta ei se sitten taida ollakaan niin tavallista.

    Minulle kävisi liikennevaloissa varmaankin sama kuin aikoinaan tasoristeyksen puomilla, että jos valo ei vaan vaihdu, niin kyllä minä jatkaisin siitä yli. Sitten taas normaalisti toimivaa liikennevaloa noudatan riippumatta siitä, onko muuta liikennettä vai ei.

    Minusta on kummallista, jos ihminen ei tunnista, milloin säännön tarkoitus on tilanteesta kadonnut.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @Lukija48689 kirjoitti:

    Niin kyllä tähän sopii hyvin terveen järjen käyttäminen, lopputulos on tietysti jokaisen kohdalla korvien välistä kiinni.

  • muokattu 09.09.2024 07:12

    @HybridRules kirjoitti:

    Minusta on kummallista, jos ihminen ei tunnista, milloin säännön tarkoitus on tilanteesta kadonnut.

    Niin, mielestäsi 20 ylitykset maanteillä menee tähän sarjaan. Motiivina lienee matka-aika (en muista perustelitko sinä, 539 vai molemmat tätä). Vaikutuksia muulle liikenteelle on ollut vaikea ymmärtää, mutta ei ei estä yo. kommentin esittämistä.

    Edellisellä sivulla mainitsin kolarin ajaneiden käsityksistä koskien omaa ajotaitoa ja mahdollisuutta estää kolari. Oletko varma, että ajatuksiasi voi laajentaa koskemaan kaikkien tienkäyttäjien toimintamalliksi vai pidätkö ne omina etuoikeuksi, koska muiden noudattaessa sääntöjä, liikenneympäristö on sinun näkökulmastasi ennustettava ja siten mahdollistaa sooloilun?

      6
  • muokattu 09.09.2024 22:58

    Sinun kanssa keskustelussa on ongelmana sinun sokea luottamuksesi sääntöjen voimaan tai ainakin sellaisen kuvan haluat antaa.

    Minä näen liikennesäännöt ennen kaikkea liikenteessä liikkuvien ihmisten vuorovaikutuksen ohjenuorana, juridisen statuksen omaavana ohjenuorana.

    Sääntöjen kirjaimellinen noudattaminen ei ole niin tärkeää kuin niiden tarkoituksen ymmärtäminen ja toimiminen sen mukaisesti.

    Sinä pelkäät, että boogeyman saattaa hypätä esiin missä ja milloin tahansa. Ainakin puheidesi perusteella.

    Et ole looginen turvallisuusajattelussasi vaan yrität löytää jotain järjellistä perustetta esimerkiksi turvaköyden ("napanuoran") käyttöpakkoon sellaisessakin tilanteessa, jossa sillä ei ole faktisesti turvallisuusvaikutusta.

    Olet huolissasi nopeuden nousun aiheuttamasta onnettomuuksien seurauksien pahenemisesta, mutta kuitenkin vaadit, että polkupyörien pitää saada liikkua autojen seassa maanteilla ja kaduilla.

    En oikein ymmärrä, mikä muu sinun sanomasi voisi olla, kuin se, että kaikkia sääntöjä pitää noudattaa, olipa niissä tolkkua tai ei. Mutta sen sijaan, että yksinkertaisesti vain sanoisit, että sääntöjä pitää noudattaa, yrität esittää perusteluja, miksi niitä pitää noudattaa. Ja siinä joudut olemaan epälooginen. Mielestäsi on vaarallista, jos auto ajaa 120km/h eikä 100km/h, mutta et puhu huolestasi, kun trikootorpeedo menee autojen seassa 60km/h. Tai moottoripyörä motarilla 120km/h. Matalalla liikkuvassa henkilönostotasolla olevan tyypin tapauksessa esität olevasi huolissasi ao. tyypin turvallisuudesta, joten kyllä kai olet trikootorpeedon ja moottoripyöräkuskinkin tapauksessa huolissasi myös heidän turvallisuudestaan etkä vain heidän mahdollisen törmäyksen kohteeksi joutuvien luokkaantumisesta.

    Liikkumiseen liittyy aina riski ja se on pakko hyväksyä. Et sinäkään ole suojassa vaikka kuinka noudattaisit sääntöjä, koska säännöt eivät estä mitään tapahtumaa vaan antavat ohjeen, miten pitäisi toimia ja toisaalta sääntö tarvitaan, jotta voidaan toimia ennalta arvattavasti ja toisaalta tasapuolisesti/oikeudenmukaisesti päättää, kuka oli vastuussa ja joutuu sanktioiden kohteeksi , kun vuorovaikutus johtaa onnettomuuteen.

    Tilannenopeus on tärkein nopeus ja yksi pointti siinä on, että tilannenopeuden pitää olla sellainen, että se mahdollistaa sääntöjen noudattamisen vuorovaikutustilanteessa.

    Siinä sinun traktoriesimerkissä ohituskielto oli merkityksetön, jos oli ihan selkeästi riittävä näkyvyys ja traktori ajoi 60km/ tai alle. Ohituskielto ei mitenkään lisännyt turvallisuutta eikä ohitus olisi vaarantanut turvallisuutta, jos kerran näkyvyys oli selkeä. Säännöstä jäi jäljelle vain sen juridinen merkitys. Sinä ja jonosi olisitte ohittaneet traktorin, jos ohituskieltoviiva ei olisi ollut? Ohituskaistojen kohdalla on todellakin tarpeen olla ohituskielto, jotta vastaantulijoita ei tarvitse pelätä tulevan vastaan. Jos sieltä ei ollut tulossa ketään siellä ohituskaistan puolella ja näkyvyys oli pitkälle, pelkäsit joko poliisin näkevän tai boogeymanin ilmaantuvan. Poliisin pelko on sakottomuuden alku, joten en voi moittia sinua. Sinä vain kaivat aina esiin tällaisia hassuja esimerkkejä, joissa näkyy sinun ylikorostunut sääntöjen noudattamisen tarve. Siis sääntöjen noudattaminen myös silloin, kun tilanne ei ole sellainen, jota varten sääntö on laadittu.

  • En ala tuomaroimaan tätä väittelyä, mutta voisitte antaa jo olla. :smile:

      1
  • @HybridRules kirjoitti:

    @Lukija48689 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:
    Poliisin kamera-auto oli motarilla 80 alueella, mutta vastaantulijoiden kaistalla. Huvittavaa oli seurata, miten jarruvalot alkoivat loistaa. HR:n sielunveljistä tuli hetkessä sääntöseppoja, vaikka eihän se täältä suunnasta ajavien nopeuksia edes mitannut.

    Et ole ymmärtänyt, millainen on sääntöseppo. Säännön noudattaminen tilanteissa, joissa säännöllä ei ole merkitystä, on sääntöseppoilua. Karrettea mukaillen: sääntöseppo elää sääntöjä varten, kun sääntöjen laatija on ajatellut päinvastoin, että säännöt ovat ihmisiä varten.

    Jos Seppo on se kaveri, joka seisoo autiossa kaupungissa odottamassa vihreää liikennevaloa, sitten uskaltaudun avaamaan Sepon sielun maisemaa koska tunnen yhden Sepon (osui ja upposi _o/ )

    Seppo ei elä sääntöjä varten, vaan Seppo on joidenkin muiden havainnoitsijoiden mielestä niin selkärangaton liero, että hän taipuu vaikka millaiselle tahansa mutkalle sopeutuakseen sääntöihin OMAN MUKAVUUTENSA vuoksi vaikka turvallisuusnäkökulmaa ei olisikaan havaittavissa.

    Sepolla voi hyvinkin olla oma mielipiteensä joidenkin sääntöjen asianmukaisuudesta, joita hän myös saattaa jakaa matkustajilleen tai mutista hiljaa kypärän sisällä, mutta koska sääntöjen kirjoittaminen ja merkkien asettelu ei ole Sepon vastuulla eikä hän saa niiden valvonnasta palkkaa, Seppo ei jaksa jäädä luokittelemaan sääntöjä ja liikennemerkkejä tarpeellisiin ja tarpeettomiin vaan noudattaa niitä varalta kaikkia ja kaikissa tilanteissa.

    Lopputulos on kuvaamasi kaltainen rutiininomaisesti sääntöjä noudattava, mutta Sepon motiivina EI OLE eläminen sääntöjä varten, vaan eläminen itselleen, mukavasti.

    Kun poliisi on näköpiirissä, sääntöjä on syytä noudattaa kirjaimellisesti, koska poliisi, joka on ystävämme, on silloin hakemassa vapaaehtoista liikenneveroa kansalaisilta. Tai ainakin saattaa olla.

    Sepon helppo ja mukava elämä jatkuu, koska poliisin, liikennekameran, Iltalehden videokuvausta harrastavan ja muiden omituisten otusten kohtaaminen liikenteessä ei vaikuta hänen käsialaansa millään tavoin. Ei edes sen vertaa, että näitä joidenkin häiriötekijöiksi kokemia otuksia edes viitsisi yrittää tunnistaa. Riittää kun näkee heidän ajotapansa ja "kaikki ne on väistettävä".

    Miten muuten Wazesta saa nopeuskameravaroitukset pois päältä? Häiritsee musiikin kuuntelua.

    --740 GLE

    Minusta on kummallista, jos ihminen ei tunnista, milloin säännön tarkoitus on tilanteesta kadonnut.

    Ihmisestä en tiedä, mutta Seppo tunnistaa kyllä:

    @740 GLE kirjoitti:

    Sepolla voi hyvinkin olla oma mielipiteensä joidenkin sääntöjen asianmukaisuudesta, joita hän myös saattaa jakaa matkustajilleen tai mutista hiljaa kypärän sisällä, mutta koska sääntöjen kirjoittaminen ja merkkien asettelu ei ole Sepon vastuulla eikä hän saa niiden valvonnasta palkkaa, Seppo ei jaksa jäädä luokittelemaan sääntöjä ja liikennemerkkejä tarpeellisiin ja tarpeettomiin

  • muokattu 10.09.2024 12:07

    @HybridRules kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Minusta on kummallista, jos ihminen ei tunnista, milloin säännön tarkoitus on tilanteesta kadonnut.

    Niin, mielestäsi 20 ylitykset maanteillä menee tähän sarjaan. Motiivina lienee matka-aika (en muista perustelitko sinä, 539 vai molemmat tätä). Vaikutuksia muulle liikenteelle on ollut vaikea ymmärtää, mutta ei ei estä yo. kommentin esittämistä.

    Edellisellä sivulla mainitsin kolarin ajaneiden käsityksistä koskien omaa ajotaitoa ja mahdollisuutta estää kolari. Oletko varma, että ajatuksiasi voi laajentaa koskemaan kaikkien tienkäyttäjien toimintamalliksi vai pidätkö ne omina etuoikeuksi, koska muiden noudattaessa sääntöjä, liikenneympäristö on sinun näkökulmastasi ennustettava ja siten mahdollistaa sooloilun?

    Sinun kanssa keskustelussa on ongelmana sinun sokea luottamuksesi sääntöjen voimaan tai ainakin sellaisen kuvan haluat antaa.

    Minusta Herbert perustelee kantansa ymmärrettävästi. TeeCee oli se sokea jolle sääntö oli järjen korvike, jopa niin pitkälle että se esti häntä ajattelemasta edes niiden sääntöjen merkitystä jotka hieman abstrakteina on kuljettajan suorastaan pakko tulkita itse kun sääntö ei anna selkeää mittaa jota noudattaa.

    Tulkinnoissa on aina riskinsä, mutta onnistumisen mahdollisuudet lähestyvät olematonta ellei ymmärrä miksi jokin säännön mukainen toimenpide on tarpeen.

    Ja ennen kuin kenenkään tarvitsee kysyä, tiedustelin TeeCeeltä toistuvasti missä kohdassa on ryhmittymis- ja kääntymissäännöissä "välittömästi keskiviivan oikealla puolella" ja kuinka pitkään sen vaikutusalue jatkuu. Minusta tilanne on varsin selvä, sääntöuskovainen TeeCee ei koskaan saanut selville järkevää vastausta.

    Mitähän on TeeCeelle tapahtunut? Pääsikö eläkkeelle ja luovutti virkakoneensa pois vai jäikö rekan alle vallitsevaa nopeusrajoitusta noudattaen kun ei osannut kääntyä oikein?

    --740 GLE

      1
  • muokattu 10.09.2024 20:43

    @HybridRules kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Minusta on kummallista, jos ihminen ei tunnista, milloin säännön tarkoitus on tilanteesta kadonnut.

    Niin, mielestäsi 20 ylitykset maanteillä menee tähän sarjaan. Motiivina lienee matka-aika (en muista perustelitko sinä, 539 vai molemmat tätä). Vaikutuksia muulle liikenteelle on ollut vaikea ymmärtää, mutta ei ei estä yo. kommentin esittämistä.

    Edellisellä sivulla mainitsin kolarin ajaneiden käsityksistä koskien omaa ajotaitoa ja mahdollisuutta estää kolari. Oletko varma, että ajatuksiasi voi laajentaa koskemaan kaikkien tienkäyttäjien toimintamalliksi vai pidätkö ne omina etuoikeuksi, koska muiden noudattaessa sääntöjä, liikenneympäristö on sinun näkökulmastasi ennustettava ja siten mahdollistaa sooloilun?

    Sinun kanssa keskustelussa on ongelmana sinun sokea luottamuksesi sääntöjen voimaan tai ainakin sellaisen kuvan haluat antaa.

    Sääntöjä noudattamalla liikenne kieltämättä on aika turvallista. Oletko eri mieltä?

    Sääntöjen kirjaimellinen noudattaminen ei ole niin tärkeää kuin niiden tarkoituksen ymmärtäminen ja toimiminen sen mukaisesti.

    Kirjaimellisesta noudattamisesta on aika pitkä matka esim. toistuviin 20 km/h ylinopeuksiin. Itse ymmärrän niin, että pilkuntarkka noudattaminen ei ole aina tarpeen, pienet lain rajan tuolla puolen käväisyt ei ole suuri synti.

    Sinä pelkäät, että boogeyman saattaa hypätä esiin missä ja milloin tahansa. Ainakin puheidesi perusteella.

    Mikä on boogeyman?

    Et ole looginen turvallisuusajattelussasi vaan yrität löytää jotain järjellistä perustetta esimerkiksi turvaköyden ("napanuoran") käyttöpakkoon sellaisessakin tilanteessa, jossa sillä ei ole faktisesti turvallisuusvaikutusta.

    Tässä ei ole kyse minusta, vaan liikenteestä ja sen hallittavuudesta. Jos turvaköyden käyttö jätetään omaan harkintaan jollain rajauksella, esim. alle 2 m nostoissa, sitten se jää käyttämättä usein myös yli 2 m nostoissa. Kun vastuu on työntekijän sijaan työnjohdolla, ei monikaan työntekijä motivoidu valjaiden käyttöön. Korkeammissakin kohteissa saa jatkuvasti olla vahtimassa ja vaatimassa valjaiden käyttöä.

    Etenkin teollisuudessa, jossa tapaturmien estämiseksi on laadittu usein lainsäädäntöäkin tiukemmat säännöt, maksaja on näin halunnut. Tuskin sääntöjä turhamaisuuden takia on tehty. Siellä on takana dataa, jonka perusteella ratkaisut on tehty. Ja niissä näkökulma on erilainen kuin yksittäisen työntekijän mielipide.

    Olet huolissasi nopeuden nousun aiheuttamasta onnettomuuksien seurauksien pahenemisesta, mutta kuitenkin vaadit, että polkupyörien pitää saada liikkua autojen seassa maanteilla ja kaduilla.

    Juuri niin.

    En oikein ymmärrä, mikä muu sinun sanomasi voisi olla, kuin se, että kaikkia sääntöjä pitää noudattaa, olipa niissä tolkkua tai ei. Mutta sen sijaan, että yksinkertaisesti vain sanoisit, että sääntöjä pitää noudattaa, yrität esittää perusteluja, miksi niitä pitää noudattaa. Ja siinä joudut olemaan epälooginen. Mielestäsi on vaarallista, jos auto ajaa 120km/h eikä 100km/h, mutta et puhu huolestasi, kun trikootorpeedo menee autojen seassa 60km/h. Tai moottoripyörä motarilla 120km/h.

    Trikootorpedon ajonopeus on yleensä 30, ei 60. Itselläni on ennätys n. 63, sitä ei montaa sekuntia kestänyt. Lenkkien keskinopeus on minulla 20-25. Mutta kun tykkään ajaa hiljaisia teitä ja silloin sinusta on ok ajaa 20 ylinopeutta, kasvatat riskiä sallittuun verrattuna tuon verran. Minkä riskin maantiepyöräilijä mielestäsi muille aiheuttaa eli mitä nyt kritisoit?

    Matalalla liikkuvassa henkilönostotasolla olevan tyypin tapauksessa esität olevasi huolissasi ao. tyypin turvallisuudesta, joten kyllä kai olet trikootorpeedon ja moottoripyöräkuskinkin tapauksessa huolissasi myös heidän turvallisuudestaan etkä vain heidän mahdollisen törmäyksen kohteeksi joutuvien luokkaantumisesta.

    Sääntöjä noudattamalla riski on pieni.

    Liikkumiseen liittyy aina riski ja se on pakko hyväksyä. Et sinäkään ole suojassa vaikka kuinka noudattaisit sääntöjä, koska säännöt eivät estä mitään tapahtumaa vaan antavat ohjeen, miten pitäisi toimia ja toisaalta sääntö tarvitaan, jotta voidaan toimia ennalta arvattavasti ja toisaalta tasapuolisesti/oikeudenmukaisesti päättää, kuka oli vastuussa ja joutuu sanktioiden kohteeksi , kun vuorovaikutus johtaa onnettomuuteen.

    Sääntöjen vastainen toiminta kasvattaa riskiä.

    Tilannenopeus on tärkein nopeus ja yksi pointti siinä on, että tilannenopeuden pitää olla sellainen, että se mahdollistaa sääntöjen noudattamisen vuorovaikutustilanteessa.

    Tuokin lukee säännöissä.

    Siinä sinun traktoriesimerkissä ohituskielto oli merkityksetön, jos oli ihan selkeästi riittävä näkyvyys ja traktori ajoi 60km/ tai alle. Ohituskielto ei mitenkään lisännyt turvallisuutta eikä ohitus olisi vaarantanut turvallisuutta, jos kerran näkyvyys oli selkeä.

    Voi olla, mutta mikä on vaihtoehto? Sallia ohitus sulkuviivan kohdalla. Sitä voi miettiä, mitä siitä seuraisi liikenteessä, ei vain sinulle yksilönä.

    Sinä vain kaivat aina esiin tällaisia hassuja esimerkkejä, joissa näkyy sinun ylikorostunut sääntöjen noudattamisen tarve.

    Oliko mielessäsi joku muu mainitsemani tilanne, kun sanot "aina"?

      4
  • @Herbert kirjoitti:

    En tiedä, mikä on boogeymanin virallinen määritelmä, mutta minä tarkoitan sillä taianomaista objektia, jonka yllättävää ilmaantumista joku pelkää. Esimerkiksi, kun on pitkä suora tie, hyvä näkyvyys eikä risteystä tulossa ja kuski silti pelkää jotain voivan ilmestyä eteen kuin tyhjästä, silloin hän pelkää boogeymanin tulevan. Tietynlaista taikauskoa siis.

    Traktoritapauksessa vaihtoehto olisi voinut olla, että heti traktorin perässä ollut olisi ensin ohittanut ja sitten muut, jos tie on edelleen vapaa. Lain ja säännön pitää olle kategorinen, mutta käytännön toteutuksen ei välttämättä tarvitse olla.

    On varmaan tullut selväksi, että sinä pidät vahvasti kiinni siitä, että pitää toimia pilkulleen sääntöjen mukaan ja minä taas olen sitä mieltä, että on tärkeämpää toimia sääntöjem tarkoituksen mukaan ja turvallisuus edellä. Ei tämä tästä varmaan enempää selkeenny.

  • muokattu 10.09.2024 21:43

    @HybridRules kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:

    Itse ymmärrän niin, että pilkuntarkka noudattaminen ei ole aina tarpeen, pienet lain rajan tuolla puolen käväisyt ei ole suuri synti.

    On varmaan tullut selväksi, että sinä pidät vahvasti kiinni siitä, että pitää toimia pilkulleen sääntöjen mukaan ja minä taas olen sitä mieltä, että on tärkeämpää toimia sääntöjem tarkoituksen mukaan ja turvallisuus edellä. Ei tämä tästä varmaan enempää selkeenny.

    Ei nyt oikein vakuuta arviointikykysi, kun avaa yllä olevan piilotetun lainauksen.

    Edelleen olen sitä mieltä, että tarkastelet vain itseäsi luottaen hyväksi uskomaasi ajotaitoon. Minä katson asiaa isompana kokonaisuutena.

    Enpäs noteerannut tuota mainintaasi. Sinähän oletkin ainakin kirjoituksissasi siis lievästi höveli sääntöjen suhteen. Sitä ei kyllä normikommenteissasi huomaa.

    Napanuora nostolavalla ei muuten ole minulle henkilökohtaisesti mitenkään tärkeä asia (siis onko pakollinen vai ei), en ole edes käynyt nostolavalla näiden tiukempien sääntöjen aikana. Jos oikein muistan, niin viimeksi seikkailin nostolavalla vuonna 2010 ja silloinkin siisteissä sisätiloissa. Minua vain harmittaa, että sääntöä perustellaan turvallisuudella. Oikea syy on pyrkimys kategorisiin sääntöihin, mikä on tietysti helpompaa esim. työnjohtajille, koska he saavat kenties heikon auktoriteettinsa tueksi säännöt, joita heidän ei tarvitse perustella. Siinä menee lapsi pesuveden mukana, koska ihmisten turvallisuusajattelu ei sinänsä kehity vaan asioita tehdään sen mukaan, mitä säännöt sanovat. Minä olen käyttänyt mökillä putoamissuojaa kattohommissa, koska kattokulma on 35 astetta ja alhaalla on kalliota ja kaikenlaista mihin kolhia itsensä kunnolla. En pidä putoamissuojausta siksi, että sääntö vaatisi vaan siksi, että se parantaa turvallisuutta.

    Lievä, alle 20km/h ylinopeus 80km/h tai yli rajoitusalueella ei tee ajamisesta vähemmän turvallista lähtökohtaisesti, kunhan ottaa muut huomioon eikä kohella.

    Jos taas aiot alleviivata, että suurempi nopeus lisää onnettomuusriskiä tai onnettomuuden seurauksia, niin johdonmukaisuuden vuoksi sinun tulisi aloittaa vaatimalla polkupyörät ja moottoripyörät pois liikenteestä, koska niillä jo niiden sallittu nopeus on vaarallinen onnettomuuden sattuessa ja ne ovat erityisen alttiina onnettomuuksille puuttuvan suojakuoren takia.

  • muokattu 10.09.2024 22:28

    Miten autoilijoiden ylinopeus vaikuttaa polkupyöräilijöiden ja motoristien turvallisuuteen liikenteessä?

      1
  • @Lukija11546 kirjoitti:
    Miten autoilijoiden ylinopeus vaikuttaa polkupyöräilijöiden ja motoristien turvallisuuteen liikenteessä?

    Ylinopeus lyhentää autoilijan reaktioaikaa ja pidentää pysähtymismatkaa, mikä vaikeuttaa muiden tienkäyttäjien, kuten pyöräilijöiden ja motoristien, havaitsemista ja väistämistä.

      3
  • muokattu 11.09.2024 08:30

    @HybridRules kirjoitti:
    Lievä, alle 20km/h ylinopeus 80km/h tai yli rajoitusalueella ei tee ajamisesta vähemmän turvallista lähtökohtaisesti, kunhan ottaa muut huomioon eikä kohella.

    Kävin eräällä ulkoilualueella, jonne käännyttiin hiljaiselta ja hyväkuntoiselta 80 rajoitetulta uudehkolta (n. 30 v?) maantieltä. Tie oli suorahko, mutta loiva kaarre ja taisi olla loiva kumparekin siinä kohtaa teki sen, että ainakin henkilöauton ratin takaa näkyvyys päätielle ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Jos ajat muut huomioiden siellä sataa, vaikeutat liittymästä tulijoiden asemaa selvästi. Mutta tätä sinulla ei ole mitenkään mahdollista ennalta havaita. Et edes huomaa koko liittymää kuin vasta kohdalla. Toki sivutieltä tulijalla on väistämisvelvollisuus ja ehkä tässä sen taakse piiloudutkin.

    Liikenne on täynnä vastaavan tyyppisiä tilanteita. Motarilta olen muita jo esittänyt. Sinun kohdalle ei ongelmia satu juuri koskaan, mutta kun lavennetaan tarkastelu tuolla ajotavalla koskemaan koko liikennesuoritetta, onkohan nyt n. 60 mrd km/vuosi, kovemmalla nopeudella tilanteita alkaa jo syntyä. Niitä sääntöjen noudattamisella halutaan välttää. Siksi olenkin sanonut, että omat kokemukset ei ole oikea tapa arvioida sääntöjen mielekkyyttä, ohjataanhan niillä liikenteen, ei HR:n käytöstä.

    Jos taas aiot alleviivata, että suurempi nopeus lisää onnettomuusriskiä tai onnettomuuden seurauksia, niin johdonmukaisuuden vuoksi sinun tulisi aloittaa vaatimalla polkupyörät ja moottoripyörät pois liikenteestä, koska niillä jo niiden sallittu nopeus on vaarallinen onnettomuuden sattuessa ja ne ovat erityisen alttiina onnettomuuksille puuttuvan suojakuoren takia.

    Tuohon vastasin jo aikaisemmin, en ala kerrata sitä enää.

      2
  • muokattu 11.09.2024 08:39

    https://en.wikipedia.org/wiki/Bogeyman

    "is a mythical creature typically used to frighten children into good behavior."

    Tämä on se taruolento jolla perustellaan se että "on omiaan aiheuttamaan vaaraa". Rasistikortti, natsikortti, mitä niitä onkaan jolla halutaan välttyä esittämästä toiselle asialliset perustelut.

    https://poliisi.fi/-/ajokieltopaatoksen-tekeminen-vie-viikkoja-jopa-kuukausia?gsid=4c80e7cb-732a-4527-9ba0-e78fd1537c1c

    "Huomioitava on myös se, että liikennerikokset ovat pääosin abstrakteja vaarantamisrikoksia, joissa tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä todellisen vaaran aiheuttamista."

    Ei siinä mitään, mutta lopussa on se surullinen toteamus:

    "Menettely arvioidaan yhtä vaaralliseksi kummassakin tapauksessa liikenneturvallisuuden näkökulmasta."

    Ei siis ole väliä ajaako siten että säikäyttää vastaantulijalta pissit housuun, vai onko vain ohituksessa tai leikkimielisessä kiihdytyksessä kertynyt vain liian iso numero mittariin, tai meneekö ohitus sen verran pitkäksi että ohitus päättyy sulkuviivojen ylitykseen.

    Ja sitten vaakakupin toisella puolella on ne jokapäiväiset kohellukset joihin ei puututa ollenkaan vaikka sillä saisi työllistettyä kokopäivätoimisen, voittoa (ei siis ole edes kustannus) tekevän työntekijän.

    "...rikkureita oli niin valtavasti, ettei kenellekään voitu antaa liikennevirhemaksua"
    Voisi nimittäin olettaa että 100 € per jonossa tuleva asiakas olisi yksityisellä sektorilla (parkkivalvontafirmat esim.) todella suosittu bisnes verrattuna vaikkapa jäätelökioskin pitoon.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisin-nastarengasratsia-helsingissa-meni-vahan-plorinaksi-rikkureita-oli-niin-valtavasti-ettei-kenellekaan-voitu-antaa-liikennevirhemaksua/8618068#gs.eyri65

  • muokattu 11.09.2024 12:27

    @HybridRules kirjoitti:

    Lievä, alle 20km/h ylinopeus 80km/h tai yli rajoitusalueella

    Vain siksi, ettet saa siitä sakkoja? Eikös se ole aika pelleä tuollaiseen edelleen vedota, koska sinä varmasti tiedät mitä kaikki tarkoittaa reagointiajassa, törmäysvoimissa jne.

    ...ei tee ajamisesta vähemmän turvallista lähtökohtaisesti, kunhan ottaa muut huomioon eikä kohella

    Oletuksesi siis on, että ylinopeudella onnettomuuden aiheuttanut - tai sen takia osallisena oleva - ei ole ottanut muita huomioon ja/tai on koheltanut?

    Se "ettei ennenkään ole sattunut mitään" on huono tuudittautumiskeino silloin, jos tilanne syntyykin siitä, ettei sinun (!) ajamista ole voinut ottaa riittävällä tavalla huomioon, vaikka sinä kuvittelet olevasikin yksin liikenteessä ja että saat soveltaa "koska tiedät paremmin".

    Jos joku arvioi siis sinun ajamistasi liikennesääntöjen noudattajaksi - pitäisi olla oletus - eikä osaa arvioida nopeuttasi riittävästi siksi, niin seuraavaksi sinulle voi tullakin kiire: jarruttaa ja väistää, tai pysäyttää. Mitä kovempaa ajat, sen vaikeammaksi teet asian itsellesi. Jos epäonnistut, sinä voit olla se, joka aiheuttaa pahimmat vammat/vauriot siksi, että vauhtisi osoittautui kohellukseksi. Tilanne voi syntyä ihan perusristeyksessä, jossa näet auton odottamassa vuoroaan tulla tielle, jolla ajat ja näet sen. Et edes joka kerta pysty arvaamaan, milloin kuski sitten lähtee, millä nopeudella ja millä päätöksentekoeväillä. Ei se sen kummempaa ole.

    Miksi tuollaista pitää vääntää rautalangasta sinulle? Maantienopeuksilla rajoitusten mukaan ajaenkin voi alkaa sattua ja tapahtua, miksi riskeerat noin lapsellisilla selityksillä ja verukkeilla omaa ja muiden ajamista. Aina ei muita ole näkyvissä, joo. Mutta se joku eläin tienposkessa on vielä sinuakin ymmärtämättömämpi liikennesäännöistä useimmiten....

      1
  • @Herbert kirjoitti:
    Mikä on boogeyman?

    Se on nykysuomea. Ennen puhuttiin levitaatiomummosta joka ilmaantuu tyhjästä satojen metrien matkalla tyhjäksi havaitulle moottoritielle 😁

    --740 GLE

  • muokattu 11.09.2024 18:50

    @HybridRules kirjoitti:
    En pidä putoamissuojausta siksi, että sääntö vaatisi vaan siksi, että se parantaa turvallisuutta.

    Tämä on jo huomattu. Luulisin Herbertin pointin olevan siinä että näin toimien altistat itsesi ja muut oman tilannearviosi laadulle.

    Mitään ongelmaa ei aiheudu jos tilannearviosi on aina erehtymätön ja muut eivät syö sinun itsellesi varaamaa turvamarginaalia. Jos tilannearviosi meneekin jostain syystä edes joskus pieleen tai vastaan tulee sinun tavoin sääntöjä pyöristävä joka odottaa muiden noudattavan sääntöjä hyödyntääkseen itse muiden jättämää turvamarginaalia, sitten huomaat olevasi nostolavalla ilman napanuoraa.

    Uskoisin kaikkien muiden ymmärtävän toleranssien olemassaolon. Kukasn ei ole ehdottanut kortin poistoa 1 km/h ylityksestä eikä tarkkaa senttimäärää ajoneuvon paikalle ajoradalla. Meistä jokainen noudattaa sääntöjä jonkin toleranssin puitteissa. Sinä saat lunta tupaan koska toleranssisi ylittää poliisin puuttumiskynnyksen.

    On vaikea uskoa havaintojesi olevan ottamasi tilanteen arviointivastuun tasolla kun inputtisi autollesi sisältää jo kohtuuttoman paljon kohinaa.

    Jos taas aiot alleviivata, että suurempi nopeus lisää onnettomuusriskiä tai onnettomuuden seurauksia, niin johdonmukaisuuden vuoksi sinun tulisi aloittaa vaatimalla polkupyörät ja moottoripyörät pois liikenteestä, koska niillä jo niiden sallittu nopeus on vaarallinen onnettomuuden sattuessa ja ne ovat erityisen alttiina onnettomuuksille puuttuvan suojakuoren takia.

    Ehdotuksesi on toimiva mutta korttisi on liian kevyt näkemään kokonaisuutta. Poistetaan mieluummin amatoorit nostamalla minimi painoraja yli 10 tonniin. Liikenne sujuu kun otetaan mopoautojen kuskit pois sotkemasta.

      3
  • muokattu 11.09.2024 21:22

    Kyllä minä ymmärsin osan tekstistäsi, mutta en kaikkea.

    Mitä tarkoitat, että inputtini autolleni sisältää kohtuuttoman paljon kohinaa?

    Orjallisesti sääntöjen mukaan ajava ei myöskään onnistu aina tilannearviossaan ja on jopa mahdollista, että tekemisiään sääntöihin nojaava toimii vaarallisemmin kuin minä. Yksi esimerkki on helsinkiläinen jalankulkija, joka etenee suojatielle katsomatta ollenkaan tuleeko autoja vai ei. Koska sääntöjen mukaan hänellä on oikeus. Monta vuotta sitten Helsingissä kaahasi joku tyyppi muistaakseni mielenhäiriössä. Ei se parin vuoden takainen espatapaus vaan monta vuotta ennen sitä. Yksi naispuolinen jalankulkija jäi alle suojatiellä, raahautui auton mukana ja kuoli. Joskus se uutinen on tullut mieleen, kun katsoo hesalaisia jalankulkijoita.

    Herbet on epälooginen, kun puhuu auton nopeuden vaikutuksesta turvallisuuteen, mutta ei mainitse mitään paljon suuremmassa vaarassa liikkuvista polku- ja moottoripyöristä. En siis vastusta polku- enkä moottoripyöriä, mutta onhan se tosiasia, että ne ovat turvattomampia kuin autot.

    Jos katsotaan kokonaisuutta eikä vain henkilöauton liikenopeutta, niin huomion pitää todella olla muualla kuin henkilöautoissa ja niiden lievissä alle 20km/h rajoitusten ylityksissä maantienopeuksissa.

    P.S. En muista enää, mikä juttu se Helsingin tapaus silloin oli, mutta lehdissä oli isot otsikot siitä tapauksesta muutenkin kuin sen auton alle menehtyneen takia. Auto ajoi muistaakseni Mannerheimintietä etelään ja kääntyi jossain keskustan alueella oikealle ja törmäsi jalankulkijaan suojatiellä ja raahasi tätä auton mukana. Helsingissä ihan yleisesti ja muutenkin varsinkin valo-ohjatuissa risteyksissä jalankulkijat tuppaavat ylittämään kadun sääntöjen varassa ympärilleen katsomatta, eivätkä huomaa säännön olevan ohje, miten vuorovaikutustilanteessa pitäisi toimia, mutta sääntö ei estä onnettomuuksia.

  • @Kumppani kirjoitti:
    @HybridRules kirjoitti:

    Lievä, alle 20km/h ylinopeus 80km/h tai yli rajoitusalueella

    Vain siksi, ettet saa siitä sakkoja? Eikös se ole aika pelleä tuollaiseen edelleen vedota, koska sinä varmasti tiedät mitä kaikki tarkoittaa reagointiajassa, törmäysvoimissa jne.

    ...ei tee ajamisesta vähemmän turvallista lähtökohtaisesti, kunhan ottaa muut huomioon eikä kohella

    Oletuksesi siis on, että ylinopeudella onnettomuuden aiheuttanut - tai sen takia osallisena oleva - ei ole ottanut muita huomioon ja/tai on koheltanut?

    Se "ettei ennenkään ole sattunut mitään" on huono tuudittautumiskeino silloin, jos tilanne syntyykin siitä, ettei sinun (!) ajamista ole voinut ottaa riittävällä tavalla huomioon, vaikka sinä kuvittelet olevasikin yksin liikenteessä ja että saat soveltaa "koska tiedät paremmin".

    Jos joku arvioi siis sinun ajamistasi liikennesääntöjen noudattajaksi - pitäisi olla oletus - eikä osaa arvioida nopeuttasi riittävästi siksi, niin seuraavaksi sinulle voi tullakin kiire: jarruttaa ja väistää, tai pysäyttää. Mitä kovempaa ajat, sen vaikeammaksi teet asian itsellesi. Jos epäonnistut, sinä voit olla se, joka aiheuttaa pahimmat vammat/vauriot siksi, että vauhtisi osoittautui kohellukseksi. Tilanne voi syntyä ihan perusristeyksessä, jossa näet auton odottamassa vuoroaan tulla tielle, jolla ajat ja näet sen. Et edes joka kerta pysty arvaamaan, milloin kuski sitten lähtee, millä nopeudella ja millä päätöksentekoeväillä. Ei se sen kummempaa ole.

    Miksi tuollaista pitää vääntää rautalangasta sinulle? Maantienopeuksilla rajoitusten mukaan ajaenkin voi alkaa sattua ja tapahtua, miksi riskeerat noin lapsellisilla selityksillä ja verukkeilla omaa ja muiden ajamista. Aina ei muita ole näkyvissä, joo. Mutta se joku eläin tienposkessa on vielä sinuakin ymmärtämättömämpi liikennesäännöistä useimmiten....

    Jos tämä olisi äänikirja, puheesi olisi kuin kärpäsen surinaa korvissani.

  • muokattu 11.09.2024 21:48

    @HybridRules kirjoitti:

    Orjallisesti sääntöjen mukaan ajava ei myöskään onnistu aina tilannearviossaan ja on jopa mahdollista, että tekemisiään sääntöihin nojaava toimii vaarallisemmin kuin minä.

    Tai sitten ylivoimaisesti paremmin. Tai yhtä hyvin. Ei pidä korostaa ajatusta, että sääntöjen vastaisesti ajava olisi muita parempi. 60-luvulla ajotaidon mittarina pidettiin ajonopeutta, mutta jo 70-luvulla ajatus ymmärrettiin virheelliseksi. Silti tuota näkee viljeltävän 50 vuotta myöhemmin. Ainoa motiivi lienee hakea tukea omille tottumuksilleen.

    Sääntöjen mukaan ajavalla on enemmän pelivaraa virheille, joko omille tai toisten, kuin sääntöjen vastaisesti ajavalla.

    Yksi esimerkki on helsinkiläinen jalankulkija, joka etenee suojatielle katsomatta ollenkaan tuleeko autoja vai ei. Koska sääntöjen mukaan hänellä on oikeus.

    Ei tuollaista oikeutta ole ainakaan liikennesäännöissä ole. Ehkä nuo ajattelee kuten sinä, että sääntöjen vastainen toiminta on ok. Muut noudattavat, joten yksi vapaamatkustaja mahtuu mukaan.

    Herbet on epälooginen, kun puhuu auton nopeuden vaikutuksesta turvallisuuteen, mutta ei mainitse mitään paljon suuremmassa vaarassa liikkuvista polku- ja moottoripyöristä. En siis vastusta polku- enkä moottoripyöriä, mutta onhan se tosiasia, että ne ovat turvattomampia kuin autot.

    Tietysti ovat. Kun pyörällä, kaura- tai bensamoottorilla, nostetaan nopeutta, riski kasvaa. Aivan kuten autollakin. Ei tässä ole mitään epäloogista. Jos olisi, aloittaisit kai seuraavaksi ihmettelyn sinun autoasi vanhempien turvattomuudesta.

    Jos katsotaan kokonaisuutta eikä vain henkilöauton liikenopeutta, niin huomion pitää todella olla muualla kuin henkilöautoissa ja niiden lievissä alle 20km/h rajoitusten ylityksissä maantienopeuksissa.

    En tiedä, miksi nuo pitäisi sulkea huomiolistalta pois. Jos ei kapasiteetti riitä, ei nyt ainakaan kannata nostaa ajonopeutta.

    Niin, kuten toteat, pelkästään sääntöjen mukaan ajava voi onnistua ylivoimaisesti paremmin tai yhtä hyvin, mutta myös huonommin kuin kuljettaja, joka ymmärtää sääntöjen tarkoituksen ja toimii tilanteen vaatimalla tavalla. Esimerkiksi kolmion takaa tulevaa autoa väistäen vaikka säännön mukaan sen toisen olisi pitänyt väistää. Voidaan siis todeta, että noudattaapa sääntöjä tai ei, niin kuljettaja-yksilön tekemiset vaikuttavat siihen kuinka turvallista liikenteessä on.

    Sinulle sana "oikeus" vaikuttaa tarkoittavan jotain exclusiivista lupaa tehdä jotain. Tieliikennelaki antaa jalankulkijalle "etuajo-oikeuden" suojatiellä. Tätä oikeuttaan helsinkiläinen jalankulkija soveltaa niin, että menee suojatielle ollenkaan välittämättä siitä, aikovatko autoilijat kunnioittaa hänen oikeuttaan. Se on vaarallista toimintaa, vaikka tosi harvoin tapahtuu mitään, koska autoiljat kyllä kunnioittavat jalankulkijan oikeutta.

    Jos ajattelet ja olet huolissasi liikennekokonaisuuden turvallisuudesta, sinun olisi syytä vaatia ensimmäiseksi liikenteen turvattomien osapuolten suojelemista. Joudut tekemään johtopäätöksen, että polkupyöräilijöiden turvallisuus paranisi huomattavasti, kun pyöräilijöitä kiellettäisiin liikkumasta autojen kanssa samoilla ajoradoilla. Toisaalta voit höllätä pipoa ja ottaa käytännönläheisemmän asenteen myös autoliikenteeseen.

    Minä noudatan liikenteessä sääntöjä, tai en ainakaan tahallani riko niitä, aina, kun olen vuorovaikutustilanteessa muiden liikkujien kanssa. Kuusikymmentä ja alle nopeusrajoituksilla käytän korkeintaan +5 asetusta vakkarissa tai ajan vastaavaa nopeutta ilman vakkaria. Pitkää matkaa ajaessa sovellan rajoitusta ja jos sitä kutsutaan säännön rikkomiseksi, niin sitten se on tilanne, jossa sääntö tulee rikottua.

  • muokattu 12.09.2024 05:21

    @HybridRules kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Orjallisesti sääntöjen mukaan ajava ei myöskään onnistu aina tilannearviossaan ja on jopa mahdollista, että tekemisiään sääntöihin nojaava toimii vaarallisemmin kuin minä.

    Tai sitten ylivoimaisesti paremmin. Tai yhtä hyvin. Ei pidä korostaa ajatusta, että sääntöjen vastaisesti ajava olisi muita parempi. 60-luvulla ajotaidon mittarina pidettiin ajonopeutta, mutta jo 70-luvulla ajatus ymmärrettiin virheelliseksi. Silti tuota näkee viljeltävän 50 vuotta myöhemmin. Ainoa motiivi lienee hakea tukea omille tottumuksilleen.

    Sääntöjen mukaan ajavalla on enemmän pelivaraa virheille, joko omille tai toisten, kuin sääntöjen vastaisesti ajavalla.

    Yksi esimerkki on helsinkiläinen jalankulkija, joka etenee suojatielle katsomatta ollenkaan tuleeko autoja vai ei. Koska sääntöjen mukaan hänellä on oikeus.

    Ei tuollaista oikeutta ole ainakaan liikennesäännöissä ole. Ehkä nuo ajattelee kuten sinä, että sääntöjen vastainen toiminta on ok. Muut noudattavat, joten yksi vapaamatkustaja mahtuu mukaan.

    Herbet on epälooginen, kun puhuu auton nopeuden vaikutuksesta turvallisuuteen, mutta ei mainitse mitään paljon suuremmassa vaarassa liikkuvista polku- ja moottoripyöristä. En siis vastusta polku- enkä moottoripyöriä, mutta onhan se tosiasia, että ne ovat turvattomampia kuin autot.

    Tietysti ovat. Kun pyörällä, kaura- tai bensamoottorilla, nostetaan nopeutta, riski kasvaa. Aivan kuten autollakin. Ei tässä ole mitään epäloogista. Jos olisi, aloittaisit kai seuraavaksi ihmettelyn sinun autoasi vanhempien turvattomuudesta.

    Jos katsotaan kokonaisuutta eikä vain henkilöauton liikenopeutta, niin huomion pitää todella olla muualla kuin henkilöautoissa ja niiden lievissä alle 20km/h rajoitusten ylityksissä maantienopeuksissa.

    En tiedä, miksi nuo pitäisi sulkea huomiolistalta pois. Jos ei kapasiteetti riitä, ei nyt ainakaan kannata nostaa ajonopeutta.

    Niin, kuten toteat, pelkästään sääntöjen mukaan ajava voi onnistua ylivoimaisesti paremmin tai yhtä hyvin, mutta myös huonommin kuin kuljettaja, joka ymmärtää sääntöjen tarkoituksen ja toimii tilanteen vaatimalla tavalla. Esimerkiksi kolmion takaa tulevaa autoa väistäen vaikka säännön mukaan sen toisen olisi pitänyt väistää. Voidaan siis todeta, että noudattaapa sääntöjä tai ei, niin kuljettaja-yksilön tekemiset vaikuttavat siihen kuinka turvallista liikenteessä on.

    Eli saantöjen vastaisesti ajava antaa tasoitusta osaamisessaan muille sen verran, mitä sääntöjen rikkomisesta aiheutuu. Se, että alat puhua kuinka sääntöjä noudattava tekee virheitä ja sääntöjä rikkova ei tee, on tahallista harhaanjohtamista.

    Sinulle sana "oikeus" vaikuttaa tarkoittavan jotain exclusiivista lupaa tehdä jotain. Tieliikennelaki antaa jalankulkijalle "etuajo-oikeuden" suojatiellä. Tätä oikeuttaan helsinkiläinen jalankulkija soveltaa niin, että menee suojatielle ollenkaan välittämättä siitä, aikovatko autoilijat kunnioittaa hänen oikeuttaan. Se on vaarallista toimintaa, vaikka tosi harvoin tapahtuu mitään, koska autoiljat kyllä kunnioittavat jalankulkijan oikeutta.

    Se on vaarallista, koska tuollaista oikeutta ei ole. Miksi tätä pitää jankuttaa, kun asia on kirjattu TLL 16 pykälään.

    Jos ajattelet ja olet huolissasi liikennekokonaisuuden turvallisuudesta, sinun olisi syytä vaatia ensimmäiseksi liikenteen turvattomien osapuolten suojelemista. Joudut tekemään johtopäätöksen, että polkupyöräilijöiden turvallisuus paranisi huomattavasti, kun pyöräilijöitä kiellettäisiin liikkumasta autojen kanssa samoilla ajoradoilla.

    Ei minulla ole tarvetta kieltää pyöräilyä, sääntöjen noudattaminen riittää.

    Minä noudatan liikenteessä sääntöjä, tai en ainakaan tahallani riko niitä, aina, kun olen vuorovaikutustilanteessa muiden liikkujien kanssa.

    Nyt et ole rehellinen edes itsellesi.

    Pitkää matkaa ajaessa sovellan rajoitusta ja jos sitä kutsutaan säännön rikkomiseksi, niin sitten se on tilanne, jossa sääntö tulee rikottua.

    Miten niin jos kutsutaan, onko tuollainen perusasioiden äiti käynyt sinulle vieraaksi. Ehkä olisi syytä olla huolissaan.

      3
  • muokattu 12.09.2024 09:16

    @HybridRules kirjoitti:

    Jos tämä olisi äänikirja, puheesi olisi kuin kärpäsen surinaa korvissani

    Hahmotuskykysi puutteet on havaittu. Omat kuvitelmat (tarpeistasi) tuppaavat ajamaan yli...

    Orjallisesti sääntöjen mukaan ajava ei myöskään onnistu aina tilannearviossaan ja on jopa mahdollista, että tekemisiään sääntöihin nojaava toimii vaarallisemmin kuin minä

    Malliesimerkki....

    Jos katsotaan kokonaisuutta eikä vain henkilöauton liikenopeutta, niin huomion pitää todella olla muualla kuin henkilöautoissa ja niiden lievissä alle 20km/h rajoitusten ylityksissä maantienopeuksissa

    Toinen....

    Jos ajattelet ja olet huolissasi liikennekokonaisuuden turvallisuudesta, sinun olisi syytä vaatia ensimmäiseksi liikenteen turvattomien osapuolten suojelemista

    Aika omituista varsinaisesta keskustelunaiheesta harhauttamista tässä vaiheessa. Alkaako argumenttisi olla vähissä?

    Minä noudatan liikenteessä sääntöjä, tai en ainakaan tahallani riko niitä, aina, kun olen vuorovaikutustilanteessa muiden liikkujien kanssa.

    Etkä noudata! Johan siitä kertoo motarikäyttäytymisestä kirjoittamasi kuvaukset.

    Pitkää matkaa ajaessa sovellan rajoitusta

    Niinpä...

  • Tuolla suoralla on nopeusnäyttö ja 40 km/h nopeusrajoitus. Ajan siinä yleensä vakiosäätimellä 41 km/h, jolloin näyttö osoittaa nopeudekseni 40 km/h. Kävellessämme ohi huomasimme, että ainoastaan autokoulun auto ajoi 38 km/h, kun taas muut kulkivat 46–48 km/h nopeudella. Ne, joille nopeusnäyttö vilkutti punaista, ajoivat ilmeisesti yli 50 km/h.

  • @Kumppani kirjoitti:
    Niin?

    Näyttää siltä, että aluerajoitukset eivät juurikaan kiinnosta autoilijoita.

  • Vai niin. Oliko jotakin uutta tiedossa? Haluatko nopeusnäyttöjä lisää teille tms?

  • Itse olen ajellut nyt muutaman kerran Turku-Helsinki moottoritiellä, kun tunneli on remontissa. Molempien ajosuuntien liikenne samassa tunnelissa, nopeusrajoitus 30. En minäkään tuosta ihan nollatoleranssilla aja, 3-alkuinen nopeus kuitenkin. Jostain syystä saan ajaa täysin vapaata tietä, kun edestä kaikki kaikkoavat johonkin. Näillä vaikuttaa nopeus olevan vähintään 50-60 km/h. Erikoista on se, että kun työmaa loppuu ja alkaa rajoitus 120, joka kerta on perässä ajavalla ollut kova kiire vasemmalle. Toki olen itsekin nopeutta nostanut, enkä jäänyt matelemaan hitaalla nopeudella tuolle rajoitusalueelle ohituksen ajaksi. Joskus ohittaja on mennyt menojaan, joskus olen ohituksen jälkeen ajellut tämän perässä pitkiä matkoja.

    Edelleen kiinnostaa se, millaisen prosessin tuloksena ohituspäätös syntyy ja vielä kohdassa, jossa rajoitus nousee 30 -> 120. Jos joku on ohittanut nousevan nopeusrajoituksen kohdalla ilman, että on tarkoitus kovemman rajoituksen alueella ajaa ylinopeutta, voisi valaista tätä asiaa. Pitäisikö viestiä takana tulevalle jo hyvissä ajoin enne työmaan loppumista, että alan kiihdyttää. Kun alan kiihdyttää vasta työmaan päättymisen jälkeen, antaako se väärän viestin muille?

    Vastaavia signaaleja tuntuu olevan muissakin tilanteissa, mutta ei niistä nyt tässä yhteydessä.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit