Herbert

Viimeisimmät kommentit keskusteluissa

  • @Karrette kirjoitti: Monipuolinen käyttö voi oikeastaan olla ihan mitä vaan ja yksi matka voi olla taloudellinen, kun taas toinen matka nostaa keskikulutuslukemaa harmittavan korkeaksi. Mutta kun ajetaan useita tuhansia, saati 60 tkm,…
  • Itse ajan suuren osan kilometreistä moottoritiellä ja silloin etenkin kesäajan kulutusten perusteella ajotapaani voisi kuvitella epätaloudelliseksi. Mutta TM:n käyttötestissä Octavia 1,6 tdi oli yksi taloudellisimpia autoja, mutta senkin kulutus oli…
  • Samantekevää, kuka testaa. Kunhan tekee sen huolellisesti. Lopetin Erä-lehden tilauksen 10-15 vuotta sitten, kun jutut alkoi kiertää kehää ja toimivia uistimiakin oli pakkiin kertynyt enemmän kuin ehdin käyttää. Uusia lehtiä olen vain satunnaisest…
  • Käytön määrä selviää tilastoista.
  • Historiakatsaus ei ehkä ole kiinnostavia asia, kun kirjastossa on hyllymetreittäin aihetta käsitteleviä teoksia. Aseet on kuitenkin kiinnostava, mutta vaikea aihe. Ominaisuudet ovat hyvin henkilökohtaisia eli jokainen arvostaa hiukan erilaisia asioi…
  • @Yosemite J kirjoitti: Tässähän se asian ydin. Liukkautta ei tajuta. Minulla on ollut vuosikymmeniä tapana testata pito ajoittain kevyellä jarrutuksella. Aikoinaan pari hallitsematonta nelipyöräluistoa HJ61:lla opetti, vaikka ei kummempia sattunu…
  • Tietysti pohjoisessa on tiet suuren osan ajasta jäässä. Mutta kuten tiedämme,se ei ole ongelma. Vakaissa olosuhteissa kuljettaja tietää tilanteen. Pahinta on kelien vaihtelu ja sitä esiintyy eniten etelässä. Itsekin muistan yhden pahimmista tilantei…
  • @740 GLE kirjoitti: Enkä kysy, koska en osaa arvioida mikä on 5 - 10 km/h alle luiston rajan, ellen käy ensin katsomassa missä se raja on. Eikä silläkään aiemman mutkan historiallisella tiedolla olisi mitään merkitystä seuraavassa kaarteessa, ohi…
  • Osaisitko sinä päätellä, miten testin tulokset on sovellettavissa sinun käyttösi mukaisesa tilanteessa?
  • Testin tuloksen pitää olla jollain tavalla informatiivinen. Kulumistestin tulos on toki pätevä, mitta miten se vastaa tavallisen autoilijan käyttöä, se onkin eri asia. Jos testimenetelmä ei vastaa, silloin saadaan harhaanjohtavaa tietoa. Ja kun meis…
  • Rengas vanhenee kulumalla ja ikääntymällä. Noista on jokseenkin mahdoton saada luotettavaa tietoa.
  • @740 GLE kirjoitti: Minua tuollainen hitaassa nopeudessa pakotettu luisto ei ole kiinnostanut vuosikymmeniin. Monet silti ovat saaneet itsevarmuutensa tuollaisesta. Minä olen yksi heistä, ja minusta on helpompaa ajaa sellaista autoa…
  • Jos takana tullut ohittaja palaa liian aikaisin ja liian lähelle minua takaisin oikealle kaistalle, tottahan nykäisen sen verran kaulaa, että itsekin pääsen oikealle. Tuossa puhutaan muutamista sekunneista, enkä sellainen absolutisti ylinopeuden suh…
  • Onkohan tosiaan niin, että luiston ajatellaan syntyvän kurvissa? Käsitys on luotu parkkipaikalla, jäärädalla, pikkutiellä tai kadun kulmassa, jossa on autoa tahallaan luistatettu liiallisella kaasuttamisella ja/tai ohjausliikkeellä. Ongelmia tule…
  • @Karrette kirjoitti: Mitä konstia olet käyttänyt? Lisännyt vauhtia, vaiko hidastanut? Hidastamalla, se on yleensä tehokkain keino päästä roikkujasta eroon. Vasemmalla kaistalla turvallisin keino on hyvällä kelillä lisätä vauhtia…
  • Tuossa jo perustelin vastaukseni ja 740 GLE sitä täydensi.
  • Nimenomaan liukkaissa olosuhteissa ongelmat näkyivät. Suurin osa kilometreistä ajetaan pitävällä kelillä ja siinä ei eroja ollut. Eikö se kumoa teoriaasi?
  • Maahantuojan järjestelmässä on taatusti merkintä asiasta. Tietävät, kun tarjoat autoasi vaihdossa merkkiliikkeessä. Vaikea sanoa, miten vaikuttaa auton arvoon. Itse suhtautuisin epäilevästi tuohon autoon, mutta tietoa tuskin tarjotaan ostajalle. …
  • Kuten totesin, moottoritie ei poista jonoja. Mutta moottoritiellä roikkujista on helpoin päästä eroon.
  • Lehdessä luki, että 29% ei noudata pakollista pysähtymistä. Suoritin hiljattain kiertoliittymässä ajankulukseni liikennelaskentaa vilkun käytöstä. Sain n. 100 auton otannalla suunnilleen saman tuloksen eli n. 1/3 ei vilkuta. Tuossa tilanteessa su…
  • Kovin tyhjä moottoritie ei ole, jos joku roikkuu toisen puskurissa. No, puujalkavitsit sikseen, mutta moottoritiellä kyllä näkee usein tiiviitä jonoja ja niiden välissä pitkästi tyhjää. Tuo on käsittämätön ilmiö, mutta moottoritie on kyllä helpoin p…
  • @_Quu kirjoitti: Kyllä niihin parkkiintuu aikanaan kun ajaa 300 km/pv, häiritsevintä on raskaanliikenteen valot kun ne oli useinkin niin korkealla että piti käyttää takaikkunassa aurinkoverhoa. En halua parkkiintua tuollaiseen. Haluan, et…
  • Minua roikkuva haittaa. Halusin tai en, se vie osa huomiosta ja siten edessä olevien tapahtumien havainnointi vaikeutuu eli riski omasta havaintovirheestä kasvaa. Tällöin saattaakin olla syyllinen itse johinkin, mihin ei muuten syyllistyisi. Lisäksi…
  • Mikä vitsi mahtaa olla siinä, kun motarilla on 80-rajoitus, ajetaan jonoissa 1-1,5 sekunnin välein? Eikö alennettu nopeus pitäisi olla viesti vaikeista olosuhteista, joissa pitää noudattaa erityistä varovaisuutta, eikä ajaa normaalia tiiviimmin? Tok…
  • @Herbert kirjoitti: Joko muuten TM:n suunnitelmissa on ajaa sähköavusteisella käyttötesti, esim. 5000-10000 km? Hienoa! Muutenkin erinomainen valinta tuollainen hybridi tällaista testiä ajatellen.
  • @M880 kirjoitti: Ostettujen jatkotakuiden lisäksi myös huoltosopimus / huolenpitosopimus antaa samantyyppisen turvan. Sopimukseen sisältyvät myös määräaikaishuollot, joten sitä ei maksa "turhaan" vaikka vikoja ei tulisikaan. Huoltosopimuk…
  • @Karrette kirjoitti: En tiedä mikä on luotettavuustilasto mitä voisi käyttää automerkkiä valitessa. Annatko vinkin? En tarkoita mitään tiettyä tilastoa, koska niissä on aina omanlaisensa näkökulma asiaan ja sen voi mitätöidä painottamalla…
  • En minä mistään katsastustilastosta puhunut, vaan luotettavuustilastoista. Tietysti niissä on omat puutteensa, mutta kun riittävän suurella otannalla katsotaan, löytyy kyllä merkit, jotka sijoittuvat yleisesti ottaen hyvin tai huonosti. Ranskalaiset…
  • Muistaaksenin jokin ranskalainenkin automerkki antaa nykyään pitkiä takuita, vaikka on luotettavuustilastoissa häntäpäässä. Ja Ford, joka ei sekään ole luotettavuudestaan kuuluisa, tarjoaa 5 v. 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuut merkistä riippumat…
  • Tuossa edellä vertasin 15" XL rengasta 16" tavalliseen. Järkevämpää olisi verrata samoja rengaskokoja. Kun 15" ei ilman xl-merkintää ole, pitää ottaa tarkasteluun 205/55-16. Sen kantavuus siis on 91 ja saman koon xl-versio 94. Käytännössä tuo tarkoi…
Default Avatar
Jäsen 03.12.2014 alkaen
129 aloitettua keskustelua
8106 viestiä
0 ×   7 ×